perjantai 6. heinäkuuta 2018

Samarkand ja matkan yhteenveto

Samarkand - tuo sadunhohtoinen nimi kaupungille, joka on saanut todistaa niin Silkkitien kukoistuksen, arabien valloituksen kuin mongolien aiheuttamat tuhot, on eittämättä Uzbekistanin ykköskohde nähtävyyksien ja historian osalta. Aavikolla vietetyn vuorokauden jälkeen Samarkand näyttäytyi vihreänä keitaana, jossa on upeita puistoja ja hyvin eurooppalaistyylisiä taloja (erityisesti venäläisessä osassa kaupunkia). Ehdin tutustumaan Samarkandin kahden päivän ajan. Ensimmäisenä päivänä kävin tutustumassa Timur Lenkin mauseleuimiin, Gur-E-Amir, joista olikin jo juttua edeltävissä artikkeleissa. Tämän jälkeen suutasin mielenkiintoiseen museoon, joka esittelee hänen pojan-poikansa Ulugbekin observatioon - hän oli aikanaan erittäin kuuluisa tähtitieteilijä ja tiedemies, ja hän toimi myös hallitsijana. Lähellä on myös entisen kaupunkin, Afrosiab, museo joka esittelee kiinnostavalla tavalla alueen historiaa. Lopuksi kävin vielä upeassa Shah-i-zindan alueella, jossa on toinen toistaa upeampia hautamuistomerkkejä.

Toisena päivänä kävin Registanin aukioilla, josta löytyy ne kaikki kuuluisimmat nähtävyydet - kolme madressaa. Loistoa riitti — tämä kannattaa tosiaan jättää viimeksi, koska muuten kaikki muu tuntuu niin vaatimattomalta. Eli jos mietit matkaa Uzbekistaniin, niin vieraile viimeisenä Samarkandissa. 

Samarkandista palasin vielä kahdeksi yöksi tuttuun ja hetkiseen Tashkentiin - tein matkan nopealla pikajunalla, matka kesti vain kaksi tuntia. Tämä on nopea vaihtoehto Tashkent-Samarkand-Buhkara välillä. 

Kahden viikon matka Uzbekistaniin ja Turkmenistaniin onnistui mielestäni erittäin hyvin, ja pääsin näkemään ja kokemaan niitä kohteita mitä olinkin ajatellut jo alunperin. Seuraavassa plussia ja miinuksia matkasta näihin maihin:

Uzbekistan:
+ upeita kaupunkeja ja historiallisia kohteita: Samarkand, Khiva, Bukhara
+ kuuma Kyzylkumin aavikko
+ plov (!!), täällä tehdään Keski-Aasian parasta plovia 
+ tiet suhteellisen hyvässä kunnossa
+ nopea maahantulo ( vaatii LOI:n paikallisesta matkatoimistosta )
+ Aydarkulin järvi - ja uinti järvessä
+ ei turisteja ( kesäaikaan ) 
- käteisvaluutta maa: kannattaa vaihtaa pieniä määriä kerralla (50 USD - jolloin saat noin kaksi senttiä paksun nipun seteleitä)
- hotellien taso on välillä aika heikko, turismin infra ei ole vielä kehittynyt 
- heinäkuu on todella lämmin, jollei kuumaa aikaa matkustaa. Itse koin Kyzylkumissa 54 asteen lämpötilan 

Turkmenistan: 
+ Darvazan kaasukraateri
+ Ashgabatin utopia  (hämmästyttävä rakennuskanta)
+ paikalliset ihmiset Mervin kaupungissa 
+ Karakumin loputon aavikko
- Ashgabatin utopia (ei ketään missään) 
- diktatuuri -maakaasusta rikas maa, mutta vain murto-osa (ja kiinalaiset) voivat siitä hyötyä
- viisumin saanti 
- rajatarkastukset ja muodollisuudet ( passia piti näyttää noin 10 kertaa, ja tavarat todellakin läpikäyntiä tarkasti, erityisesti lääkkeet)
- vaatii saattajan rajalta rajalle, eli yksin et voi täällä matkustaa. 
- erillinen rekisteröinti Ashgabatissa 
- ei turisteja ( vuodenajasta riippumatta — törmäsin Ashgabatin lentoasemalla Taiwanilaiseen) 


Voit lukea blogista myös matkasta kolmeen muuhun stan-maahan (Tadjikistan, Kirgistan ja Kazakstan), joissa kävin heinäkuussa 2017. Vielä olisi jäljellä kaksi stan-maata: Pakistan ja Afganistan. Toistaiseksi en ole suunnitellut matkustavia näihin maihin lähitulevaisuudessa, mutta se jää nähtäväksi - erityisesti Karakum Highway kiinnostaisi ( ! Huom. Karakumeja on koko Keski-Aasia täynnä — kara tarkoittaa mustaa tai ääretöntä, ja kum aavikkoa tai laajaa aluetta).

Seuraavassa kolme kuvaa Samarkandin Tilla-Kari medressasta ja neljäs kuva on lennolta Tashkentista Istanbuliin kun Turkmenistanista lennettiin Kaspianmeren ylle (Turkish Airlines, Airbus A330-300) 










keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

54 astetta

Bukhrasta matka jatkui takasin (!!) Kyzylkumin aavikolle kohti Aydarkul järveä, joka on Uzbekistanin suurin järvi - pituus 250km, leveys 50km. Matkalla pysähdyttiin keramiikasta tunnettuun kylään, jossa ihmeteltiin tovi savesta tehtävien esineiden tekoa ja myös silkkikudontaa. Samainen paikka oli ollut myös Ville Haapasalon Silkkitie ohjelmassa, ja paikan omistaja muisti kuvaukset. Navyon kaupungista matka jatkui ylemmäs kohti Nuratan kylään, josta löytyy mm. Aleksanteri Suuren aikainen linnoitusraunio. Tässä kohtaa lämpötila oli noin +45 astetta... Tulisi olemaan taas kuuma päivä.

Puolentoista tunnin päästä saavuttiin Aydarkul järven pohjoispuolella olevaan jurtta-kylään, jossa oltiin paikallisten nomadien vieraana seuraava vuorokausi. Lämpötila klo 14 oli +47 astetta ja ulkona kävi armoton tuuli, joka heitti hiekkaa kasvoille ja tuntui kuin hiusten kuivaajalla olisi puhallettu päin naamaa. Koska oli niin kuuma niin lepäsimme katoksen alla ja joimme kuumaa teetä sekä odotimme että lämpötilassa kävisi muutos... se tulikin, mutta toiseen suuntaan. Olo muuttui vaan tukalammaksi ja lähdimme järvelle uimaan. Kello oli viisi iltapäivällä ja lämpötila oli nyt huimat +54 astetta varjossa. En oikein osaa kuvata tuota lämpötilaa sanoin, mutta helvetillinen se oli.. Tämä matka alkoi muistuttaa ”Helvetilllistä matkaa”, koska olihan jo ollut Helvetin porteilla yötä Darvazaan, Karakumin aavikolla Turkmenistanissa.

Kun pääsimme järvelle, se oli pienoinen helpotus. Veden lämpötila oli reippaasti yli 30 astetta, mutta se viilensi vähäksi aikaa. Olin järvellä uimassa ja rannalla pari tuntia, kunnes aurinko alkoi pikkuhiljaa laskeutumaan ja palasin nomadien leiriin. Ennen pimeän tuloa kävin vielä ratsastamassa kamelilla pitkin aavikkoa (nomadi oli saattamassa, koska enhän minä nyt tuollaista aavikon laivaa osaa oikeasti ohjastaa).

Ilta ja yö tuli, ja söimme nomadien valmistamaa ruokaa ja kuuntelimme hieman musisointia. Klo 22 jälkeen siirryin jurttaan nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Lämpötila oli vieläkin lähes +40 astetta, ja jurtan sisällä helvetillinen kuumuus eikä oven kautta tullut sisään muuta kuin hiekkaa. Kävelin hikisenä jurtan ulkopuolella ja katselin kirkasta tähtitaivasta sekä ihmettelin kameliemon ja hänen poikasensa liikkumista aivan lähistöllä. Vihdoin klo 3 jälkeen lämpötila meni lähemmäs 30 asteeseen, ja pääsin nukkumaan muutaman tunnin kunnes aurinko alkoi paistamaan dyynien takaa taas kuumasti. 

Aamiaisen jälkeen kävin vielä pari tuntia järvellä uimassa, ja lounaan jälkeen poistuimme aavikolta kohti Samarkandin kaupunkia, jossa vietin seuraavat kaksi päivää tutustuen ehkäpä Keski-Aasian hienompiin rakennuksiin. 

54 astetta - se on nyt oma henkilökohtainen ”ennätys lämpötila”, jossa olen ollut. Aiempi ennätys meni rikki reilusti yli kymmenellä asteella. 




Bukhara

Palasin Turkmenistanista takasin Uzbekistaniin Faropin raja-aseman kautta. Rajan ylitys kesti tunnin, ja pääsin taas todistamaan mitä ylitys tarkoittaa turistille. Koska raja-asemien väli on noin 2-3 kilometriä, niin asemien väliä ”liikennöi” yksi henkilö tai pakettiauto niitä matkustajia varten, jotka ylittävän rajan jalkaisin. Turisteilta kiskovat kovaa hintaa, tai ainakin yrittävät 1 dollaria henkilö noin 300-500 metrin matkasta. Taskussani oli jäljellä muutamia Turkmenistanin manatteja, jonka niistä pääsi eroon vaikka kovasti olivat dollareita halunneet. Taas passit tarkistettiin useampaan kertaa, ja laukkuja tarkistettiin. Pääsin myös jonojen ohi, kun rajamiehet huomasivat jonottavien henkilöiden joukosta minut ... jotain huutelua tuli muilta perään, mutta henkilökunta hiljensi heidät.

Rajalta matka jatkui Bukharan tai Buharan kaupunkiin, joka olikin huomattavasti eläväisempi kuin Ashgabat. Majoitus oli vanhassa juutalaisten kortteleissa, joista löytyy useita pieniä ja upeita B&B majoituksia. Oma majoitus oli Hotel Emir, jota voin suositella lämpimästi. Huoneet olivat isoja, tarjottu minttutee erinomaista kuten myös aamiainen. Hotellista oli alle sadan metrin kävelymatka Lyabi-Harz aukiolle, jossa oli iso vesiallas jota reunustavat lukuisat kahvilat ja niiden takana pari medressaan eli koraanikouluja, jotka nykyään toimivat matkamuistomyymälöinä. 

Seuraavan päivän vietin kokonaan Bukharassa tutustuen sen nähtävyyksiin, erityisesti Buhkaran Emiirin ARKiin eli linnoitukseen, sekä kuuluisiin moskeijoihin ja Bukharan torniin. Nykyisin näissä kaikissa toimii oikeastaan turisteille suunnattuja myymälöitä - ja oikeastaan mikään ei ole muuttunut satoihin vuosiin, koska Silkkitien aikaan samoissa tiloissa myytiin myös tuotteita Kiinasta, Intiasta, Persiasta ja Euroopasta. Turisteja näkyi vain muutamia - ehkäpä 10 henkilöä, lähinnä ranskalaisia ja intialaisia. Basaareissa/myymälöissä sai rauhassa kulkea, eikä kukaan alkanut kovasti mitään myymään. Tunnelma oli hyvin seesteinen — ja olihan lämpötilakin päivisin noin +41 astetta, ja tästä syystä Olympus kameran objektiivi ei enää toiminut enkä päässyt ottamaan yhtään kuvaa kameralla Bukharasta. Onneksi kännykkä oli mukana, jotenka sillä sain kuvattua muutamia kohteita. Kuvat löydät Instagram tililtä: @reissujani

Alla oleva kuva on Samarkandista, Gur-E-Amir mauseleumi, johon on haudattuna mm. Timur Lenk, hänen kaksi poikaa, Timurin opettaja. Mielenkiintoinen tarina liittyy aikaan, jolloin Timur Lenkin hauta avattiin ja sitä aloitettiin tutkia. Tutkijoita oltiin varoitettu siitä, että hautaa ei saisi avata, koska tällöin Timur tulee kostamaan hirveällä voimalla — seuraavana päivänä, kesäkuun 22 päivänä vuonna 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon.









lauantai 30. kesäkuuta 2018

Ashgabat - valkoinen utopia

Darvazan kaasukraaterilta matka jatkui yön jälkeen kohti Turkmenistanin pääkaupunkia Ashgabatia, johon oli matkaa noin 280km keskellä Karakumin aavikkoa joka vain tuntui jatkuvan joka suuntaan ja välillä dyynit olivat jopa toistakymmentä metriä korkeita. Noin parikymmentä kilometriä ennen kaupunkia moottoritie muuttui aivan tasaiseksi 6-kaistaiseksi tieksi - kuitenkaan autoja ei ollut paljoakaan liikenteessä.Yhtäkkiä kuljettaja kaartaa sivuun moottoritieltä isolle parkkialueelle. Tässä kohtaa ajattelin että käydään tankkaamassa, mutta ei — Suuri Johtaja on määrännyt että likaisella autolla kaupunkiin ei saa ajaa, vaan ne on AINA pestävä, niin nytkin. Jatkoimme matkaa kiiltävällä maasturilla kohti Ashgabatin utopista keskustaa. Kaikkialla isoja katuja, siistiä, ja suurin osa autoista valkoisia. Ohitimme lentoaseman - terminaalit näyttävät lentävältä haukalta ja niitä on kolme: yksi ulkomaan terminaali, yksi kotimaan terminaali ja yksi vain ja ainoastaan presidentin käyttöön varattu terminaali!!! Jatkamme kohti hotellia - ketään ei näy missään ja autoja on suhteellisen vähän. Tämä on kuin Pohjois-Korean pääkaupungin ja Las Vegan sekoitus. 

Iltapäivällä kaupunkikierros on hämmentävä: Isoja valkoisia taloja tehtynä Carraran (Italia) marmorista, taas leveitä katuja, neutraalisuuden kaari - jonka päällä on 12 metriä korkea kullasta tehty ensimmäisen Suuren Johtajan patsas, itsenäisyyden aukio (eikä ketään sielläkään). Seuraavaksi Maailmanpyörä - siellä nyt on varmasti väkeä — no ei ollut, ei ketään missään. Entäpä iso häätalo, jonka päällä on kuutiossa maapallo, jossa Turkmenistan on tietysti kullattuja — ei ole täälläkään kuin muutama kadun laukaisija... Niin, tästä vielä yksi juttu. Yritämme lähestyä presindentin residenssiä - poliisit pysäyttävät ja pyytävät poistumaan. Samalla näkyy neljä isoa katujen pesuautoa. Ovat pesemässä noin 6km mittaista isoa tietä, joka pitkin presendentti ajaa töihin Mersun S600 autollaan, kunhan hän on ensin ajanut kukkulalla sijaitsevalta asunnolta alas Hummer-autollaan. Kukaan muu ei saa omistaa Hummer-autoa kuin presidentti.. 

Lopulta palaan takaisin hotelliin, josta ostan internet-yhteyden kun sitä mainostetaan. Yhteys aukeaa, mutta kaikki sosiaalisen median sovellukset sekä VPN yhteydet on blokattuna. Tämäkin vielä... Aamulla on ainakin lento Maryn kaupunkiin Turkmenistan Airlinesin kyydillä. Terminaali (kotimaan) on todella siisti ja turvatarkastukset tiukkoja. Sain lentää 40 minuutin kotimaan lennon Suuren Johtajan silmän alla - hänen kuvansa on matkustamaton edessä ja hän tuijottaa ilkikurinen ilme kasvoillaan koko matkustamoa. 

Ashgabat todellakin yllätti — Ashgabatissa myös kamerani hajosi, ehkäpä Suuren Johtajan käskystä. En tiedä.. 

Marysta jatkoin matkaa Mervin kaupunkiin, jossa on paljon vanhojen sivilisaatioiden jäänteitä. Täällä oli myös paljon pyhiinvaeltajia eri osasta Turkmenistania. He olivat erittäin kiinnostuneita valkoisesta miehestä, joista kaukaa. Moni halusi ottaa kuvan, ja he toivottivat onnea matkoillani (tulkki käänsi). Kävin myös tutustumassa paikalliseen moskeijaan, jossa valmistettiin juuri perjantairukouksen jälkeen olevaa ateriaa. Tälläkin ihmiset olivat erittäin ystävällisiä....Mutta paras oli vielä edessä. Saavuin viimeiseen pyhään moskeijaan. Kävin sisällä - mutta tullessani ulos vastaan tuli ehkäpä noin 20-30 nuorta naista iältään ehkäpä 15-25 vuotiaita pukeutuneena upeisiin perinteisiin asuihin. Yht’äkkiä yksi otti minua kädestä kiinni ja vei pihalle — no siinä sitä oltiin naisten ympäröimänä ja kaikki halusivat ottaa kuvia ja osa puristi kättäni todella kovaa ja ihmettelivät valkoista ihoa. Olo oli kuin elokuvatähdillä. Aloin nauramaan, kun muistin Leevi and The Leavings yhteen kappaleen ”Turkmenistanilainen tyttöystävä” sanat.. Siinä sitten kuvailtiin monta minuuttia, kunnes piti lähteä jatkaa matkaa kohti Uzbekistanin taas läpi Karakumin aavikon (330km). 

(En kaikessa hässäkässä saanut otettua yhtään kuvaa siitä kaaoksessa nuorten naisten keskellä — ehkäpä parempi, niin.... ) 















Helvetin porteilla

Khivasta matka jatkui Turkmenistaniin, joka tunnetaan äärimmäisen diktatuuriin maana jota johtaa todella tiukalla otteella prosentti Berdimuhamedow, joka on järjestyksessään toinen maan prosentti. Turistit eivät pääse maahan ilman tiukkaa viisumiseulaa, ja vaikka sellaisen saa, on pakko ottaa valtion hyväksymästä matkatoimistosta opas matkan ajaksi. Olin suunnitellut olevani maassa kolme päivää, joista ensimmäisenä menisin ehkäpä maan mielenkiintoisempana pidettyyn kohteeseen - Helvetin porteille tai Helvetin ovelle, Darvazaan, palavan maakaasukraaterin luo.

Ylitin rajan Dashogousin raja-asemalla, jossa on tiukka tarkistus molempien maiden toimesta, mutta erityisesti Turkmenistan puolella. Onneksi opas tuli vastaan ja hoiti ohi kaikkien jonojen. Tullissa kyseltiin huumeista ja aseista, ja kuitenkin pengottiin laukku ja erityisesti matkalääkkeistä oltiin tarkkoja. Rajan ylitys kesti yhteensä noin tunnin, jonka jälkeen hyppäsin isoon maasturiin, jolla suunnattiin ensin 100km Konye-Urgench kaupunkiin. Kaikkialla oli isoa leveää katua ja prosentin kuvia. Kaupungissa lounaan ja päiväunien (!! Ravintolassa opas pyysi ison huoneen, jossa syötiin lattialla istuen ja myöhemmin leväten) lähdimme katsomaan paikallisia moskeilijoita satojen vuosien takaa. Ilman lämpötila oli jo helvetillinen tässä kohtaa, +42 astetta puhaltaen kuumasti Karakumin aavikolta päin. Tässä lämpötilassa en kauan viitsinyt nähtävyyksiä katsella, ja otimme suunnaksi Darvazan - jonne oli matkaa noin 270km.

Matka Darvazaan kulkee erään isoimman aavikon läpi, Karakumin, joka tarkoittaa mustaa tai ääretöntä aavikkoa. Ja jälkimmäisestä se vaikutti. Välillä eteen tuli joku täysin uusi kaupunki, jonka valtio oli rakentanut nomadi kansoille - mutta ei niissä kukaan asunut. Tiet jatkui ja jatkui, välillä todella huonokuntoisena ja välillä täysin uuden asfalttin päällä. Vihdoin illalla klo 18 jälkeen saavuimme Darvazaan — helvetin porteille. 

Darvaza syntyi vuonna 1971 kun silloisen Neuvostoliiton kaasuministeriön joukot tekivät porauksia alueella, ja yhden kaivannon porauslaitteisto räjähti. Tällöin he päättivät että sytytetään kaivanto tulee, jotta se sitten sammuu aikoinaan — eipä ole vieläkään sammunut. Paikalla ei ole mitään majoitusta tai ravintoloita, jonka ainoa tapa on nukkua teltassa ja tehdä ruoka itse. Niinpä mekin teimme. Ihmettelin tovin että miksi paikalle oli tullut toinen maastoauto ja kuljettaja — syynä se, että kuljettaja joka haki meidän rajalta ei saa ajaa autollaan pääkaupunkiin, vaan hänen on palattava takaisin. Tässä taas erityinen piirre tässä maassa. Sytytimme nuotion ja grillasimme shaslik lihoja iltapalaksi ja joimme ”tulivettä” eli vodkaa. Opas osoittui erittäin mielenkiintoiseksi henkilöksi, jonka kanssa keskustelimme pitkään - turvallisuussyistä en paljasta asiota. 

Aurinko laski dyynien taakse, ja kraaterin hehku alkoi voimistua. Oli aika lähteä taas kiertämään, nyt pimeässä, kraateria. Näkyä oli todellakin kuin maailmanlopun meiningistä. Kaasun liekit loimusivat ja kuumaa ilmaa nousi vasten kasvoja, välillä todellakin polttavan kuumaa. Yövyin noin 100 metrin päässä kraaterista, ja koska lämpötila oli vieläkin noin kolmekymmentä astetta pidin teltan oven auki koko yön. Punainen hehku ja kaasun kohina tuntui teltassa. Ketään muita turisteja ei ollut paikalla — olin koputtamassa helvetin portilla aivan yksin.... 












tiistai 26. kesäkuuta 2018

Khiva - kuin museossa asuisi

Terveiset Museosta! Siltä sitä vähän tuntuu kun majoituin kahdeksi yöksi Khivan kaupunkiin ja erityisesti sen vanhaan kaupunkiin, joka on muurien ympäröimä (800x400 metriä) oleva alue. Kaikki on viimeisen päälle kunnostettua ja laitettua. Muurien sisältä löytyy useita entisiä koraanikouluja (medressoja tai madressoja), jotka on nyt kunnostettu museoiksi ja yhdestä löytyy jopa hotelli. Turistien pitää ostaa erillinen lippu, jolla pääsee eri nähtävyyksiin sisään - itse kaupungin katuja saa vapaasti kävellä. Kun lippu oli hankittu, niin pitihän sitä nyt kaikessa sitten käydä katsomassa ja siihen menikin sitten viisi tuntia aikaa mukavassa 40 asteen lämpötilassa. 

Kuuluisimpia nähtävyyksiä on Kalta Minor minareetti, josta piti tulla aikoinaan yli 70 metrin korkuinen, mutta se jäi keskeneräiseksi vain 27 metrin korkeuteen. Kaupungin korkeimmat minareetit ovat sitten lähes 40 metrin korkuisia. Kaupungista löytyi myös (tyhjä) haaremi, oikeustalo (ja teloitusaukio), sekä isompi karavanseija eli karavaareiden (siis kamelilla liikkuneiden) yöpymispaikka, joka on nykyisin iso turisti-basaari. Vaikka kadut olivat täynnä myyjiä, niin kukaan ei tullut huutelemaan mitään tai tyrkyttämään. Ehkäpä kielimuuri on vielä esteenä. Kaupungista löytyy vain muutama ravintola tai kahvila, ja niissä tunnelma oli hyvin seesteinen mutta kuitenkin ystävällinen ( osa tarjoilijoista osaisi englantia ja menutkin olivat englanniksi). 

Seuraavassa on muutamia kuvia upeasta kaupungista - en nyt viitsi lähteä kertomaan niiden historiaa, kun ne löytyy kumminkin netistä tai paikan päällä opas kertoo paljon asioita - ainakin minun kohdalla, ja välillä mentiin aika yksityiskohtaisesti läpi kuka on kukin, ja mitä tietty profeetta oli sanonut. Sellainen yksityiskohta jäi mieleen, että kaikkien rakastama algebra on juurikin keksitty Uzbekistanissa ja Khivassa Herra Algebra toimesta!! Sekä toinen - eräs herra oli 990-luvulla jo keksinyt että maapallo on pyöreä ja kuvannut siihen eri mantereet. Tässä kohtaa olin hieman, että MITÄ? Näin kuulemma on, ja alkuperäinen karttapallo on Englannissa jollakin yksityisellä henkilöllä. Samarkandissa on kuulemma kopio tästä- jotenka odotan nyt mielenkiinnolla että pääsen näkemään sen karttapallon! 

Seuraavaksi matkani jatkuukin kolmeksi päiväksi Turkmenistaniin, jonne matkustan Karakumin eli mustan aavikon läpi kohti Darwazaa eli Helvetin esikartanoa - palavaa kraateria, jonka luona vietän yön (teltassa) keskellä kuumaa aavikkoa ja kuumana palavaa maakaasukraateria. Rajan ylitys tulenee myös olemaan mielenkiintoinen. 












Kyzylkumin aavikolla

Nukusista jatkoin matkaa Kyzylkumin aavikolle, joka käsittää suurimman osan Uzbekistan alueesta rajoittuen Amu-Dariya ja Syr-Dariay jokien väliiin. Kyzylkum tarkoittaa punaista aavikkoa ja nimensä se on saanut punaisesta kiviaineksesta jota aavikolla löytyy. Lämpötila kesäkuussa 2018 oli ”vain” 40-45 asteen välillä, mutta myöhemmin kesällä lämpötila voi olla huomattavasti kovempi. 

Kävin tutustumassa Elliq-Qala nimiseen alueeseen, joka tarkoittaa viisikymmentä linnoitusta, koska alueella on paljon 300BC-1500AD välisenä aikana rakennettua linnoitusta. Rakennusmateriaaleista (savi!) johtuen eroosio on tuhonnut osan linnoituksista ja osa on tuhottu mm. Tsingis Khaanin toimesta. Upein linnoitus oli Ayaz-Qala, joka koostuu kolmesta erillistä linnoituksesta yhden ollessa aina korkeammalla kuin toinen. Torpak-Qala oli puolestaan isoin linnoitus sisältäen myös kaupungin joka on muurien sisällä. Kyzyl-Qala, eli punainen linnoitus, oli kovan restauroinnin kohteena.

Mikäli alueella haluaa vierailla muista ottaa vettä mukaan riittävästi. Missään ei ole varjoa ja aurinko sekä kova tuuli ovat armottomia. Helpotusta tuo Ayaz-Qalan vieressä oleva jurtta”kylä”, josta saa tarvittaessa pientä syötävää ja voi siellä myös tarvittaessa yöpyä. Turisteille tarkoitettu paikka, mutta olihan se ihan kiva olla jurtan suojassa, juoda vihreää teetä sekä syödä maukasta vesimelonia.