lauantai 29. marraskuuta 2014

Viime hetken valmisteluita ja matkalaulu

Eilen oli viimeinen työpäivä ja todella kiireinen työviikko vähän aikaan ja pääsin tänään tekemään viime hetken valmisteluita.

Kävin vielä vaatteet läpi alkuperäisen suunnitelman mukaan, ja sain ne mukavasti niputettua pakkauspusseihin, jonka jälkeen alkoi "sijoitteluharjoittelu" The North Facen Base Camp laukkuun. Seuraavana oli vuorossa "punnituskierros" - mittari pysähtyi lukemaan 18kg sisältäen mm. kilon verran salmiakkia Singaporeen vietäväksi ja matkaoppaita pari kiloa! Tietysti painoa jatkossa nostaa alkumatkasta päällä olevien "kylmän kelin" vaatteiden vaihto "helle kelin" vaatteisiin. Painovaikutus on +2kg.

Tähän päälle tulee vielä käsimatkatavarat (reppu)  - noin 5 kg.  Reppuun siis läppäri ja muu tärkeä elektroniikka ja kamerat sekä asiakirjoja lähes kilon verran.

Eli tavarat on saatu jotenkin kasaan ja tarkistettua. Pientä karsintaa pitänee harrastaa, kun tavoitteena on saada kokonaispaino alle 20kg - vaikka lentolipuissa on 30+8kg rajoitus. Kyllä sitä mielummin kantaa 20kg reppua selässä 36 asteen kostean kuumassa ilmassa, kuin 25 kg reppua.

Seuraavien päivien ohjelmana on tarvittavan (vähäisen!) valuutan vaihto, kämpän laittaminen "talvikuntoon" ja auton vieminen talvisäilytykseen. Tämän jälkeen tehdään vielä varusteiden ja asiakirjojen tarkistus sekä boarding passien tulostus - jonka jälkeen on sitten menoa. Tiistaina 2. joulukuuta Finnarin lennolla Helsingistä Singaporeen.

Tähän lopuksi matkalaulu, joka sopii tunnelmaan.. Mä meen (J. Karjalainen):

Taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen.
Kuin kulkuri matkaa, uutta reissua teen.

Yksinäinen lähtöportin printteri, on boarding tunnari.
Tämä vanha retkikuntakassi, on ainut matkakaveri.

Hei hei musta tuntuu, että mä meen.
Kuin kulkuri matkaa, uutta reissua teen.

Ei kukaan ole pyytänyt lähtemään.
silti tuskin loman ajaks' paikoille jään.

Niin kuin tuntematon tie, 
seikkailut eteenpäin vie.
Vähät varusteet kassissa,
määränpää missä lie.

Älä kysy, mikä saa mut lähtemään.
En sitä tiedä, kovin hyvin aina itsekkään.

Mut niinkuin kaikki matkoillaan,
ikävoivät rakkaitaan,
niin minä myös reissuilani,
se saa mut kulkemaan.

Hei hei musta tuntuu, että mä meen.
Kuin kulkuri matkaa, uutta reissua teen.
Ja mä meen.

Alkuperäinen sanoitus J. Karjalainen
Uusi sanoitus "Reissu-Jani"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti