sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Namibia - Sesriem ja Solitaire

Kalaharin autiomaasta matka jatkui länteen kohti Sesriemia ja Solitairea - lähelle Namibin aavikkoa, joka levittäytyy Namibian länsiosassa rannikolla useiden satojen kilometrien pituudelta ja leveydeltä. Sesriemin lähellä sijaitsee ehkäpä Namibian kuuluisin nähtävyys Sossusvlein dyynialueet ja erityisesti Deadvlein alue, jossa on paljon kuivuneita suola/savipohjaisia alueita dyynien välissä ja pohjalla on ikivanhoja kuolleita puita. Myös Namibin aavikon isoimmat punaisesta hiekasta olevat dyynit löytyvät tältä alueelta. Suurimmaks osaksi alue on täysin suojeltua ja liikkumista on tätä myös rajoitettu eikä dyyneillä ajaminen ole myöskään sallittua. 

Deadvlei - Dead valley 


Sesriem

Matkaa Kalaharin Bagatellesta Sesriemiin on noin 325km, ja matkaan kannattaa lähteä varhain koska matka-aika on käytännössä noin 5-6 tuntia. Kävimme aluksi tankkaamassa Marientalin kylässä. Tankkaaminen Namibiassa on helppoa - henkilökunta tekee sen sinun puolesta, ja samalla mm. pesee tuulilasit. Kilpailu asiakkaista on kova, ja sinut varmasti yritetään saada juuri tietyssä paikassa tankkaamaan mikäli kylässä on useampia asemia. Mutta muutoin tankki kannattaa pitää täynnä, koska löytyi useiden satojen kilometrien matkoja joissa ei ollut yhtäkään asemaa. Diesel oli erittäin edullista - noin 15 NAD eli alle euron litrahintaan, mutta auto tosin kuluttaa 10-15 litraa normaaliajossa, ja offroadilla lähemmästä 30 litraa sadalla. Tankkauksesta kannattaa maksaa 10-20 NAD tippi. 

Tie Marientalista Maltahöheen (C15) on päällystettyä ja maisemat ovat aika tasaiset ja tylsät. Maltahöhessa pysähdyttiin kahvilla mukavassa kaupungin ainoassa hotellissa joka näytti ihan kivalta paikalta jopa yöpyä uima-altaineen. Kaupungin jälkeen tie muuttui taas soratieksi, ja jatkui ihan Sesreimiin asti. Matkan varrella maisemat alkoivat muuttumaan ja erityisen upea oli Zarisin kylän lähellä oleva Zarishoogtepass - suhteellisen vehreä paikka muuten karun kuivassa maastossa.

Taukopaikalla Zaris kylän jälkeen


Saavuimme Sesriemin kylään alkuiltapäivästä, ja paikan porttijärjestelyt hieman kummastuttivat, koska alueella on kaksi erillistä porttia jotka ovat auki eri aikaan. Ensimmäinen portti aukeaa tuntia myöhemmin ja sulkeutuu tuntia aiemmin kuin jälkimmäinen portti - joka johtaa Sossusvlein alueelle. Suurin osa majoituksista on ensimmäisen portin ulkopuolella, mutta meillä sattui olemaan majoitus näiden porttien välissä - Sesriem Oshana Campsitessa. Ensimmäisen portin jälkeen pitää käydä rekisteröitymässä ja maksamassa alueen pääsylupa. Alueelta poistumisen jälkeen ne tarkistetaan uudestaan. Leirintäalueen check-in oli hulppeassa Dead Valley Lodgessa, joka oli vasta ollut käytössä muutaman kuukauden. Hinnat olivat aika hulppeat kun hieman kyselin. Paikka on lähinnä varattu vain siellä majoittuville, mutta ystävällinen henkilökunta teki meille GT drinkit pyynnöstä (hinta oli muuten 4€/drinkki!). Palasimme itse leirialueelle, jossa käytössä oli oma wc/suihkutilat ja auringolta pääsi suoraan ison katoksen alle. Lämmintä oli riittävästi - jotain +35 astetta päivällä ja yölläkin yli +25 astetta. 

Sesriemin majoitus


Sossusvlei ja Deadvlei 

Koska olimme porttien sisäpuolella, pääsimme seuraavana aamuna lähtemään pimeässä jo klo 05:15 (tunti ennen auringonnousua) kohti Sossusvleinä johon on matkaa 60km hyväkuntoista asfalttitietä pitkin. Puolituntia ennen portin avaamista oli jo parikymmentä autoa jonossa odottamassa portin avausta, mutta itse lähdimme liikkeelle noin 5 minuuttia myöhemmin ja saimme rauhassa ajaa (pimeässä) kohti Dyyni 45, joka on nimen mukaisesti 45km päässä Sesriemistä. Ehdimme juuri sopivasti näkemään auringonnousun dyynin päältä. 

Dyyni 45 ja auringonnousu

Punaisella planeetalla ? 


Tämän jälkeen matka jatkui Sossusvleihin noin 15km päähän, johon päättyy päällystetty tie ja sieltä alkaa vain nelivetoautoille tarkoitettu noin 5km upottava hiekkatie joka johtaa Deadvleinin parkkipaikalle. Viimeistään ennen hiekkapätkää kannattaa auton renkaiden ilmanpainetta vähentää jotta auton eteneminen hiekassa on helpompaa. Muuten sitten hiekassa ajon on lähes samanlaista kuin 20-30cm lumihangessa, eli tasainen veto pitää olla kokoajan päällä. Itse ajoin tuon pienen pätkän power-modella ja 4L säädöillä eikä mitään ongelmia ollut etenemisen suhteen. Parkkipaikalta on noin 1.5 kilometrin kävelymatka itse Deadvleiin. Upea paikka pitää sanoa, mutta sinne tosiaan kannattaa mennä heti aamusta. Olimme parkkipaikalla klo 7:30 jälkeen ja lämpötila oli jo +27 astetta. Vietimme alueella pari tuntia ja tämän jälkeen lämpötila olikin jo +32 astetta, eli vettä kannattaa ottaa reppuun muutama litra. Deadvlein vieressä on myös alueen suurin dyyni - Big Daddy, mutta jätimme sen väliin kuumuuden ja tiedossa olevan pitkän ajomatkan takia. Eli paikalle kannattaa tulla heti aamusta. Paluumatkalla kohtasimme kymmeniä turisteja. 

Kohti Deadvleinä - aamulla sai menomatkalla rauhassa (yksi) kulkea


Pystyyn kuolleita puita Deadvleinissä





Tie kohti Deadvlein parkkipaikkaa


Deadvleista palasimme samaa reittiä Sesriemiin ja jatkoimme soratietä pitkin Solitareen - 150km.  

Kohti Solitairea leveässä "sorarännissä"


Solitaire 

Solitaire oli mukava pieni paikka - keskellä ei-mitään, jossa on lähinnä pieni ravintola-majoitus, huoltoasema ja kauppa. Pihalle on tuotu vanhoja 40-50 luvun autojen raatoja, joita sitten turistit (myös me) kuvasimme. Kävimme myös ravintolassa syömässä lihapasteijat ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Spreetshoogte passia -- korkealla vuoren solassa sijaitsevaa näköalaa, josta oli upeat näkymät Namibin aavikolle ja läheiselle savannille. Varoituksena että tie on todella jyrkkä, mutta se on päällystetty jyrkimmän osan osalta.

