lauantai 8. syyskuuta 2018

Matkailun sadonkorjuu 2018 ja tulevia matkoja

On taas perinteisen matkailun sadonkorjuun aika - eli katsaus tämän vuoden matkoihin ja tuleviin. En ole hetkeen kirjoittanut blogiin, koska olen ollut kesäloman jälkeen kotimaassa nauttimassa kotimaan lämmöstä - tämä vuosi tullaan varmaan muistamaan yhtenä upeimmista kesistä - ensimmäiset helteet alkoivat jo toukokuun toisella viikolla ja jatkuivat aina syyskuun alkuun. Kuvat tässä jutusta ovat - yllättäen Suomesta.

Puolukoita Suomen ja Venäjän välisellä rajavyöhykkeellä

Mennyttä

Vuosi vaihtui ja alkoi Liettuasta - Vilnasta, joka oli kolmas matkani tähän Baltian maiden mielestäni mielenkiintoisimpaan pääkaupunkiin. Tammikuun lopussa oli vuorossa, ehkäpä jo perinteinen, matka Prahaan ja ns. Vara-Prahaan, Olomouciin. Prahan reissu taisi olla jo seitsemäs - eli tämä kaupunkin on taas minun valinta Euroopan parhaaksi kohteeksi - kunhan muistaa kiertää turistikadut hieman kauempaa. Ehkäpä myös vuonna 2019 tulen jossain vaiheessa taas käymään Prahassa. Vinkkejä Prahaan löydät mm. Vuoden-2017-ensimmainen-matka-ja-tulevaa tekstistä.

Huhtikuun puolessa välissä matkustin kymmeneksi päiväksi Etelä-Afrikkaan, Kapkaupunkiin sekä road-tripille viideksi päiväksi Garden-route-ja-little-karoon maisemiin käyden myös Cape pointissa (Hyväntoivonniemi) sekä Afrikan eteläisemmässä pisteessä Cape-agulhasissa. Ehdin myös tutustumaan hyviin Etelä-Afrikkaisiin viineihin kuuluisalla route-62-viinitie reitillä. Matka oli vain pieni raapaisu upeaa eteläistä Afrikkaan ja mielusti palaan sinne joskus - Bucket listalla on mm. Namibian kierros.

Juhannuksen jälkeen jäin neljän viikon kesälomalle - ja ensiksi lähdin kahdeksi viikoksi Uzbekistaniin ja Turkmenistaniin. Matka on erittäin mielenkiintoinen - vaikka välillä lämpötila nousi lähes helvetillisiin lukemiin - 54 C astetta. Kävin myös Helvetin-porteilla. Silkkitien upeat kaupungit: KhivaBukhara, ja Samarkand tuli myös nähtyä matkalla - unohtamatta matkaa Aral-järvelle.  Turkmenistanin oli lähes utopistinen kohde - Ashgabat-valkoinen-utopia. Turisteja ei matkalla paljoakaan näkynyt - olihan nyt kuumin aika vuodesta, mutta kyllä siihen 44 asteen keskilämpötilaan jotenkin tottui - ilma aavikolla on kuivaa.

Edeltävänä vuonna olin käynyt jo kolmessa muussa Keski-Aasian maassa keski-aasian-kolme-maata. Näin ollen sain yhden tavoitteen täyteen - eli vierailu kaikissa Keski-Aasian maissa, mutta vielä tähän liittyy toinen tavoite - käydä kaikissa stan-päätteisissä maissa. Jäljellä ovat siis vielä Afganistan ja Pakistan.

Keski-Aasiasta matkustin Helsingin kautta viikoksi Kerkyraan eli Korfulle ja Albaniaan.

Heinäkuun loppu ja elokuun menikin sitten tosiaan ihan kotimaassa, lämpöä ja aurinkoa riitti lähes jokaiselle päivälle, joka lopulta tulivat ns. trooppiset yöt jolloin olo oli kuin jossain Kaakkois-Aasian kohteessa ilmojen myötä.

Elokuun lopussa kävin tekemässä Karjalan kierroksen käyden mm. Suomen ja EU:n itäsimmässä pisteessä.

Syyskuun alussa matkustin neljäksi päiväksi Saksaan, jossa kävin entisen Itä-Saksan (DDR) alueella - Wittenburgissa, Jenassa, Quedlinburgissa sekä Spreewaldissa.

Suomen ja Venäjän välinen raja - Virmajärven keskellä olevassa pienessä saaressa


Tulevaa

Nyt kuluvan kuukauden, eli syyskuun, lopussa lähden neljäksi päiväksi Krakovaan, Puolaan - joka on minun toinen matka kaupunkiin. Tällä kertaa lähden hieman isommalla joukolla kohteeseen - ja käyn ainakin Auschwitz-Birkenau keskitysleirillä - viime kerrasta on jo tovi (vuonna 2009), mutta muistan vieläkin ne kylmät väreet ja olon kun kävelin alueella. Krakovassa tarkoitus on enemmän tällä kertaa tutkia entistä juutalaisten kaupunginosaa, Kazmierzia.

Loppuvuodesta, marraskuun lopussa - on tiedossa vuoden kolmas pidempi matka, kahden ja puolen viikon matka Nepaliin ja Bhutaniin. Varasin lennot on alkuvuodesta kun Turkish Airlinesilta tuli hyvä  tarjous - 500€/meno-paluu, joista paluu business luokassa (Star Alliance pisteitä on sen verran paljon..). Bhutaniin ei alunperin pitänyt lähteä, mutta lisäsin sen sitten kun "ollaan niillä kulmilla". Matkaohjelma alkaa olla hahmoteltu, eli aluksi olen Kathmandussa kolme päivää, jonka jälkeen matkustan Pokharan kaupunkiin neljäksi päiväksi. Matka on tarkoitus tehdä budjettisyistä nyt bussilla, eli siitä tulee varmaankin mielenkiintoinen koska matka kestää noin 7-8 tuntia tai enemmän.. .. Lentojakin olisi ollut tarjolla, mutta Yeti Airlinesin luotettavuus on ollut vähän niin ja näin. Pokharassa on tarkoitus tehdä pieniä päiväretkiä lähiympäristön - ei kuitenkaan ABC:lle (Annapurna Base Camp), vaan ehkäpä Sarangotiin tai Naudandaan.

Pokharasta palaan takaisin päiväksi Kathmanduun, josta lennän Bhutaniin Paroon. Paron lentäkentän sanotaan olevan yksi maailman vaarallisimmista lentokentistä - ympärillä kohoaa yli 5000 metrin korkuiset vuoret ja vuoret aiheuttavat kovaa turbulenssia. Koska Paroon operoi vain muutama lentoyhtiö oli lentojen hinnatkin kovat - 400€/meno-paluu (!!!). Bhutanissa jokaisen länkkärin tulee osallistua virallisen matkatoimiston matkalle (otin oman kuljettajan,niin voi vähän itsekin säätää mihin mennään), joka maksaa off-seasonin aikana 200 dollaria per henkilö sisältäen opastuksen, majoituksen, kuljetukset ja ruokailut, eli on oikeastaan all-inclusive matka. Vietän Bhutanissa viisi täyttä päivää : Paro - Thimpu (2 yötä) - Punakha (1 yö) - Paro (1 yö). Parosta lennän takaisin Kathmanduun, josta suuntaa läheiseen Bkahtapurin kaupunkiin puoleksitoista vuorokaudeksi ennen lentoa Istanbuliin. Istanbulissa lentojen vaihtoaika on 28 tuntia, jotenka yksi yö ollaan (taas kerran!) Istanbulissa. Lennot Istanbuliin pitäisi tällä kertaa tapahtua uudesta Istanbulin lentoasemalta, johon Turkish Airlines siirtyy operoimaan lokakuun lopussa.

Muita vuoden 2018 matkoja tulee olemaan ehkäpä viikonloppuloma Tallinnassa sekä muutama työmatka - joista yksi on varma: Tanskaan ja Ruotsiin lokakuussa, ja mahdollisesti myöhemmin marraskuussa Intiaan Mumbaihin, mutta tästä jälkimmäistä matkasta en ole nyt niin "innoissaan" - työmatkat Intiaan ovat olleet aika rasittavia.

Tänä vuonna uusia maita tulee siis viisi (5) kappaletta lisää, ja muutama TCC kohdekin.

Entäpä sitten vuosi 2019 - ja onko sinne jo "ilmestynyt" matkoja? Vastaus: Kyllä -- tammikuun alussa on tiedossa pitkä viikonloppu klassikko kohteessa Mallorca, joka tosin talvella ei välttämättä ole niin ruuhkainen kuin muina vuodenaikoina. Entä mitä muuta näkyy vuoden 2019 matkailuhorisontissa? Matkailukartassa (seinällä oleva iso maailman kartta) on nastoja muutamissa Bucket Listan kohteissa:

  1. Mongolia - Trans-Siberian tai Trans-Mongolian railway 
  2. Iran -- 
  3. Jordania tai Libanon - turvallisuustilanteesta riippuen 
  4. .. sekä tietysti Praha .. 

Normaalisti niitä matkoja ja lentolippuja alkaa putkahtelemaan sähköpostiin kun vuosi vaihtuu. 
Suunnitelmissa on myös yksi isompi matka/reissu, mutta onko se vuoden 2019 loppupuolella tai joskus myöhemmin jää nähtäväksi -- kyse on kumminkin maanosasta jossa en ole vielä käynyt, ja jossa riittää nähtävää.

Mitä matkasuunnitelmia sinulla on vuodelle 2018 ja tulevalle vuodelle 2019? Entäpä mikä on sinun "päätöksentekomalli" tulevien reissujen suhteen?

Karhunkämmenen Luppotupa - Suomen itäisin piste












perjantai 20. heinäkuuta 2018

Albania

Edeltävässä postauksessa ( Kerkyra ) kerroin kun matkustin Kerkyran eli Korfun saarelle, josta käsin tein matkan Albaniaan ja sen ehkäpä tunnetuimpaan rantakohteeseen Sarandeen, joka sijaitsee vain lyhyen lauttamatkan päässä Korfun saarelta. Monet ovatkin yhdistäneet Korfun loman myös käyntiin Albaniassa, joka pelkästään päiväretkenä tai kuten itse tein muutaman päivän vierailuna. Vaikka Korfulta on useita lauttavuoroja päivittäin Albaniaan, suosittelen että lauttaliput varaa etukäteen ja käy noutamassa ne satamasta vaikkapa päivää ennen lähtöä. Itse matkustin Ionian Seaways yhtiön nopeilla aluksilla (matka-aika noin 40 minuuttia).

Albanian lippu - Butrintin museon tornista kuvattuna


Matkalla Albaniaan tarvitaan passia, koska maa ei ole Schengen maiden joukossa. Itse passin tarkistukset ovat lähinnä "nopea tarkistus", eikä leimoja passiin tule. Albanian päässä sentään kirjasivat jotenkin koneelle. Lauttaan nousussa kannattaa olla tarkkana, koska mitään kuulutuksia tai aikatauluja boarding alkamiseen ei ole - enemmänkin muistutti pientä hässäkkää molemmissa päissä. Lipusta kannattaa tarkistaa aluksen nimi, ja muistaa että lautat eivät välttämättä kulje aivan aikataulussa. Albanian ja Kreikan välinen aikaero on yksi tunti, mutta lipuissa olevat ajat noudattavan lähtömaan aikaa.

Vietin Albaniassa kolme täyttä päivää ja majoituin Saranden rantakadulla olevassa Hotel Republic hotellissa, joka on valintana suhteellisen hyvä. Kaikki oli lähellä, ja huoneesta oli upea näköala merelle. Itse Saranden keskusta ja sen rantakatu on hyvin turistinen paikka, enkä kokenut oloa oikein "kotoisaksi" ehkäpä johtuen siitä, että rantalomakohteet eivät kuulu matkakohteisiin pääsääntöisesti. En antanut sen kuitenkaan enempää haitat, vaikka ns. hyljerannat olivat aivan täynnä. Hyljeranta on siis sellainen, missä turret makavaat toisissaan "kiinni" muovisilla aurinkotuoleissaan.

Syy Sarandeen matkustamisessa ei siis ollut itse rantaloma, vaan halusin tutustua Unescon kohteisiin - erityiseti Butrintin alueseen että Gjirokasterin vanhaan kaupunkiin. Sarande oli hyvä paikka lähteä tutkimaan näitä kohteita.

Toisena päivänä olin varannut auton ja kuljettajan, joka muuten puhui hyvää suomeakin (Arjon Hila - löydät hänen Facebookista: Matkusta-ja-Löydä-Albania-Travel-and-Discover-Albania) viemään minut Gjirokasteriin, koska en viitsinyt vuokrata autoa tällä kertaa. Olin käynyt vuonna 2014 Albaniassa autolla, ja tällöin ajanut Skhoder-Tirana-Durres-Berat matkan kun matkustin Macedonian, Kosovon ja Albanian alueella. Matkalla Gjirokasteriin kannattaa poiketa katsomassa Blue Eye nimistä kohdetta, joka on erittäin kirkas ja syvä lähde, joka sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Sarandesta. Blue Eyestä matka jatkuu vuorten "yli" ja matkalla voi myös "bongata" useampia bunkkereita, mikäli niistä on kiinnostunut -- ja minähän olin jälleen kerran.

Blue Eye lähteestä tuleva vesi on kirkasta

"Perhebunkkeri"


Gjirokaster on hyvin samanlainen kaupunki kuin Berat, mutta huomattavasti isompi. Talot on rakennettu kivestä, ja kaupungin yllä kohoaa vanha linnoitus, josta käsin on hyvät näkymät sekä kaupunkiin että vuorille. Linnassa on militariasta kiinnostuneille näytillä erilaisia tykkejä toisen maailmansodan ajalta sekä 1960 luvulla alas ammuttu/pakkolaskun tehdyn (osapuolesta riippuen..) Naton lentokone. Vanhan kaupungin kaduilla löytyy paljon turisteille tarkoitettuja myymälöitä, mutta en ollut niistä niin kiinnostunut vaan suuntasin Enver Hoxhan kotitaloon, joka toimii nykyisin museona - joka oli yllättävän kiinnostava paikka. Hoxhan oli se Albanian mielipuolinen ja psykopaattinen johtaja, joka johti maata useiden vuosikymmenten ajan ja hänen toimesta maahan tehtiin useiden satojen tuhansien bunkkerien verkosto, koska hän pelkäsi että maa miehitetään milloin USA:n ja milloin Neuvostoliiton toimesta.


Kolmantena päivänä kävin Butrintissa tutustumassa yli tuhat vuotisen kaupungin jäänteisiin. Erittäin mielenkiintoinen paikka, ja paikalta löytyy myös pieni museo. Kaupunki oltiin alunperin rakennettu 400-500 vuotta ennen ajanlaskun alkua, sieltä löytyi jäänteitä erityisesti roomalaisten ja myöhemmin esi-kristillisen ajan rakennuksista ja viimeisimpänä venetsialaisten tekemiin muutoksiin. Paikalla on erittäin hyvät opasteet ja selkeät reitti, joka pitkin kävellä puiden varjossa - vähän kuin viidakossa olisi, mutta rakennukset ovat kuitenkin hyvin esillä. Vietin aikaa paikalla yli kaksi tuntia, mutta kiireisimmät ovat paikalla noin tunnin. Vinkkinä että kannattaa tulla paikalle heti aamusta (klo 9 jälkeen), ennen kuin Korfulta tulevat turistilaumat pääsevät paikalle. Paikalle pääsee Sarandesta lähtevällä bussilla (joka voi olla aika täynnäkin!) - matka kestää noin 30-40 minuuttia ja maksaa 100 lekiä (noin 0,8 euroa). Mikäli "hyljerannat" kiinnostavat, niin Ksamilissa kannattaa jäädä pois paluumatkalla. Itse palasin Saranden kaupungin laitamille bussilla, ja kävelin noin 2.5 kilometrin matkan takaisin kaupunkiin (alamäkeä... helppoa, ja matkalla on paljon turre-ravintoloita).

Butrint - teatteri ja Sanatorium


Muutamia ravintola-vinkkejä Sarandeen:

  • Rustico - isot ja hyvät annokset, hieman rantakadulta ylöspäin 
  • Gethela - erittäin hyvä kalaravintola, kannattaa tiedustella mitä kalaa on saatavilla. Suussa sulavat sardiinit olivat maukkaita. 
  • Le Petite - en käynyt, mutta näytti olevan aina täynnä ja hinnat olivat huomattavan kovat. Näitä ravintoloita löytyy kaksi kappaletta Sarandesta. 
  • Mare Nostrun Cuisene - tämä oli myös erittäin kallis ( paikalliseen hintatasoon nähden ) ravintola, mutta ruoka on erittäin hyvin tehtyä ja maukasta. Sijaitsee suositun Kaonia hotellin alakerrassa. 
  • Beer House - saksalainen ravintola Saranden keskustasta etelään kohti Butrintia. Oluen hinta puolet hintaan verrattuna Saranden keskustassa ja ruoka-annokset, noh -- saksalaisittain isoja. Prost! 

