Kymmenen vuotta matkablogia

Tänään Reissu-Janin matkablogi täyttää kymmenen vuotta! Matkablogi syntyi vuonna 2014 kun olin lähdössä kolmeksi kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan ja Oseaniaan ja halusin dokumentoida matkan vaiheita perheeni nähtäväksi. En koskaan ajattelut että tämä kirjoittaminen tulisi kestämään näin pitkään ja välillä on ollut kausia jolloin olen ajatellut kirjoittamisen vähentämistä tai jopa lopettamista. Erityisesti kun katsoo nyt taaksepäin mitä viiden vuoden aikana on tapahtunut niin vuosien 2020-2022 välisissä kun matkustus oli hieman hankalaa pandemian vuoksi sekä vuonna 2022 minulta löydetty kasvain ja sen leikkauksesta toipuminen olivat sellaisia haasteita joissa tämä blogin toiminta oli lähellä loppua. Kirjoitin viisi vuotta ajatuksia matkablogista ja löydät ne Matkablogi 5 vuotta jutusta. Tämä artikkeli on blogin 356 teksti eli viiden vuoden aikana on uusia juttuja tullut yhteensä 142 kappaletta. 

2023: Pakistan - Hindukush mountain area

Miten "bloggaus" on sitten vuosien saatossa muuttunut vai onko se? Selvästi on. Aiemmin kirjoitin juttuja suoraan tien päältä eli matkoiltani, mutta nykyään kirjoitan jutut vasta matkalta paluun jälkeen koska näin voin kenties jäsentää kertomuksia paremmin ja matkalla voi keskittyä täysin matkustukseen eikä juttujen tuottamiseen siinä välissä. Toki raportoin myös suoraan matkoiltani Instagram tilin @ReissuJani kautta. Matkakertomukseni kirjoitan nykyään lähes täysin päiväkohtaisesti eli mitä kyseisen päivän aikana on nähty ja koettu, matkareitistä päiväkirjan omaisesti sen sijaan että kirjoittaisin tarkasti paikan nähtävyyksistä tai historiasta koska niistä löytyy netistä jo valmiiksi tietoa esim. wikipedian kautta. 

2014: Australia - Great Ocean Road, Twelve Apostles

2015: Kambodza - Siem Reap

Lukijoita blogilla on ollut kokoajan enemmän, kenties 3000 per kuukausi. Varsinkin suositut kohteet (tänä vuonna erityisesti Puolan Wroclawista tai Kreikka aiemmin) saavat paljon lukuaikaa, kun taas matkakertomukseni esim. Turkmenistanista tai Bhutanista ovat jääneet vähemmälle. Tietoisesti jos kirjoittaisi suomalaisten suosikkikohteista niin myös lukijoita tulisi enemmän. Ajattelen niin että kirjoittamalla kenties suomalaisille hieman tuntemattomista kohteista heräisi heillä kiinnostusta matkustaa kenties hieman vähemmän vierailuihin kohteisiin. Osa nykyään turistien suosimista kohteista alkaa olemaan jo niin ruuhkaisia varsinkin Euroopassa. 

2016: Kuuba, Havanna

2017: Tadjikistan - Bulunkul lake area

Itselleni matkailu on vuosien aikana antanut paljon. Tutustuminen uusiin kulttuureihin, paikallisiin ihmisiin ja kohteisiin on ollut kiinnostavaa. Näkemällä ja kokemalla eri paikkoja sitä ehkäpä oppii ymmärtämään paremmin erilaisia ihmisiä ja heidän tapojaan. Vaikka uskonto, tavat ja maailmankatsomus voi olla erilainen mitä meillä suomalaisilla, niin kuitenkin elämän perustarpeet ovat meillä samanlaiset: tulla hyväksytyksi osaksi yhteisöä, elää rauhaisaa elämään rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa sekä kokea onnellinen ja turvallinen elämä. Valitettavasti näin ei ole kaikkialla maailmassa. Oikeasti meillä Suomessa asiat ovat erittäin hyvin ja olemme jostain kumman syystä jo vuosia olleet "maailman onnellisin kansa", vaikka välillä marraskuun pimeydessä räntäsateessa ja korkean verotuksen maana se voi tuntua välillä hieman haastavalta. Kuitenkin haluan matkustaa kohteisiin joissa elämän peruspilarit eivät välttämättä ole niin hyvin tuettuina kuin meillä Suomessa ja sitten palata takaisin tähän "katajaisen kansan" maahan.

2018: Bhutan - Tiger's nest

2019: Venäjä - Baikal järvi, Siperia

Koska pidän tilastoista niin tässä vielä matkailun saldoa sen kymmenen vuoden ajalta kun olen tätä blogia pitänyt:

• Olen käynyt kymmenen vuoden aikana 48 uudessa maassa, joista viimeisen viiden vuoden aikana 15 uudessa maassa. Kaikilla muilla mantereilla olen vieraillut paitsi Etelämantereella. Yhteensä olen käynyt 100 maassa 197 maasta. Tavoite oli joskus vierailla kaikissa maailman maissa mutta tähän on tullut muutosta. Matkustan mielummin niihin maihin jotka minua kiinnostavat todella kuin että pakonomaisesti yrittäisin juosta kaikissa maailman maissa ainakaan kun olen vielä työelämässä. 
• Olen kirjoittanut blogiin tosiaan jo 356 artikkelia, eli keskimääriä 35 juttua vuodessa.
• Olen matkustanut ulkomaille keskimäärin viisi-kuusi kertaa vuodessa. Nykyään suosin pidempiä matkoja joissa kohteissa ollaan viikkoja kuin päiviä jo senkin vuoksi että uudet maat tai matkakohteet alkavat olemaan kaikki useamman lennon päässä Suomesta. Pidän myös itselleni tärkeänä viettää aikaa kohteessa pidempään kuin että nopeasti "bongaisin" uuden maan päivän tai pari aikana. 
• Olen matkustanut maailmassa kaikilla sen ilmastovyöhykkeillä arktiselta tundralta viidakkoon ja meren rannoilta vuorille ja aavikoille. Näin ollen olen myös kokenut äärimmäisiä olosuhteita lähes neljänkymmenen pakkasasteesta Lapin kaamosvaelluksilta aina Kyzylkumin aavikon +54 asteen lämpötiloja. Vuosikymmenten vaellus- ja eräilykokemukset ovat kenties auttaneet tässä sopeutumaan ja omaksumaan aiemmin opittuja taitoja sekä kasvattamaan sitä niin kuuluisaa resilenssiä.  

2020: Tunisia - El Jem

2021: Namibia - Sossusvlei 

Matkablogin tulevaisuus? Kymmenen vuotias matkablogi alkanee olemaan aika pitkäikäinen keskimäärin Suomessa vaikka löytyyhän sitä huomattavasti pidempään matkustaneita ja blogia kirjoittaneita, kuten kenties Suomen kuuluisin Meriharakka, joka jatkaa olemassa oloaan jo kolmatta vuosikymmentä. Itse pyrin kirjoittamaan niin pitkään matkoista kun se itselleni tuntuu mielekkäältä harrastukselta. 

2022: Oman - Hajar vuoristossa

2023: Pakistan - Karakoram Highway, Passu

Tulevia matkoja? Minulle vielä työelämässä olevana matkailun "vuosikellon" mukaan tähän aikaan vuodesta ei ole vielä paljon matkoja varattuna mutta toki suunnitelmia on paljonkin. Seuraavaksi matkustan vielä marraskuun aikana Skotlantiin ja tammikuun perinteinen "kylmästä lämpimään" matkan teen Keski-Amerikkaan Costa Ricaan. 

2024: Bolivia

 

Tähän lopuksi se "matkalaulu", joka sopii tunnelmaan ja on yksi suosikkini.. Mä meen (J. Karjalainen):

Taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen.

Kuin kulkuri matkaa, uutta reissua teen.

Yksinäinen lähtöportin printteri, on boarding tunnari.

Tämä vanha retkikuntakassi, on ainut matkakaveri.

Hei hei musta tuntuu, että mä meen.

Kuin kulkuri matkaa, uutta reissua teen.

Ei kukaan ole pyytänyt lähtemään.

silti tuskin loman ajaks' paikoille jään.

Niin kuin tuntematon tie, 

seikkailut eteenpäin vie.

Vähät varusteet kassissa,

määränpää missä lie.

Älä kysy, mikä saa mut lähtemään.

En sitä tiedä, kovin hyvin aina itsekkään.

Mut niinkuin kaikki matkoillaan,

ikävoivät rakkaitaan,

niin minä myös reissuilani,

se saa mut kulkemaan.

Hei hei musta tuntuu, että mä meen.

Kuin kulkuri matkaa, uutta reissua teen.

Ja mä meen.

Alkuperäinen sanoitus J. Karjalainen

Uusi sanoitus "Reissu-Jani"

... "ja matka jatkuu.... "

 

Montenegro - Adrianmeren rannalla

Montenegron kahden viimeisen matkapäivän aikana tutustuimme Adrianmeren rannikon neljään kaupunkiin: Stari Bariin (vanhan Bar kaupunki), Sveti Stefanin, Budvaan sekä Tivattin. Kotorissa olimme jo käyneet matkan alussa. 

Sveti Stefanin Aman resort sijaitsee omalla saaressa, joka oli aiemmin kalastakylä.

Torstai 3.10.2024

Ajoimme aamusta Podgoricasta Niagaran putouksien kautta vesisateessa Adrianmeren rannalle, jonne saavuttuamme myös vesisade loppui ja suuntasimme kohti etelää Barin kaupunkia sen vanhaa kaupunkia nimeltä Stari Bar. Vanhakaupunki sijaitsee rannikolta muutaman kilometrin päässä korkealla Rumija-vuoren juurelle. Vanhankaupunki on hyvin pieni muutamista kaduista koostuva alue, mutta kaupungin yllä kohoava tuhatvuotinen linnoitus on huomattavan iso kooltaan noin 4.5 hehtaaria. Ennen linnoitukseen tutustumista kävimme syömässä lounasta vanhan kaupungissa josta löytyy lukuisia ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Linnoitukseen on 10 euron pääsymaksu, ja alueella saa kulkea vapaasti. Osa rakennuksista (kirkkoja ja torneja) on auki, osa on taas kiinni. Kannattaa kiivetä linnoituksen muureille joista on hyvällä säällä näkymät Adrianmerelle. 

Stari Barin linnoituksen sisältä löytyy muutamia kirkkoja

Stari Barin linnoitus

Stari Barista jatkoimme iltapäivällä rannikkotietä takaisin pohjoiseen 35km päässä sijaitsevaan Sveti Stefanin kylään joka on hyvin rauhallinen paikka pienestä maalauksellisen kauniista saaresta tunnettu paikka, joka on myös tämän jutun kansikuvana. Nykyään saaressa on Aman Sveti Stefanin viiden tähden resortista ja sinne ei ole mitään asiaa ilman huonevarausta, ei edes drinkille. Majoituimme kuitenkin Hotel Azimutissa (110€, pysäköinti 20€) muutama sata metriä saaresta hieman ylempänä rannalta. Hotellin huoneesta oli upeat näkymät saarelle ja ylipäätänsä rannikolle. Illalla vesisade saavutti myös Sveti Stefanin kylän ja kävimme myrskyisässä säässä kävelemässä Aman resortin porteille kannasta pitkin sekä viereisessä ravintolassa illallisella. 

Perjantai 4.10.2024

Aamu valkeni myös sateisena ja sumuisena kun jatkoimme matkaan ensin Budvan kaupunkiin, joka on Kotorin kanssa Montenegron entinen turisteja "kasaava" kaupunki. Budva on näistä se perinteinen "turistihelvetti" koska kaupungissa kymmeniä tai satoja korkeita hotelleja, kasinoita ja turistiravintoloita. Budvasta löytyy myös vanhakaupunki, jonne mekin suuntasimme. Kaupunki on myös kooltaan hyvin pieni ja täynnä turisteille suunnattuja paikkoja: ravintoloita, baareja, kauppoja ja muutama museo. Kävimme tutustumassa Citadeliin josta oli kylläkin hienot näkymät Budvan vanhaan kaupunkiin sekä rannikolle. Sateisella ilmalla paikka näytti aika harmaalta, mutta varmaankin auringonpaisteessa kaupungin kapeat kadut olisivat olleet täynnä turisteja. En oikein pitänyt Budvan vanhan kaupungin ympärillä olevasta alueesta ja onneksi emme olleet yöpyneet tässä kaupungissa vaikka alunperin sekin oli suunnitelmissa. 

Budva Citadel

Budvan vanhankaupungin kujilla

Budvan vanhaa ja uutta kaupunkia

Budvan vanhankaupungin kirkkoja

Budvasta ajoimme Tivatin lentokentälle, johon palautimme vuokra-auton koska seuraavana päivänä meillä oli aikainen lähtö Helsinkiin eikä auton palautus niin aikaisin ollut mahdollista. Kentältä otimme kalliin taksin (20 euroa!!!) Donja Lastvassa rantakylässä sijaitsevaan Hotel Carrubba nimiseen majapaikkaan, joka sijaitse pari kilometrin päästä Tivatin rantakaupungista. Kävelimme Tivatin keskustaan, joka oli yllättäen täynnä luksus-liikkeitä ja satamat täynnä isoja jahteja ja laivoja. Selvästi tämä oli ns. oligarkki-rannikkoa jonka näki ja kuuli turisteista - Venäjän ja venäläiset omistavat Montenegrosta todella paljon kiinteistöjä ja maata. Palasimme huomattavasti rauhallisempaan ja uinuvaan Donja Lastvan kylään ja kävimme illallisella hotellin ravintolassa jonka ulkoterassi sijaitsi hauskasti meren päällä. 

Donja Lastvan kylä hotellista nähtynä

Hotel Carrubba ja Punto Crudo ravintola

Lauantai 5.10.2024

Seuraavana aamulla lensimme takaisin Norwegianin suoralla lennolla Suomeen. Tivatin lentokentästä pitää vielä todeta että on aivan liian pieni käsittelemään sinne saapuvia ja lähteviä turisteja. Jonot kentällä olivat uskomattoman pitkät ja sekavat ja välillä jonoissa syntyi huutoa ja tönimistä kun kaikki yrittivät yhden tarkistuspisteen kautta kulkea turva- ja passintarkistukseen. Myös odotus- eli porttialue oli täynnä väkeä. 

Montenegro maana osoittautui todella monipuoliseksi maaksi, josta löytyy niin rannikkoa kuin vuoria sekä upeita kansallispuistoja. Pidimme kenties enemmän vuoristoalueesta kuin rannikosta, koska ne olivat jopa näin syksystä hyvinkin ruuhkaisia kun taas vuoristossa ja pienissä sisämaan kaupungeissa ja kylissä tunnelma oli hyvinkin rauhallinen. 

   

Montenegro - Podgorica

"Mikä on Montenegron pääkaupunki?" voisi hyvinkin olla tietokilpailukysymys koska väittäisin että kovin moni sitä tiedä tai muista saati sitten samaisen kaupungin aiempaa nimeä. Montenegron pääkaupunki on myös nimetty maailman tylsimmäksi pääkaupungiksi. No oli miten oli siellähän oli sitten käytävä kun siitä niin monessa paikassa moitittiin harmaaksi betonibrutalisimin helmeksi. Montenegron pääkaupunki on siis nimeltään Podgorica ja se tunnettiin aiemmin nimellä Titograd entisen Jugoslavian johtajan Josip Titon mukaan nimettynä aivan kuten aiemmat Neuvostoliiton suuret kaupungit Leningrad ja Stalingrad.

Podgorica - Millenium Bridge ja Moraca joki

Keskiviikko 2.10.2024

Lähdimme aamulla klo 9 jälkeen ajamaan Zabljakista (Durmitor) kohti Podgoricaan suorinta reittiä pitkin joka suuntautui aluksi Niksicin johon oli matkaa noin 75km. Matka olikin lähes yhtämittaista alamäkeä muutamien vuoristojen ylityksien lisäksi. Jatkoimme vielä muutamia kilometrejä Niksicin jälkeen kunnes ajoimme kohti Ostrogin ortodoksista luostaria joka sijaitsee korkealla vuoren "seinämällä". Päätieltä sinne on matkaa vajaa 10km, mutta kapean tien ajaminen ylös vuoren rinnettä kannatti ottaa varovaisesti. 

Ostrog monastry - luostarikirkko vuoren seinämässä

Ostrogin luostari on rakennettu 1600-luvulla vuoren seinämään ja siellä vierailee vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä lähinnä Balkanin alueelta osa tehden paikkaan jopa pyhinvaellusmatkan siihen kuuluvine rituaaleineen (kontaten perille, yöpyen luostarin alueella jne). Luostari jakautuu kahteen osaa: ala- ja yläluostariin, ja me kävimme vain yläluostarissa joka on tämä kuuluisampi kallion seinämään tehty luostari johon pääsee tutustumaan ilman pääsymaksua. Luostarissa on muutamia "kammioita", joissa oli nähtävillä reliikkejä ja papit olivat paikalla siunaamassa ihmisiä. Kallion seiniin oli tehty upeita kristillisiä maalauksia ja mosaiakkitöitä. Jälkeenpäin pitää todeta että paikka on hyvin pelkistetty, ainoastaan näkymät ylhäältä laaksoon olivat hienot. 

Näkymät Ostrogista laaksoon

Luostarista jatkoimme vielä tunnin ajan ajoa Podgorica keskustaan, jossa liikenne varsinkin uuden kaupungin puolella risteyksissä oli hieman hämmentävä kokemus kunnes muisti että Balkanilla ollaan ja välttämättä liikennesääntöjen noudattaminen ei ole samaa mitä Suomessa. Liikenneympyrässä mm. eräs taksi meinasi ajaa kylkee ja torvethan siinä alkoivat soimaan ja kädet heiluivat molemmilla. 

Podgoricassa majoituimme Millenium sillan ja Moraca joen oikealla puolella (itäpuoli) olevassa uudessa Hotel 1920 nimisessä hotellissa (115€, pysäköinti suoraan hotellin edessä maksoi vielä 20€). Hotellin välittömässä läheisyydessä sijaitsi Podgrorican ravintolakadut (mm. Bokeska) sekä itsenäisyyden aukio (Trg Rebublike) jonka ympärillä oli betonisia rakennuksia. Ravintoloita oli kuitenkin yllättävän paljon ja myöhäiseen lounasaikaa ihmisiä paljon ravintoloissa ja niinpä päätimme syödä lounaan Sicilija nimisessä ravintolassa Itsenäisyydenaukion reunalla. 

Vladimir Vysotskyn muistomerkki - NL kuuluisa runoilija ja trubaduuri.

Iltapäivästä kävelimme upean Moraca joen ylittäviä siltoja pitkin ja Njesosevin puisto oli mukava vihreä keidas keskellä betonirakennuksia. Joen rannalla sijaitse myös Neuvostoliittolaisen Vladimir Vysotskyn muistomerkki, joka oli aikoinaan kuuluisa runoilija ja trubaduuri. Hänen tunnetuin teos meille suomalaisille on kaiketi suomeksi käännetty "Ystävän Laulu" niminen mahtava ja koskettava kappale, jonka suomalaiset sanat on tehnyt Juha Vainio, jonka toinen säkeistö on kenties minulle kaikkien henkilökohtaisin. Lähes kolmekymmentä vuotta sitten lähdin Kevon kansallispuistoon vaeltamaan silloisen tyttöystävän kanssa. Hän seurasi minua tunturiin ja sittemmin lukuisiin paikkoihin ja maihin maailmassa. 

"Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän

Anna tunturin selvittää kuka viereesi jää

Kun on kaukana kaikki muu

Ja kun päättyvät pitkospuut

Kuka rinnallas ruikuttaa, takaisin mennä saa "

Njesovesin puistoista laskeuduimme alas Ribnica sivujoen ylittävälle kivisillalle, joka on myös kaupungin vanhin silta ja sen takana kohosi entisen linnoituksen rauniot ja muslimien aiemmin asuttama alue - Podgrorican vanhakaupunki, josta löytyi myös muutamia moskelijoita (mm. Osman Aghanin moskeija kuva alla) ja kapeita katuja vastakohtana uuden Podgrorican leveille bulevardeille. Trg Vojvoden aukiolla oli nähtävillä myös Sahat Kulan upea kellotorni, joka aiemmin toimi kaupungin päätorina. 

Podgorican vanhin silta ja Ribnica joki 

Moraca joki

Sahat Kula 

Pogdorica näyttäytyi aluksi harmaana ankeana betonilähiönä, mutta vanhankaupungin alueet ja Moraca joen varsi oli varsin mukavaa aluetta kävellä syksyisessä auringonpaisteessa. Podrorica tunnetaan myös Montenegron kuuminpana paikkana, jolloin kesäisin lämpötila huitelee 40 asteessa. Lämpötilasta johtuen tämä alue Montenegrosta soveltuu hyvin myös viiniviljelyyn ja kaupungin ympärillä erityisesti kohti Albaniaan on paljon viinitiloja. Vrac rypäleestä tehty punaviini onkin erinomaista. 

Osmanagic Mosque - moskeilija Podgrorican vanhassa kaupungissa 

Illalla kävimme vielä syömässä Lupo di Mare nimisessä italialaista ruokaa tarjoilevassa kala- ja äyriäisravintolassa. Illalla ihmiset myös kerääntyivät sankoin joukoin Trg Republike aukiolle ja sen lähikaduille. Baarit ja ravintolat olivat myös arki-iltaisin täynnä elämää. 

Torstai 3.10.2024

Aamusta jatkoimme matkaa vesisateessa kohti Podgorican "nimekkäintä" nähtävyyttä: Niagaran putouksille (Nijagara Waterfall) noin 10km päähän kaupungin keskusta. Kyseessä ei ollut niin iso putous kuin USA ja Kanadan rajalla sijaitseva Niagara, vaan muutamia metrejä korkea useampi vesiputous Cemi joen varrella. Paikalla sijaitse myös todella iso ravintola, jotenka varmaankin kesäisin ja aurinkoisella ilmalla voisi kuvitella paikan olevan erittäin suosittu.

Niagaran putoukset - Nijagara Waterfalls

Niagara ja Cemi jokeen laskevia puroja

Niagaralta jatkoimme matkaa kohti Adrianmeren rannikkoa vesisateessa ylittäen mm. Skutarijärven kannasta pitkin. Skutarijärvi onkin lähes meri Balkanilla jakautuen Montenegron ja Albanian välille. Mikäli sää olisi ollut parempi niin olisimme käyneet "risteilemässä" Skutarijärvellä, mutta nyt vesisateessa sinne ei tehnyt mieli. Kun pääsimme Adrianmeren rannalle sää kirkastui puolipilviseksi ja päätimme jatkaa matkaa kohti Montenegron eteläosaa. Montenegron matkan viimeisessä jutussa kerron vielä tarkemmin kohteista joissa kävimme matkan kahtena viimeisenä päivänä Adrianmeren rannalla. 

--

Oliko Podgorica sinulle tuttu ja oletko käynyt paikassa mistä ei löydy mitään "hyvää sanottavaa" mutta kuitenkin koit paikan kiinnostavana? 

Montenegro - Durmitor ja Zabljak

Seuraava kohde Montenegron matkalla oli vuoristoinen ja maan kuuluisin kansallispuiston alue Durmitor joka sijaitsee Montenegron luoteiskulmassa lähellä Bosnia, Serbian ja Kosovon rajaa. Alueen on korkeita vuoria, joista korkein Bobotov kohoaa jopa 2522 metrin korkeuteen sekä maailman toiseksi syvin kanjoni, Taran kanjoni, johon Tara joki on syönyt lähes 1300 metrin korkeuseron. Nämä alueet olivat selvästi myös nähtävissä lentokoneesta kun lensimme Tivatiin.

Durmitorin kansallispuiston aluetta

Maanantai 30.9.2024

Lähdimme aikaisin aamusta matkaan kattavan Hotel Yugoslavian tarjoaman aamiaisen jälkeen kohti pohjoista. Lämpötila oli muutaman asteen nollan yläpuolella mutta onneksi aiempi ennuste lumisateesta oli väistynyt ja luvassa oli noin 10 asteen lämpötila ja aurinkoa. Suuntasimme tietä E762 kohti Pluzinen kaupunkia, joka sijaitsee ison tekojärven rannalla, Piva järven rannalla, josta lähdimme ajamaa kuuluisaa R-16 tietä (entinen R-14) ylös Durmitorin kansallispuistoon ja kohti Zabljakin kaupunkia, joka on Durmitorin pääkohde josta löytyy eniten majoitusta ja ravintoloita turistien tarpeisiin. 

Piva järvi nähtynä R-16 tieltä

Tie R-16 nousi aluksi jyrkästi vuoren seinämään pitkin useiden pienten pimeiden tunneleiden läpi, joissa oikeasti mahtui vain yksi auto kerrallaan ajamaan. Muutenkin R-16 on hyvin kapea, mutta yllätys oli suuri kun Trsan kylän jälkeen oli edessä täysin uusi asfaltoitu tie. Matkaa Pluzinen ja Zabljakin välillä on 45km, mutta aikaa matkaan on syytä varata vähintään pari kolme tuntia pysähdyksineen. Maisemat reitillä olivat upea ja varsinkin saavuttaessa Bobotovin alueelle jossa pilvet vyöryivät yli vuorten kohti laaksoa. Alueelta löytyy myös patikointireittejä ja varsinkin korkeimman solan kohdalla (nousee noin 2km korkeuteen) oli paljon autoja pysäköity kun ihmiset olivat lähteneet vaeltamaan muutaman Bobotovin huipulle. Saimme nauttia tyhjästä tiestä ja aurinkoisesta säästä, ja vasta tuon ns. satulan (Saddle) jälkeen alkoi olemaan enemmän liikennettä. 

Ajoimme vuoristotien jälkeen Zabljakin ohi ja kävimme katsomassa Taran kanjonia ja sen ylittävää isoa siltaa. Siellä olisi ollut mahdollisuus ziplineen tai joella melomiseen, mutta päädyimme vain kävelemään korkealla sillalla (pituus 365m, korkeus 172m) ja katselemassa sen alla virtaavaa kirkkaan sinistä Tara jokea jonka jälkeen palasimme takaisin Zabljakin kylään ja majoitumme pienessä Guesthouse Durmitor Paradise nimisessä B&B majoituksessa (170€/2 yötä). Paikan emäntä oli erittäin ystävällinen ja puhelias. Pienet yksityisten pitämät B&B majoitukset ovat mielestämme parhaita majoituspaikkoja joissa saa kenties parhaiten kontaktia paikallisiin ja vastaanotto on yleensä hyvin erilaista kuin isoissa hotelleissa. 

Durdevica Tara Bridge

Tara joki

Zalbjakin kylästä löytyy paljon majoitusta ja ravintoloita ja mekin kävimme myöhäisellä lounaalla Restaurant Oro ravintolassa syömässä "Durmitorin lammasta ja gulassia".  Palvelu hyvää ja ruoka erinomaista.  Loppuiltapäivän istuimme majoituksen puutarhassa nauttien auringoista ja kirpeästä syksyisestä säästä ennen auringonlaskua. 

Tiistai 1.10.2024

Heräsimme aamulla ja huomasimme ulkona oli -3 astetta pakkasta - auton lasit jäässä ja nurmikot ja pensaat jäässä. Kattavan aamiaisen jälkeen lähdimme käymään kävellen läheisellä Crno jezero:lla eli mustalla järvellä, joka on alueen läheisin ja suosituin kohde. Kyseinen alue koostuu kahdesta ns. jäätikkö järvestä jotka sijaitsevat 1416 metrin korkeudella noin kolmen kilometrin päässä Zabljakista. Alueelle pitää maksaa 10 euron pääsymaksu portilla, josta on noin puolen kilometrin matka järven rantaan. 

Kohti Crno jezeroa eli Mustajärveä

Kiersimme järvet myötäpäivään 3.5 kilometrin pituista polkua pitkin. Osassa polkua oli merkit "Dangerous Path!" mutta kyse oli vain pienen kallioleikkauksen yli kulkevasta polusta johon oli laitettu myös köyttä tukemaan muutaman askeleen nousuja ja laskuja. Saimme kävellä rauhassa järven ympäri puolentoista tunnin ajan. Suurin osa turisteista jää vain asfalttitien päähän järven rannalle, eikä nähtävästi lähde kiertämään järveä. Suosittelen kiertämään järven sillä ympärillä kohoaa upeita vuoria ja vesi järvessä on todella kirkasta ja turkoosin väristä. Kierroksen jälkeen nautimme oluet järven rannalla sijaitsevassa ravintolassa, jossa palvelu hieman tökki ja oli hidasta joten päädyimme olemaan syömättä siinä ja sen sijaan kävelimme takaisin Zabljakin kylään ja kävimme syömässä Konoba Luna nimisessä ravintolassa pitkän kaavan mukaisen lounaan, joka maistuikin 10km kävelylenkin jälkeen. Konoba Lunassa palvelu oli hyvää ja hinnat edulliset (alku salaatit, paistetut paprikat, Wienin leikkeet ja oluet kahdelta hengeltä yhteensä 28 euroa). 

Crno jezero - Black lake - Mustajärvi 

"Vaarallinen polku" - Dangerous Path! 

Kahden järven välinen kannas

"Vaikein" osuus polulla

Ruskan sävyjä lehtipuissa

Durmitorin alueella olisi voinut viettää useamman päivänkin ja tehdä tosiaan vaelluksia vuorilla tai meloa Tara-joella. Talvella alueelta löytyy laskettelukeskuksia (Savin Kuk) mutta me päädyimme viettämään alueella vain pari päivää. Seuraavaksi matkustimme Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan yhdeksi yöksi ennen paluuta Adrianmeren rannikolle. 

Onko Durmitorin kansallipuiston alue sinulle tuttu? 

 

 

Montenegro - Kotor ja Niksic

Syys-lokakuun vaihteessa tein viikon matkan Montenegroon. Tämä oli toinen matka Montenegroon, olin käynyt siellä aiemmin kesällä 2011 käyden vain Kotorissa päiväreissulla.  Nyt tarkoituksena oli tarkemmin tutustua tähän pieneen Balkanilla sijaitsevaan vuoristoiseen maahan omatoimisesti vuokra-autolla kiertäen viikon ajan. Matkareitti oli seuraava: Tivat - Kotor - Trebinje (BiH) - Niksic - Zabljak (Durmitor) - Podgorica - Sveti Stefan - Tivat. Yleisesti voidaan todeta että ajoin matkalla vajaan 800km ja tiet olivat kauttaaltaan huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Suomessa, jopa legendaarinen R-16 tie oli juuri saanut uuden asfaltin. Majoitukset olivat hotelleissa tai majataloissa.  Tässä osassa kerron Kotorista ja Nikcista sekä matkasta BiH puolelle Trebinjeen.

Kotorin lahti. Kotorin vanha kaupunki kuvan keskellä alhaalla

Lauantai 28.9.2024

Lensimme aikaisin lauantaiaamuna Helsingistä Tivatiin Norwegian suoralla lennolla (300€/hlö/meno-paluu Lowfare+ liput) ja kävimme hakemassa Europcarilta vuokra-auton viikoksi (335€), autona aivan uusi Audi A3 Sportback 150hp TDI. Suuntasimme ensin ylös Kotorin lahden ympärillä kohoaville vuorille kohti Njegosin mauseleumia, joka sijaitsee Lovcen vuorella lähes 1750 metrin korkeudessa. Matka sinne on lyhyt, vain vajaa 40 kilometriä suuntaansa, mutta tie on hyvin kapea, mutkainen ja jossain määrin ruuhkainen. Varsinkin alkumatkan lähes 30 tiukkaa vuorenrinteellä olevaa mutkaa tekivät ajosta hauskan kun muuta liikennettä ei ollut menomatkalla. 

Näkymät Njegosin mauseliumilta

Njegosiin on haudattu Petar II Petrovic-Njegos joka hallitsi maata 1800-luvun alussa, mutta itse hauta on valmistunut vasta vuonna 1974. Sisäänkäynniltä (pääsymaksu 8€ henkilö sekä tiemaksu paikkaan 6€) ylös haudalle johtaa 461 askelmaa joista suurin osa kuljetaan vuoren sisään louhitussa tunnelissa. Haudalta oli upea näkymät ympäristöön ja Kotorin lahdelle, varsinkin haudan takaa lähtevällä pienellä polulla. Kannattaa myös käydä katsomassa itse hautaa, joka on hyvin koruton alakerrassa sijaitsevassa huoneessa. Ajoimme ylös Lovcen vuorelle tunnissa, mutta paluumatka alas Kotoriin kesti kaksi tuntia, koska ruuhka oli välillä aikamoinen ja jouduimme välillä peruuttamaan mutkissa ylämäkeen jotta bussit ja muu liikenne pääsi ohi. Välillä liikenne seisoi toistakymmentä minuuttia kun turistit ajoivat matkailuautoillaan kapeaa tietä eikä mikään liikkunut. En suosittele ajamaan reittiä leveällä autolla jos ei omaa hyvää auton hallintaa ja erityisesti taaksepäin peruuttamista.  

Njegosin mauseleum

Ajoimme Kotorissa auton parkkiin kalliille pysäköintialueelle (vuorokausi maksoi lähes 16 euroa) ja majoituimme Kotorin vanhassa kaupungissa sijaitsevaan upeaan Astoria Boutique hotelliin (162€). Kotor taitaa olla Montenegron eniten turisteja vetävä kohde Budvan lisäksi ja se näkyi tälläkin kertaa ruuhkina kaupungin kapeilla kujilla vaikka tällä kertaa isoja risteilyaluksia ei ollut Kotorin satamassa. Kävimme syömässä erinomaisen lounaan Konoba Roma nimisessä ravintolassa: mustaa risottoa (mustekalan musteella värjättyä) ja merellistä pastaa. Loppuiltapäivän ja illan kiertelimme kaupungilla lähes jokaisella sen kadulla ja kujalla. Aurinko lämmitti mukavasti ja lämpötila oli jopa 28 astetta. Illallisella kävimme toisessa ravintolassa: Restaurant Cesaricassa jossa söimme mm. paistettua kalmaria ja juomaksi valikoitui kuuluisaa Vranac rypäleistä tehtyä punaviiniä. Viinin värin on lähes mustaa. Illallisen jälkeen taivaalle alkoi kertymään pilviä ja hetkeä myöhemmin alkoi sataa rankasti jotenka oli aika palata hotelliin. 

Kotorin vanhan kaupungin rakennuksia

Sunnuntai 29.9.2024

Aamiainen hotellissa oli erinomainen. A-la-carte tyylinen, eli listalta pystyi valitsemaan kaksi lämmintä ateriaa (esim. Eggs Benedict ja pannukakut) juomineen sisältäen leivät. Muissakin majoituksissa aamiainen valittiin listalta, joka on mielestäni huomattavasti parempi kuin buffet-tyyliset aamiaiset. 

Lähdimme aamusta ajamaan kohti Niksicin kaupunkia kiertäen ensin pitkän matkan Kotorin lahtea kohti Kroatian rajaa kunnes tie nousi ylös ylängölle läpi useiden tunneleiden. Ennen Niksiciä ajoimme kuitenkin rajan ylös Bosnia Hertsegovinan (BiH) puolelle itäisellä Sprskan alueella sijaitsevaan Trebinjen kaupunkiin. Olin aiemmin vuonna 2011 käynyt läntisen Sprskan alueella Banja Lukassa. Rajan ylitys meni nopeasti mutta vuokra-autolle oli pitänyt ostaa (65€) vuokraamosta erillinen lupa ylittää maarajoja. 

Vuokra-autona Audi A3 Sportback TDI

Trebinjen kaupunki sijaitsee BiH serbitasavallan puolella, Trebisnaja joen varrella. Kävimme tutustumassa pieneen ja hiljaiseen kaupunkiin ja erityisesti sen vanhaan kaupunkiin muutaman tunnin ajan. Vanha kaupunki sijaitsi muurien sisällä joen varressa ja on kooltaan hyvin pieni, vain muutama sata metriä kanttiinsa. Kaupungista löytyi vielä pari moskeiljaa minariitteineen. Kahvittelun jälkeen kävimme myös katsomassa vanhaa kivisiltaa, Arslanagic Bridge, joka on rakennettu 1650-1690, mutta jonka nimi muutettiin Bosnian sodan jälkeen serbeille mieluisammaksi: Perovic Bridge. Siltaan liittyi myös mielenkiintoinen yksityiskohta: vuonna 1965 siltaa siirrettiin viisi kilometriä alajuoksuun kuuden vuoden ajan kun Jugoslavia ratkesi vesivoimalaa lähelle Trebinjeä ja sittemmin silta siirrettiin takaisin alkuperäiseen paikkaan 1990-luvulla. 

Trebinjen vanha kaupunki sijaitsee joen varressa

Moskeija ja sen minareetti

Arslanagic Bridge - 1650 luvulta

Trebinjestä ajoimme takaisin samaa tietä Montenegron rajalle ja edelleen Niksicin kaupunkiin, joka on Montenegron toiseksi suurin kaupunki pääkaupungin Podgorican jälkeen. Kovin isosta kaupungista ei kuitenkaan puhuta, asukkaita on noin 75000. Majoituimme nostalgiaa henkivässä Hotel Yugoslavia nimiseen hotelliin (75€) jossa oli vain 12 huonetta ja kaikki sisustus oli kuin 60-70 luvulle jäänyttä. 

Matkalla Niksiciin pysähdyimme nauttimaan maisemista ja "maisemista".

Hotel Yugoslavia, Niksic, Montenegro

Kävelimme kaupungin keskustaan isolle Trg Sloboden aukiolle, jossa kävimme istumassa syksyissä säässä Propaganda baarin terassilla oluella. Kiersimme hyvinkin hiljaista kaupunkia muutaman tunnin ajan ja totesimme että ketään muita turisteja emme nähneet eli harva turisti kaupunkiin eksyy ja nekin jotka suuntaavat vuoristoon ohittavat kaupungin. Sijainti näkyi myös hintatasossa verrattuna Kotoriin.  Ruoka, juoma ja majoitukset olivat vähintään puolet halvempia kuin Kotorissa - esim. olut 2 euroa, kun Kotorissa olut maksoi 4-5 euroa.  

Niksic Trg Slobode. Vihreän talon edustalla Propaganda bar

Niksic, Bunny ja Bippi

Moni ravintola oli myös sunnuntaina kiinni, ja niinpä päädyimme syömään illallista hotelliin, jossa "ruokaravintola" sijaitsi hotellin kellarikerroksessa siten, että katon rajassa oli pienet ikkunat joista tuli valoa ja vaikka tilan piti olla savuton tuli jostain vieno tupakan käry tuomaan tunnelmaan sopivaa tuoksua. Tarjoilu oli aluksi hyvin jäykkää kenties hotellin henkeen sopivaa, mutta ruoka olikin erinomaista: älyttömän isot wiener-leikkeet salaatilla ja parit oluet yhteensä vajaa 30 euroa kahdelta hengeltä. Illalla ilman alkoi viilenemään huomattavasti laskien huomattavasti alle 10 asteen. Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti pohjoista ja Durmitorin kansallispuistoa jossa vietimme pari seuraavaa päivää.