Solitare lodge ja autojen raatoja

Upean värinen Hudson

 
Näkymät Spreetshoogte passista kohti Namibin aavikkoa

Palasimme takaisin samaa tietä seuraavaan majoitukseen - Gecko camping. Tämä paikka oli aika erikoinen - korkealla kukkulalta saimme Eagle's Nest nimisen paikan, jossa oli ulkona kivikossa sijaitsevat wc ja suihkut sekä pieni katos, jossa pystyi olla hieman varjossa auringon paisteelta (lämpötila oli +38 astetta varjossa..). Aluksi paikka vaikutti hieman karulta, mutta olikin sitten lopulta todella hieno. Näkymät paikasta olivat todella hulppeat alla levittäytyvälle savannille. Ketään muita ei alueella sitten majoittunut jotenka saimme oli ihan itsekseen näissä maisemissa - no muutama käärme oli myös nauttimassa Namibian lämmöstä, ja wc pöntöstä löytyi elävä hiiri - oliko kenties mennyt vilvoittelemaan ja uimaan sinne. 

Eagle's Nest campsite - Gecko camping. Vasemmalla WC, keskellä donkey (tulisija jossa lämmittää vettä,.. ei tarvittu) ja oikealla suihku

Eagle's Nest campaign site - onneksi oli varjoisa paikka tarjolla kuumuudessa

Näkymät Eagle's Nestistä savannille -- "savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen.." 

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Swakopmundin kaupunkia, jossa lämpötila olikin aivan toista verrattuna Namibin aavikkoon.


10 kommenttia:

  1. Bid Daddylle kiipeäminen ei ollut mitään helppoa puuhaa. Kuumuutta oli, ja oikeastaan ilman kuumuuttakin se olisi ollut todella raskasta, niin korkea se oli. Hienot maisemat alueella tosiaan on. Hukkasin kuitenkin puhelimeni tuolla alueella (lodgessa), niin se on jäänyt hieman kaivelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Matkamuistohan" tuo vaan on, jos puhelin hukkuu. Big Daddylle olisi pitänyt lähteä jo kävelemään heti klo 6 aikoihin, mutta maisemat olivat myös upeat Dyyni 45:lta ja muutenkin.

      Poista
  2. Komeita kuvia ja mielenkiintoinen kertomus, kiitos. Hurjalta tuntuu ajatus, jos jotain olisi sattunut siirtymätaipaleen keskellä autolle tai hiekkamyrsky olisi yllättänyt. Selvisi sekin asia, miksi pitää lähteä ennen auringonnousua liikkeelle.
    Juha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Autovuokraamot tarjoavat myös satelliittipuhelimia jolloin mahdollisessa ongelmatilanteessa apua saisi ehkäpä nopeammin tai ainakin avun pyynnön. Mikäli ongelmia olisi tullut, niin meillä oli kuitenkin ruokaa ja juomaa 4-5 päiväksi mukana ja ehkäpä sinä aikana joku autokin olisi voinut ohi ajaa. Tämä seikka on kuitenkin otettava huomioon varusteissa kun tuonne päin lähtee.

      Poista
  3. Wau, näyttää aika huikealta ja erilaiselta matkakohteelta. Auringonnousu tuolla dyynillä on varmasti ikimuistoinen kokemus. Upeita kuvia muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kohde on huikea ja maisemat paikan päällä vielä upeammat kuin mitä kameralla onnistui kuvaamaan.

      Poista
  4. Nuo punaisen hiekan värjäämät maisemat ovat kyllä kaikessa karuudessaan upeita. Tuo Sesriemin majoitus myös sykähdytti minimalistin mieltä: Yksinkertaista, siinä on kaikki mitä tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telttapaikkojen "majoitukset" olivat yleensä hyvin yksinkertaisia - mutta tämä Sesriem oli muodoltaan aika moderni ja tyylikäs.

      Poista
  5. Hieno värimaisema noilla punaisilla dyyneillö.

    VastaaPoista
  6. Uskoakseni näihin sinun Namibian postauksiin täytyy palata ajan kanssa, sillä reissunne on näyttänyt aika pitkälle siltä mikä meidän piti pari vuotta sitten toteuttaa.

    Tuo ilmanpaineiden vähentäminen on hyvä vinkki ja tosiaan se, että jos on pitkä ajopäivä edessä, niin ei kannata itseään dyyneillä väsyttää. On tuo silti joka kerta yhtä upean näköistä kuvissa!

    VastaaPoista