lauantai 7. joulukuuta 2019

Reunion; Rantalomalla

Vietimme Reunionilla kolme viimeistä päivää saaren länsirannikolla, jossa suurin osa turisteista viettää aikaa - rannalla.

L'Ermitage Laguunia

Perjantai 22.11.2019

Lähdimme Cilaosista kohti Reunion länsirannikkoa. Samainen N5 tie ajettiin siis takaisin ja ruuhkaa oli tällä tiellä todella paljon. Taas piti pari kertaa peruuttaa koko autoletka kun edestä tuli busseja vastaan kapealla tiellä. Pari tunnin ajomatkan päästä saavuimme L'Emitage Les Bains nimiseen paikkaan, jossa on todella paljon hotelleja ja lomaresortteja - onhan paikalla ehkäpä saaren paras hiekkaranta, joka jatkuu useita kilometrejä rannan suuntaisesti - ja rannan edustalla ovat isot koralliriutat estämässä isompien aaltojen rantautumista. Koska Reunionin lähivesissä on paljon haita, täälläkin oli isot varoitusmerkit niistä ja osalla uimarannoista oli erilliset haiverkot viritetty veteen estämään haikalojen ja uimareiden välistä kosketusta. 

Olin varannut kahdeksi vuorokaudeksi majoituksen Residence Topic Appart hotellista (250€/2 yötä aamiaisella), ja ajoimme auton parkkiin suoraan hotellin aidatulle alueelle. Hotelli oli hieman vanhahtava, mutta huoneistot oli varustettu keittiöllä - jolloin ruuan teko onnistui siellä ihan hyvin. Keittiö muuten sijaitsi parvekkeella, joka sinällään oli hyvä ratkaisu. 

Lähdimme viettämään aikaa rannalle, jota reunustavat havupuut (!!) - männyt. Kuten Mauritiuksella, niin myös täälläkin, luontainen rannalla kasvaa puu on mänty eikä palmu. Ne paikat missä on palmuja on sinne tarkoituksella istutettu - kuten luksushotellien eteen. Lounasaikaan pysähdyttiin syömään ns. katukeittiön tapaisessa ravintolassa (Chez Herbert), jossa kadulla on muovituolit ja pöydät - ja missä ruoka tilataan itse. Paikkoina nämä ovat erittäin suosittuja - ja ruoka on kreolilaista maustettua ruokaa. TälläKIN kertaa oli kanaa ja linssejä - mutta hinta oli todella edullinen, annos maksoi 7€ ja olut 1.5€. Paikka oli ihan täynnä ja tarjoilu leppoisaa (henkilökunta puhui hyvää englantia!) - tätä suosittelen, jos nälkä yllättää. 

Rannalla kasvaa "mäntyjä"


Iltapäivällä käveltiin rannalla ja käytiin uimassa. Olisi pitänyt olla uimatossut, koska koralliriutasta irronneet korallin palaset olivat aika teräviä. Rannalla on noin kilometrin välein ravintola, josta saa myös juomaa ja syömistä, mutta mitään kaupustelijoita yms ei rannalla ollut joka oli ihan mukava poikkeus. Sama juttu on muuten Mauritiuksen rannoilla - kukaan ei tule tyrkyttämään cocosta tai jalkahierontaa. 


Uimassa auringonlaskun aikaan

Lauantai 23.11.2019

Sateinen aamupäivä, mutta siitäkin huolimatta käveltiin Saint-Gilles les Bains nimiseen kylään, josta löytyy mm. iso meriakvaario ja sieltä olisi päässyt vene- ja sukellusretkille lähistön vesialueille. Päädyimme vaan kävelemään ympäri kylää ja myöhemmin iltapäivästä kävelimme hiekkarantaa pitkin takaisin L'Ermitageen ja vietimme rentoa rantapäivää. 

