lauantai 11. helmikuuta 2023

Filippiinit - Cebu: Moalboal

Filippiinien matkan toisen osuus suuntautui takasin Cebun saarelle ja sen länsirannikolla sijaitsevaan Moalboaliiin, joka on kuuluisa sukellus- ja snorklauskohde, erityisesti isoista sardiiniparvista sekä merikilpikonnien ruokailualueista. 

Moalboalin kaupungissa oli upeita muraaleja maalattua seiniin


Torstai 26.1.2023

Lautta Boholilta lähti Cebulle jälleen kerran noin puolituntia myöhässä sekä myös saapui myöhässä Cebu Cityn satamaan, jossa meitä oli vastassa ennakkoon tilattu kuljettaja autoineen. Matka Moalboaliin - Cebun länsiannikolle on noin 100km mutta siihen kului yli kolme tuntia, koska tie on erittäin ruuhkainen ja kulkee läpi kaupunkien ja kylien välillä nousten ylös Cebun saaren keskiosan vuoriston ja laskien jälleen takaisin länsirannikolle. Kyyti maksoi 3000 pesoa (noin 54€). Halvemmalla toki pääsee jos kulkee matkan bussilla, mutta henkilöautossa oli huomattavasti mukavampi matkustaa. 

Itse Moalboal jakautuu Moalboalin kaupunkiin ja siitä noin kolme kilometrin päässä rannalla sijaitsevaan Basdiotiin jota myös kutsutaan Moalboalin kyläksi. Kylän ympärillä on kymmeniä sukellusresortteja, ravintoloita ja baareja noin kilometrin matkalla. Olin varannut neljän yön majoituksen noin kilometrin päästä kylästä (15 minuutin kävelymatka) Ancelle Cristo Re nimisestä paikasta, joita ylläpitävät nunnat. Kyseisessä paikassa on vain kolme taloa, kooltaan noin 60-80 neliötä, viehättävä puutarha ja oma pieni ranta, josta pääsee heti uimaan ja sukeltamaan riutalle. Paikan kolme sisarta olivat erittäin ystävällisiä ja lämminhenkisiä ja he kertoivat että paikka on rakennettu Italiasta saaduilla lahjoitusvaroilla ja osa majoituksen hinnasta menee suoraan heidän ylläpitämään orpokotiin joka sijaitsee Cebussa.  Talo jossa majoituimme oli erittäin siisti ja sen terassille tarjoiltiin aamulla kattava aamiainen nunnien toimesta. Paikka on erittäin rauhallinen, mitä nyt välillä pienet kilit määkivät tai viereisen talon koirat saivat räksytyskohtauksen. Tosiaan Moalboaliin kylään pääsi kävellen 15 minuutissa tai tarvittaessa nunnat soittavat mopotaksin (tricyclen) hakemaan. 

Ancelle Cristo Re majoituksen vehreä puutarha

Omalle rannalle pääsi portista

Ancelle Cristo Re majoitus 



Ensimmäisenä iltana kävimme vesisateessa kävelemässä kylillä ja matkan varrella pidettiin taukoa tanskalaisen omistamassa Kuan Resto baarissa jossa kävimme päivittäin meno- tai paluumatkalla juomassa muutaman oluen. Löysimme Moalboalin kylän keskustasta yllättävän kiva ja uudehkon The Lounge Wine & Tapas viinibaaarin jossa oli tarjolla kattava joukko viinejä - mm. etelä-afrikkalainen suosikkini Fat Bastrad Shirazia.  Tämän viinibaarin vieressä on heti hyvä thai- ja filippiiniruokaa tarjoava Hungry Monkeys jota voin suositella. Kannattaa mennä ravintolan kolmanteen kerrokseen josta aukeaa näkymät merelle ja Moalboalin kylään. Kävimme tässäkin ravintolassa kolmena päivänä syömässä thairuokaa.

Perjantai 27.1.2023

Aurinko paistaa myrskyisän yön jälkeen! Aamusta lähdimme nunnien suosituksesta aamiaisen jälkeen läheiselle White Beachille mopotaksilla. Matka sinne kesti noin 15 minuuttia, mutta paikkaan pääsystä pitää maksaa kahteen kertaan. Ensin oli tietulli alueelle - 50 pesoa (1 euro) ja myöhemmin ennen rannalle menoa rantamaksu 20 pesoa. Mopotaksin hinnasta joutui vääntämään. Pyytävät 200 pesoa, mutta maksoin 150 pesoa. Tuntui että se 200 pesoa oli alueella kiinteä hinta. 

White beachilla kävimme sitten meressä uimassa. Ranta ei ollut mikään erityisen upea verrattuna esim. Boholin Duamluanin rantaan mutta silti paikasta löytyi pitkä hiekkaranta, palmuja ja muutamia ravintoloita sekä paljon katoksia pöytineen joita pystyi vuokraamaan koko päiväksi 500 peson hintaan. Nämä tuntuivat olevan ainakin paikallisten käytössä ja niissä oli mahdollista grillata ja ostaa juomia takana olevista "baareista". 

White beach - ja pilveen veti puolen päivän jälkeen


Iltapäivästä tulimme takasin ja kävimme alkuillasta tarkemmin katselemassa Moalboalin kylää ja rantaa. Heti Chilli baarin edestä pääsee snorklailemaan ja katsomaan merikilpikonnia sekä hieman pidemmältä mistä riutta loppuu niin "sardine runia" eli isoja sardiiniparvia. Paikalta lähtevät myös useat sukelluksia tarjoavien firmojen veneet merelle.  Kovasti yrittivät myös myydä aktiiviseikkailu matkoja läheisille vesiputouksille ja zipline liukuja, mutta ei ole minun juttuni nämä enää. 

Moalboalin kylän raittia ja ravintolabaareja

Moanboalin kylän ranta



Illasta kävimme takaisin majoitukseen ja pysähdyimme pariksi tunniksi Kuan Resto baarissa kuuntelemaan paikallisen bändin esityksiä ja juttelemaan muutamien muiden turistien kanssa. Tuntui että perjantaina kaikissa paikoissa bändejä esiintymässä. 


Lauantai 28.1.2023

Aamusta lähdettiin käymään Moalboalin kaupungissa etsimässä rahanvaihtopistettä, jossa olikin sitten kymmenien metrien jonot. Ei jaksettu jonottaa jotenka kävelimme läheisellä torilla ja satamassa, josta löytyi iso muraali johon oli maalattuna meren eläimiä. 

Paluumatkalla jäimme pois ranskalaisen leipomo-kahvilan, O Delices Bakery, luona josta sitten käveltiin parin kilometrin matka takaisin Moalboalin kylään. Mopotaksien kuljettajat kyselivät että olenko sotilas, koska jalassani oli camo kuvioidut puolipitkät shortsit. Vastasin että "Yes, I'm Black barret - but 'retried' and not active service anymore" j.. ja he heittivät kättä lippaaan. No tämä kyllä pitääkin paikkansa koska olen PsPr:n res. panssarijääkäriluutnantti ja siellä pidettiin mustaa barettia päässä. Tästä tuli mieleen että vuosi sitten Tansaniassa kyseltiin samaa ja siellähän se camo kuvio on lähes kiellettyä. Joissakin Karibian meren valtioissa voi saada jopa sakkoja mikäli pitää vain viranomaisille sallittuja vaatteita tai niiden liittyviä värityksiä - ainakin Barbadoksella on tämä sääntö.

Kissan poikanen odotti emoa Moalboalin kylällä


Sunnuntai 29.1.2023

Lazy Sunday. Vettä sateli harvakseltaan koko päivä ja vietimme koko päivän Moalboalin kylällä kävellen ja kahviloissa pysähdellen. The Three Bears ravintolaa voin myös suositella - muutama sata metriä kylästä kohti Moalboalin kaupunkia. Rento ja letkeä tunnelma. Illalla aurinko alkoikin paistamaan ja "kotirannassa" oli nähtävissä upea auringonlasku. 





Paluu Suomeen 

Seuraavana päivänä maanantain 30.1.2023 lähdettiin sitten paluumatkalle Suomeen. Paluumatka ovelta ovelle oli pitkä ja kesti 38 tuntia. Ensin neljä tuntia autolla Mactanin lentoasemalle, josta illalla lähti yhdentoista tunnin lento Dohaan Qatar Airwaysin Boeing 787-8 Dreamliner koneella. Matkalle osui erittäin turbulenttinen keli erityisesti Intian niemimaan ylityksen aikana noin 4-5 tunnin ajan. Myöhemmin selvisi Turbulence Forecast palvelusta että kyseessä oli ollut "punaisen kategorian" turbulenssivyöhyke. Tuo palvelu on ihan "kiva" niin näkee millaista keliä on tiedossa lennon aikana. Dohaan saavuttiin paikallista aikaa klo 23 eli Filippinien aikaan klo 4. Koska vaihtoaika oli yhdeksän tuntia olin varannut hotelliyön lentokentän ainoasta ja kalliista Oryx hotellista. Olen tätä hotellia muutaman kerran käyttänyt ja muutamia kertoja on tullut loungeissa tai lentokentän lepotuoleilla nuokuttua. Hotellissa sentään pääsi hyvin nukkumaan ja käymään suihkussa. Aamulla kävelimme hyvin levänneinä lähtöportille, josta siirryimme bussilla Finnairin Airbus A330-300 koneeseen. Finnairin A330 koneita oli upeampia Dohan kentällä, koska ne operoivat myös Tukholman ja Kööpenhaminan reittejä Dohaan ja Dohasta. Lento Helsinkiin lähti myöhässä ja se joutui "syystä-tai-toisesta" (aiemmin on lennetty Iranin ja Irakin yli) lentämään pidempää reittiä Saudi-Arabian ja Jordanian yli kohti Egyptiä josta Välimeren yli Turkkiin ja sieltä kohti Helsinkiä. Lento saapui Helsinkiin yli puolitoista tuntia myöhässä tiistai-iltapäivänä. 

Epilogi

Filippiinien 12 päivän matka Boholin ja Cebun saarille oli suhteellisen onnistunut, ja vaikka aurinko ei joka päivä paistanut niin lämpötilat olivat sopivat noin 24-26 astetta ja ainahan se Suomen tammikuun kelit ja sään voittaa. Matkustamiseen meni paljon aikaa joka on ainoa huonompi juttu, koska mennessä ja paluussa meni melkein pari vuorokautta suuntaansa sekä siirtymiset saarien väleillä yleensä vievät puolisen päivää aikaa. Kuten laulussa lauletaan ".. sitä pitkän matkan tehdä saa, kun on pakko kauas matkustaa.. " pitää ihan paikkaansa. 




sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Filippiinit - Bohol

Vuoden 2023 ensimmäinen pidempi matka suuntautui Itä-Aasiaan Filippiinien saarille. Filippiinit olivat helpottaneet syksyllä 2022 matkustamista maahan, mutta edelleen vaaditaan vähintään kaksi rokotusta ja koronarokotetodistusten lähettämistä etukäteen jotta saa tarvittavan QR-koodin matkalle. Boholilla halusin nähdä maailman pienemmän kädellisen nisäkkään - kummituseläimen, sekä ns. suklaa kukkulat. Toki myös leppoisaa oleskelua valkoisilla hiekkarannoilla odotin. Matkalla pääsin myös kokemaan Finnairin uudistetun business-luokan. 

Dumaluan beach, Panglaon saarella, Bohol


Matka Boholille

Matka Suomesta Boholille ei ole lyhyt eikä suora. Helpoin tapa on lentää joko Manilaan josta jatkolento Boholin saarelle (Panglaon saari) tai Cebuun, josta lautalla Boholille. Valitsin jälkimmäisen jotta välttäisin Manilan lentokentän hässäkät, koska siellä joutuu vaihtamaan terminaalia kotimaan lennoille. Ostin lennot Qatar Airwaysilta Dohan kautta Cebulle, mutta joulukuussa Qatar Airways lopetti lennot Helsinkiin ja Finnair alkoi operoimaan Helsinki - Doha väliä. Tämä on aikamoinen pettymys kun on tottunut Qatar Airwaysin parempaan ja uudempaan lentokalustoon sekä erityisesti lennoilla oleviin palveluihin. Ero on oikeasti aika iso näiden kahden lentoyhtiön välillä, jopa niin että Qatar Airways oli vaatinut Finnairia lentämään Dohan reittiä koneilla (Airbus A330-300), joissa on uudistettu matkustamo. Olin alunperin ostanut economy-luokan liput, mutta pari viikkoa ennen lähtöä tuli tarjoukset business-luokkaan ja kun matka-aika mennessä oli yli 25 tuntia, niin BC valinta ei ollut vaikea. 

Ensimmäinen lento oli siis Finnair operoima (lentoaika: seitsemän tuntia) ja pääsin kokemaan uudistetun business luokan istuimet, joissa on kiinteä selkänoja mutta muuten erittäin hyvin yksityisyyttä korostava eli ikäänkuin omassa pienessä hytissä matkustaisi koska tuolien selkämykset ovat niin korkeat että edessä tai sivuilla olevia ei näy jolloin ne myös eristävä ääntä erittäin hyvin. Lentoon lähtiessä turvavyöt ovat kolmepistevyöt ja sen jälkeen kaksipistevyöt sekä erikseen on vyöt jos haluaa nukkua koko pituudelta. Viihdejärjestelmä on kattava ja mukana tulee suhteellisen hyvät vastamelukuulokkeet. Mutta -- tuolissa pystyi istumaan suhteellisen hyvin suorassa tai sitten täysin makuuasennosssa. "Nojailuasennon" ottaminen olikin hieman haastavampi enkä saanut oikein hyvää asentoa vaikka jalat saikin suoraksi. Toki tämä istuin oli huomattavasti parempi kuin alkuperäiset A330-330 business jakkarat, mutta silti pidän hieman enemmän Zodiac business jakkaroista, joita esim. Qatar käyttää Boeing 787-8 Dreamliner koneissa. Ruokatarjoilu Finnarilla oli suhteellisen kelvollinen ja hyvä. Erityisesti ilahdutti se että heillä oli tarjolla libanonilaisen Ksaran viinitilan viiniä - erittäin pieni ja harvinainen viinitila maailman laajuisesti. Finnarilla tarjoilut ovat kuitenkin paljon suppeampia kuin Qatarilla. 


Finnair - business luokan istuin

Finnair - Business luokan istuimet 


Saavuimme Dohaan puoli tuntia aikataulusta myöhässä, jotenka siirtyminen jatkolennolle meni nopeasti eikä aikaa Dohan kentällä jäänyt yhtään ylimääräistä. Dohasta Cebuun lennettiin siis Qatar Airwaysin 787-8 Dreamlinerille, jossa BC luokassa huomaisi hyvin kuinka paljon avarampi se on verrattuna Finnairin A330-300 uudistettuun BC luokkaan. Lentoaika Cebuun oli yhdeksän tuntia, ja koska lento lähti klo 2 yöllä niin nukuin ensimmäiset viisi tuntia kunnes heräsin syömään brunssia ja tuntia ennen laskeutumista Mactanin saarelle (Lapu-Lapu island) vielä kevyen lounaan. Mactanin (Cebun) lentokentältä pääsi noin puolessa tunnissa ulos ja otimme taksin majapaikkaan SugerSea Inn, joka sijaitsi samalla saarelle noin tunnin hitaan ajomatkan päässä. Kyseessä on sukeltajien suosima resortti meren äärellä, mutta koska saavuimme sinne auringon laskiessa päädyimme vain syömään hotelli kattoterassille ja nauttimaan mukavasta 28 asteen lämmöstä. 

Aamulla aamiaisen jälkeen otimme taksin Cebun satamaan, johon matka kesti noin tunnin uudistettua tietä ja siltaa pitkin, ja koska meillä oli hyvin aikaa klo 13 lähtevään lauttaan kävimme tutustumassa lähellä olevaan Fort San Pedro linnoitukseen, jotka espanjalaiset olivat rakentaneet vuonna 1738. Olimme juuri seuranneet Ylellä esitettyä Ferdinan Magellan matkasta kertovaa sarjaa, missä hän etsi ja löysi reitin "maustesaarille" eteläisen Amerikan kautta, ja lopulta hän tuli surmatuksi Mactanin saarella Lapu-Lapu heimon toimesta vuonna 1521. Tästä tapahtumasta paikalla oli muutamia maalauksia. Muuten linnoituksessa pääsee kulkemaan muureilla ja nykyisin linnotukselta ei enää näe merelle koska edessä iso Cebun satama. 

Cebulta Boholille matkustimme Oceanjetin lautalla joita menee 4-6 kertaa päivässä. Liput lautoille kannattaa ostaa hyvissä ajoin netistä - esim. 12go.asia sivuilta. Voucher tulee sähköpostiin viikkoa ennen matkaa, jota pitää vaihtaa check-in tiskillä oikeaan lippuun. Cebun ja Boholinkin satamassa ainakin turistit joutuvat vielä maksamaan "satamamaksun" - 25 tai 30 pesoa per henkilö. Itse terminaali on karu ja meluisa, ja boarding tapahtui aikamoisessa hässäkässä. Kannattaa olla tarkkana koska aikataulut ainakaan Oceanjetilla eivät pitäneet alkuunsa ja olivat mennen tullen myöhässä puolesta tunnista tuntiin. Oceanjetilla on kolme luokkaa: ulkokansi (14€), economy (14€) ja business (23€). Business luokassa oli ainakin hiljaista ja ilmastointi toimi (vähän liiankin hyvin). Matka-aika Cebu-Bohol on kaksi tuntia.

Boholilla

Boholilla lautat saapuvat saaren pääkaupungin, Tagbilaranin, satamaan ja otimme jaetun taksin kohti Panglaon saarta jossa sijaitsevat suurin osa turistien käyttämistä majoituksista ja siellä on myös parhaat rannat. Tagbilarin kaupunki ei vaikuttanut mitenkään houkottelevalta - päin vastoin, jotenka meille riitti se että nähtiin se ruuhkaisena auton ikkunoista. Boholin saarelta tai tarkemmin sanottuna Panglaon saarelta oli varannut majoituksen Alona rannan lähettyviltä - The Bird of Paradise nimisestä pienestä "boutique" hotellista neljäksi yöksi. Paikka sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päästä itse Alonan rannalta. Paikassa oli vain kahdeksan huoneistoa, oma suhteellisen iso uima-allas sekä pieni ravintolabaari, jossa tyydyimme vain juomaan muutamia juomia sekä tietysti syömään aamiaista. Mielenkiintoinen yksityiskohta majoituksissa oli se että huoneissa ja yleisissä tiloissa näytti olevan suomalaisen Secto Designin valaisimet, joihin itsekin olen tykästynyt ja kotiin niitä useampia hankkinut. Tarkempi tutkiminen osoitti että kyseessä olikin törkeästi tehdyt väärennökset, koska niistä ei alkuperäistä hologrammin tarraa löytynyt ja muutenkin työn jälki oli heikkoa. 

The Bird of Paradise hotellin uima-allas ja "päärakennus"

Bird of Paradise - majoitus oli keskellä näkyvässä talossa

Filippiniläisiä oluita - Red Horse ja San Miguel Pale Pilsner




Boholin nähtävyydet - saarikierros

Tilasin hotellilta seuraavaksi päiväksi oman auton kuljettajan kanssa koko päiväksi ja sovimme kuljettajan kanssa reitin ja kohteet joissa halusimme käydä. Hinta noin 60€ koko päivän retkelle. Toinen vaihtoehto olisi ollut vuokrata moottoripyörä, mutta olipahan helpompi olla kyydissä eivätkä pienet vesisateet haitanneet matkantekoa. Ensimmäinen kohde oli Blood Pact Shrine tai Blood Compact Monument eli paikka missä paikalliset ja espanjalaiset olivat tehneet ns. verivalan eli juomassa toistensa verta ikäänkuin sopineet ystävyydestä. Muistomerkiltä jatkoimme muutamia kilometrejä itään Santa Monica kirkolle, joka on yksi Filippiinien vanhimmista kirkoista ja siinä on rakennusaineena käytetty osittain koralleja. Ulkoapäin kirkko on hyvin jykevä ja ajattelin sen olevan sisältä tumma, mutta olikin sisältä erittäin kauniisti koristeltu kirkkailla maalauksilla. 

Santa Monica kirkko



Kirkolta matka jatkui edelleen itään Xzootic Animal "eläinpuistoon". Näin jälkikäteen en suosittele menemään koko paikkaan. Olihan siellä perhosia lentämässä pienessä tilassa, mutta surullisinta oli nähdä isot python käärmeen vapaana pienessä häkissä johon pääsimme myös kävelemään. No tulipahan nähtyä isoja nelimetrisiä käärmeitä ihan vierestä. Vieläkin surullisempi näky oli taustalla pienissä häkeissä olevat linnut, joista oli jo nyppinyt itseltään sulatkin pois. Mielestäni tämmöinen eläinten sulkeminen pieneen tilaan tulisi kieltää, jotenka en suosittele että pysähdyt tähän paikkaan. Pääsymaksu oli 100 pesoa, eli noin kaksi euroa. 

Nelimetrinen python

Seuraavakin kohde oli vähän so-so, lounasristeily Loboc joella. Tämä on selvästi vain turistien käyttämä kohde, jossa tehdään noin parin tunnin lauttamatka Loboc joen yläjuoksulle ja samalla tarjoillaan lounasta. Oikeasti tässä kohtaa olikin jo hieman nälkä ja tarjottu ruoka oli hyvää, mutta kun siihen laitetaan vielä täysi lautta täynnä kiinalaisia turisteja ja laulajan esittämät kovaääniset laulut niin oma rauha tästä oli poissa. Olisin enemmänkin nauttinut lounasta hiljaisella joelle, mutta nälkä oli ja oikeasti kyllähän se filippino hyvin osasi ikivihreitä lauluja kovaan ääneen laulaa.  

Loboc joella lounasristeily


Kovaäänisen lounasristelyn jälkeen matka jatkui ylemmäs Boholin saaren keskiosaa kunnes kuljettaja pysähtyi metsäisessä kohdassa tien laitaan. Ihmettelin että mitäs tässä on nyt nähtävänä. Kyseessä oli Bilar Man-Made Forest alue, jossa oli korkeita mahonkipuita istutettuna. Näin suomalaisena paikka ei nyt paljoakaan ihmetystä herättänyt. Korkeita puita tien vieressä. 

Mahonkimetsää


Metsästä olikin lyhyt matka itse kierroksen pääkohteeseen - Tarsier Conservation Areaan, eli siis kummituseläinten suojelupaikkaan, joka olikin ihan täynnä turisteja. Lyhyen kävelymatkan aikana, siis jonossa, näimme 5-6 pientä kummituseläintä puissa joko nukkumassa ja muuten vaan pientä sadetta pitämässä. Kummituseläimellähän on aivan älyttömän kokoiset silmät päähän suhteutettuna, ja kyseessähän on maailman pienen kädellinen nisäkäs joita elää sekä Filippiinien muutamilla saarilla sekä Borneon saarella. Olihan se ihan hauskan näköinen otus mutta selfietä sen kanssa en viitsinyt alkaa ottamaan kuten lähes kaikki muut turistit näyttivät ottavan. 



Päivän viimeinen kohde vielä puolen tunnin ajomatkan päässä olevat ns. suklaa kukkulat, jotka ovat saaneet nimensä siitä että kuivana kautena ne muuttuvat ruskeiksi ja kukkulat ikäänkuin näyttävät isoilta "suklaanapeilta". Kyseessähän ovat aikoinaan meren kohoamisen jälkeen jäljelle jääneet koralleista muodostuneet kukkulat joita eroosio on sitten kuluttanut nykyiseen muotoon. Tällä hetkellä kukkulat olivatkin vihreitä ja nimisen ne sitten "vihreät kuulat" kukkuloiksi. 

Chocolade hills eli suklaakukkulat


Boholin rannat

Kahtena muuna päivänä kävimme tutustumassa Panglaon saaren kahteen eri rantaan. Ensimmäisenä oli läheinen Alona beach, jossa oli huomattava määrä sukellusfirmojen toimintaa, ravintoloita vieri vieressä mutta ranta itsessään ei ollut niin hieno kuin seuraavana päivänä käyty Dumaluan beach. Sää ei oikeastaan suosinut Alona beach päivää, puolipilvistä ja välillä pieniä hyvin heikkoja sadekuuroja. Kävin kuitenkin rannalla tunnin hieronnassa (800 pesoa, 16€) ja kyllähän sieltä yläselästä taas uusia lukkoja löytyi ja muutama niistä avautui. Alona beachin upein ja kallein paikka on iso Henann Resort Alona Beach, jossa kävimme juomassa oluet. Tänne pääsi ilman "päiväpassia" toisin kuin Dumaluan beachin Bohol Beach Clubille. Iltapäivästä kävimme syömässä paikallista herkkua -- lechonia eli paistettua pikkupossua, jota myydään lähes kaikkialla. Alona beachin ympäristöstä löytyi kymmeniä ravintoloita joista valita ja suosikkiravintolaksi tulikin eräs thaimaalasta ruokaa tarjoava paikka, vaikka sielläkin ohjelmana oli kovaäänistä musiikkia iltaisin. Kävimme myös syömässä "ranskalaisessa" Gavroche bistoravintolassa, jossa oli taas täysin eri fiilis - hiljaa taustalla soinut ranskalainen musiikki ja tarjolla hyviä viinejä.  

Alona beach

Seuraavana päivänä otimme hotellilta tricycle eli mopotaksin noin neljän kilometrin päässä sijaitsevalle Dumaluan beachille. Matka maksoi 200 pesoa eli noin neljä euroa. Lisäksi rannalle oli erikseen vielä 100 peson pääsymaksu, ainakin turistille. Dumaluan ranta olikin sitten jo sellainen mitä olin kuvitellut - monta kilometriä pitkä valkoista hiekkaa oleva ranta, turkoosia vettä ja vieressä kasvavat isot kookospalmut. Lisäksi aurinkokin paistoi lähes pilvettömältä taivaalta jotenka fiilis oli erinomainen ja vietimmekin lähes koko päivän rannalla ja sen vieressä olevissa ravintoloissa käyden. Toisin kuin Bohol Beach Clubille, niin South Palms Resortille pääsi ilmaiseksi, ja niinpä vietimme siellä aikaa kun taas jätimme tiukasti vartioidun Bohol Beach Clubin väliin. Olisihan sinne päässyt rahalla sisään ostamalla "päiväpassin". Kävelimme Dumaluan rannan päästä päähän kävimme myöhäisellä lounaalla Marilou Resortissa, joka tuntui olevan kohtuuhintainen ja siisti paikka. Palvelu oli hieman hidasta, mutta eihän meillä mihinkään ollut kiire. Palasimme illaksi takaisin majoitukseen Alona beachille ja huomasimme saksalaisen Hermann's Biergarten Restaurant Grillin. Pitihän sielläkin sitten käydä. Täyttä saksalaista ruokaa ja tehokasta palvelua. Otimme tietenkin wiener-leikkeet ja isot Red Horse oluet, josta pidin huomattavasti enemmän kuin "bulkkina" myytävä SMB - eli San Miguel Bier. 


Seuraavana päivänä matka jatkui takaisin Cebun saarelle ja Moalboalin kylään neljäksi päiväksi. Boholin saarta voin suositella ja siellä kyllä riittää tekemistä ja näkemistä. Varsinkin jos on kiinnostunut sukeltamisesta tai vaikkapa luolista tai vesiputouksista niin niitähän paikasta löytyy vaikka kuinka paljon. Panglaon saarella voi  myös viettää perinteistä rantalomaa jos siltä tuntuu. Alona beachilta löytyy paljon enemmän majoitusta ja ravintoloita kuin Dumaluan beachilta vaikkakin Dumaluan on huomattavasti upeampi kuin Alona beach. Länsimaalaisia turisteja ei paljoakaan paikalta vielä löytynyt - lähinnä korealaisia ja kiinalaisia. 

Bird of Paradise - ja väärennös Secto Designin valaisimista