Albania on Euroopan köyhempiä maita, mutta tulee kehittymään jatkossa erityisesti rantalomakohteiden myötä. Toivottavasti vaan kehitys ja rakentaminen tehdään harkiten - eikä paikasta tulisi "Bulgarian kultahietikoiden mukaista kohdetta". Palvelukulttuurissa on vielä paljonkin kehitettävää, vaikkakin englantia osataan suhteellisen hyvin ( löytyi myös paikkoja, missä piti lähteä pois asiakaspalvelun vuoksi -- mutta näinhän se on myös välillä muuallakin maailmassa).  Palaisinko Sarandeen ? En välttämättä, koska kohde ei ollut minulle - rantalomakohteena siis. Mutta niille, joille edullinen rantaloma kiinnostaa, Sarande voi olla hyvä kohde. Lähistöltä löytyy ( siis kaupungin ulkopuolelta ) upeita hiekkarantoja ja uimapaikkoja. Mikäli matkustat Albaniaan kannattaa käydä myös tutustumassa rantakohteiden lisäksi muihin paikkoihin - vuoristoon, pieniin kaupunkeihin ja kyliin, sieltä löytyy ehkäpä se aidompi Albania kuin Sarandesta. Itse pidin enemmänkin Tiranan kaaoksesta ja Beratin hiljaisesta kaupungista.

Saranden kaupunkin auringon laskiessa


Ps. Facebookista löytyy suomalainen ryhmä: "Matkusta Albaniaan!", johon kannattaa liittyä mikäli Albania kohteena kiinnostaa.
ps2. Hyvä opas Arjon Hila - suosittelen





torstai 19. heinäkuuta 2018

Kerkyra

Palattuani Keski-Aasiasta jatkoin matkaa Välimerelle (Kesalomasuunnittelua 2018 löytyy alkuperäinen suunnitelma), Kerkyran eli Korfun saarelle, joka sijaitsee Kreikan länsipuolella Jooniansaarten saariryhmässä. Korfulla on pitkä ja mielenkiintoinen historia aina korintilaisista aina englantilaisten valtakauteen - jotenka tältä osin saari tarjoaa mielenkiintoisen kerrostuman myös historiallisia kohteita ja tarinoita, mikäli niistä on kiinnostunut.

Lensin Helsingistä Finnairin suoralla lennolla Kerkyran kentälle, joka muuten sijaitsee ihan Corfu Townin eli saaren pääkaupungin välittömässä läheisyydessä. Kentältä pääsee keskustaan bussilla, taksilla (10-15 euroa) tai kävellen (45 minuuttia).  Olin suunnittelut matkan siten, että vietän ensimmäisen päivän Korfulla, jonka jälkeen suuntaan Albanian Sarandeen kolmeksi päiväksi ja vasta sen jälkeen tulen kolmeksi päiväksi takaisin Korfulle.

Auringonlasku Ermonesissa


Korfun korkein kohta, josta näkymät kohti saaren keskiosaa

Huipulla on paljon viestintään liittyvää kalustoa



Coftu Townin vanha kaupunki on upea, kuin Valletta (Maltan pääkaupunki) pienoiskoossa. Erityisesti venetsilaisten ja myöhemmin ranskalaisten tekemään rakennuskantaa on paljon. Kadut ovat täynnä turisteille tarkoitettuja kauppoja ja ravintoloita, mutta hiljaisemmilta kujilta ja kaduilta löytyy myös paikallista elämää. Pienillä kapeilla kaduilla oli mukava kulkea, koska niissä on huomattavasti viileämpää kuin esim. Liston rakennuksen edessä olevassa aukiolla. Kävin ensimmäisenä päivänä myös tutustumassa ns. vanhaan linnoitukseen, josta on upeat näkymät kaupunkiin ja merelle. Suosittelen myös Pyhän Spiridonin kirkossa vierailua - ainakin siellä oli huomattavan viileä verrattuna ulkolämpötilaan heinäkuussa (+34 astetta). Corfu Townissa riittää nähtävää ja koettavaa ehkäpä pariksi päiväksi. Ravintoloiden suhteen kannattaa olla tarkkana, ja lukea arvioita -- osa on täysin turre-ravintoloita, ja osassa saa jo hieman aidompaa (ja parempaa) ruokaa.

Palasin Korfulle Albanian matkan jälkeen (tästä tulee oma postaus), ja vuokrasin auton kolmeksi vuorokaudeksi lentokentän läheisyydestä. Suosittelen että autoksi vuokraa mahdollisimman pienen auton, varsinkin jos meinaa ajaa hieman pienempiä reittejä tai käydä saaren korkeimmalla vuorella - kylien läpi menevät kadut ovat niin kapeita, että välillä joutuu myös peruuttamaan niissä ja tällöin pienempi auto on parempi. Maksoin auton vuokrasta 130 euroa  ( Value Plus Car Rental niminen firma) - autona oli Peugeot 107 automaattivaihteistoilla.

Suuntaisin aluksi saaren eteläpäähän Kavosiin, johon matka kesti noin tunnin. Tiet ovat rannikolla hyväkuntoisia, mutta navigaattori opasti heti alkuun saaren keskellä kulkevaan tielle, jolloin mutkaa riittää ja kuten myös pieniä kyliä siellä täällä. Suosittelen ajamaan saaren itärannikolla kulkee tietä, kunnes loppumatkasta mennään saaren keskiosaa pitkin aina Kavosiin saakka. Kavos olikin aikamoinen "järkytys" - täynnä (britti) turre-nuoristoa ja pääkatu täynnä heille tarjottavaa ravintola ja pub viihdykettä. Eli mikäli haluat bilettää ja viettää aikaa nuorten parissa tämä on se paikka Korfulla - itse käännyin takaisin ja jatkoin matkaa saaren länsiosaan kohti Ermonesin kylää.

Ermonesin kylä on oikeastaan Corfu Townista katsottuna toisella puolella saarta - ja matkaa Corfu Towinista on noin 15 km. Vietin toisen yön Korfulla tässä pienessä kylässä, joka oli erittäin rauhallinen paikka ja auringonlasku upea. Majoituksena oli Ermones Mare niminen pieni Apartments majoitus, josta on  upeat näkymät merelle. Kylässä on muutamia perinteisiä tavernoja lähellä rantaa. Ranta on muuten aika kivikkoinen, jotenka uimakengät on syytä laittaa jalkaa kunnes menee uimaan.
Tätä paikkaa voin suositella, mikäli haluat viettää rauhallisen hetken Korfun saarella.

Seuraavana päivänä jatkoin matkaa aluksi saaren korkeimpaan kohtaa, Pantokratorasiin, joka sijaitsee noin 900 metriä meren pinnan yläpuolella tarjoten upeat näkymät koko saarelle sekä idässä olevaan Albaniaan ja Kreikkaan. Matka huipulle kannattaa tehdä aikaisin aamusta, koska se on suosittu kohde ja pysäköinti tilaa vuoren huipulla (kyllä, autolla ajetaan jyrkkää tietä huipuille!) ei ole paljoakaan. Kannattaa käydä myös huipulla sijaitsevassa luostarissa/kirkossa.. Älä anna ison maston pilata tunnelmaa, vaikka se onkin hieman oudon näköistä. Huipulla on myös pieni kahvila.

Huipulta matka jatkui saaren pohjoisrannalle, josta ajoin Kassiopi nimiseen kaupunkiin. Tämä pieni kaupunki on upealla paikalla. Kannattaa kiertää pieni niemeke, jolloin pääsee upeille rannoille viettämään aikaa. Niemen päällä on pieni venetsialainen linnake Kaupungin sataman ympäristöstä löytyy lukuisa joukko ravintoloita, joista yhdessä kävin lounaalla, Tavernaki - hyvä ruoka ja upeat maisemat. Kassiopi vaikutti myös erittäin rauhalliselta paikalta verrattuna Kavosiin.

Kassiopista matka jatkui saaren länsirantaa pitkin Dassiaa, ja sieltä edelleen luoteisrannalle Sidariin, josta oli varannut seuraavan yön majoituksen. Sidari on sitten hieman isompi ja turistisempi paikka sisäänheittäjineen ravintoloihin. Älä anna sen kumminkaan häiritä - vaan suuntaa rantakallioille katsomaan Canal d'Amour - eli rakkauden kanavaa/kanavia. Kyseessä on kapeat pienet kanavat, joita meri on kovertanut rannikolle. Auringonlasku täälläkin on upea. Hyviä ravintoloita löytyy kun kävelee hieman poispäin Sidarin ytimestä, esim. Katerina's Tavern oli upea kokemus. Majoituin DelightCorfu nimisessä paikassa - josta löytyy myös uima-allas.

Viimeisenä päivänä ajoin Sidarista useammalla pienelle rannalle, jotka sijaitsevat saaren länsirannikolla, mm. Paleokastriaan, kunnes iltapäivästä palautin auton ja vietin iltapäivän saaren pääkaupungissa, Corfu Townissa. Lopuksi vielä vinkkinä se, että Corfun lentoasemalle kannattaa tulla vasta vähän ennen lähtöä - lentoasema on erittäin pieni ja ruuhkainen - onneksi terminaalin ulkopuolella voi viettää aikaa. Itse kävelin Corfu Townista lentokentälle, käyden samalla myös Monreponsin puistossa.

Kaikenkaikkiaan Korfun saari oli erittäin upea paikka, ja sieltä löytyy myös vielä pieniä aitoja kreikkalaiskyliä vaikkakin rannat on (erityisesti itäpuolella saarta) rakennettu täyteen turistilomakohteita.

Ps. Pahaksi onneksi kamerani perusobjektiivi oli rikkoutunut edeltävässä matkalla, ja tässä olevat kuvat on otettu 40-150 linssillä, joka ei ole hyvä maisemakuvien ottamiseen. Kännykällä otettuja kuvia löydät Instagramista @reissujani nimimerkin takaa.






perjantai 6. heinäkuuta 2018

Samarkand ja matkan yhteenveto

Samarkand - tuo sadunhohtoinen nimi kaupungille, joka on saanut todistaa niin Silkkitien kukoistuksen, arabien valloituksen kuin mongolien aiheuttamat tuhot, on eittämättä Uzbekistanin ykköskohde nähtävyyksien ja historian osalta. Aavikolla vietetyn vuorokauden jälkeen Samarkand näyttäytyi vihreänä keitaana, jossa on upeita puistoja ja hyvin eurooppalaistyylisiä taloja (erityisesti venäläisessä osassa kaupunkia). Ehdin tutustumaan Samarkandin kahden päivän ajan. Ensimmäisenä päivänä kävin tutustumassa Timur Lenkin mauseleuimiin, Gur-E-Amir, joista olikin jo juttua edeltävissä artikkeleissa. Tämän jälkeen suutasin mielenkiintoiseen museoon, joka esittelee hänen pojan-poikansa Ulugbekin observatioon - hän oli aikanaan erittäin kuuluisa tähtitieteilijä ja tiedemies, ja hän toimi myös hallitsijana. Lähellä on myös entisen kaupunkin, Afrosiab, museo joka esittelee kiinnostavalla tavalla alueen historiaa. Lopuksi kävin vielä upeassa Shah-i-zindan alueella, jossa on toinen toistaa upeampia hautamuistomerkkejä.

Toisena päivänä kävin Registanin aukioilla, josta löytyy ne kaikki kuuluisimmat nähtävyydet - kolme madressaa. Loistoa riitti — tämä kannattaa tosiaan jättää viimeksi, koska muuten kaikki muu tuntuu niin vaatimattomalta. Eli jos mietit matkaa Uzbekistaniin, niin vieraile viimeisenä Samarkandissa. 

Samarkandista palasin vielä kahdeksi yöksi tuttuun ja hetkiseen Tashkentiin - tein matkan nopealla pikajunalla, matka kesti vain kaksi tuntia. Tämä on nopea vaihtoehto Tashkent-Samarkand-Buhkara välillä. 

Kahden viikon matka Uzbekistaniin ja Turkmenistaniin onnistui mielestäni erittäin hyvin, ja pääsin näkemään ja kokemaan niitä kohteita mitä olinkin ajatellut jo alunperin. Seuraavassa plussia ja miinuksia matkasta näihin maihin:

Uzbekistan:
+ upeita kaupunkeja ja historiallisia kohteita: Samarkand, Khiva, Bukhara
+ kuuma Kyzylkumin aavikko
+ plov (!!), täällä tehdään Keski-Aasian parasta plovia 
+ tiet suhteellisen hyvässä kunnossa
+ nopea maahantulo ( vaatii LOI:n paikallisesta matkatoimistosta )
+ Aydarkulin järvi - ja uinti järvessä
+ ei turisteja ( kesäaikaan ) 
- käteisvaluutta maa: kannattaa vaihtaa pieniä määriä kerralla (50 USD - jolloin saat noin kaksi senttiä paksun nipun seteleitä)
- hotellien taso on välillä aika heikko, turismin infra ei ole vielä kehittynyt 
- heinäkuu on todella lämmin, jollei kuumaa aikaa matkustaa. Itse koin Kyzylkumissa 54 asteen lämpötilan 

Turkmenistan: 
+ Darvazan kaasukraateri
+ Ashgabatin utopia  (hämmästyttävä rakennuskanta)
+ paikalliset ihmiset Mervin kaupungissa 
+ Karakumin loputon aavikko
- Ashgabatin utopia (ei ketään missään) 
- diktatuuri -maakaasusta rikas maa, mutta vain murto-osa (ja kiinalaiset) voivat siitä hyötyä
- viisumin saanti 
- rajatarkastukset ja muodollisuudet ( passia piti näyttää noin 10 kertaa, ja tavarat todellakin läpikäyntiä tarkasti, erityisesti lääkkeet)
- vaatii saattajan rajalta rajalle, eli yksin et voi täällä matkustaa. 
- erillinen rekisteröinti Ashgabatissa 
- ei turisteja ( vuodenajasta riippumatta — törmäsin Ashgabatin lentoasemalla Taiwanilaiseen) 


Voit lukea blogista myös matkasta kolmeen muuhun stan-maahan (Tadjikistan, Kirgistan ja Kazakstan), joissa kävin heinäkuussa 2017. Vielä olisi jäljellä kaksi stan-maata: Pakistan ja Afganistan. Toistaiseksi en ole suunnitellut matkustavia näihin maihin lähitulevaisuudessa, mutta se jää nähtäväksi - erityisesti Karakum Highway kiinnostaisi ( ! Huom. Karakumeja on koko Keski-Aasia täynnä — kara tarkoittaa mustaa tai ääretöntä, ja kum aavikkoa tai laajaa aluetta).

Seuraavassa kolme kuvaa Samarkandin Tilla-Kari medressasta ja neljäs kuva on lennolta Tashkentista Istanbuliin kun Turkmenistanista lennettiin Kaspianmeren ylle (Turkish Airlines, Airbus A330-300) 










keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

54 astetta

Bukhrasta matka jatkui takasin (!!) Kyzylkumin aavikolle kohti Aydarkul järveä, joka on Uzbekistanin suurin järvi - pituus 250km, leveys 50km. Matkalla pysähdyttiin keramiikasta tunnettuun kylään, jossa ihmeteltiin tovi savesta tehtävien esineiden tekoa ja myös silkkikudontaa. Samainen paikka oli ollut myös Ville Haapasalon Silkkitie ohjelmassa, ja paikan omistaja muisti kuvaukset. Navyon kaupungista matka jatkui ylemmäs kohti Nuratan kylään, josta löytyy mm. Aleksanteri Suuren aikainen linnoitusraunio. Tässä kohtaa lämpötila oli noin +45 astetta... Tulisi olemaan taas kuuma päivä.

Puolentoista tunnin päästä saavuttiin Aydarkul järven pohjoispuolella olevaan jurtta-kylään, jossa oltiin paikallisten nomadien vieraana seuraava vuorokausi. Lämpötila klo 14 oli +47 astetta ja ulkona kävi armoton tuuli, joka heitti hiekkaa kasvoille ja tuntui kuin hiusten kuivaajalla olisi puhallettu päin naamaa. Koska oli niin kuuma niin lepäsimme katoksen alla ja joimme kuumaa teetä sekä odotimme että lämpötilassa kävisi muutos... se tulikin, mutta toiseen suuntaan. Olo muuttui vaan tukalammaksi ja lähdimme järvelle uimaan. Kello oli viisi iltapäivällä ja lämpötila oli nyt huimat +54 astetta varjossa. En oikein osaa kuvata tuota lämpötilaa sanoin, mutta helvetillinen se oli.. Tämä matka alkoi muistuttaa ”Helvetilllistä matkaa”, koska olihan jo ollut Helvetin porteilla yötä Darvazaan, Karakumin aavikolla Turkmenistanissa.

Kun pääsimme järvelle, se oli pienoinen helpotus. Veden lämpötila oli reippaasti yli 30 astetta, mutta se viilensi vähäksi aikaa. Olin järvellä uimassa ja rannalla pari tuntia, kunnes aurinko alkoi pikkuhiljaa laskeutumaan ja palasin nomadien leiriin. Ennen pimeän tuloa kävin vielä ratsastamassa kamelilla pitkin aavikkoa (nomadi oli saattamassa, koska enhän minä nyt tuollaista aavikon laivaa osaa oikeasti ohjastaa).

Ilta ja yö tuli, ja söimme nomadien valmistamaa ruokaa ja kuuntelimme hieman musisointia. Klo 22 jälkeen siirryin jurttaan nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Lämpötila oli vieläkin lähes +40 astetta, ja jurtan sisällä helvetillinen kuumuus eikä oven kautta tullut sisään muuta kuin hiekkaa. Kävelin hikisenä jurtan ulkopuolella ja katselin kirkasta tähtitaivasta sekä ihmettelin kameliemon ja hänen poikasensa liikkumista aivan lähistöllä. Vihdoin klo 3 jälkeen lämpötila meni lähemmäs 30 asteeseen, ja pääsin nukkumaan muutaman tunnin kunnes aurinko alkoi paistamaan dyynien takaa taas kuumasti. 

Aamiaisen jälkeen kävin vielä pari tuntia järvellä uimassa, ja lounaan jälkeen poistuimme aavikolta kohti Samarkandin kaupunkia, jossa vietin seuraavat kaksi päivää tutustuen ehkäpä Keski-Aasian hienompiin rakennuksiin. 

54 astetta - se on nyt oma henkilökohtainen ”ennätys lämpötila”, jossa olen ollut. Aiempi ennätys meni rikki reilusti yli kymmenellä asteella. 




Bukhara

Palasin Turkmenistanista takasin Uzbekistaniin Faropin raja-aseman kautta. Rajan ylitys kesti tunnin, ja pääsin taas todistamaan mitä ylitys tarkoittaa turistille. Koska raja-asemien väli on noin 2-3 kilometriä, niin asemien väliä ”liikennöi” yksi henkilö tai pakettiauto niitä matkustajia varten, jotka ylittävän rajan jalkaisin. Turisteilta kiskovat kovaa hintaa, tai ainakin yrittävät 1 dollaria henkilö noin 300-500 metrin matkasta. Taskussani oli jäljellä muutamia Turkmenistanin manatteja, jonka niistä pääsi eroon vaikka kovasti olivat dollareita halunneet. Taas passit tarkistettiin useampaan kertaa, ja laukkuja tarkistettiin. Pääsin myös jonojen ohi, kun rajamiehet huomasivat jonottavien henkilöiden joukosta minut ... jotain huutelua tuli muilta perään, mutta henkilökunta hiljensi heidät.

Rajalta matka jatkui Bukharan tai Buharan kaupunkiin, joka olikin huomattavasti eläväisempi kuin Ashgabat. Majoitus oli vanhassa juutalaisten kortteleissa, joista löytyy useita pieniä ja upeita B&B majoituksia. Oma majoitus oli Hotel Emir, jota voin suositella lämpimästi. Huoneet olivat isoja, tarjottu minttutee erinomaista kuten myös aamiainen. Hotellista oli alle sadan metrin kävelymatka Lyabi-Harz aukiolle, jossa oli iso vesiallas jota reunustavat lukuisat kahvilat ja niiden takana pari medressaan eli koraanikouluja, jotka nykyään toimivat matkamuistomyymälöinä. 

Seuraavan päivän vietin kokonaan Bukharassa tutustuen sen nähtävyyksiin, erityisesti Buhkaran Emiirin ARKiin eli linnoitukseen, sekä kuuluisiin moskeijoihin ja Bukharan torniin. Nykyisin näissä kaikissa toimii oikeastaan turisteille suunnattuja myymälöitä - ja oikeastaan mikään ei ole muuttunut satoihin vuosiin, koska Silkkitien aikaan samoissa tiloissa myytiin myös tuotteita Kiinasta, Intiasta, Persiasta ja Euroopasta. Turisteja näkyi vain muutamia - ehkäpä 10 henkilöä, lähinnä ranskalaisia ja intialaisia. Basaareissa/myymälöissä sai rauhassa kulkea, eikä kukaan alkanut kovasti mitään myymään. Tunnelma oli hyvin seesteinen — ja olihan lämpötilakin päivisin noin +41 astetta, ja tästä syystä Olympus kameran objektiivi ei enää toiminut enkä päässyt ottamaan yhtään kuvaa kameralla Bukharasta. Onneksi kännykkä oli mukana, jotenka sillä sain kuvattua muutamia kohteita. Kuvat löydät Instagram tililtä: @reissujani

Alla oleva kuva on Samarkandista, Gur-E-Amir mauseleumi, johon on haudattuna mm. Timur Lenk, hänen kaksi poikaa, Timurin opettaja. Mielenkiintoinen tarina liittyy aikaan, jolloin Timur Lenkin hauta avattiin ja sitä aloitettiin tutkia. Tutkijoita oltiin varoitettu siitä, että hautaa ei saisi avata, koska tällöin Timur tulee kostamaan hirveällä voimalla — seuraavana päivänä, kesäkuun 22 päivänä vuonna 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon.









lauantai 30. kesäkuuta 2018

Ashgabat - valkoinen utopia

Darvazan kaasukraaterilta matka jatkui yön jälkeen kohti Turkmenistanin pääkaupunkia Ashgabatia, johon oli matkaa noin 280km keskellä Karakumin aavikkoa joka vain tuntui jatkuvan joka suuntaan ja välillä dyynit olivat jopa toistakymmentä metriä korkeita. Noin parikymmentä kilometriä ennen kaupunkia moottoritie muuttui aivan tasaiseksi 6-kaistaiseksi tieksi - kuitenkaan autoja ei ollut paljoakaan liikenteessä.Yhtäkkiä kuljettaja kaartaa sivuun moottoritieltä isolle parkkialueelle. Tässä kohtaa ajattelin että käydään tankkaamassa, mutta ei — Suuri Johtaja on määrännyt että likaisella autolla kaupunkiin ei saa ajaa, vaan ne on AINA pestävä, niin nytkin. Jatkoimme matkaa kiiltävällä maasturilla kohti Ashgabatin utopista keskustaa. Kaikkialla isoja katuja, siistiä, ja suurin osa autoista valkoisia. Ohitimme lentoaseman - terminaalit näyttävät lentävältä haukalta ja niitä on kolme: yksi ulkomaan terminaali, yksi kotimaan terminaali ja yksi vain ja ainoastaan presidentin käyttöön varattu terminaali!!! Jatkamme kohti hotellia - ketään ei näy missään ja autoja on suhteellisen vähän. Tämä on kuin Pohjois-Korean pääkaupungin ja Las Vegan sekoitus. 

Iltapäivällä kaupunkikierros on hämmentävä: Isoja valkoisia taloja tehtynä Carraran (Italia) marmorista, taas leveitä katuja, neutraalisuuden kaari - jonka päällä on 12 metriä korkea kullasta tehty ensimmäisen Suuren Johtajan patsas, itsenäisyyden aukio (eikä ketään sielläkään). Seuraavaksi Maailmanpyörä - siellä nyt on varmasti väkeä — no ei ollut, ei ketään missään. Entäpä iso häätalo, jonka päällä on kuutiossa maapallo, jossa Turkmenistan on tietysti kullattuja — ei ole täälläkään kuin muutama kadun laukaisija... Niin, tästä vielä yksi juttu. Yritämme lähestyä presindentin residenssiä - poliisit pysäyttävät ja pyytävät poistumaan. Samalla näkyy neljä isoa katujen pesuautoa. Ovat pesemässä noin 6km mittaista isoa tietä, joka pitkin presendentti ajaa töihin Mersun S600 autollaan, kunhan hän on ensin ajanut kukkulalla sijaitsevalta asunnolta alas Hummer-autollaan. Kukaan muu ei saa omistaa Hummer-autoa kuin presidentti.. 

Lopulta palaan takaisin hotelliin, josta ostan internet-yhteyden kun sitä mainostetaan. Yhteys aukeaa, mutta kaikki sosiaalisen median sovellukset sekä VPN yhteydet on blokattuna. Tämäkin vielä... Aamulla on ainakin lento Maryn kaupunkiin Turkmenistan Airlinesin kyydillä. Terminaali (kotimaan) on todella siisti ja turvatarkastukset tiukkoja. Sain lentää 40 minuutin kotimaan lennon Suuren Johtajan silmän alla - hänen kuvansa on matkustamaton edessä ja hän tuijottaa ilkikurinen ilme kasvoillaan koko matkustamoa. 

Ashgabat todellakin yllätti — Ashgabatissa myös kamerani hajosi, ehkäpä Suuren Johtajan käskystä. En tiedä.. 

Marysta jatkoin matkaa Mervin kaupunkiin, jossa on paljon vanhojen sivilisaatioiden jäänteitä. Täällä oli myös paljon pyhiinvaeltajia eri osasta Turkmenistania. He olivat erittäin kiinnostuneita valkoisesta miehestä, joista kaukaa. Moni halusi ottaa kuvan, ja he toivottivat onnea matkoillani (tulkki käänsi). Kävin myös tutustumassa paikalliseen moskeijaan, jossa valmistettiin juuri perjantairukouksen jälkeen olevaa ateriaa. Tälläkin ihmiset olivat erittäin ystävällisiä....Mutta paras oli vielä edessä. Saavuin viimeiseen pyhään moskeijaan. Kävin sisällä - mutta tullessani ulos vastaan tuli ehkäpä noin 20-30 nuorta naista iältään ehkäpä 15-25 vuotiaita pukeutuneena upeisiin perinteisiin asuihin. Yht’äkkiä yksi otti minua kädestä kiinni ja vei pihalle — no siinä sitä oltiin naisten ympäröimänä ja kaikki halusivat ottaa kuvia ja osa puristi kättäni todella kovaa ja ihmettelivät valkoista ihoa. Olo oli kuin elokuvatähdillä. Aloin nauramaan, kun muistin Leevi and The Leavings yhteen kappaleen ”Turkmenistanilainen tyttöystävä” sanat.. Siinä sitten kuvailtiin monta minuuttia, kunnes piti lähteä jatkaa matkaa kohti Uzbekistanin taas läpi Karakumin aavikon (330km). 

(En kaikessa hässäkässä saanut otettua yhtään kuvaa siitä kaaoksessa nuorten naisten keskellä — ehkäpä parempi, niin.... )