maanantai 26. tammikuuta 2015

Milford Sound

Toissa päivänä ajettiin Te Anausta 120km pohjoiseen Milford Soundiin, joka on NZ kuuluisin vuonoalue. Matkaan meni varmaankin 4-5 tuntia kun pysähdeltiin vähän väli kuvaamassa paikkoja tai kävelemässä erinäisiä reittejä. Käytiin mm. Mirror Lakes jossa tyynestä vedenpinnasta heijastui vuorten kuva. Tämän jälkeen pysähdys Lake Gunnin "peikkometsässä", jossa tunnin kävely ympäri metsää, jossa oli mm. 40-60 metriä korkeita punapyökkejä, "fern" eli saniaispuita sekä pisteenä iin-päälle, pahkoja joista voi nähdä eri eläimiä tai kasvoja -- sekä todella kesy Robin (siis lintu, ei se teinitähti). Matkalla nähtiin myös muutamia Kea-papukaijoja.

Milford Soundissa maisemat muistuttivat Norjan vuonoja, jotenka tämä ei nyt paljoakaan ihmetyksiä saanut aikaan - mutta olihan se ihan hieno paikka.. Ehkäpä tähän NZ upeaan luontoon on tullut jo "kyllästyminen" - niin upeaa luonto on ollut täällä.

Yötä oltiin Milford Sound Lodge nimisessä majoituksessa sellaisessa ihan perustason retkimaja huoneessa. WC- ja suihkutilat olivat erikseen. Täältä pääsi kävelemään pitkin vuonon rantaa ja ihmettelemään paikkoja. Mukava lisä illalle oli seurata läheiseltä "lentokentältä" lähtevien pienkoneiden nousuja erittäin tuuliseen vuonoon. Sai jännätä että jaksoiko se kone ylipäätänsä nousta turistit kyydisssä kentältä ja sitten sen koneen vaappumista moottori huutaen ylöspäin. Ns. "lompakko-turistit" tekivät matkan Milford Soundiin Queenstownista lentäen, suurin osa saapui bussilla tai omalla (vuokra)autolla.

Tänään aamulla mentiin tekemään pari tunnin risteily itse vuonolle, joka on 13km pitkä ja korkeimmat vuoren huiput yltävät noin kahteen kilometriin. Risteilyn jälkeen oli paluu takaisin Te Anauhun ja siitä sitten kohti Queenstownia, eli tänään ajoa tuli runsaat 300km - ja tähän paikkaan myös päättyy NZ road-trip.

Queenstownissa ollaan neljä yötä oikeastaan nyt vähän "lomailemassa" tai ainakaan autolla en nyt enää aja vähään aikaan. NZ tuli autolla ajettua yhteensä noin 3500km kolmen viikon aikana. Onhan täällä näitä muitakin aktiviteetteja tarjolla : bengi-hyppyjä, skydivea, jet-stream boatia, vesihiihtoa, varjoliitoa, maastopyöräilyä jne.

Perjantaina jatketaan matkaa siten, että aamusta lennetään Jetstarilla (A320) Sydneyyn (noin kolme tuntia), jossa on yhden yön pysähdys jo tutussa Rygdes hotellissa "lentokenttä näkymin" (bonggausta!!), ja lauantai aamusta sitten lennetään Qantaksella (A330) Bangkokiin (noin kymmenen tuntia) - josta alkaa Kaakkois-Aasian toinen kierros vielä yhden kuukauden ajan.

Seuraavassa kuvia Milford Soundin matkalta.

Mirror Lakes - vuoret heijastuvat veden pinnasta

Mirror Lakes- Lakes Mirror
Lake Gunn metsässä

Metsässä on vihreää

"Vanhan miehen kasvot" pahka

Southern Island Robin - siis lintu

Vuoria

Jäätikkö ja vesiputos vuorelta - Homer tunnelin kohdalla

Milford Sound ja Mt. Mitre (1632 mpy)

Meriharakoita ?

Bowen Falls

Vaappuen ilmaan

Milford Sound lentokenttä ja pienkone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti