tiistai 31. tammikuuta 2017

Dead Sea

Jerusalemista lähdin käymään vielä Kuolleella merellä, jonne matka kestää Jerusalemin ruuhkista riippuen 30-45 minuuttia. Samalla tulee ajettua Palestiinalaisten "reservattialueelle" - ja näinkin järkyttävän muurin jonka Israelin valtio on rakentanut alueiden välille.

Jerusalemista matka on yhtä alamäkeä, koska Kuollutmeri sijaitsee 423 metriä merenpinnan alapuolella - ilmanpaineen vaihtelut tuntui myös korvissa. Toinen asia minkä havaitsi oli lämpötilan muutos - Jerusalemissa se oli 6 astetta, mutta Kuolleen meren alueella 17 astetta (näin tammikuussa).
Täälläkin törmäsin Israelin armeijan tarkistuspisteeseen - siitä pääsi nopeasti läpi kertomalla olevansa turistina matkalla.

Kuolleen meren maisemat olivat todella hienot, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja viereinen Juudean aavikko loi mahtavat kulissit. Toisin kuin muualla Israelissa, täällä sai ajaa rauhassa - muutamia turistibusseja näkyi. Kävin myös kävelemässä meren rannalla - ja kyllä, suolaahan sieltä löytyi. Uimassa en käynyt - vesi oli aika viileää.







Kuolleelta mereltä jatkoin matkaa keski-Israeliin Aradin kautta - matkalle tänne noustiin taas lähes kilometrein verran (Arad on 500 mpy) ja matkalla näkyi autiomaassa kameleita ja paimenia. Lähellä Huran kaupunki pysähdyin lounastamaan samalla kun armeijan saattueet ajoivat kohti Hebronia ja taivalla hävittäjät ja helikopterit pauhasivat. Siinä lounasta syödessä alkoi katsomaan jo suojaa läheisestä ojasta...




Myöhemmin iltapäivästä palautin auton Tel Avivin kentälle ja jatkoin junalla vielä Tel Avivin kaupunkiin, jossa kävin jälleen Jaffan kaupungissa ja syömässä Jaffan satamassa olevassa hyvässä ravintolassa. Illalla palasin kentälle, ja checkin ja turvatarkistukset menivät nopeasti - muutama kysymys oli - ei sen kummempaa. Eipä kysytty edes missä olin käynyt.

Liikenteestä sen verran että se on aika kaameaa, ja auton tankkaus oli outoa. Automaatit puhuivat vaan hepreaa - henkilökunta onneksi auttoi.. piti syöttää auton rekisterinumero että sai bensaa. Onkohan tämäkin tehty terrorismiin liittyen.

 Israelista jäi hieman kaksijakoiset tunnelmat - ruoka (erityisesti arabien tekemä) oli hyvää, maisemat Kuolleella merellä upeat, historiallinen Jerusalem...mutta toisaalta vuosikymmeniä jatkunut tilanne Palestiinalaisten alueiden suhteen (suoraan sanottuna alistaminen) jatkuva terrorin pelko - ja tilanteen ratkaisemattomuus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti