keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Tansania - Sansibar: Pingwe

Sansibarin matkan toinen osuus tehtiin Pingwe nimiseen paikkaan, joka sijaitsee noin 30km etelään Pongwesta. Matka-aika näiden paikkojen välillä on kuitenkin yksi tunti, koska saaren muotojen vuoksi joudutaan hieman kiertämään saaren sisäosien kautta ennen paluuta itärannikolle. Miksi Pingwe? Ehkäpä nimien vuoksi - Pongwe ja Pingwe (Ping-Pong), mutta toisaalta myös siksi että sekin on hiljainen paikka, pitkä hiekkaranta ja lähellä on Sansibarin kuuluisin ravintola. The Rock. 

The Rock ravintola - nousuveden aikaan ravintolaan pääsee kuivin jaloin


Keskiviikko 26.1.2022

Aamiaisen jälkeen lähdimme Pongwe Beach hotellista kohti Pingweä. Olin tilannut kuljetukset Pingwessä olevan hotellin kautta (Hekaya). Hinnat kuljetuksille paikkojen välillä ovat aika kiinteät - varsinkin majoituksien kautta tilattuna, 50 USD. Koska reitti meni Jozani Forestin ohi halusimme pysähtyä siellä, ja kuski nosti hintaa 10 USD:lla. 

Jozani Forest on yksi Sansibarin saaren turistien käymistä kohteista. Alueella asuu harvinainen punainen marakatti - Red Colobus marakatti / apina. Niinpä halusimme nähdä sen, mutta paikka oli aikamoinen turre-rysä ja pettymys. Ensiksi - paikka oli aivan täynnä turistiryhmiä, toiseksi hinta "opastetulle" muutaman sadan metrin kävelylle metsään maksoi 12 USD per henkilö, ja kolmanneksi: oppaat ovat todella outoja ja heti alussa tehdään selväksi että tipit ovat erittäin tervetulleita. Niinpä lähdimme kävelemään muutaman sadan metrin lenkkiä ja opas yritti vääntää jokaisesta asiasta vitsiä ja "Hakuna matata!" menoa. No - onnistuimme "yllättäen" näkemään ne punaiset apinat, jotka tietysti ovat harvinaisia mutta ne viettävät aikaa siellä missä niitä ruokitaan. Yritin kysellä oppaalta hieman enemmän apinoista ja eläimistä - niin aina vastauksena oli "Yes, very good question indeed..." -- ilman sen enempiä vastauksia. Vasta kun kolmannella kerralla hieman kyseenalaisten hänen "opas-taidot" niin jotain selitystä tuli vähän sinnepäin. Lopulta hyppäsimme taas autoon ja ajoimme läheiselle mangrove suolle kävelemään pari sadan metrin lenkin, mutta täälläkin vaan hoputettiin eteenpäin. Lopulta koitti matkan kliimaksi kun opas jäi käsi ojossa odottamaan tippejä. Saimme kulumaan noin tunnin ja vartin tässä paikassa. Vahva suositus - älä mene, tai jos menet niin et todellakaan tarvitse opasta. 

Mangrovesuo

Red Colobus apina

Jozani Forest - mahonkipuita

Jatkoimme matkaa kohti Pingweä ja pääsimme Hekaya hotelliin, jossa on vain viisi huoneistoa. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja tällä kertaa tervetulojuomia ei kaadettu syliin. Huoneistot ovat erittäin isoja ja tyylikkäitä - myös AC löytyy. Mutta parasta oli näkymät huoneistosta suoraan Pingwen valkohiekkaiselle rannalle ja turkoosin väriselle merelle. Hetken tuumailun jälkeen söimme lounasta hotellissa ja samalla kävi ilmi että hotellin omistaja omistaa myös The Rock ravintolan, joka oli noin 400 metrin päässä - omistajat ovat italialaisia ja ruoka sen mukaista, eli käsin tehtyä pastaa yms. Lounas-annos maksoi noin 10-15 USD, olut 4 USD. 

Hekaya hotelli

Iltapäivästä kävelimme rannalla ja merellä - ja löysimme erittäin mukavan ja halvan rantabaarin missä Safari olut (0.5 litraa) maksoi vain 2 USD. Tässä baarissa tultiin ensimmäistä kertaa minulle sanomaan minun vaatteista - jalassani oli siis NATOn camo-kuvioidut puolipitkät shortsit. Samanlainen kuosi on Tansanian armeijan joukoilla ja se on vähän "no-no" vaatetus varsinkin jo lähtee "kylille kävelemään". Myöhemmin kylillä tästä tultiin minulle muutaman kerran myös sanomaan, mutta todettuani olevani evp sotilas (joka pitää paikkaansa....), "valkonaama" ja vain lomalla niin tilanne raukesi tähän.. Kannattaa  kuitenkin muistaa että tietyissä maissa "armeijan kuosi" vain viranomaisille sallittua. 

