torstai 6. lokakuuta 2016

Marokko - 1. päivä

Matkustin tänään uudelle mantereelle ja maahan - Afrikkaan, tarkemmin Pohjois-Afrikan Länsirannalle Marokkoon. Vaikka lähdin matkaan eilen, ja saavuin maahan tänään - tilanteita on riittänyt. Lensin Marokkoon Lufthansan edellisilla (209€) lennoilla Frankfurtin kautta Casablancaan. Ensimmäinen kuormotuksen kohde - eli taksimatka kentältä kaupunkiin, meni ihan hyvin ja hintakin oli ilman tinkimistä ok 300 Dh (30€). Aluksi taksikuski ei meinannut löytää hotellia, mutta Nokian Here karttasovellukseni löysi perille Gauthierin kaupunginosaan.



Hotellissa (Hotel Boutique Gauther) alkoi sitten outo tilanne - sisäänkirjautumisen yhteydessä alkoi venkoilu ja englannin osaaminen loppui täysin. Sanottiin että odottele hetki. Kello oli tässä kohtaa 1:30 aamuyöstä. Puolen tunnin kuluttua ei mitään edistymistä ollut tapahtunut, mitä nyt soittelivat kovasti jonnekin. Lopulta päädyin kyselemään notta saisinko sen huoneen avaimen.. vastauksena "Sir, Hotel is overbooked!".. ensimmäistä kertaa kävi näin. Ei siinä mitään, mutta keskellä yötä ei oikein viitsisi lähteä itsekseen hotellia etsimään. Tässä kohtaa piti ottaa tiukka asenne ja vaatimalla vaatia huonetta, jostain. Toinen puolituntia ja sitten lähdettiin tästä hotellista autollla ympäri yöllistä Casablancaa kohti toista hotellia. Tämä hotelli olikin jo vähän hienompi (Le 135 Hotel) ja lopulta klo 3 saatiin hotellin sviitti.. neljän tunnin unet.





Aamulla suuntasin taksilla (Petit Taxi) Casa Voyagersiin eli rautatieasemalle, josta ostin junaliput Meknesiin - kolmen tunnin (240km) matkan ykkösluokassa hintaan 14€. Kannattaa muuten ostaa liput ykkösluokkaan, jos haluaa rauhallisen matkan ja oman istuinpaikan. Meknes sijaitsee Rabatin ja Fez välissä, noin 80km päästä rannikolta vuoristoisen kumpuilevassa maastossa. Meknes on vanha aiempi Marokon pääkaupunki - ja tunnettu hallitsijastaan Maulai Ismail joka oli erittäin jumala sulttaani. Meknesissä on myös medina, joka on Fesiä rauhallisempi. Majoitun täällä Medinassa olevassa Riadissa joka on entiseen palatsiin tai sen tyyliseen tehty hotelli - Riad Ritaj on tämän paikan nimi. Vastaanotto oli erittäin mukava ja pääsin heti maistelemaan minttuteetä jota tarjoiltiin. Seuraavassa on kuvia majoituksesta.









Iltapäivästä kävin katselemassa Medinan tarjontaa nopeasti pienillä kuljilla kävellen, sekä myöhemmin hevosrattailla kuninkaan palatsin ympäri ja vanhoihin rakennuksiin tutustuen.





Kaikki kuvat ovat Meknesistä. Vietän pari päivää nyt Meknesissä ja huomenna olisi tarkoitus tutustua Volubilisin roomalaisiin raunioihin sekä muutamaan vuoristo kaupunkiin tai kylään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti