lauantai 17. helmikuuta 2024

Sri Lanka - Kandy

Kolmen Sigiriyassa ja sen lähistöllä vietetyn päivän jälkeen suuntasimme kohti Sri Lankan keskustaa ja kohti etelää Kandyn kaupunkiin. Aikoinaan myös Kandy on ollut Sri Lankan pääkaupunki ja siellä säilytetään Buddhan  kulmahammasta Pyhän Hampaan temppelissä. 

Kandy - taustalla Pyhän Hampaan Temppeli


Keskiviikko 24.1.2024

Lähdimme aamulla hieman myöhemmin matkaan, noin klo 10 jälkeen, koska edeltävä päivänä olimme heränneet jo kello neljältä kun kiipesimme Lion Rockille. Tänään ajomatka oli hyvin kohtuullinen (90km, 2.5 tuntia ajoaika), mutta ajoimme hiljalleen ensin Dambulaan josta suuntasimme erittäin hyvä kuntoista tietä kohti Kandya jonka reunoilla kasvoi upeita marapuita muodostaen lähes satumaisia käytäviä hiljalleen ylöspäin kohoavan tien varralla.




Ensimmäinen pysähdys kohde oli Matalessa sijaitseva iso ja upea hindutemppeli, jonka nimen lausuminen tuotti hieman hankaluuksi: Sri Muthumariamman. Temppeliin oli pääsymaksu - 500 LKR per henkilö. Ihastelimme upeaa hindutemppelin koristeita puolisen tuntia jonka jälkeen matka jatkui mausteiden esittelypaikkaan. Tämä oli taas hieman enemmän turistinen paikka: jokaisen auto/bussikunnan otti vastaan yksi opas joka kierrätti pienellä alueella kertoen mausteista, sitten alkoi eri lääkeaineiden myyntiesittely ja lopulta meidät vietiin kauppaan, jossa oli erittäin kalliilla hinnan tuotteita myynnissä, joskin esim. 15 mausteen setti oli upeasti pakattu ja maksoi huimat 5000 LKR (15 euroa!). Tavallisessa kaupassa hinta mausteista olisi ollut vain muutaman euron. 

Nyt on menty niin pitkälle "missä pippuri kasvaa"..

Iltapäivästä pääsimme Kandyn kaupunkiin, jossa kävimme vaihtamassa rahaa "gem storessa" eli korumyymälöissä, jossa saa (mustan pörssin hintaan) paremman kurssin jonka jälkeen kävimme syömässä lounasta kiireisessä Balaji Dosai nimisessä intialaisessa ravintolassa. Otimme isot mausteiset vihannes dosat. Dosa on iso lettu jonka sisään on laitettu erilaisia valinnan mukaan mausteita (sipulia, juusto, tomaattia, chiliä). Ravintola oli aivan täynnä, mutta nopeasti meille järjestyi pöytä ja henkilökunta tuli opastamaan tilauksessa ja toivat jopa ruokailuvälineet. Itse söin dosan perinteisesti oikean käden sormilla. 

Lounaan jälkeen ajoimme katsomaan Kandya sen näköalapaikalta, josta näkyy iso järvi ja sen toisella puolella olevat kuninkaallinen asumus ja se kuuluisa Pyhän Hampaan tempppeli, mutta sinne menisimme vasta illalla. Ajoimme hotelliin korkealla mäelle - Hotel Topaz, puolihoidolla, joka oli jo hieman aikaa nähnyt isompi hotellikompleksi mutta upeilla näkymillä Kandyn kaupunkiin.

Kandyn kaupunki

Illasta suuntasimme takaisin Kandyn kaupunkiin katsomaan Kandy Cultural Dance showta... Olin kuvitellut sen olevan jota rauhallista, mutta sehän oli tunnin mittainen erittäin viihdyttävä kokonaisuus, jossa oli huimasti rummutusta ja akrobatiaa sekä lopussa tulishow jonka lieskat lämmittivät hyvin katsojien kasvoja. Joka vuoden elokuussa Kandyn kaupungissa järjestetään vastaavat isot juhlat, mutta tämä turistille esitettävä show joka päivä. Tämä show sisältyi matkan hintaan ja se kesti yhden tunnin, jonka jälkeen kävelimme viereiseen Pyhän Hampaan temppeliin jossa alkoi iltarukoukset klo 19 aikoihin. 

Pyhän Hampaan temppelissä sanotaan siis olevan Buddhan kulmahammas, ja kävimme aluksi vieressä museossa joka kertoi kuinka hammas oli lopulta päätynyt tänne Kandyn kaupunkiin Intiasta asti ja miten se kiersi ympäri Sri Lankaan lukuisten eri vaiheiden aikana. Näyttelyssä myös kerrottiin 25 vuotta sitten sattuneessa tuhoisasta pommi-iskusta alueelle - 25.1.1998, jolloin tamilisissit tekivät tuhoisan itsemurhaiskun temppeliin. Museon jälkeen osallistuimme itse pojaan eli rukoushetkeen kunnes suuntasimme ylös portaita katsomaan "hammasta". Väkeä oli todella paljon ja tungos valtaisia. Itse hampaan huoneeseen, jonka ovet olivat auki, emme päässeet koska sinne nähtävästi päästettiin vain buddhalaiset. Selvisimme hikisenä illan kaaoksesta ja matkalla hotelliin kävimme vielä paikallisessa "Alkossa" ostamassa muutaman oluen koska seuraavana päivänä siis 25 tammikuuta vietettiin Sri Lankassa Duruthu Full Moon day juhlaa, joka on kansallinen juhlapäivä ja tällöin mm. alkoholia ei myydä eikä tarjoilla. 


Pyhän Hampaan temppeliä - ennen tungoksen alkua

Vietimme Kandyssa vain yhden iltapäivän ja illalla. Kaupungissa olisi voinut viettää hyvin toisenkin päivän, koska Kandyn järvi oli todella kiva paikka kävellä sitä ympäri ja kaupungista löytyy paljon siirtomaa-aikaista rakennuskantaa ja hyviä ravintoloita. 

Torstai 25.1.2024

Aamusta ajoimme Kandyn isoon ja upeaan kuninkaalliseen puutarhaan, Peradeniya Botanical Garden, jossa kävelimme pari tuntia ympäriinsä - lähes tauotta. Puisto sijaitsee Mahawell joen varrella, joka on Sri Lankan pisin joki. Suosittelen käymään tässä puistossa ja varaamaan hyvin aikaa ja vaikkapa eväitä piknikkiä varten. Jostain syystä en ottanut kameralla yhtään kuvaa puistosta.. 

Puutarhalta matka jatkui edelleen etelään ja ylemmäs kohti Nuwara Eliayaa yli kahden kilometrin korkeuteen ja sopivan viileitä kelejä.  

8 kommenttia:

  1. Tuttuja paikkoja. Nuo hindutemppelit ovat muuten todella hienoja, niillä oli aina mukava pysähtyä - ja katsella yksityiskohtia, joita oli aina runsaasti. Pyhän Hampaan temppelissä toden totta oli tungosta, kiinnostava paikka siitä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Temppeliin olisi ollut kenties parempi tutustua rukousaikojen ulkopuolella... tuli aika ahdas olo siinä ryysiksessä.

      Poista
  2. Tietääkseni kaikki, jotka tiedän vuokranneet auton kuskilla Sri Lankassa. Ymmärränkö oikein, että te ajoitte itse? Jos näin oli, niin miten sujui kaikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kuljettaja, joka toimi myös oppaana koko matkan ajan. Kyllähän tuolla olisi hyvin voinut itsekin ajaa koska liikenne oli rauhallista ja tiet erittäin hyväkuntoisia. Moni turisti näytti myös vuoranneen tuk-tukin, mutta sellaisen kanssa en ole viitsinyt lähteä saarta kiertämään.

      Poista
  3. Pyhän hampaan temppelissä väkeä tosiaan riitti! Taitavat tuolla suunnalla majoittua kaupunkia ympäröiville kukkuloille - Mountbatten Bungalow, jossa majoituimme, sijoittui itselleni ihan kärkikastiin maailmalla, sanotaan nyt vaikka Top 20:een, niin historian havinan kuin näköalojen tiimoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkuloilla näytti olevan isompaan ja pienempää resorttia.

      Poista
  4. Kandyssa emme välittäneet ollenkaan mennä tungeksimaan sinne Pyhän hampaan temppeliin. Kai se on kokemus sekin, mutta minua ahdistaa. Sen sijaan jouduimme juuri samanlaiselle yrttipuutarhakierrokselle. Nämä ovat yleensä tehneet kuljettajien (meillä tuktuk-kuski) kanssa sopimuksen, että sinne viedään asiakkaat. Kandyn Botanical Garden oli valtava, sitä ei ehtinyt kokonaan käydä läpi. Olimme sopineet kuskin kanssa ajaksi vain 1,5 tuntia! Harmitti lähteä kesken pois. Minulla on sieltä kuitenkin "miljoona" kuvaa ja olen kirjoittanut sieltäkin jutun, kylläkin toiseen, Kodintunnun blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa kohteessa mihin oppaat turisteja vievät he saivat tietyllä tavalla palkkion, joko suoraan rahana tai ravintoloissa "ilmaiseksi" lounaan tai päivällisen omassa oppaille ja kuljettajille varatussa tilassa. Onneksi emme kohdanneet mitään pakkomyyntiä tällä kertaa toisin kuin jossain arabimaissa, missä kuljettaja vie turistit kauppaan tutustumaan ja aluksi sanotaan että ei tarvitse mitään ostaa mutta kuitenkin alkaa se painostava myynti. Siinä kohtaa pitää olla vaan kovana eikä ostaa mitään, jos ei ole alunperinkään mitään ostamassa.

      Poista