lauantai 4. toukokuuta 2024

Zadar

Huhtikuun lopussa tein ns. äkkilähtö-matkan Zadariin Kroatiaan viikonlopuksi. Zadar sijaitsee Pohjois-Dalmatiassa Adrianmeren rannalla ollen näin myös alueen suurin kaupunki. Zadar ei ole niin tunnettu paikka kuin Dubrovnik, Split, Trogir tai Istrian niemimaan kaupungit, joissa kävin vuonna 2011 kolmen viikon matkalla. Edeltävästä Kroatian matkasta oli siis kulunut jo 13 vuotta ja siinä ajassa Kroatia oli liittynyt EU:n jäseneksi, maa kuuluu Schengen-alueeseen, jolloin henkilökortti riittää matkustamista varten ja maassa on myös otettu käyttöön euro valuutta aiemman kunan tilalle. 

Saint Donatuksen kirkko ja katedraalin kellotorni


Matka Zadariin ja takaisin 

Suomesta on viimeisen parin vuoden aikana päässyt suorilla lennoilla Helsingistä Zadariin Ryanairin lennoilla. Tällä kertaa lentoa operoi itävaltalainen Lauda Air yhtiö suhteellisen tilavilla Airbus A320 koneilla. Tarjoilut koneessa ovat Ryanairin menujen mukaista. Lentoaika Helsingistä Zadariin on noin kolme tuntia ja tällä kertaa sekä meno- että paluulennot lähtivät ja saapuivat etuajassa. Kone oli aivan täynnä, jotenka suomalaiset näyttävät löytäneet tämän edullisen lentoreitin Kroatiaan. Tällä hetkellä Zadariin näyttää saavat menopaluu lentoja halvimmillaan noin 60 eurolla. Itse maksoimme 200 euroa henkilö. 

Ympyrän muotoisen kirkon sisätilat

Saint Donatuksen kirkko nähtynä kellotornin puolesta välistä


Zadarin kenttä (ZAD) on hyvin pieni ja sinne näyttää operoivan lähinnä halpalentoyhtiöiden koneita. Kenttä sijaitsee noin 10km päässä itse Zadarin kaupungista. Kentältä pääsee kaupunkiin hyvin harvakseltaan kulkevalla bussilla (noin 5€ matka), vuokra-autolla tai taksilla, joiden kanssa kannattaa olla hinnoittelun suhteen tarkkana. Otimme siis taksin, koska olimme vain Zadarissa emmekä lähteneet ajamaan pitkin poikin Kroatiaa. Hintojen kanssa siis tarkkana - ensimmäisen hinta kaupunkiin oli 70€, sitten 60€ ja lopulta pääsimme matkaan 40€ hinnalla - "ilman kuittia ja käteisellä". Paluumatkalla otimme taksin Zadarin vanhankaupungin edustalta. ja hinta oli tinkimättä 30€ käteisellä. Parin matkan kokemuksella käteinen oli vain käypä maksutapa vaikka muuten maassa pärjäsi kortilla. 

Majoitus

Majoitus kannattaa ilman muuta ottaa Zadarin vanhasta kaupungista huoneistoista (apartments) tai hostellista. Hotelleja ei ollut kuin muutama tarjolla. Olimme varanneet kahdeksi yöksi Alma Loft nimisestä firmasta noin 70 neliö huoneiston vanhan kaupungin keskusta noin 1700-luvun talon ylimmästä kerroksesta. Avaimet saatiin lukitusta kaapista koodilla eikä siis ketään henkilökuntaa ollut paikalla. Se mikä kannattaa huomioida on uloskirjautumisen aika, joka näytti olevan lähes kaikissa aamusta jo kello 10 normaalin klo 12 sijaan. Näytti että suurin osa majoituksista toimii samalla tavalla. Ainoa miinus majoituksesta tuli kun palasimme takaisin kotiin ja he vaativat korvasta pyyhkeistä joita olimme mukamas vieneet mennessään vaikka jätimme kaikki pyyhkeet huoneistoon. Hulppean huoneisto hinta kahdelta vuorokaudelta 300€. 

Ruokaa ja juomaa

Zadarissa kannattaa syödä ja juoda oikeastaan vain vanhassa kaupungissa jossa riittää paljon eri tasoisia ravintoloita, kuitenkin kaikki missä kävimme tarjoilivat hyvää ruokaa. Menut olivat englanniksi ja kaikkialla puhuttiin erinomaista englantia. Oluen hintahaitari 3-5€. Seuraavassa muutamia suosituksia ravintoloista.

Konoba Martinca: sijaitsee pienellä sivukadulla vanhan kaupungin pohjoisosassa muutama sata metriä Forumilta eli pääaukiolta. Kävimme täällä kahtena päivänä lounaalla. Hiljainen paikka, mutta hyvä ruoka ja upea pieni puutarha ravintolan perällä jossa syödä. Esimerkkihinta kahdelle: salaatti, leivät, musta risotto, vesi, ja pullo valkoviiniä - yhteensä noin 50€. Toinen lounas: mustekalasalaatti, mustaa pastaa ja simpukoita. grillattuja isoja katkarapuja, vesi ja pullo valkoviiniä - yhteensä noin 55€. 

Pet Bunara: sijaitsee saman nimisen aukion (viisi kaivoa) kulmalla. Ehkäpä paras ravintola missä kävimme. Erittäin tunnelmallinen paikka iltaisin ja ystävällinen henkilökunta -- ja ah mikä ruoka. Kenties Zadarin paras ravintola. Viinilista on kattava. Illallinen kahdelle : alkupala rapukeittoa ja simpukoita, pääruokana entrecote pihvit, leivät, vettä ja pullo punaviiniä - yhteensä noin 125€

The Taste: edeltävän ravintolan välittömässä läheisyydessä. Hieman modernimpi ravintola. Alkupalalautanen (kinkkuja, juustoa, viikunoita, leipää) kahdelle, grillattua kalmaria, vettä ja pullo valkoviiniä - yhteensä noin 110€

Halvempia paikkoja toki löytyy paljon Kovacka ulitsalta ja Stomoria ulitsalta ja niiden ympäriltä. Kahviloita ja baareja on ympäri kaupunkia ja auringonlaskun seuraamiseen hyvä paikka on Tramonto ravintolan ulkoterassi.  

Mustakalasalaattia 

Grillattuja isoja katkarapuja

Drinkit Tramonton terassilla Adrianmeren välkkyessä taustalla


Nähtävyydet

Itse vanha kaupunki on jo nähtävyys. Venetsialais-tyylinen kaupunki, kapeita kujia sekä pieniä ja vähän isompia aukioita. Roomalaisten perustaman (keisari Augustuksen yli 2000 vuotta sitten perustama) Foorumin aukion edustalla ovat tärkeimmät nähtävyydet: Saint Donatuksen ympyrän muotoinen kirkko 800-luvulta ja sen vieressä oleva katedraalin 56 metriä korkea kellotorni. Molempiin on pieni pääsymaksu (4€) ja niissä kannattaa käydä. Ympyrän muotoinen kirkko on Euroopan suurin myöhäisroomalaista aikaa edustava kirkko ja kannattaa tarkastella seiniä ja pylväitä: niiden rakentamiseen on käytetty roomalaisten pylväitä ja kiviä. Tornista on taas huimat näkymät vanhaan kaupunkiin ja Adrianmerelle sekä läheisille saarille. 

Pet Bunara aukiolla kannattaa ihmetellä viittä kaivoa ja niiden takana olevaa Queen Jelena Madijevkan puistoa joka on rakennettu osaksi bastionia. Viereisestä Fosan satamassa on kiva kävellä ja suunnata länsireunaa pitkin noin kilometrin päähän kohti ns. meriurkuja, joissa aaltojen liike synnyttää "uruissa" outoa äänimaailmaa. Meriurkujen vieressä on iltaisin nähtävissä "The Greetings to the Sun" valotaideteos. Päivällä se kerää aurinkoenergiaa ja iltaisin valot sitten tulevat esiin 20 metrin halkaisijailtaan olevasta teoksesta. 

Pet Bunara aukio eli viiden kaivon aukio

Rooman foorumi nähtynä kellotornista

Zadarin vanha kaupunki kellotornista nähtynä

Fosan satama-aluetta ja yksi vanhan kaupungin porteista

Zadarin vanhan kaupungin itäpuolella pääsee kävelemään bastionin päällä aina Pet Bunara aukiolle asti. Puolessa välissä matkaa pääsee myös kävelemään Zadarin uudempaan kaupunkiin kävelysiltaa pitkin ja teimme kävelyretken Marina Tankerkomercin satamaan asti. Sieltä muuten pääsee päivisin pientä maksua vastaan soutuveneellä takaisin Zadarin vanhaan kaupunkiin. 

Auringonlasku Adrianmeren rannalla

Zadariin itsessään riittää pari päivää jolloin ehtii hyvin tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin ja nauttimaan hyvästä ruuasta kaupungin ravintoloissa. Zadarissa ei ole niin paljon turistien tungosta kuin muissa Kroatian rannikon kohteissa, erityisesti Dubrovnikissa. Kevät tai syksy ovat muutenkin parasta aikaa käydä Kroatiassa mikäli haluaa välttää kesän erityisesti heinä-elokuun tungosta. Zadarin vanhassa kaupungissa myös paikalliset näyttivät viettävän aikaa ravintoloissa ja terasseilla Se on aina hyvä merkki että kaupungissa on muutakin elämää kuin vain turisteja.   


 


21 kommenttia:

  1. Tuo 200 euroakin kuulostaa erittäin edulliselta - hyvä diili siis. Olemme juuri suunnittelemassa Balkanin reissuamme. Vaikuttaa siltä, etä Dubrovnik jätetään suosiolla väliin, ei oikein innosta ne hurjat ruuhkat. Zadar voisi ilman muuta olla yksi kohde, jossa Kroaiassa voisi pysähtyä - täytyy laittaa harkintaan. Mainitsemasi Istrian niemimaakin tavallaan kiinnostaisi, mutta se ei sovi kyllä reitille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubrovnik on kyllä upea paikka, mutta välttäisin sitä kesäisin ruuhkien vuoksi. Minulla oli majoitus kolmen kilometrin päästä kaupungista, ja siltikin hinnat olivat ihan "poskettomia" jo tällöin koska oli heinäkuu ja kaikki paikat ihan täynnä. Mikäli teidän matka osuu Splitin lähistölle niin siellä suosittelen yöpymistä Trogirin pienessä vanhassa kaupungissa ja tekemään Splitiin veneellä päivämatkan.

      Poista
  2. Zadar on ilmeisesti aika mielenkiintoinen paikka. Tosin hintataso yllätti minua. Sekä taksien epämääräiset hintapyynnöt että kallis majoitus, jossa joku vielä viitsi syyttää pyyhkeiden varastelusta. Ravintoloiden hinnatkin tuntuvat sisältävän turistilisän.
    En jotenkin muistaisi, että Kroatia olisi järin kallis maa. Kun me ajettiin kesällä Maltalta Liettuaan, majoituksetkin oli siellä aika edullisia (ei tosin missään vanhoissa kaupungeissa). Päädyimme kuitenkin yöpymään Slovenian puolella. Se oli kaikin puolin mainio ja hauska majoitus. Jos joskus satut niille seuduille, suosittelen lämpimästi Strle Farm Housea (https://viaperasperaadastra.com/2023/08/23/road-trip-4292-day-3-italia-san-marino-slovenia/).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Kroatia oli jo yli 13 vuotta sitten hyvinkin kallis maa verrattuna naapurimaihin - esim. Sloveniassa hinnat olivat ihan toista luokkaa kuin Kroatian rannikkokaupungeissa. Zadarin ravintoloissa joissa kävimme oli kyllä myös paikallisia syömässä eikä pelkästään turisteja ja käytössä oli ihan yhdet menut ja niissä samat hinnat että "turistilisää" ei siinä mielessä ollut. Toki kaupungista löytyy halvempia pasta-pitsa-burger ravintoloitakin. Toisin oli aiemmin Tshekeissä jossa tarjoilija toi englanninkielisen menun jossa hinnat olivat huomattavasti kalliimmat kuin tsekin kielisessä menussa emmekä mitenkään olisi saaneet tilata ruokaa halvemmasta menusta. Onneksi tästäkin tavasta on sielläkin maassa toivottavasti päästy eroon.

      Poista
  3. Suht edulliset hinnat joka saralla kun vertaa vaikka tuohon Dubrovnikiin, mistä mieleen jäi erityisesti se, että olis pitänyt maksaa 30 € per naama siitä, että pääsee muurille kattomaan auringonlaskua. Ihan naurettavaa. Hypättiin autoon ja ajettiin johonkin rändom hiekkatien päähän Adrianmeren rannikolle, mistä nähtiin sama auringonlasku hintaan 0 €. Dubrovnik meni muutenkin inhokkikohteideni listalle, mutta muuta Kroatiaa olis kiva nähdä joskus lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubrovnik on mennyt "pilalle" hintojensa ja ruuhkien vuoksi. Zadarissa juttelin taksikuskin kanssa ja hän sanoi että ei missään nimessä sinne enää viitsi matkustaa.

      Poista
  4. Zadar on näköjään oikein hyvä vaihtoehto vierailla Kroatiassa. Me olemme ajelleet Kroatiassa useita kertoja, koko rannikon ja myös sisämaan paikkoja ja muistaakseni poikenneet Zadarissakin, vaikka se taisi olla vain sellainen läpiajopysähdys. Paremmin muistan lähellä olevan Paklenican luonnonpuiston, mikä on yksi Kroatian kivoja luontokohteita ja kuten Zadar, samalla tavalla vähemmän tunnettu kuin esim Plitvice tai Krka, joissa ilmeisesti tosi monet ovat käyneet ja törmänneet ruuhkiinkin. Kroatia rahastaa yllättävän hyvin ja valikoidusti turistejaan, eli siksi tällaiset löydöt ovat hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plitvicessa ja Krkassa tuli käytyä vuonna 2011. Olivat ainakin keskipäivällä kovin ruuhkaisia. Plitvicessä kun lähti aamusta matkaan niin sai hetken aikaa kulkea rauhassa, muutoin sitten mentiin muiden turistien kanssa jonossa pitkospuita pitkin. Näin varsinkin näissä kaikista suosituimmissa paikoissa varmaankin edelleen on.

      Poista
  5. Zadar - ja lentotarjonta sinne - ovat kummatkin jääneet itseltäni huomaamatta. Mutta hyvä, että Dubrovinikille on vaihtoehtoja. Zagrebissa aikoinaan käydessämme sikäläinen kuski kommentoi Dubrovnikia, että kukaan kroatialainen ei enää mene sinne niillä hinnoilla mitä siellä vaikka kahvikupista pyydetään. Ehkä siis hekin menevät Zadariin. Äkkilähtöjä tai ainakin lähilähtöjä olen tässä viime aikoina vähän selaillut itsekin, jos vaikka Kreetaan vihdoinkin tulisi lähdettyä ennen pahimpia keskikesän helteitä. Katsotaan miten käy ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin - paikalliset välttävät Dubrovinikia. Zadar oli kyllä hyvä vaihtoehto ja varsinkin edulliset lennot olivat hyvä juttu. Juuri nyt Zadariin saa lentoja ihan uskomattoman halvalla - 30 euroa meno-paluu, jos pienellä käsimatkatavaralla matkustaa.

      Poista
  6. Olen käynyt vain Zagrebissa, joten tämä Adrianmeren rannikko on käymättä Kroatian osalta. Ehkä siksi, että olen ymmärtänyt Kroatian rannikon hinnoitelleen itsensä ulos, kauhuesimerkkinä Dubrovnik. Ja joo, eipä erityisen edulliselta kuulosta hintataso, mutta ihmisiä tuntuu kiinnostavan silti, jos koneet ovat täysiä! Eikä tuo nyt ollenkaan hassummalta kaupungilta kuvissakaan näytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa turisteista tosiaan matkustaa Kroatiassa rannikolle, ja siellä missä on turisteja on myös turistien hinnoittelut "kohdillaan". Zagreb on myös erittäin kiva paikka, ja hintataso oli vielä kohtuullinen verrattuna Dubrovikiin.

      Poista
  7. Oho, kylläpäs Zadariin pääsisi halvalla! Haaveillaan Balkanin roadtripistä ja tän voisi ehdottomasti koettaa mahduttaa siihen! Kroatiassa on tullut aiemmin käytyä Dubrovnikissa ja Splitissa, jotka molemmat oli ihan ok, mutta haluaisin ehdottomasti nähdä Kroatiaa lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halvalla pääsi tällöin ja vielä halvemmalla myydään nyt lentoja Zadariin - 30 eurolla pääsisi jos nyt toukokuussa pääsisi matkustamaan. Tuolla hinnalla voisi hyvinkin lähteä taas viikonlopuksi matkaan ja tulisi halvemmaksi kuin viikonloppu Suomessa hotellilomalla.

      Poista
  8. Zadar on mennyt minulta täysin ohi, mutta onhan siellä Kroatiassa tosiaan muutakin kuin Dubrovnik ja Split. Kroatia on kaunis maa, mutta hintataso alkaa karata käsistä. Varsinkin Dubrovnikissa pari kertaa käyneenä voi sanoa, että kallista oli ja vanhassa kaupungissa huonoa palvelua ja vielä huonompaa ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vain vahvistaa muidenkin havaintoja että Dubrovnik ja Split alkavat saamaan kilpailijoita turisteista. Onneksi Kroatian rannikko on laaja, ja löytyy uusia pienempiä ja kenties vielä halvempia kohteita - kuten Zadar. Huonoa palvelua siellä ei saanut ja ruoka oli erinomaista.

      Poista
  9. Vain Dubrovnikissa käyneenä en haluaisi sinne enää palata, mutta muu Kroatia voisi kyllä vielä kiinnostaa. Kylläpä Zadariin pääsee halvalla! Ei hullumpi vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni tuntuu sanovan että on käynyt Dubrovnikissa kaksi kertaa - ensimmäistä ja viimeistä kertaa, koska kaupungin hintalaatusuhde on luokattoman huono vaikka kenties maisemat ja Games Of Thrones sarjakin sinne ihmisiä vieläkin houkuttelee. Onneksi Kroatiassa esim. Istriassa on vielä hyviä kohteita kuten Rovinj jossa vietin viikon käyden myös muissa alueen pienissä kaupungeissa sekä tietysti Pulassa, josta löytyy ison kaupungin tunnelmaa.

      Poista
  10. Kroatia on yksi paikka missä on ollut tarkoitus käydä jo pidemmän aikaa. Tästä sain taas kimmokkeen alkaa miettiä tuota mahdollisuutta. Hintataso vaikuttaa miellyttävältä ja kaupunki huokuu historiaa. Paljon nähtävää tällaiselle vanhan arkkitehtuurin ystävälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjoitti Outi Qoontips-blogista. Jostain syystä en päässyt kirjautumaan oikein vaikka Google-tilillä koitin .

      Poista
    2. Zadarissa pääsee näkemään niin vanhaa arkkitehtuuria - eli venetsilaista tyyliä, kuin myös sosialistisen kauden tuotoksia.

      Poista