lauantai 20. helmikuuta 2016

Azerbaijan : Matkasuunnitelma ja viisumi

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Maaliskuussa lähden käymään uudessa maassa, joka vielä lasketaan kuuluvaksi Eurooppaan, Azerbaijaniin. Kyseessä on eurooppalaista maista minulle 49. maa,  ja kaikki maat joissa olen vieraillut järjestyksessään 64. maa. Eurooppalaisia maista on enää tämän matkan jälkeen käymättä kaksi maata - Armenia ja Kazakstan, joista jälkimmäinen on oikeastaan jo Aasian maiksi luettava. Näissä kahdessa maassa on tarkoitus käydä vielä tämän vuoden puolella, jolloin olisin vieraillut kaikissa Euroopan maissa.

Azerbaijanin lippu

Azerbaijan sijaitsee Kaspianmeren rannalla Kaukasus vuoriston eteläpuolella ja se on kuuluisa vanhasta kulttuuristaan sekä nykyään lähinnä öljystä. Naapureina ovat Georgia, Venäjä, Armenia sekä Iran. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maa sai itsenäisyyden, mutta valitettavasti tilanne naapurimaan Armenian kanssa on edelleen selvittämättä ja maat ovatkin sotatilassa - maiden välinen raja on suljettu, ja vuoristo-Karabahin alueesta on kiistoja. Azerbaijan on islamilainen valtio, mutta hyvin maallinen - kuten Turkki. Maan pääkaupunki on Baku, jonne lennän Istanbulin kautta Turkish Airlinesilla.

Matkasuunnitelma

Matkasuunnitelma on seuraava: Ensimmäinen päivä menee oikeastaan matkustamiseen kohteeseen. Lähden iltapäivän lennolla Helsingistä Istanbuliin, ja siellä on aikaa vaihtaa vajaa tunti Bakuun lähtevään koneeseen. Perillä Bakussa pitäisi olla ilta yhdentoista jälkeen. Pienenä riskinä on se, että tulee myöhästyminen jatkolennolta, jolloin pääsisin perille vasta aamuyöstä. Lennot ovat samalla lipulla eli siinä mielessä jatkolento on taattu. Majoitus Bakussa on sen vanhassa kaupungissa, pienessä hotellissa - Old Gates Hotel.

Toisena päivänä suunnitelmissa on tutustua Bakun kaupunkiin omatoimisesti - erityisesti vanhaan kaupunkiin sekä kuuluisiin "liekki-torneihin". Mahdollisesti säiden salliessa pienehkö "risteily" Kaspianmerellä olisi kiva.

Kolmantena ja neljäntenä päivänä olen varannut auton ja oppaan Gobustan Private Tours yhtiöstä. Hinta-laatusuhde sekä suosituksen olivat peruste tämän firman valintaan. Toisena vaihtoehtona olisi ollut vuokrata oma auto tai mennä julkisilla ympäri Bakun lähiseutuja, mutta päädyin hieman helpompaan vaihtoehtoon. Samalla saa hyvän tilaisuuden keskustella paikallisen (oppaan) kanssa sekä matkakohteista että yleensä elämästä yms Azerbaijanista. Viime kesän Georgian matkalla käytin myös paikallista opasta - tämä antaa paljon enemmän ja aikaa jää muullekin kuin opaskirjoista tiedon etsimiseen sekä liikkumisen "säätämiseen" puhumattakaan mahdollista kielimuureista.

Matkat suuntautuvat sekä Absheronin niemimaalle (öljynporausta, palavaa kaasua ja temppeleitä) että Gobustaniin, jossa on ikivanhoja kalliopiirroksia sekä ns. mutatulivuoria. Näillä mutatulivuorilla pitäisi tehdä hieman pidempi kierros ja ihmetellä miten maaperästä tulee (kylmää) mutaa ja saa ne näyttämään pieniltä kuplivilta tulivuorilta.

Viidentenä päivänä piti palata takaisin iltapäivä- ja iltalennolla takaisin Suomeen Istanbulin kautta. Turkish Airlines tosin myöhemmin perui iltalennon Helsinkiin, jotenka "joudun viettämään" yhden iltapäivän ja yön Istanbulissa Turkish Airlinesin tarjoamassa hotellissa. Olen aiemmin käynyt neljän päivän matkalla Istanbulissa - mukava paikka, vaikkakin viimeaikaiset tapahtumat Istanbulin turistialueella ovatkin taustalla ja mielessä.  Kuudentena päivänä lennän Istabulista Helsinkiin.

