Sivut

lauantai 3. toukokuuta 2025

Sofia

Matkustin pääsiäisenä 2025 Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan, jossa en ollut vielä käynyt muuta kuin vuonna 2013 ajaessa sen länsiosien läpi matkalla pohjoisesta kohti Rilan luostaria ja Banskoa. Niinpä oli hyvä aika käydä tutustumassa tähän Euroopan yhteen vanhimpaan kaupunkiin jonka traakialaiset sen aikoinaan perustivat. Sofia on myös Euroopan pääkaupungeista korkeimmalla sijaitseva kaupunki - 550 metrin korkeudessa ja sen eteläpuolella kohoaa Vitosha vuori 2300 metriin jonka mukaan myös Sofian kävelykatu on saanut nimensä - Vitosha bulevardi. 

Meillä oli käytännössä kolme täyttä päivää aikaa tutustua tähän kaupunkiin ja sanoisin että se on juurikin sopiva määrä päiviä jotta ehtii rauhassa tutustua kaupungin nähtävyyksiin. 

National Assemby of Bulgaria - entinen kommunistisen puoleen päämaja


Saapuminen ja liikkuminen

Lensimme Helsingistä Norwegian suoralla lennolla Sofiaan. Norwegian on parin vuoden aikana alkanut lentämään paljon itäisen Euroopan kohteisiin suoraan ja tälläkin lennolla kone oli aivan täynnä. Lentokentältä pääsee helpoiten keskustaan metrolla (keltainen linja, M4), ja maksu metroon suoraan luottokortilla portilla. Yksi matka maksaa 0.8 euroa, ja kolmen leimauksen jälkeen saakin jo päivälipun jonka hinta on kaksi euroa. Tulomatkalla emme kuitenkaan käyttäneet metroa, koska meillä oli hotellin kautta kuljetus. mutta paluumatkalla ja muuten kaupunkiin tutustuessa käytimme metroa muutamia kertoja. Muuten itse kaupungin nähtävyyden rajaantuvat noin neljän neliökilometrin alueella ja helpointa oli kulkea paikasta toiseen kävellen tai raitiovaunuilla. 

Sofian patsas - aiemmin tässä oli Lenin patsas

Majoitus

Majoituimme aivan keskustassa muutaman metrin päästä Vitosha bulevardista suhteellisen uudessa Sentro Boutique hotellissa, josta oli helppoa lähteä tutustumaan kaupunkiin. Huoneet olivat siistejä ja riittävän isoa. Aamiainen ansaitsee erityisen maininnan koska se oli a la carte tyylinen eli menusta pystyi tilaamaan noin 6-8 eri vaihtoehdosta sopivan annoksen. 

Ruokaa ja juomaa

Sofiassa pääsee syömään edullisesti tai sitten vähemmän edullisesti, mutta kuitenkin huomattavasti halvemmalla kuin Helsingissä. Lounaan tai päivällisen hinta 10-20 euron välillä, olut parista eurosta aina kahdeksaan (craft beer), erittäin hyvälaatuinen punaviini noin pari-kolmekymppiä pullo. Kävimme syömässä mm. seuraavissa paikoissa:
  • Manastriska Magernitsa - puolisen kilometriä keskustasta tarjoili hyviä salaatteja ja lihavartaita
  • Shataslivetsa - Vitosha Boulevard : "Ketjuravintola" ja hieman kalliimpi aivan "ytimessä". Erinomainen ruoka ja tunnelma ravintolassa, jossa kävimme kerran lounaalla ja kerran illallisella juhlistamassa syntymäpäivää. Viinivalikoima huippua! 
  • Izbata Tavern - hauska ja pieni bulgarialainen "maalaisravintola". Huomattavasti halvempi kuin edeltävät paikat. 
  • Imperial Gastrohub - olikin tapas- ja viiniravintola, jossa kävimme parikin kertaa maistelemassa bulgarialaisia punaviinejä.   
  • Yritimme myös pari kertaa päästä sisään erittäin suosittuun Hadjidragnovisin kellariravintolaan, mutta "No Reservations!" niin ei päästy. 
Lammaskebab-annos kahdelle Shataslivetsa ravintolassa

Samassa yhteydessä voidaan mainita että käteistä emme olisi tarvinneet matkan aikana kertaakaan koska kortilla pystyi maksamaan kaikissa paikoissa paitsi yhdessä pienessä ravintolassa jossa henkilökunta kertoi heti että maksu vain käteisellä. Olin vaihtanut sata euroa Bulgarian "levoiksi" (lev). 

Nähtävyyksiä

Kirkkoja, kirkkoja ja kirkkoja. Niitä Sofiassa riittää, ja kuuluisampana tietenkin suhteellisen uusi 1900-luvun alussa rakennettu uusbysanttilaiseen tyyliin rakennettu Aleksanteri Nevskin katedraali. Sen vierestä löytyy Pyhän Sofian kirkko, joka tosin ulospäin näyttää enemmänkin varastorakennuksesta kuin kirkolta. Kenties hieman oudossa paikassa, loistohotellin ja presidentin viraston sisäpihalla on Sofian vanhin (400-luvulta) rakennus ja kirkko - Saint Georgin Rotunda eli pyöreä kirkkorakennus. Kirkko löytyy myös jännästi Serdikan metroaseman sisäänkäynnin vierestä - keskiaikainen St. Petka Samardjiyska. Samassa yhteydessä kannattaa käydä katsomassa roomalaisen ajan raunioita joita löytyy useammasta paikasta mm. "National Assemby of Bulgaria" eli entinen kommunistisen puoleen päämajan edestä olevalta aukiolta. Kävimme kenties 6-7 eri kirkossa Sofiassa.

Aleksanteri Nevskin katedraali



Saint Georgin Rotunda kirkko 400-luvulta

Aleksanteri Nevskin katedraali sisältä - pääsiäisen viettoa





Sofiasta löytyy myös toimiva moskeija heti vanhan Serdican takaa, jossa kävimme vain ovella, mutta sen takaa löytyi ehkäpä Sofian upein rakennus: vanha kylpylärakennus 1800-luvulta, jossa nykyään kaiketi toimii jonkilainen paikallisen historian museo. Heti tämän upean rakennuksen vieressä löytyi myös kiinnostava kuuman veden vesilähteet, josta paikalliset kävivät hakemassa vettä. 

Vanha kylpylärakennus


Kirkkojen lisäksi kävimme myös tutustumassa erinomaiseen historialliseen museoon heti presidentin viraston ja "National Assemby of Bulgaria" rakennusten vieressä, jonka arkkitehtuuri itsessään on upeaa koska on aikoinaan ollut ottomaanien moskeija (vuodelta 1494) jonka piirteet ovat selvästi nähtävillä. Museossa on esillä alueen historiaa kattavasti ja erityisesti aarrekammion upeat kulta- ja hopeaesineet olivat kiinnostavia. 

Kultainen kuolinnaamio

Kommunismia: Kävimme myös tutustumassa, tosin aidalla suojattuun, isoon Neuvostoliiton aikaiseen sotamuistomerkkiin Prince's Garden nimisessä puistossa. Yritimme myös vierailla hieman keskustan ulkopuolella olevassa kommunistisen taiteen museossa, jonka pihalle on kasattuna Leninin ja Stalin yms sen ajan "super-julkkisten" patsaista, mutta museo olikin kiinni koko pääsiäisen ajan. Museon paikkaa sai hieman hakea koska se sijaitsee oudosti asuinkerrostalojen ja toimistorakennusten keskellä.

Neuvostosotilaiden muistomerkki kuvattuna aidan raosta

Mutta kenties paras nähtävyys Sofiassa oli sittenkin "The Red Flat", museo jossa pääsi tutustumaan aitoon bulgarialaiseen 1980-luvun kerrostalohuoneistoon mielenkiintoisten selostusten kera miten paikallinen perhe asui ja eli kommunistisen ajan Bulgariassa. Museossa oli sallittua koskea ja tutkia esineitä ihan vapaasti. Osa oli jopa niin tuttuja minulle Suomesta 70- ja 80-luvulta että tuli ihan nostalginen fiilis. Vierailu museossa kestää noin pari tuntia ja sinne kannattaa varata etukäteen liput koska paikka on erittäin suosittu ja vain rajattu määrä ihmisiä päästetään kerrallaan huoneistoon. 

The Red Flat - kuin meillä kotona 70-luvulla... 

Lasten huone - minulla oli tuollainen pyörä 80-luvun alussa

The Red Flat - keittiössä, tuttua tässäkin


Laitettiin soimaan Dire Straits yhtyeen Sultans of Swing biisi

Toki kävelimme myös useammassa puistossa joita kaupungista löytyy yllättävän paljon. Kenties "upein" oli National Palace of Culture Park, josta löytyy monumentaalinen betonibrutalismia henkivä järkyttävän iso rakennus keskeltä puistoa suihkulähteiden ympäröimänä. 

National Place of Culture, Sofia

Bulgarian Sofia näyttäytyi meille erittäin mielenkiintoisena ja rentona paikkana. Englantia osattiin hyvin ja myös ruokalistatkin olivat englanniksi eikä enää ollut haasteita lukea vain kyrillisin kirjaimin kirjoitettuja tekstejä, niin kuin vielä pari kymmentä vuotta sitten.
 
Kevään tulppaanit kukkivat Sofiassa

20 kommenttia:

  1. Me kävimme Sofiassa pikaisesti viime kesänä pidemmän Balkanin matkan yhteydessä. Pari kirkkoa taidettiin tsekata, upeimpana tietysti Aleksanteri Nevskin katedraali. Boyanan kirkko olisi kiinnostanut, mutta sinne emme saaneet lippuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boyanan kirkko oli myös listalla käydä, mutta rajoitettu lippujen määrä, lyhyt aika vierailla kirkossa (10 minuuttia) sekä pääsiäisen ruuhkat kirkoissa johti siihen päätettiin jättää tämä Unescon kohde pois listoilta.

      Poista
  2. Kävimme viime kesänä. Tutut paikat kotimuseosta emme tienneet mitään. Leninin päitä oleva puisto oli auki ja oli hyvä paikka. Lisäksi kävimme Plovdidissä.Lämpötila 38 astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon The Red Flat museon huomasimme vasta kun olimme perillä Sofiassa. Se paikka on muuten ihan lähellä tuota majoitusta jossa oltiin.

      Poista
  3. Hauska throwback tämä Sofian juttusi! Kävin tuolla lasten kanssa pari vuotta sitten, palattuamme nimenomaan Banskon laskettelureissulta. Parisen päivää Sofiaa, tosin varhaisteinien perspektiivin kautta katsottuna silloin. Tämä oli hyvä lisä lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olin Banskossa kesällä ja huomasi että paikka on enemmän talviurheilua varten tehty mutta kesällä pääsi ylös vuorille kävelemään.

      Poista
  4. Olin aikoinaan pari päivää Sofiassa. En nähnyt mitään, piti jatkaa matkaa. Syynä tähän se, että ensin lento oli myöhässä. Sitten matkalaukku jäi välille ja selviteltiin tätä. Lopulta vielä piti käyttää aikaa hammasharjan, hiushsrjan, alusvaatteiden ja yhden vaatekerran ostamiseen. Nyt osaan varautua, että nämä käsimatkatavaroissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset odottamattomat tilanteet toki vievät huomio itse kohteelta. Tuttu tunne keväältä kun Lyonissa minut ryöstettiin niin meni loppupäivä poliisiasemaa etsien, rikosilmoitusten tehden sekä plan B pohtiessa että mistä nyt rahaa ja että mitenkä päästään pois maasta kun henkilökortti oli myös viety.

      Poista
  5. Viime syksyn Balkanin kiertueella kävimme Bulgariassa. Olisi näköjään pitänyt ehdottomasti mennä myös Sofian nähtävyyksiä katselemaan. Ehkä ensi kerralla. Juha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha, emmehän me Bulgarian rajoja ylittäneet, nyt muistat väärin. Ajoit Romaniassa, Serbiassa ja Pohjois-Makedoniassa. Luin tämän jutun Sofiasta ja olen kyllä samaa mieltä, että ensi kerralla myös Bulgaria olisi mielenkiintoista nähtävää. Puistokävelyt ja museot sopivat erinomaisesti meidän matkailukonseptiin. Kiitos näistä vinkeistä! Aila

      Poista
    2. No nyt teillä on hyvä syy ajaa sitten Bulgariaan. Sofian lisäksi suosittelen Veliko Tarnovia sekä Plovdivia.

      Poista
  6. Ehkä olisi kannattanut jättää Bulgaria ja Sofia aikaan, jolloin pahimmat turistihuijaukset on jo tukittu. Me tulimme kaupunkiin bussilla Skopjesta ja tarvitsimme taksin hotellille - no sen kanssa sitten tuli riitaa hulluna pyörivästä mittarista ja poskettomasta loppusummasta, jota emme sitten lopulta maksaneet lainkaan. Uber/Bolt olisi pelastanut tältä riidalta. Valuutanvaihdossa yritettiin kurssihuijausta - siirtyminen korttimaksuihin taisi saada nämäkin loppumaan. Mutta Bulgarialle jäi mielessämme ikuisesti (?) maine maasta, jossa joka käänteessä yritetään huijata. Tosin sitten vähän myöhemmin esimerkiksi Free Walking Tourin opas oli oikein mukava nuori opiskelija, joka tarinoillaan onnistui kyllä vähän kääntämään mielikuvaa kaupungista positiivisemmaksi. Enpä silti kuitenkaan ole ainakaan vielä nostanut kertausreissua mitenkään toivelistani kärkeen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi negatiivinen kokemus voi toki jäädä leimaamaan maata tai kohdetta. Huijauksia olen kokenut siellä tai täällä - mm. viereisessä Bukarestissa mutta kyllä minä sinne matkustaisin uudestaan. Muutama maa on kyllä jäänyt niin pahasti paitsioon että ei tee mieli palata, kenties yllättäen näitä Pohjois-Afrikan maita joita kutsunkin lempinimellä "häsläysmaat".

      Poista
  7. Mulla on Bulgaria vielä kokonaan käymättä, ja jostain syystä maa kiinnostaa tällä hetkellä todella paljon! Rannikolle olisi helppo saada matkaseuraa, mutta haluaisin ehdottomasti kierrellä paikkaa enemmänkin :)

    Hauska tuo The Red Flat -museo! Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! Ihanaa myös, että vihdoin jostain löytyy museo, jonka esineisiin saa koskea :D

    VastaaPoista
  8. Hieno tämäkin kaupunki, ja varsinkin Aleksanteri Nevskin katedraali, kuvassa ainakin hyvin ihana tunnelma. Hyvä tieto tuo, että kortilla pärjää joka paikassa. Ehdottomasti pitäisi alkaa tutustua näihin itäisiin kaupunkeihin ja paikkoihin.

    VastaaPoista
  9. Hannele/ Hipaisuja Maapallolla10. toukokuuta 2025 klo 12.29

    Kiva tuo Red Flat! Se olisi varmasti ykköskohteeni jo pelkän nostalgian takia, sillä nuo kuvat sieltä näyttää kyllä kovasti tutuilta lapsuuden ajoilta. Tämä voisi olla kiva viikonloppukohde.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoisissa paikoissa olette käyneet. Olen käynyt Sofiassa pikaisesti joskus 25 vuotta sitten, mutta olisi kiva käydä uudelleen, sillä muistan vain että etsimme linja-autoasemaa hullun lailla. Jotenkin hukkasimme sen emmekä sitten osanneet takaisin siinä vilinässä. Mutta mitään järkeviä, historiallisia paikkoja ei jostain syystä ole jäänyt mieleen.

    VastaaPoista
  11. En oo Sofiassa käynyt, ainut Bulgaria kokemus on Sunny Beachilta. Sen perusteella en osaa kovin paljoa sanoa koko maasta. Kiva kuulla, että norski lentää nykyään enemmän itäisiin kohteisiin, itä-eurooppaa on vielä paljon koluamatta. Tykkään kans kun museossa on jotain kivaa konkreettista katseltavaa, ei riitä keskittymiskyky lukemiseen.

    VastaaPoista
  12. Sofiassa tuli käytyä viime syksynä yhden yön verran, mutta majoituttiin jossain lähiössä eikä sitten viitsitty lähteä keskustaan. Näin jälkeenpäin olisi kyllä kiinnostanut tuo The Red Flat. Hieman samantyyppinen kokemus löytyi onneksi Brasovista kommunismin aikaa esitelleestä museosta. Sinne oli myös rakennettu noita huoneita, ja seinillä oli aikalaisten arkielämän kertomuksia niiltä ajoilta.

    VastaaPoista
  13. Tämä maa onkin kokonaan vielä käymättä. Voisi laittaa to do listalle lähiaikoina.

    VastaaPoista