maanantai 9. joulukuuta 2019

Mauritius: Lumpeita ja Le Morne

Mauritiuksella yksi ikoninen paikka, joka näkyy jokaisessa lomaesitteessä - Le Mornen ranta ja sen vieressä oleva Le Morne Brabant vuori, tai basaltti-järkäle joka kohoaa 500 metriä merenpinnasta. Le Mornessa sijaitsevat myös kaikista hulppeimmat (ja ehkäpä myös kalliimmat) hotellit. Toinen Mauritiuksen esitteissä näkyvä kuva ovat isot jättiläislumpeet. Seuraavaksi kävimme tutustumassa näihin kahteen paikkaan.

Le Mornen ranta (aivan tyhjä!) ja Le Morne Brabant vuori

Keskiviikko 27.11.2019

Tänään lähdimme tutustumaan Sri Seewoosagur Ramgoolam Botanical Gardeniin - eli lyhyemmin SSR Botanical Gardeniin, joka sijaitsee Mauritiuksen pohjoisosassa Port Louisin kaupungista koilliseen. Ajoimme läpi pienten ja ruuhkaisten kylien kunnes saavuimme itse Mauritiuksen pääkaupunkiin Port Louisiin, jossa liikenne oli ihan tukossa ja navigaattori alkoi antamaan outoa suuntia. Olin lukenut että autoilua kaupungissa kannattaa välttää. Tämän voin nyt allekirjoittaa. Yksisuuntaisia katuja, paljon liikennettä ja kiertotietä. Olisi pitänyt pysyä M1 moottoriteillä - eikä tunkea autolla mm. China towniin. Totesimme että tänne ei nyt kannata alkaa autoa pysäköimään ja pienen pyörityksien jälkeen pääsimme moottoritielle ja ajoimme suoraan puutarhan parkkipaikalle. 

Puutarha on aika iso kooltaan, mutta käveltävissä noin puolessa tunnissa tai tunnissa. Olimme paikalla noin tunnin ajan ihmetellen mm. isoja lumpeita/liljoja vesialtaassa, korkealla puissa huutavia isoja hedelmälepakkoja ("lentävä koira" - siipien kärkiväli 1.5 metriä), ja korkeita palmuja yms trooppisia puu-ja kasvilajeja. Kannattaa ottaa vettä mukaan, vaikka varjossa on viileää, alueella ei ole tai ainakaan emme löytäneet mitään kahvilaa tai kioskia. 

Jättiläislumpeita

Palmuja

Bambuja

Puolenpäivän jälkeen lähdimme takaisin kohti Flic-en-Flacia, mutta tällä kertaa kiertäen saaren keskiosan kautta moottoritietä pitkin. Myöhäistä lounasta syötiin (taas) Zub Expressin ravintolassa. 

Illalla kävimme taas rannalla ja tällä kertaa auringonlasku on todella upea värjäten koko taivaan punaiseksi. Myöhemmin illalla katseltiin parvekkeelta kun isot lepakot lähtivät ruokailemaan lentäen aivan huoneiston yläpuolella. 

Torstai 28.11.2019

Torstaina ajoimme aamusta takaisin Le Morneen, ja kävelimme kuuluisan Le Mornen rannan päästä päähän aamupäivän aikana. Hotellit näyttävät teiltä katsottuna kuin "vankiloilta", koska niissä isot ja korkeat aidat - mutta rannalta käsin ne näyttävät upeilta. Rannalla on kuitenkin vartijat hotellialueen ja yleisen uimarannan rajoilla valvomassa ja estämässä osittain liikkumista - rannalle saa kuitenkin mennä, mutta jos yrittää heti lähestyä hotellia niin tullaan ohjaamaan pois. Eli vinkkinä -- kävele vartiopisteen ohi lähellä rantaviivaa, ja myöhemmin voit suunnata kohti hotellien ravintoloita tai kahviloita. Vaikka et olisi hotellin asiakas, niin yleensä ne kyllä tarjoilevat myös muillekin -- hinnastossa näkyy omat hinnat "All Inclusive", "Half-Board" ja "normi" jaottelulla. Kannattaa kysyä, koska ensimmäinen kysymys on yleensä huoneen numero mihin lasku laitetaan jos ei ole sitä "hupiranneketta" kädessä eli merkkiä "AI" asiakkuudesta.


Kirkasta vettä - Le Morne beach


Le Morne beach - veneet odottavat asiakkaita


Toinen asia mikä pisti silmään luksushotellien edustalla oli se, että kovinkaan moni ei ollut meressä uimassa vaan tyytyivät makaamaan aurinkovarjojen alla ja uimaan hotellien uima-altaissa. Kolmas asia ovat palmut -- luksushotellien eteen ja pihoille oltiin selvästi istutettu isoja palmuja. Julkisilla rannoilla ja luonnon varaisena kun rannoilla oikeasti kasvaa mäntyjä. Eipä siinä mitään - olihan se kiva istua palmun alla ja juoda drinksuja. 

Le Morne - Lux hotellin terassilla


Itse Le Morne Brabant vuorelle emme viitsineet lähteä kiipeämään - mutta sinne kuitenkin pääsee ja ylhäältä on kaiketi hyvät näkymät rannoille ja koralliriutalle. 

Le Morne beach - tässä oli korallien palasia todella paljon

Iltapäivästä alkoi satamaan vettä ja lähdimme takaisin Flic-en-Flaciin. Kävin ilalla palauttamassa auton Zub Express ravintolaan ja samalla syötiin taas hyvät annokset. 

Perjantai 29.11.2019

Rantapäivä - "älä tee mitään" päivä. Tämä "Black Friday" päivä vietettiin kävelemällä noin 10 kilometriä Flic-en-Flac rannalta Wolmarin rannan päähän. Wolmarin alueella on myös paljon luksushotelleja ja kävimme Sofitel hotellin ravintolassa syömässä lounasta, kunnes käännyimme takaisin kohti Flic-en-Flacia. Onnistuimme hyvin olla tekemättä yhtikäs mitään päivän aikana. Tämä oli viimeinen täysi päivä Mauritiuksella ja näin saimme myös ladattua auringonvaloa "akkuihin" ennen paluuta Suomeen.

Rantabaari - luksushotellin edustalla Wolmarin rannalla

Luksushotellien eteen "istutettuja" palmuja


Lauantai 30.11.2019

Aamupäivästä ns. "pakkausta ja tsekkausta" - eli tavarat reppuihin. Kävimme vielä kaupasta ostamassa lounastarpeet ja söimme lounaan parvekkeella nauttien vielä Mauritiuksen lämmöstä - koko matkan ajan oli sopivat +28 astetta lämmintä. Alkuillasta lähdimme taksilla kohti lentokenttää, jonne olikin hieman pidempi matka koska saaren keskellä olevassa kaupungissa oli joku isompi liikennehässäkkä päällä - jotenka kiersimme pieniä kyliä ja sokeriruokopeltojen vierustoja. Saavuimme juurikin lentokentälle kun Turkish Airlinesin checkin aukesi ja tällä kertaa ei ollutkaan niin pahoja ruuhkia kentällä. 

Edessä oli vielä pitkä ja turbulenttinen lento Istanbuliin Airbus A330-300 koneella, illasta tarjoiltiin päivällinen ja kaksi tuntia ennen laskeutumista aamiainen. Todella hyvät sapuskat! Lento kesti noin 9.5 tuntia ja sunnuntai aamulla klo 05:30 laskeuduimme Istanbulin uudelle kentälle. Tällä kertaa jouduimme menemään turvatarkistuksen läpi - ja sinne oli todellakin matkaa A-siiven päästä. Jatkolento Helsinkiin lähti klo 9 jälkeen ja se meni mukavasti täysin uudessa Airbua A321neo koneessa. Helsingissä odotti "jäätävän kylmä" mutta aurinkoinen ilma.

Le Morne beach


Palaan vielä matkan kustannuksiin ja yhteenvetoon seuraavassa jutussa. 







10 kommenttia:

  1. Tosiaan rannalla ei juurikaan ihmisiä näy, mutta ei kyllä oikein muutenkaan. Oliko ihmisiä todellisuudessa kuitenkin enemmän kuin kuvat antavat ymmärtää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä hotellien rannoilla ihmisiä oli muutamia - mutta public beacheilla oli väkeä, mutta huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa Kanarian saarilla tai Thaimaan rannoilla. Rauhassa sai kulkea.

      Poista
  2. Kyllä on mielenkiintoista lukea sinun näkemyksiä! Mun mielestä Le Mornessa oli tosi kaunista ja rauhallista, oli sitten istutettuja palmuja tai ei. Ja Brabant-vuori oli upea. Auringonlaskuista puhumattakaan!
    Jännää myös tuo, ettette saaneet rannalla rauhassa kävellä, meille ei kyllä kukaan vartija tms. tullut sanomaan yhtään mitään. Tai siis, ei nähty mitään vartijoita?! ��
    Eikä muuten rannekkeita, saattoi olla joku toinen hotelli kyseessä sitten.
    Teikäläisten on nyt kyllä sellaista tahtia tykittänyt näitä Mauritius-postauksia, että jatkan ehkä itse suosiolla Seychelleillä. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Kyllä Le Morne oli kaunis ja rauhallinen -- mutta toin vaan esille, että Mauritiuksella palmuja ei löydy joka rannalta. Kyllä me saatiin rannalla suhteellisen rauhassa kulkea, ehkäpä 3-4 kertaa vartija tuli kysymään että minne mennään ja ollaanko hotellin asukkaita, ja kerran vihelsivät perään kun käveltiin suoraan erään hotellin pihalle ja näyttivät että ei saa mennä siitä vaan rannan kautta. Tietenkin ymmärrän sen, että hotellin asukkaille halutaan taata rauha eikä turreja kulkemaan suoraan heidän asuntojen tai ravintoloiden edestä. En tiedä oltiinko niin epämääräisen näköisiä turreja, että vartijat kiinnittivät meihin huomioita. Sen huomasin, että jos oli hiemankin paikallisen näköinen, niin public beachilta ei ollut mitään asiaa hotellien rannoille.

      Poista
  3. Mulla on mielikuva, että tuolla päin on kalliit ja edulliset majoitukset aika eri paikoissa, oonkohan väärässä? Ei siis budjettivaihtoehtoja hienoimmilla rannoilla? (tai yleensäkään rannoilla?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lotta-Maaria! Kyllä se kalliit ja halvemmat ehkäpä hieman toisistaan ovat -- mutta Flic-en-Flacista pääsee kävellen Wolmariin, jossa on hieman parempia majoituksia. Le Mornessa on vain paremman tasoisia majoituksia. Flic-en-Flacin ranta on hieno, ja siellä on halpoja budjettivaihtoehtoja majoitukseen - suosittelen. Le Morneen pääsee noin puolessa tunnissa autolla, ja siellä voi myös olla rannoilla vaikka ei majoitu siellä. Hotelliin terdelle pääsee myös.

      Poista
  4. Kaunista siellä kyllä on! :) Ja mielenkiintoinen juttu tuo istutetut palmut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sandra - kaunistahan tuolla on. Palmuja tosiaan ei näkynyt luonnonvaraisena missään muissa paikoissa missä kävin -- rannoilla siis.

      Poista
  5. Ompas kaunista! Ihanan näköinen tuo turkoosi vesi. Tuo rantojen omiminen on jollakin tavalla vähän sääli vaikka toisaalta ymmärrettävää. Kuitenkin olisi kiva jos rannoilla saisi oleskella rauhassa ja kulkea miten itse haluaa, kuten sellaisilla "luonnontilassa" olevilla rannoilla voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Vesi on vielä enemmän turkoosin väristä paikan päällä. Mitä tulee rantoihin, niin kyllähän niissä hotellien edessä olevilla rannoilla saa ainakin turistit kulkea, kunhan vaan vastaa vartijoille että mihin on menossa. Kaakkois-Mauritukselta löytyi täysin luonnnontilassa olevia rantoja, joilla kävimme viettämässä aikaa.

      Poista