keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Hanoi - vanhakaupunki

Hanoin vanhakaupunki on suhteellisen kompaktin kokoinen, ja mielestäni aika "selkeä" varsinkin kun katujen varsilla on kyltit ja käytössä oli hyvä kartta. Se mikä alusta asti pisti silmään on väärennösten myynti - erityisesti The North Face retkeily- ja ulkoiluvaatteiden ja tarvikkeiden. Näitä myydään "Made in Vietnam" ja Outlet sitä sun tätä kauppojen nimissä. Nopea ja lähempi tarkastelu osoitti että kaikki ovat väärennöksiä - laatu (mm saumat ja kankaat) on käsinkosketeltavan heikkoa. Lisäksi kun tietää että TNF ei ole mitään outlet toimintaa täällä päin (toisin on mm. USA:ssa). Myös Fjällravenia löytyy järkyttävä määrä fake-tuotteina.


Myös Legoja on paljon kiinalaisia kopioita... Star Wars on Space Wars..tai Star Wnrs ja tekijänä on Lepin. Viranomaiset eivät tietenkään tee mitään väärennösten myymisen estämiseksi..



Kaupungissa pääsee kulkemaan ihan hyvin kunhan vaan kävelee ajoväylällä, koska jalankulkuväylien tukkeena ovat mopot. Teiden ylityksessä pitää olla röyhkeä ja tunkea vaan väliin eikä saa alkaa perääntymään.



Yllättävän paljon täältä löytyi joulukoristeiden myyjiä - yksi katu oli siitä täynnä 100 metrin matkalla.



Iltapäivästä kävin katsomassa vesinukketeatteriin esityksen - ihan hieno, eikä hintakaan ollut paljoa (4€).

Illasta läheisen Hoan Kiem järven ympäristö valaistaan värivaloilla.




Olen nyt nähdyt tätä Hanoin keskustaa kahden vuorokauden ajan ja tämä tuntuu nyt riittävän. Mopoja, mopoja, pakokaasua, samoja kauppoja, Pho keittoa ja Bun Cha possua myyviä kojuja, muna-kahviloita sekä jatkuvaa torven soittamista ja meteliä. Olen vielä kolmisen päivää Vietnamissa, mutta en lähde alkuperäisen suunnitelman mukaan käymään Hoi An:ssa (puolentoista tunnin lento suuntaansa, mutta kentillä ja siirtymiseen menee kohtuuttomasti aikaa...), vaan lähden seuraavaksi tutustumaan Tam Coc alueeseen jota kutsutaan myös riisikenttien Halong Bayksi. Tämä alue sijaitsee noin 90km Hanoista etelään. Lopuksi käyn vielä itse The Turistirysässä eli Halong Bayssa, jossa karstikalliot ja saaret nousevat pystysuoraan merestä.  








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti