tiistai 10. helmikuuta 2015

Lamai beach

Nyt ollaan oltu pari päivää Ko Samui saarella Lamai Beach nimisessä paikassa ja oikeastaan tekemättä yhtikäs mitään (järkevää). Oikeastaan ollaan kävelty pitkin rantaa edes takaisin päivisin ja iltaisin sekä ihmetelty Lamain menoa ja meininkiä - päivisin ja iltaisin.

Ravintoloita ja kaikenlaisia baareja riittää - pitkin rantaa on useita kymmeniä pieniä ravintoloita ja tämän lisäksi thai:t myyvät kaikkea pientä juotavaa ja syötävää pienistä koreista. Ravintoloiden
tarjonta on oikeastaan aika samanlaista - joko thai tai western (pizzaa, pastaa..) tyylistä. Perus thai-mättö maksaa noin 120B (esim. Pad Thai kanalla/possulla/katkanravuilla, eli paistelut nuudelit tietyllä lihalla tai kalalla), ja olut 70B (pieni Chang-pullo).

Lamai Beachin ranta on ihan hieno - hiekka eteläisellä rannalla hieman karkeaa fariinisokerin väristä, kun taas pohjoisessa se on hienoa valkoista hiekkaa. Aallot ovat olleet sen verran isot, ettei uimisesta ole tullut mitään - punaiset liput liuhuvat rannalla.

Tänään käytiin sitten ihmettelmässä jotain kivi-muodostelmiä Lamain etelärannalla (isoisä ja isoäiti - muistuttavat kuulemman elimiä..), ja sitten käytiin Lamai Viewpointissa katsomassa maisemia ihan korkeammalta.

Sää on lämmin, noin 30 astetta, mutta hieman pilvistä tai pilvipoutaa. Rannalla on kumminkin paljon kamaran käristäjiä makaamassa muovilavereilla.

Huomenna pitää varmaankin ottaa Songtao alle (lavataksi) ja siirtyä Samuin Chaweng rannalle ihmettelemään menoa. Perjantaina siirrytään muutamaksi päiväksi läheiselle Ko Phanganin saarelle.

Lamai beach - pohjoinen ranta

Lamai beach - keskinen ranta
Kuuluisa "isoisä" kivi...
a

Isoisä vasemmalla

Lamai beach - eteläinen ranta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti