Monesti tuttavat kyselevät että mikä saa minut matkustamaan "niin paljon" - ja ehkä siihen ei löydy mitään yksiselitteistä vastausta, mutta yksi asia on varma: Luonto, ja erityisesti kauniin karut alueet, erämaat, vuoret, aavikot. Ehkäpä taustana tähän on se, että olen pienestä pitäen oppinut liikkumaan Suomen luonnossa (Kiitos Suomen Partioliikkeen, jossa oli lähemmäs kymmenen vuotta!) ja myöhemmin matkoillani ja vaelluksien myötä Pohjoismaissa ja muualla maailmassa olen oppinut arvostamaan erityisesti luontoa.
Viime kesänä tein upea matkan Keski-Aasian kolmeen tasavaltaan, ja näistä erityisesti Tadjikistan ja Kirgistan lumosivat minut täysin upealla luonnollaan. Tadjikistan Pamir Highway oli uskomaton kokemus (vaikka autoilla liikuttiin) ja Kirgistanin upeat vuoristolaaksot ja yli 3000 metrin yläpuolella olevat kristallinkirkkaat vuoristojärvet jäivät parhaiten mieleen -- ja välin jopa pitkät ja ehkäpä rasittavat matkat yhdistettynä ylävuoriston ohueen ilmanalaan jäivät taustalle ("päähän jyskyttämään"), mutta mieli ja keho lepäsivät siinä ympäristössä. Silkkitien maisemat ovat uskomattoman hienot.
Ensi kesänä jatkan Silkkitien maisemissa - siis maisemiin johon haluan palata, ja tällä kertaa kohteena mm. Silkkitien kaupungit, isot aavikot sekä Aral-järvi - Tarkempi matkakuvaus löytyy Kesälomasuunnittelua Kyzylkumin postauksesta. Täällä kertaa matkaan ei sisälly vuoristoisia osuuksia, vaan enemmänkin polttavan kuumia aavikko-osuuksia - jotenka ehkäpä nyt pitäisi todeta "Deserts are calling, and I must go"
( siis yhdellä s-kirjaimeilla, -- vaikka ovathan ne jälkiruuatkin ihan kutsuvia... ).
Vuoret kutsuvat myöhemmin loppuvuodesta, kun lähden Himalajan vuoristoon kahdeksi viikoksi kohteena Nepal ja Bhutan. Haaveissa on myös joskus päästä Karakum Highwaylle, joka kulkee Pakistanista Kiinaan.
 |
| Pamirin vuoristoa, Tadjikistan |
Minulla oli ennen lomaillessa lähinnä teemana "desserts are calling", mutta onneksi sittemmin olen alkanut arvostaa luontoa, ja löhöily- ja herkuttelulomat ovat usein vaihtuneet luonnossa liikkumiseen. Himalajan vuoristoon haluan minäkin vielä joskus, ja tuo Altyn Arashanin laakso näyttää upealta...
VastaaPoistaKirgistanin luonto on uskomattoman hienoa - ja siellä saa olla omissa oloissaan.
PoistaTämä oli kiva, näkökulmana vuoret, ei tietty paikka, vaikka tässä "esimerkkinä" tietyn alueen vuoret olivatkin.
VastaaPoistaItse olen tunnustellut, että vaikka koko maailmakin on ihan kiinnostava kohde, niin ehkä minun sielunmaisemani on saarilla, ja etenkin pohjoisemmilla sellaisilla, ei missään Thaimaassa. Ehkä siinä on jotain liittymää lapsuuden kesiin, jotka vietin Turun ja Ahvenanmaan saaristossa.
Vuorissa on jotain vetovoimaa - tuntee olevansa todella pieni, mutta kiehtovat minulla todella paljon. Suomen saaristo on tosiaan upeaa - ja välillä pitkää todellakin matkustaa kauaksi nähdäkseen taas kerran kuinka upea Suomen luonto onkaan.
PoistaWorld is calling kuvaa minua parhaiten. Välillä huutelee kaupunki, joskus luonto ja sitten rannat, palmut. Maailma on niin monimuotoinen. Mutta kaikki kuvasi ja kuvauksesi tässä jutussa olivat sellaisia, että aloin helposti kuulla kutsun.
VastaaPoistaAivan. Maailmassa riittää nähtävää, ja kyllähän sitä kuulee välillä kutsun rannalle palmun alle istumaan. Varsinkin Suomen talvessa.
Poista