Saint-Gilles les Bains

Tummat sadepilvet lähestyvät

Sunnuntai 24.11.2019

Aamusta lähdimme aikaisin ajamaan kohti lentokenttää, joka sijaitsee pääkaupungin - Saint Denis itäpuolella. Onneksi lähdimme ajoissa, koska rantatie oli poikki ja jouduimme tekemään lähes tunnin ylimääräisen lenkin sisämaahan D41 tietä pitkin. Itse pääkaupungissa emme käyneet, mutta kun että ajettiin sen läpi pieniä yksisuuntaisia katuja pitkin. Palautimme vuokra-auton lentokentälle - ajettuja kilometrejä noin 600km, joka oli aika paljon näinkin pienellä saarella. 

Puolen päivän aikaan nousimme Air Mauritiuksen Airbus A340-300 (! iso laajarunkokone!) koneeseen ja lensimme puolen tunnin lennon takaisin Mauritiuksen saarelle, josta olin varannut majoituksen kuuden yöksi Flic-en-Flac nimisestä paikasta. Olimme jo etukäteen tilanneet kuljetuksen majoitukseen -- se maksoi 35€ ja kesti noin tunnin. Seuraavassa jutussa palataan Mauritiukselle.


Seuraavaan kuvaan liittyy hauska episodi: Tilasin Reunionilla rantabaarissa illalla mojitot ja kahvit (espresson). Tämä oli aivan outoa tarjoilijalle, että mitä ihmettä. Kysyi vielä pari kertaa huonolla englannin kielellä että oliko ymmärtänyt oikein... lopuksi kun hän toi juomat pöytään, niin jaksoi edelleen ihmetellä tilausta. Tämä meni hänen ymmärryksen ohi -- iltakahvi ja drinkki. Suomalaiselle iltakahvissa ei ole mitään outoa.. eikä drinksussa, vai mikä tässä nyt oli "väärin"?

Mojito ja kahvi - outo tilaus, ranskalaisen mielestä









6 kommenttia:

  1. Selvisikö mitä haita alueella liikkuu?

    Iltakahvi on outoa! :D Itselleni ei tule uni illalla, jos juon kahvia vielä iltapäivällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkäpä kovana kahvin juojana en tätä tajunnut..jos se on Ranskassa outoa. Toisaalta Italiassa juodaan pienet kahvit illallisen jälkeen..

      Poista
  2. Mielenkiintoista lukea Reunionista! Oliko sun mielestä selkeästi erilainen kuin Mauritius?
    Hui, nuo hait. Itseä ehkä hieman jänskättäisi noissa vesissä uiskennella!
    Ja onpa erikoista, että noin pieni pätkä lennettiin isolla laajarunkoisella koneella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - Reunion on aivan toisenlainen kuin Mauritius. Vähän kuin Ranskan Riviera, siistimpää eli roskia ei näy maastossa, talot huomattavasti eurooppalaisempia, ja tietysti luonto paljon monimuotoisempaa - vehreää ja toki tulivuorella karua.
      "Hai" vaaramerkkejä oli useammilla rannoilla, ja kaiketi siellä välillä muutamia uimareita katoaa tai loukkaantuu haiden hyökkäyksissä.
      Itseäni myös hämmästytti tuo että isoilla koneilla lennetään tiettyjä ruuhkavuoroja laajarunkokoneilla - sen verran matkustajia kuitenkin on saarien välillä.

      Poista
  3. Täytyypä sanoa, että mua ei yhtään innostaisi hain ja mun välinen kosketus! :-D Saattaisin olla esim. jalkaa lyhyempi sen jälkeen. Uskalsitko tosiaan itse uida tuolla? Rantakuvia olisin katsellut enemmänkin, olis terapiaa tähän pimeään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä vähän uin mutta siinä kohdassa taisi olla ne hai verkot... Tätä ennen olin Mauritiuksella uinut täysin luonnonvaraisella rannalla eikä tullut mieleen koko hai vaara.

      Poista