torstai 11. joulukuuta 2014

Ensitunnelmia Balilta

Saavuimme eilen Balin "paratiisisaarelle" hieman pitkäksi menneen Singaporen päivän ja myöhässä lähtenee JetStar lennon jälkeen - yhtiön työntekijä sairastui yllättäen eikä lento voinut lähteä vajaalla miehistöllä, jotenka saavuimme Balille eilen klo 9 aikaa aamusta.

Kentältä siirryimme (aika mielenkiintoinen liikenne...) Balin saaren keskiosaan Ubudiin, jossa vietämme seuraavat 7 päivää.  Hotellina on Sri Ratih Cottage, joka on pienehkö hotelli Ubudin keskustan ulkopuolella.

Hotellin uima-allas ja baari

Kuvia hotellista:

"Mökki" jossa majoitus


Hotellin lobby area


Iltapäivällä oli vuorossa Ubudin keskustaan tutustuminen, jossa riittääkin "Taksi, taksi!" huutelijoita vähän riesaksi asti - mutta hymyilemällä niistä selviää. Myös turistitavaraa myydään paljon erityisesti Ubudin ytimessä olevassa "kauppahallissa" - myyntiyritykset olivat kovat.



Illalla kävimme vielä seuraamassa perinteistä Balilaisia tanssiesityksiä läheisen temppelin pihamaalla, joissa instrumentteina oli bambusta tehdyt soittimet - jännä ääni lähti 10 hengen orkestista, kun he paukuttivat soittimia.

Tanssia

Balilainen tanssiesitys


Lootus-temppeli

Temppeli, jonka edustalla oli tanssiesityksiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti