Chile - San Pedro de Atacama

Etelä-Amerikan matkalla saavuimme matkan kolmanteen maahan Chileen Boliviasta Altiplanon eli ylänköalueen kautta. Chile oli myös 99. maani (99/197) jossa olen vieraillut. Alunperin tarkoitus oli olla pari päivää Atacaman aavikolla sijaitsevassa San Pedro de Atacamassa ja sitten suunnata Chilen eteläosiin Patagoniaan, mutta koska siellä oli juuri nyt kesäkuussa talvi niin jätimme sen väliin kuten myös Chilen pääkaupungin Santiagon. Päätimme siis pitää ns. lomaa lomasta eli viettää San Pedro de Atacaman pienessä kaupungissa muutamia päiviä kunnes jatkaisimme matkaa kohti Argentiinan pohjois-osia Jujuyn ja Saltan aluetta aina Cafayaten asti.

Atacaman aavikkoa auringonlaskun aikaan

Maanantai 17.6.2024

Majoitimme kolmeksi yöksi La Casa de Don Tomas El Refugio nimiseen moderniin hotelliin noin kilometrin päähän San Pedro de Atacaman "keskustasta". Moderni hotelli tuntui neljän ylänköalueella vietetyn päivän jälkeen hyvin luksukselta ja koska San Pedro de Atacama sijaitsee vain 2400 metrin korkeudelle niin 20 asteen lämpötila tuntui huomattavan kuumalta, lähes kesäiseltä. 

Hotellin uima-allas

Kävimme illalla kävelemässä keskustassa, joka koostuu oikeastaan muutamista kaduista - Caracoles ollessa kävelykadun muotoisena pääkatuna, jonka varrella oli kymmenittäin turisteille matkoja myyviä toimistoja sekä ravintoloita. Kaupunkikuva hauska koska talot olivat yleisesti vain yksikerroksista, ja pihojen ympärillä kiersi vanhan ajan tyylinen savesta tehty aita ja myös kadut olivat osittain hiekkaa joka nosti pölyä ympärilleen. 

San Pedro de Atacaman "kaupunkia"

Hiljaiset tiet San Pedro de Atacamassa

Illallisen kävimme syömässä La Casona nimisessä isossa ravintolassa, jonka takapihan terassilla riitti tilaa. Tilasimme ison kahden henkilön BBQ annoksessa jossa oli varmaankin kolme kiloa lihaa: chorizo makkaroita, entrecote pihvejä, lammaspihvejä, ribsejä, paistettua kanaa, verimakkaroita sekä paistettua ohutsuolta ja vatsalaukkua, joista kaksi jälkimmäistä jäi maultaan sellaiseksi että ne jätettiin syömättä. Ruoka-annos oli siis järkyttävän iso - ehkäpä 4-6 hengelle olisi ollut siinä syötävää. 

La Casonan BBQ-annos. Astiassa kuumia hiiliä sisällä.

Loppuillasta kävimme myös paikan suosituimmassa rock-skene henkisessä baarissa, ChelaCabur, joka on tai ainakin on ollut suomalaisen perustama baari mutta suomalaisuudesta siellä muistutti pari Suomen lippua seinällä, ja muutamia jääkiekkojoukkueiden huiveja. Olut oli kyllä halpaa ja kylmää, väkeä paljon ja musiikkia soitettiin riittävällä voimakkuudella siten että huutamiseksi se keskustelu meni. 

Tiistai 18.6.2024

Tiistaina oli iltapäivästä vain ohjelmassa käynti Moon Valleyssa, ja sitä ennen kävimme paremmin tutustumassa kaupunkiin kävellen sen todella hiljaisilla kujilla ja ihmettelimme paikan vanhaa kirkkoa. Iltapäivästä tapasimme hotellilla oppaan jonka maasturilla ajoimme ihmettelemään Chilen Moon Valleyn nähtävyyksiä. La Paziin verrattuna alue on huomattavasti isompi ja siellä liikuttiin sekä jalan että autolla paikasta toiseen. Opas oli todella asiantunteva ja ihmettelin että ollaanko tässä nyt geologian peruskurssilla kun tarkastelimme tarkkaan muodostuneita kalliolinjoja, niissä näkyviä mineraaleja ja erityisesti suolakiteitä. Alueella oli ollut aikoinaan suolakaivoksia, ja suola oli tosiaan "kivettynyt" osaksi kiveä että mahtoi olla työ saada sitä irti hyödynnettäväksi. 

Moon Valley

Moon Valley dyynejä

Suolaa

Suolakiteitä kiven sisällä

Auringon laskiessa ajoimme katsomaan auringonlasku ja miten läheiset vuoret värjäytyivät punaiseksi samalla kun nautimme snacks paloja viinin ja pisco sourin kanssa.  Illalla palasimme takaisin kaupunkiin ja kävimme nauttimassa parit "kulkurin iltakaljat" ChelaCabur baarissa. Alunperin olin ajatellut että olisin käynyt illalla katsomassa tähtiä jossain läheisellä turisteille tarkoitetuilla observatoriolla, mutta koska oli täysikuu niin taivaalla oli aivan liian paljon valoa tähtien, galaksien ja muiden deep sky kohteiden havainnointiin. 

Keskiviikko 19.6.2024

18. matkapäivä - Älä tee mitään päivä. Lepopäivä. Kävimme aamusta kävelemässä kaupungilla ja lounaalla samaisessa paikassa kuin ensimmäisenä päivänä La Casonassa. Iltapäiväksi palasimme hotellin uima-altaalle ja muutenkin järjestelimme tavaroita seuraavaan matkaan. Edessä olisi vielä kahdeksan päivän omatoimisesti vuokra-autolla tehtävä Argentiinan matka Jujuyssa ja Saltassa sekä myöhemmin lentäisimme Saltasta Buenos Airesiin. 

Licancabur tulivuori nähtynä San Pedro de Atacamasta auringon laskun aikana

Torstai 20.6.2024

Lähdimme aamusta kohti Argentiina raja-asemaa, Jamaa, johon oli matkaa San Pedro de Atacamasta 160km. Tie meni ensin Bolivian raja-aseman Hito Cajon ohitse ja kulki noin 4km korkeudella merenpinnasta läpi Reserva Nacional Los Flamencos kansallispuiston. Matka raja-asemalle kesti noin 2.5 tuntia ja kuvittelimme että pääsemme nopeasti rajan yli, mutta ei! Meillä meni rajalla lähes toiset 2.5 tuntia kunnes olimme Argentiinan puolella. Väkeä ei ollut kovin paljon rajalla, mutta joku käsittämätön byrokratia kuljettajan piti hoitaa ensin auton kanssa jotta hän voi ajaa sillä rajan yli. Siihen meni ensin 1.5 tuntia ja lopulta pääsimme jonottamaan papereiden kanssa ensin Chilen Tulliin ja sitten immigrationiin ja sen jälkeen oli vielä vuorossa Argentiinan vastaavat viranomaiset. Tavaroita ei kuitenkin läpivalaisu missään vaiheessa.

Lopulta pääsimme ajamaan rajan yli mutta ajoimme kenties 150 metriä Argentiina puoleiselle huoltoasemalle jossa meitä vastassa oli autovuokraamon edustaja jonka kanssa ajoimme vielä neljä tuntia ja 275km verran Tilcaran kaupunkiin. Jos olisimme tienneet tuon byrokratian määrän ja siihen kuluneen ajan niin olisimme hyvin voineet kävellä rajan yli. Chilen puolen kuljettaja ajoi takaisin Chilen puolen raja jonoon ja sanoi että siinä menee varmaan toiset pari tuntia. Aikamoista. 

Vuokra-auton toimituksen olin myös kuvitellut tapahtuvan vasta Tilcarassa, mutta mitä ymmärsin vuokraamon edustajan espanjasta niin hän oli aamuyöstä lähtenyt ajamaan Saltasta kohti Jaman raja-asemaa (350km/5.5 tuntia), sitten hän ajoi meidät vielä Tilcaraan jossa hän luovutti auton (Fiat Chromen) meille käyttöön ja lopulta hän lähti illalla vielä bussilla takaisin Saltaan. Maisemat Jamasta Tilcaraan (Jujuy maakunta) olivat myös upeat varsinkin ennen Purmamarcan kaupunkia johon laskeuduttiin 4000 metristä aina 2500 metriin jyrkkää tietä pitkin ja saavuimme Tilcaran kaupunkiin iltapäivästä klo 17 aikoihin.  

Argentiinan hyväkuntoista tietä kohti Tilcaraa ja Jujuya

Salinas Grandes, Jujuy - suola-aavikkoa

Laskeutuminen Purnamarcaan 

Argentiina oli minun neljäs maa tällä reissulla ja 100. maa (100/197), jossa oli vieraillut.  

 

Bolivia - Altiplano

Seuraavat kaksi päivää vietimme Bolivian Altiplanolla, ylänköaluella, matkustaen Uyunin suola-aavikolta kohti Chileä ja Atacaman autiomaata reitin kulkiessa alimmillaan 3800 metrissä ja ylimmillään lähes 5000 metrissä. Tämä alue oli karuudessaan ja kauneudellaan koko matkan upeinta aluetta - ehkäpä myös Cafayate punaiset kalliot myöhemmin Argentiinassa olivat samalla tasolla. 

Salvador Dali autiomaa

Sunnuntai 16.6.2024

Lähdimme aamulla klo 10 jälkeen Uyunin suolahotellista ajamaan kohti lounasta ja San Cristobal kaivoskaupunkia. Alueella on useita isompia hopea-, sinkki ja lyijykaivoksia ja niiden ympärille on muodostunut pieniä kaupunkeja, joihin kaivosyhtiöt ovat rakentaneet hyvät tiet ja muutenkin alue näytti erittäin vauraalta verrattuna Uyuniin. San Cristobal erikoisuus on vanha katedraali, jonka paikalliset siirsivät nykyiseen paikkaan 8km päästä kun kaivosta laajennettiin. Valitettavasti kirkko ei ole ollut auki. 

San Cristobal katedraali 1600-luvulta, joka on siirretty nykyiseen paikkaan kaivoksen tieltä 

Vikunja lauma - Bolivian ja Perun kansalliseläin 

Lyhyen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa vielä hyväkuntoista asfalttitietä aina Villa Alotan autioon ja karuun kaivoskylään, jossa ketään ei näkynyt kaduilla ja viimainen tuuli nosti kadulta vain pölyä ja hiekkaa ilmaan. Kävimme syömässä lounasta eräässä talossa, josta kuljettaja oli vuokrannut tilan. Tästä kylästä tuli mieleen Pamir Highwaylla Tadjistanissa nähdyt kylät jotka myöskin sijaitsivat yli 4000 metrin korkeudella ja olivat todella karun oloisia paikkoja. 

Villa Alotan kylässä ja auto millä teimme neljä päivää matkaa Boliviassa

Lounaan jälkeen lähdimme pois asfaltilta ja lähdimme ajamaan soratietä etelään ja ensimmäinen pysähdys oli Bosque De Piedras niminen paikka missä oli silmän kantamattomiin isoja eroosion muokkaamia kiviä ja kalliota. Seuraava kohde oli musta laguuni, Laguna Negra, muutaman kilometrin päässä jossa teimme noin tunnin kävelymatkan itse tummavetisen järven äärelle jonka aikana näimme useita vesilintuja ja jäniksen näköisen ison nisäkkään jotka kutsutaan nimellä viscacha. 

Bosque De Piedras kalliomuodostelmia

Lagoon Negra - musta laguuni

Viscacha - kuin isompi jänis

Laguna Negralta ajoimme seuraavaksi Italia Perdida nimiseen paikkaan, missä myös kalliot muodostuivat erikoisen hienoja maisemia ja näimme myös vierellä järvellä ensimmäiset flamingot, kunnes saavuimme auringon laskiessa Vilmar Mallcu nimiseen kylään (korkeus 3650m) jossa majoitimme yhdeksi yöksi Mallku Cueva nimiseen hotelliin joka on jännästi rakennettu kalliota vasten niin että osa huoneiden ja hotellin yleisten tilojen seinistä oli kalliota. Illalla lämpötila alkoi laskemaan nopeasti auringon mennessä vuorten taa ja ulos laskeutui pimeys. Illan aktiviteettina olikin vain illallinen hotellin ravintolassa, jossa ei ollut meidän lisäksi muita kuin isompi amerikkalainen seurue. 

Flamingoja

Hotelli Malku Cueva

Maanantai 17.6.2024  

Lähdimme maanantaina liikkeelle jo klo 7 aamulla, jotenka meillä oli aikainen herätys ja aamiainen klo 6. Tiedossa olisi pitkä päivä Chilen rajalle ja edelleen San Pedro de Atacama kaupunkiin. Jatkoimmekin siis soratietä pitkin etelään yhä korkeammalle ja maisemien muuttuessa hyvä upeammaksi - isoja värikkäitä tulivuoria ja upean värisiä vuoristojärviä.

"Boorijärvi" - järven pinnalla siis booria

Saavuimme Nacional de Fauna Andina Eduardo Avaroa kansallispuiston rajalle josta piti ostaa pääsylippu alueelle. Tie nousi yhä ylemmäs kunnes pääsimme matkan korkeimpaan pisteeseen - 4940 metriä merenpinnan yläpuolelle. Tämä on myös oma "korkeus ennätykseni" ja yllätykseni en kokenut mitään huimausta ja muuta vuoristotaudin oireita. Toisin oli vuosi sitten kun kävin Pakistanin ja Kiinan rajalla (lue: Pakistan Karakoram Highway: Khunjerab pass), joka oli "vain" 4773 metrin korkeudelle, jolloin oloni oli aivan uskomattoman heikko. 

Satelliittikommunikaattorin näytöllä uusi korkeus "ennätys" - 4940 metriä

Näkymiä lähes viiden kilometrin korkeudelta.
Taustalla olevat vuoret ovat Bolivian ja Chilen rajaa

Ajoimme lopulta upean värisen Laguna Coloradan rannalle, jossa teimme pienen kävelyn todella kovassa tuulessa ja viimassa. Vaikka oli kevyt untuvatakit päällä tuntui viima ja kylmyys todella kovalta. Laguunissa oli myös täälläkin muutamia flamingoja ruokailemassa. Ihmettelin että kuinka ne edes pystyivät lentämään niin kovassa tuulessa yhtikäs mihinkään muuhun kuin myötätuuleen. 

Laguna Colorada

Turisteja Laguna Coloradona näköalapaikalla - 4300 metrin korkeudessa

Laguna Colorada 

Tulivuori

Jatkoimme taas matkaa kumpuilevien maastojen yli ja Bolivian ja Chilen välisellä rajalla oleva tulivuorten ketju alkoi erottumaan yhä paremmin. Seuraava pysähdys kohde oli puolen tunnin päässä olevalla geotermisellä alueella - Sol de Manana, jossa useat pienet "geysirit" tuottivat höyryä ilmaan ja muta kupli kuopissa - hieman samanlainen alue, mutta pienempi, kuin Islannin Kraflan tulivuorialueella. Alueelta löytyi myös pieni geoterminen voimala, joka tuottaa energiaa läheisten kaivosten tarpeisiin. 

Sol de Manana geoterminen alue - 4500 metrin korkeudessa

Lounasta pysähdyimme syömään Laguna Salada nimisen järven rantaan, jossa olisi ollut mahdollisuus myös kylpeä lämpimissä uimalähteissä, mutta paikalla oli sen verran "nuorisoa" (lue: isoja ryhmiä nuorehkoja turisteja) että jätimme kylpemisen väliin. Tämä paikka näytti olevan erittäin suosittu, koska alueella oli pysähtynyt kymmeniä maastureita joko menossa kohti Uyunia (Chile San Pedro de Atamacasta käsin) tai menossa kohti Chileä. 

Kuumavesialtaat, ennen kuin turistit täyttivät sen

Tunnin lounastaon jälkeen jatkoimme matkaa kenties matkan näyttävimpiin kohteisiin - Salvador Dalin autiomaahan ja vihreällä laguunille (Laguna Verde). Salvadorin Dalin autiomaa on saanut nimensä upean värisistä tulivuorten rinteistä jossa hehkuivat värit aina punaisesta keltaiseen ja vihreästä ruskean kautta harmaaseen, aivan kun joku olisi maalannut upeat värit vuorten rinteisiin. Kyseessä on kuitenkin eri mineraalista muodostunut väritys. 

Salvador Dalin autiomaata

Ajotie Salvador Dalin autiomaan läpi

Vihreä laguuni oli myös upea paikka, koska sen takana kohosi jylhänä Volcan Licancabur kerrostulivuori joka kohoaa 5920 metrin korkeuteen. Vihreä laguuni sen sijaan sai värinsä kuparisuflaatista ja arsenikista. Täälläkin tuuli oli armottoman kova ja vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta niin lämpötila oli jäätävä. Vihreän laguunin vieressä oli vielä toinen järvi, valkoinen laguuni (Laguna Blanca), joka näytti aivan siltä kuin se olisi ollut jään peitossa osittain. 

Laguna Verde ja Licancabur tulivuori

Laguna Blanca rantaa

Valkoiselta laguunilta ajoimme ensin Bolivian puolen tullin, jossa piti täyttää kännykän avulla tullausselvitys ja näyttää QR-koodia tullin henkilöstölle. Tullista ajoimme muutama kilometrin vielä Hito Cajon nimiseen ylityspaikkaan (4480 metrin korkeudella!!), jossa oli varsinainen Bolivian immigration eli passien tarkistus leimaus. Rajan jälkeen jätimme hyvästit Bolivian puolen erinomaiselle oppaalle ja kuljettajalle, he kun palaisivat vielä saman päivän aikana takaisin Uyuniin (saimme illalla viesti heiltä että olivat ajaneet takaisin Uyuniin 8 tunnissa, lähes 500km matkan - matkan jota me teimme kahden päivän ajan).

Turistit Laguna Verden rannalla - jäätävä tuuli

Tapasimme rajalla meitä vastassa olleet Chilen puolen kuljetuksen. Ajoimme ensiksi Chilen puolen immigratio ja tulliin, joka sijaitsi aivan lähellä Bolivian rajalta. Tällä kertaa meidän piti ajaa autolla halliin, jossa ensin hoidettiin nopeasti immigration mutta tullissa menikin sitten aikaa koska meidän piti täyttää käsin tullaus lomakkeet, ei yhden eikä kahden vaan kolme kertaa kun joku tieto oli aina väärin tai mukamas huonosti kirjoitettu. Lopulta kaikki tavaratkin läpivalaistiin, mutta onneksi ei sentään aloitettu tarkempaa tavaroiden läpikäyntiä. Meillä meni varmaankin lähes 30 minuuttia tähän ja olimme ensimmäisenä autona hallissa. Rajalta ajoimme sitten San Pedro de Atacaman kaupunkiin, joka sijaitsee raja-asemalta noin puolen tunnin ajomatkan mutta yli 2km alempana eli matka raja-asemalta kaupunkiin oli yhtä alamäkeä. Viettäisimme seuraavat kolme täyttä päivää Chilessä ns. lomaa lomasta sekä ns. huolto taukoa (pyykkien pesua yms) ennen kuin jatkaisimme matkaa kohti Argentiinaa.

HUOM! Uyunin ja Bolivian ylänkö alueiden kierroksia myös myydään paljon Chilen puolella ja sieltä käsin on kaiketi helpompi niitä lähestyä mutta samalla on muistettava että korkeus voi tulla yllätyksenä monelle joka ensin saapuu 2400 metrin korkeuteen ja sieltä lähtee lähes 5000 metrin korkeuteen - vuoristotaudin oireita voi ilmaantua nopeammin koska akklimatisointiin ei välttämättä ole ollut riittävästi aikaa. 

 

Bolivia - Salar de Uyuni

Etelä-Amerikan matkan suunnittelun yhteydessä Bolivian kohdalla kirjoitin ensimmäisenä kohteena Uyuni. Uyuni on Bolivian eteläosissa Altiplanolla Potosin maakunnassa 3600 metrin korkeudella sijaitseva maailman isoin "suolapannu" tai suola-aavikko kooltaan 10500 neliökilometriä eli kooltaan noin 140km kertaa 80km. Varasin Uyunille kahden täyden vuorokauden kierroksen ja sen jälkeen jatkaisin matkaa kohti Chileä vielä kahden päivän ajan, jotenka vietin aikaa Bolivian ylänköalueilla yhteensä neljän päivän ajan. Neljä päivää sisälsi kaikki ateriat ja aktiviteetit (opastukset ja kuljetukset). 

Uyuni suola-aavikolla tapahtui outoja - reissupuput kasvoivat todella suuriksi

Perjantai 14.6.2024 Uyuni - 1. päivä

Lensimme La Pazista aamulla Uyuniin pieneen kaupunkiin, jonka lentokenttä oli hyvin pieni mutta jonka kiitotie oli jälleen hyvin pitkä johtuen korkeasta ilmanalasta. Tällä hetkellä paikalle operoidaan La Pazista käsin vain muutaman kerran viikossa ja kone olikin täynnä turisteja matkalla suola-aavikolle. Toinen vaihtoehto olisi ollut 10-12 tunnin bussimatka La Pazista. Tapasin aulassa seuraavien neljän päivän aikana mitä opastavan oppaan, Paolo sekä kuljettajan, Jaime, ja hyppäsimme nelivetoisen Toyota maastoauton kyytiin. Meillä oli siis ns. private tour eli muita turisteja ei autoon tullut. Mikäli ottaa ns. shared tourin niin kyytiin saatetaan ottaa jopa kuusikin henkilöä, jolloin autossa saattaa olla jo ahdasta varsinkin niillä jotka istuvat tavaratilassa olevilla penkeillä. 

Ennen aavikolle ajoa ajoimme Uyunin kaupunkiin, jossa kävimme pyynnöstäni aamiaisella ja saman aikaan kuljettaja ja opas kävivät ostamassa päivän ruuat ja juomat koska söisimme lounaan aavikolla. Aamiaisen jälkeen kävelimme vielä tunnin ajan pienessä ja tuulisessa kaupungissa käyden mm. kaupungin torilla. 

Kun auto oli varusteltu päivän reissua varten ajoimme, kuten suurin osa turisteista, ensimmäisen päivän lähes samoihin kohteisiin ensin tutustuen ns. junien hautausmaahan, jossa 1800-1900 luvun höyryveturit ja osa vaunuista seisoi kaupungin ulkopuolelle jo hyvin ruosteisena turisteja varten. Aiemmin Bolivialla oli ollut rautatieyhteys Tyynellevaltamerelle, mutta Chilen kanssa käydyn sodan jälkeen se ei enää ole ollut käytössä vaikkakin alueella on vieläkin kaivostoimintaa. 

Junien "hautausmaa"

Terminator ja Alien Uyunissa 

Seuraava kohde oli Uyunin suola-aavikon reunalla sijaitseva Colchanin kylä, jossa oli kymmeniä "suolamuseoita" ja niihin liittyviä myymälöitä. Paikalla esiteltiin miten nykyäänkin suolaa aavikolta kaivetaan ja prosessoidaan, ja täällä pääsimme ensimmäistä kertaa nostelemaan isompia suolaharkkoja. 

Näiden kahden "pakollisen" nähtävyyden jälkeen alkoi varsinainen suola-aavikkoon tutustuminen ja aurinkolasit oli tässä vaiheessa jo pakko laittaa silmille vaikka auton lasit olivat tummennetut. Aluksi tunnelma oli kuin Suomessa olisi ajanut autolla meren tai järven jäällä - valkoinen aavikko jatkui horisonttiin asti. Aavikon etelälaidalla tosin suola ei ollut vielä niin puhdasta ja kirkasta johtuen kovasta liikenteestä, urista ja "teistä" jotka johtivat aavikolle. Ajoimme ensiksi alueen ensimmäisen suolahotellin (!!) pihalle, johon oli pystytetty iso Bolivia Dakar rallin muistomerkki (rallihan ei sitten koskaan tällä ajettu) sekä eri maiden lippuja. Ei ollut Suomen lippua täällä - olisi pitänyt ottaa mukaan, eli jos menet alueelle niin muista ottaa Suomen lippu vietäväksi lipputankoihin. Kävimme myös suolahotellin sisällä, joka on nykyään museona. Tosiaan kaikki kalusteet ja jopa vuoteet oli tehty suolasta. 

Dakar Bolivia muistomerkki ja taustalla alueen ensimmäinen suolahotelli

Auto jolla teimme matkaa neljän päivän ajan

Seuraavaksi ajoimme keskelle aavikkoa puolisen tuntia ja aavikon pinta alkoi näyttää hyvin erilaiselta. Täysin hohtavan valkoinen jossa oli noin vajaan metrin halkaisijaltaan olevia kuusikulmaisia muotoja. Eikä enää muita autoja tai turisteja. Autio suola-aavikko ja hiljaisuus jonka rikkoi vain kävellessä tullut suolan rohina kengistä. Koska maa oli täysin valkoinen horisonttiin asti ja taivas sininen, niin täällä oli hyvää aikaa alkaa ottamaan hassuja valokuvia perspektiivillä leikkien. Autossa meillä olikin pieni muovinen dinosaurus mutta kuvasimme tällä kertaa "reissupupujen" ja pienen laaman kanssa kuvia. Opas tosiaan tiesi miten kuvata ja asetella henkilöt kuvaan ja hän hoiti kuvauksen erinomaisesti. Otimme myös videoita sekä hidastuksella että nopeutettuna auton kiertäessä ympärillä kuvatessa meitä keskellä valkoista aavikkoa. 

Kuusikulmaisia muotoja suola-aavikolla

Iso alpakka ja reissupuput

"Kaktus-saari" jonka rantaan kävelimme lounaalle. Auto parkissa saaren edessä.

Lounas on katettu neljälle

Jatkoimme matkaa kohti "kaktus-saarta", Isla Incahuasi, joka on oikeastaan keskellä Uyunin aavikkoa. Jäimme autosta pois noin kilometrin ennen saarta ja kävelimme saaren "rantaan" jonne opas ja kuljettaja olivat kattaneet meille lounaan. Taas oppaalla oli "silmää" ajaa saaren oikealla puolelle jossa ei ollut ketään muita sillä lounaan jälkeen kävelimme saaren "päärantaan" eli sisäänkäynnin luokse jossa olikin kymmeniä autoja parkissa ja lounastamassa. Saari on kuuluisa siellä kasvavista isoista kaktuksista, jotka kasvavat korkeimmillaan arviolta 3-4 metrin korkeuteen. Kävelimme "saaren" päällä olevalla näköalatasanteelle ihailemaan maisemia. Vietimme saarella ja sen ympärillä parisen tuntia kunnes lähdimme ajamaan takaisin kohti Uyunia välillä taas kuvaten hassuja otoksia, kunnes pääsimme noin 10km päähän Bolivia Dakarista keskelle aavikkoa. Aurinko alkoi laskemaan ja meille katettiin pöytä josta löytyi bolivialaista punaviiniä (Malbec rypäleistä!) ja pientä naposteltavaa. Ihmettelimme auringonlaskua ja samalla kun valkoinen suola-aavikko muuttui punertavaksi kuten myös läheiset tulivuorten rinteet. 

Isla Incahuasi - kaktussaarella

Auringonlasku Uyunissa. Vähän kuin auringonlasku talvella meren jäällä. 

Lopulta klo 18:30 aikoihin lähdimme kohti hotellia - Luna Salada Hotel nimistä hotellia, joka oli koko matkan ehkäpä eksoottisin hotelli. Hotelli oli tehty myös suolasta ja puitteet olivat upeat. Isot kaminat loivat lämpöä ja tunnelmaa hotellin baarissa ja loungessa. Huoneen sänky oli myös suolasta tehtyä kuten tietenkin seinät. Kävimme illallisella syömässä kolmen ruokalajin illallisen: keittoa, laaman grillipihvit ja juomassa toisen pullon hyvää bolivialaista punaviiniä sekä tietysti yltiömakeita jälkiruokia. Yö oli kylmä ja selkeä, mutta kasvava kuu toi liikaa valoa jotta linnunradan olisi nähnyt selkeästi kun kävelimme pimeässä hotellin ulkopuolella. 

Luna Salada Hotel - hotellin käytäviä

Luna Salada Hotel lounge

Luna Salada Hotel - hotellihuone

Lauantai 15.6.2024 - Uyuni, 2. päivä 

Yöllä ja aamulla oli vielä sen verran pakkasta että matkaan otettu untuvatakit ja merinovillaiset alusasut tulivat käyttöön heti aamusta. Aamiaisen jälkeen tapasimme oppaan ja kuljettajan hotellin edessä klo 10 aikoihin ja ajoimme ensiksi katselemaan Colchanin kylän tekemään suolaveistospuistoa jossa oli nähtävillä kaikkea mahdollista - mm. Uyunin kaupungin kellotornin näköispatsas tehtynä tietysti suolasta. Myös lähistöllä sijaitseva alueen ensimmäinen "patsas" - Stairway To Heaven oli vaikuttavan näköinen ja pikaisen laskutuksen kautta arvion että siihen oltiin käytetty noin 7000 kappaletta suolaharkkoa. 

Stairway to Heaven

Colchanin suolaveistosalue

Seuraavaksi ajoimme päivän päänähtävyydelle - Uyunin pohjoisosaan, Coquezan kylän yllä nousevan Tunapa tulivuoren rinteelle, johon pelkästään suola-aavikkoa pitkin oli tunnin ajomatka vaikka ajoimme aavikolla 100-120km/h. Opas laittoi myös Led Zeppeliniä ja ELOa soimaan autossa ja tunnelma oli rento ja välitön. Edessä näkyvä Tunupan tulivuori, joka nousee 5300 metrin korkeuteen, näytti vähä vähältä lähestyvän meitä. Matkaa sinne oli yli 100km. Kun pääsimme Coquezan kylään ajoimme off-road tyylisesti ylöspäin vuorelle noin 4200 metrin korkeuteen jossa kävimme kävelemässä vajaan tunnin ajan vieraillen mm. hautakammioissa joista löytyi yli 800 vuotta vanhoja muumioita ja luurankoja. Itse tulivuoren huipulle olisi ollut vielä 7-8 tunnin kävely, jotenka se jätettiin väliin, ja sen sijaan ajoimme takaisin Coquezan kylään jossa söimme lounasta samalla ihmetellen kylässä tapahtuvaa menoa ja meininkiä - jotkin juhlallisuudet olivat menossa kylän "juhlatalossa": musiikki pauhasi ja olut koreja kannettiin sisään. 

800-vuotta vanha muumiotunut nainen

"Leuat loksauttava" kuva

Tunupa tulivuorella

Lounaan jälkeen ajoimme vielä pariin viereen kylään käyden yhdessä "museossa" ja yhdessä taitelijan ulkoilman galleriassa. Varsinkin galleria oli kiva paikka, eikä täällä kuten myöskään Coquezan kylässä ollut ketään muita turisteja. Valtaosa turisteista ei siis näytä päätyvän Tunapan tulivuoren rinteille vaan pysyttelee enemmänkin Uyunin etelä- ja keskiosissa. Ajoimme päivän lopuksi pari tuntia suola-aavikon halki hotellille, jossa katselimme tällä kertaa auringonlaskua hotellin baarista ja terassilta. Illallisella jälleen sama "setti" kuin edeltävänä päivänä - grillattua laamaa ja punaviiniä, jonka jälkeen oli hyvä käydä sängylle vatsan viereen nukkumaan. 

Bippi ja Bunny Uyunin suola-aavikolla - Perusta ostetut pipot päässä

Seuraavana päivänä lähdimme kohti Bolivian korkeampaa ylänköaluetta 4000-5000 metrin korkeuteen. Uyuni kohteena oli erittäin mielenkiintoinen, outo ja ihmeellinen paikka joka oli ollut minun ns. bucket listassa ja joka täytti kaikki odotukset ja hieman yli. Jos paikkaan matkustaa niin siellä kannattaa olla samalla kertaa parikin päivää ja suunnata myös kauemmaksi Uyunin päänähtävyyksistä. Myös yö suolahotellissa oli kiva ja uusi kokemus.