Rannalla sai kulkea aika rauhassa. Muutama yritti myydä samoja matkoja kuin Pongwessa, mutta sanoin vain että ollaan jo käyty tai ei kiinnosta niin homma oli sillä ohi. Erään matkamuistomyyjän keskusteltiin pitkään eivätkä yrittäneet mitään myydä. Myöhemmin illalla söimme illallista hotellista -- ja otimme vain rennosti.

Hekaya hotellin sisäpiha


Torstai 27.1.2022

Aamusta kävelimme Pingwen noin kilometrin pituisen rannan päästä päähän, ja paluu matkalla löysin erittäin mielenkiintoisen paikan : Baladin Zanzibar hotelli-ravintolan, aivan Hekaya hotellin vierestä. Paikassa myydään kuuluisan Baladin pienipanimon tuotteita ja ruokalistalta löytyy mielenkiintoisia ruokia. Niinpä paikassa vierähti tovi ja palasimme sinne myöhemmin illalla The Rock ravintolassa käynnin jälkeen sekä seuraavana päivänä myös pari kertaa. Ehdoton suosikkini Pingwessä! 



Iltapäivästä mentiin taas mereen ja päästiin jopa uimaan vaikka laskuvesi oli vienyt veden jo kauemmaksi ulapalle päin. 



Illalla kävimme syömässä The Rock ravintolassa. Paikkaa on haukuttu huonoksi ja kalliiksi -- ja osittain tämä kyllä piti paikkansa. Paikkaan vaaditaan varaus, koska sinne kuljetetaan suosion vuoksi turisteja ympäri Sansibarin saarta. Aikaa ruokailuun on kaksi tuntia ja sitten pitää poistua. Paikka tuli tänäkin iltana aivan täyteen ja olimme nopeasti arvioiden huomattavasti vanhempia kuin muu väkiä - lähinnä 20-30 vuotiaita "nuorukaisia" selfie-tikkuineen. Kaksi alkudrinkkiä (Gt ja maitai), pääruokana grillattua lobsteria (650g) ja paistettua mustekalaa -- ja yksi pullo valkoviiniä - yleensä 110 USD. Hinta-laatusuhde heikko vaikka ruoka oli ihan syötävää..


Perjantai 28.1.2022

Nyt oli takana jo niin monta "älä tee mitään" päivää, niin tänään lähdettiin käymään "läheisellä" Michamwin rannalla, joka sijaitsee niemimaan toiselle puolella. Lähdimme kävelemään kohti Michamwin ja matkaa sinne olikin 4.5km -- suuntaansa. Siinä meni varmaankin vähän päälle tunti kunnes päästiin rannalle -- paikalliset kyselivät matkan aikana että ollaanko eksytty ja mitä ihmettä te täällä kävellen menette ettekä käytä taksia. Kävimme muutamassa rantabaarissa ottamassa muutaman oluen. Yksi paikoista oli "all-inclusive" mutta saimme kylmät oluet ja rahakin heille kelpasi. 

Michamwi beach - ei ruuhkaa


Myöhemmin iltapäivästä palasimme takaisin Pingween, Baladin ravintolaan - tällä kertaa taksilla. Loppupäivä oltiin hotellilla uimassa ja kävimme vielä viettämässä "pitsa-perjantaita" Baladin ravintolassa. 

Loman toinen osuus meni aikalailla suunnitelmien mukaan - älä tee mitään. Loppulomaksi jatkoimme matkaa Sansibarin Stonetowniin kahdeksi päiväksi. 

Pingwe beach - ei ruuhkaa täälläkään. Perämoottori lepäilee myös rannalla



13 kommenttia:

  1. Hauska, kun siellä oli tienvarsilla liikennemerkkejä Colobus -crossing & aja hitaasti. Me ajettiin tuon paikan ohi, kun yksi seurueestamme oli siellä käynyt ja haukkunut sen En muista oliko just oppaiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että ajoitte ohi. Täysin turha mesta käydä ja ne apinat olisi voinut nähdä vain kävelemällä ison baobao puun luota (jossa oli paljon myyntikojuja) kohti metsää - siinä ne olivat noin 50-100 metrin päässä tiestä.

      Poista
  2. Holy cow mitä hintoja! Enpä kyllä ole erityisen yllättynytkään: Oma kokemukseni reilun kuukauden työreissulta Tansaniassa oli se, että kuviteltiin eurooppalaisten olevan miljonäärejä, joilta voi kiskoa rahaa. Onneksi myös ihan päinvastaista eli loistavaa vieraanvaraisuutta: Yövyin perheen luona, sain syödä heidän kotonaan.
    Toisaalta myös paikallinen tuttumme vinkkasi meidät työparini kanssa ravintolaan, joka osoittautui hotellin raflaksi eli länkkäreille suunnatuksi.
    Ts. kalliit hinnat ja muka-eurooppalaista ruokaa tolkuttomilla hinnoilla. Tuttumme kuvitteli meidän kaipaavan tuttua ruokaa, mutta kuten kaikkialla, syön kyllä mieluiten sitä mitä paikallisetkin.

    P.S. Mielestäni kommentoin tähän jo aiemmin, mutta en näe kommenttiani, niin yritän nyt uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sansibar ei ole länkkärille mikään halpa paikka. Toki löytyy paikallisia ruokakojuja ja ehkäpä kotimajoitusta. Valkoinen maksaa täällä aina enemmän, jopa pääsymaksut on hinnoiteltu näin.

      Poista
  3. Colobus-apinat ovat todella kauniita, niin nuo punaisetkin kuin myös Manner-Afrikan puolella elävät black-and-white Colubus apinat. Siitä muuten tosiaan tulee höhlä olo, kun opas ei vastaa kysymyksyyn. Toinen mikä itseä aina harmittaa on se, että opas vastaa kyllä, mutta myöhemmin saa toisessa yhteydessä sen tajuta olleen aivan höpöhöpöä. Parempi olisi sanoa vain, että en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan ne apinat ihan kiva näköisiä, mutta meni tosiaan fiilis siinä oppaiden säätäessä ja hoputtaessa eteenpäin. Tuollapäin ei varmaankaan tunne sanaa "No" ja siksi vastaavat jotain tai eivät mitään.

      Poista
  4. Onkohan normaalina aikana tuolla väkeä? Näyttää niin oudolta. Toki on siistiä, jos ei ruuhkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti aiemmin on ollut enemmän väkeä rannoilla liikkeellä ja muutamien hotellien alueilla käydessä näkyi että sielläkään ei ollut paljonkaan matkailijoita. Emme toki käyneet alueella jossa on enemmän turistihotelleja (pohjoisessa), mutta lennoilla näytti olevan paljon väkeä ainakin Qatarilla.

      Poista
  5. Kyllä nämä kesäiset maisemat sytyttävät helmikuisessa räntäsateisessa Suomessa! Ehkä pitäisi sittenkin harkita rantalomaa ja vaikka Sansibaria! Oppaiden jutut olen yleensä ennen kuin kirjoitan vaikka jotain heiltä kuultua blogiin tarkistamaan netistä, aika usein niissä on vaan tarinaa tarinan vuoksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Tammikuun pimeydestä ja liukkaudesta oli kyllä kiva lähteä 25-30 asteen lämpöön eikä turistilaumatkaan häirinneet rantalomaa.

      Poista
  6. Tuo ravintola on kyllä näyttävän näköinen, menisin sinne jo näön vuoksi. Enpä ole koskaan kuullut että siviilit eivät saa käyttää armeijan kuosia, mahtaako se pitää sisällään kaikki myynnissä olevat maastokuosit? Ostin itselleni juuri nostalgian pauloissa maastokuvioiset housut, eli en taida niitä pakata matkalle mukaan. Just in case!

    VastaaPoista
  7. Kaiketi se on yleisesti armeijan maastokuosiset vaatteet, mutta tuskinpa yksittäistä turistia ns turistialuella tullaan häiritsemään.

    VastaaPoista
  8. Rock on varmasti sellainen ravintola, että siellä tulisi itsekin käytyä, vaikka tietäisi etukäteen sen olevan hieman ylihintainen turistirysä - sellainen se ihmisen luonne vaan on :-)

    Baladin olisi oma suosikkini juomapaikaksi, tästä jo puhetta olikin :-D

    Komean värisiä nuo apinat, ennen en ole moisiin törmännytkään.

    Lisäksi armeijashortseissa on hyvä huomioida se, että ne voivat jossain maissa olla myös vaaralliset, kun armeija ei ole aina koko kansan suosikkeja.

    VastaaPoista