Ashgabat - valkoinen utopia

Darvazan kaasukraaterilta matka jatkui yön jälkeen kohti Turkmenistanin pääkaupunkia Ashgabatia, johon oli matkaa noin 280km keskellä Karakumin aavikkoa joka vain tuntui jatkuvan joka suuntaan ja välillä dyynit olivat jopa toistakymmentä metriä korkeita. Noin parikymmentä kilometriä ennen kaupunkia moottoritie muuttui aivan tasaiseksi 6-kaistaiseksi tieksi - kuitenkaan autoja ei ollut paljoakaan liikenteessä.Yhtäkkiä kuljettaja kaartaa sivuun moottoritieltä isolle parkkialueelle. Tässä kohtaa ajattelin että käydään tankkaamassa, mutta ei — Suuri Johtaja on määrännyt että likaisella autolla kaupunkiin ei saa ajaa, vaan ne on AINA pestävä, niin nytkin. Jatkoimme matkaa kiiltävällä maasturilla kohti Ashgabatin utopista keskustaa. Kaikkialla isoja katuja, siistiä, ja suurin osa autoista valkoisia. Ohitimme lentoaseman - terminaalit näyttävät lentävältä haukalta ja niitä on kolme: yksi ulkomaan terminaali, yksi kotimaan terminaali ja yksi vain ja ainoastaan presidentin käyttöön varattu terminaali!!! Jatkamme kohti hotellia - ketään ei näy missään ja autoja on suhteellisen vähän. Tämä on kuin Pohjois-Korean pääkaupungin ja Las Vegan sekoitus.

Iltapäivällä kaupunkikierros on hämmentävä: Isoja valkoisia taloja tehtynä Carraran (Italia) marmorista, taas leveitä katuja, neutraalisuuden kaari - jonka päällä on 12 metriä korkea kullasta tehty ensimmäisen Suuren Johtajan patsas, itsenäisyyden aukio (eikä ketään sielläkään). Seuraavaksi Maailmanpyörä - siellä nyt on varmasti väkeä — no ei ollut, ei ketään missään. Entäpä iso häätalo, jonka päällä on kuutiossa maapallo, jossa Turkmenistan on tietysti kullattuja — ei ole täälläkään kuin muutama kadun laukaisija... Niin, tästä vielä yksi juttu. Yritämme lähestyä presindentin residenssiä - poliisit pysäyttävät ja pyytävät poistumaan. Samalla näkyy neljä isoa katujen pesuautoa. Ovat pesemässä noin 6km mittaista isoa tietä, joka pitkin presendentti ajaa töihin Mersun S600 autollaan, kunhan hän on ensin ajanut kukkulalla sijaitsevalta asunnolta alas Hummer-autollaan. Kukaan muu ei saa omistaa Hummer-autoa kuin presidentti.. 

Lopulta palaan takaisin hotelliin, josta ostan internet-yhteyden kun sitä mainostetaan. Yhteys aukeaa, mutta kaikki sosiaalisen median sovellukset sekä VPN yhteydet on blokattuna. Tämäkin vielä... Aamulla on ainakin lento Maryn kaupunkiin Turkmenistan Airlinesin kyydillä. Terminaali (kotimaan) on todella siisti ja turvatarkastukset tiukkoja. Sain lentää 40 minuutin kotimaan lennon Suuren Johtajan silmän alla - hänen kuvansa on matkustamaton edessä ja hän tuijottaa ilkikurinen ilme kasvoillaan koko matkustamoa. 

Ashgabat todellakin yllätti — Ashgabatissa myös kamerani hajosi, ehkäpä Suuren Johtajan käskystä. En tiedä.. 

Marysta jatkoin matkaa Mervin kaupunkiin, jossa on paljon vanhojen sivilisaatioiden jäänteitä. Täällä oli myös paljon pyhiinvaeltajia eri osasta Turkmenistania. He olivat erittäin kiinnostuneita valkoisesta miehestä, joista kaukaa. Moni halusi ottaa kuvan, ja he toivottivat onnea matkoillani (tulkki käänsi). Kävin myös tutustumassa paikalliseen moskeijaan, jossa valmistettiin juuri perjantairukouksen jälkeen olevaa ateriaa. Tälläkin ihmiset olivat erittäin ystävällisiä....Mutta paras oli vielä edessä. Saavuin viimeiseen pyhään moskeijaan. Kävin sisällä - mutta tullessani ulos vastaan tuli ehkäpä noin 20-30 nuorta naista iältään ehkäpä 15-25 vuotiaita pukeutuneena upeisiin perinteisiin asuihin. Yht’äkkiä yksi otti minua kädestä kiinni ja vei pihalle — no siinä sitä oltiin naisten ympäröimänä ja kaikki halusivat ottaa kuvia ja osa puristi kättäni todella kovaa ja ihmettelivät valkoista ihoa. Olo oli kuin elokuvatähdillä. Aloin nauramaan, kun muistin Leevi and The Leavings yhteen kappaleen ”Turkmenistanilainen tyttöystävä” sanat.. Siinä sitten kuvailtiin monta minuuttia, kunnes piti lähteä jatkaa matkaa kohti Uzbekistanin taas läpi Karakumin aavikon (330km). 

(En kaikessa hässäkässä saanut otettua yhtään kuvaa siitä kaaoksessa nuorten naisten keskellä — ehkäpä parempi, niin.... )