Viisumi

Azerbaijaniin vaaditaan viisumi. On kaksi vaihtoehtoa - tilata perinteinen viisumi Tukholmasta tai suomalaisten matkatoimistojen kautta, - tai eVISA Azerbaijanilaisen matkatoimiston kautta. Ensimmäinen vaihtoehto on huomattavan kallis (150-200 euroa) ja joudut viemään/lähettämään passin matkatoimistoon tai suurlähetystöön. Toinen vaihtoehto, jota itse käytin ja jota suosittelen, on eVISA. Tämän saat tietyiltä rekisteröidyiltä Azerbaijanilaisilta matkatoimistoilta. Itse käytin edellä mainittua Gobustan Private Tourin tarjoamaan palvelua, ja heidän kauttaan asiointi oli erittäin nopeaa ja asiallista.

Käytännössä sinun tulee lähettää vaaditut dokumentit matkatoimistolle, ja noin parin kolmen viikon päästä saat viisumin sähköpostiisi takaisin. eVISAn hinta on huomattavasti halvempi kuin perinteinen viisumi - noin 60-80€ riippuen matkatoimistosta sekä siitä että oletko mahdollisesti varannut heidän kauttaan hotellin. eVISA anomukseen tarvitaan: eVISA hakemus (jossa kysellään kolmen neljän sivun verran asioita), valokuva (jpeg/gif formaatissa), passin etusivusta otettu kuva, kopio lentolipuista sekä hotellin kutsukirje virallisella allekirjoituksella. Passia ei siis lähetä mihinkään - vaan edellä mainitut dokumentit sähköisesti. Itse hankin kutsukirjeen suoraan hotellista, sen sain samalla kertaa kun tein varauksen hotelliin. Viisumin saa yhdeksi kuukaudeksi (30 päivää). Maksun suorituksesta sovitaan erikseen - tapauksesta riippuen voit maksaa esim. Paypalilla tai sitten kun saavut maahan - varsinkin jos olet tilannut samasta matkatoimistosta esim. lentokenttä kuljetuksen.

Pienenä huomiona vielä, että mikäli olet matkustanut vuoristo-Karabakhin alueella ( Nagorno Karabahk) ja passissa on tästä merkintä, niin mahdollisesti et pääse Azerbaijaniin tai ainakin joudut rajalla kuulusteluihin.

Viisumin hankinta Azerbaijaniin on siis helppoa - ja mielestäni Valko-Venäjän viisumin hankkiminen oli huomattavasti "työläämpi" operaatio erinäisten matkavakuutustodistuksen ja passien luovutusten suhteen.

Onko sinulla vinkkejä Azerbaijaniin ja erityisesti Bakuun ja Gobustanin alueeseen (ravintolat, nähtävyydet)?



7 kommenttia:

  1. Aika samoilla linjoilla matkasuunnitelmasi näyttävät olevan kuin meillä - ehkä luitkin jo tämän (ja siihen linkatut muut jutut maasta):-)
    Mukavaa matkaa, Baku ja erityisesti Kaspianmeren rantabulevardi on ihan mukava paikka - ja yllättävän monipuolinen: kaupunkia, taidetta, outoja luonnonilmiöitä, Kaspianmeri ...

    VastaaPoista
  2. Suunnitteilla olisi minulla myöskin matka Bakuun. Mietin tuota viisumi asiaa, kauanko sinulla kesti viisumin saannissa? Kauan siis käsittelivät asiaa? Nyt olisi ollut airbalticilta lennot tuonne tarjouksessa, lähtö kahden viikon päästä, mutta epäilen että jos viisumi ei ehdikään tulla ajoissa niin ei taida lentoja uskaltaa ostaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisumin tuli noin kolmessa viikossa johtuen vuodenvaihteen pyhistä. Normiaika taitaa olla kaksi viikkoa - mutta eihän sitä koskaan tiedä kuinka paljon on ruuhkaa ja muita pyhiä hidastamassa viisumin saantia. Itse varaisin vähintään kuukauden viisumien hakuun.

      Poista
  3. täältä saa viisumin kahdessa päivässä suoraan sähköpostilla, maksaa n. 25€
    https://evisa.gov.az/en/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se maailma avautuu - jatkossa tosiaan sen viisumin saa tännekin suoraan sähköisesti.

      Poista
  4. Baku kiinnostaa. Osaako joku sanoa hintatasosta, turvallisuudesta yms.? Entä milloin kannattaa matkustaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintataso vaihtelee, mutta 1/3 - 1/4 osa Suomen hinnoista. Baku on erittäin turvallinen kaupunki, kuten koko Azerbaijan - kaupungilla näkee paljon vartijoita ja poliiseja. Kävin pimeään aikaa eikä mitään vaaratilanteita ollut. Osa pyysi jopa samaan valokuvaan ja kovasti kyselivät mistä päin olen ja miksi Bakussa. Suosittelen matkustamista joko keväällä tai syksyllä. Kesällä kaupunki voi olla erittäin kuuma, ja talvella taas kylmä johtuen Kaspianmerestä.

      Poista