Ensimmäinen charter-matka

Tässä jutussa jatkan oman matkustus historian muistelua ja kertomuksia Reissu-Janin matkailun alkuvaiheista. Edeltävässä jutussa kerroin ensimmäisestä yksin tehdystä matkasta, ja tässä jutussa tehdään katsaus vuoteen 1998 jolloin tein ensimmäisen paketti - eli charter-matkan eli seuramatkan. Tämäkin matka on kaikella tavalla "ikimuistoinen", ainakin näin jälkikäteen miettien. 

Timanfaya national park, Lanzarote

Matkavalmisteluja ja taustaa

Elettiin vuotta 1998. Ensimmäisen ulkomaan matkan jälkeen olin tehnyt vain muutamia lentoja kotimaassa työkeikoille, ja yksi työkeikka oli ollut Pariisiin maaliskuussa 1998 (Ranska - maa numero 7) ja lomat olin tätä ennen viettänyt Suomen Lapissa vaeltaen.  

Keväällä parisuhteessa tuli "muutosta", ja päätimme lähteä nykyisen vaimon kanssa "kihjalais" matkalle jonnekin lämpimään. Niinpä kävelimme läheisen ostoskeskuksessa olevaan Tjäreborgin matkatoimistoon hieman ad-hoc tyylisesti, ja kysyttiin että mihinkä voisi päästä huhtikuussa suhteellisen halvalla viikon ajaksi. Rahaa meillä ei nuorena parina ollut paljoakaan ja vuokralla kun asuttiin. Matkatoimistovirkailija kyseli vähän lisää, ja ehdotti kohteena Gran Canarian tai Lanzaroten saaria. Kysyin että tiedämmekö näistä mitään. Hetken hiljaisuus - "Joo, ei paljoakaan. Missäköhän päin ne ovat?" Espanja, Kanarian saaret - sitten katsottiin kartalta yhdessä. Siltä istumalta sitten päätettiin että lähdetään Lanzaroten, koska sen nimi oli jotenkin jännä. Majoitus - mahdollisimman halpa, muistaakseni 2* huoneistohotelli Puerto del Carmenin kylässä. Sitten virkailija tulosti pankkisiirtolomakkeen matkan maksua varten (noin 4000 markkaa) ja lähdettiin kotiin tyytyväisenä: "Jee! Me lähdetään ulkomaille". Kyseessä oli myös vaimoni ensimmäinen lentomatka. 

Viikkoa ennen matkaa aloitettiin sitten pakkausrumba, ja vanhemmilta haettiin isot perässä vedettävät matkalaukut tyyliin "HalpaHalli". En todellakaan tiedä miten ihmeessä me saatiin ne laukut ihan täyteen kaikkea mahdollista, mutta sentään kahvit, ruisleivät ja nakit jätettiin kotiin -- toisin kuin appi-vanhemmat olivat tehneet, ja ehkäpä joku muukin tekee niin vieläkin. Pankista käytiin ennen matkaa vaihtamassa markkoja Espanjan pesoihin "riittävästi". 

Lentoon 

Vihdoin koitti huhtikuinen aamu ja menimme Helsinki-Vantaan lentoasemalle matkalaukkuja vetäen ja vyölaukut keikkuen kohti lähtöselvitysjonoja. Nyt tiesin miten toimia lentokentällä, minullahan oli jo "huimasti" kokemusta matkailusta.  Jännittyneinä odotettiin sitten charter-koneen lähtöä - kyseessä oli menomatkalla brittiläinen charter-yhtiö koneena täyteen ahdettu Boeing 757-200. Konetta operointiin "naisistolla" eli kaikki olivat naisia -- eipä siinä mitään, ajattelin. Ahtauduimme ikkuna- ja keskipaikalle istumaan koneen etuosaan. Kone rullasi aamuauringossa kiitotien päähän ja nosti kierroksia ja nousi lopulta aamutaivaalle -- klonks, klonks pyörät sisällä. Hetken päästä lentokapteeni kuulutti englanniksi että lähdössä jäivät jarrut päälle, ja ne ovat hieman kuumentuneet - ja pyörät otetaan alas jotta jarrut saadaan jäähdytettyä. Totesin ääneen -- "No niin, naiset taas ratissa, ja käsijarru jäi taas päälle!". Lähistöllä olevat matkustajat revähtivät nauramaan äänekkäästi. Jarrut saatiin kylmäksi eikä takaisin täytynyt kääntyä. Lento kohti Lanzarotea oli alkanut... 

Katastrofi 1 

Pari tunnin lennon jälkeen alkoi ruokailutarjoilu koneessa. Se oli ja on edelleen aika haastavaa varsinkin economy luokassa ahtaiden tilojen vuoksi. Niinpä istuin keskipenkillä kyynerpäiden osuen oikealle ja vasemmalle -- ja sitä sitkeää kanaa leikaten. Alkoholit kuuluivat myös hintaa, ja punaviinin kanssa sai olla varovainen - olihan minulla tyylikkäät valkoiset farkut. Kaikki meni suhteellisen hyvin, kunnes käytäväpaikalla istunut keski-ikäinen mies tilasi konjakin kahvin kanssa. Olin jo lopettanut ruokailun ja hänellä oli se lasi siinä tarjottimella. Jotenkin hän kääntyi -- ja hups.. se konjakkilasi oli mun sylissä ja housuilla.. ja konjakit pitkin valkoisia farkkuja. "Oho!" - oli kommentti. Laskeuduimme Arrecifen kentälle, ja kyllä hieman hävetti kulkea passin tarkistukseen ja hymyilevän oppaat ohjaamana bussiin. Näytin kuin olisin virtsannut housuun - valkoisilla farkuilla konjakki ei näytä hyvältä. Bussilla hotelliin, passit talteen ja nopeasti vaihtamaan farkut puhtaisiin, sekä pesemään housut. Mutta lämpötila oli mukava 25 astetta ja palmut huojuivat merituulessa. Loppumatka menee varmaan ihan hyvin...

Puerto del Carmen

Lähdimme sitten ihmettelemään paikkaa mihin olimme tulleet, ja tässähän sitten tehtiin kaikki perus-turistijutut. Syömään kinkku-ananas (pakaste) pitsaa ensimmäiseen ravintolaan ja pari Doroda olutta juoden. Siinä sitten käveltiin päivien aikana monta kertaa rantakatua edes-takas, ja turistien kaupoissa tuli osteltua jotain rantapyyhkeitä ja vaatteita. Rannallakin poltettiin nahkaa ja iltaisin ihmeteltiin värivaloja ja lempeää meri-ilmastoa. Erityisesti mieleen jäi pienet perunat ja tulinen mojo-kastike -- sekä tietysti "kattausmaksu", jonka kertymisestä oli vähän epäselvyyksiä (tulivat siinä kun tuotiin sämpylät ..). 

Hotellin uima-altaallakin tuli vietettyä paljon aikaa - siellä oli parempi uida, ja ravintolasta saatiin mikrossa lämmitettyä pitsaa. 

Puerto del Carmenin satama-alue

Suuri saarikierros

Matkajärjestäjä tarjosi myös retkiä, ja niinpä tervetulotilaisuudessa varasimme "Suuren saarikierroksen", jonka aika nähtiin monta kiinnostavaa ja outoa paikkaa kuten Ceasar Manriquen talon, upeita tulivuoria, kameleita, kaktuspuistoja sekä upean laavavirran sisällä olevat luolat. Helppoa matkailua - kunhan perässä seurasi. Näin jälkikäteen mietittynä tuo Manriquen tekemät patsaat, talot ja muut kulttuuriteot saarella ovat upeita. 

Ceasar Manriquen talon puutarhaa

Katastrofi 2

Loman puolessa välissä olimme illalla kävelemässä kohti hotellia kun eräs sisäänheittäjä onnistui houkuttelemaan meidät ravintolaan - "Eka juoma ilmainen". Virhe 1! Olin tätä ennen juonut kaksi olutta hotellilla. No - niinpä sitten meidät ohjattiin pöytään ja tilattiin "votkaa-spritellä". Virhe 2! Drinksut tulivat hetken päästä pöytään. Join drinkistä pari hörppyä ja lähin käymään WC-tiloissa. Tämän jälkeen muistikuvat katkeavat. Vaimo ihmetteli hetken ja lähti etsimään minua, ja löysi minut WC-tiloista. Osasin vain sanoa että nyt pois ja nopeasti. Jotenkin hän sai minut hotelliin ja aamulla olo aivan hirveä. Ei krapula vaan se kertaa kymmenen. Minut oli siis huumattu ja varmaankin olisivat myöhemmin yrittäneet tyhjentää lompakot.... Meinasin käydä seuraavana ravintolassa vähän kyselemässä, mutta jätin väliin -- mitäpä se olisi enää auttanut. Oppi oli mennyt perille, enkä ole sittemmin tämmöistä enää (onneksi) kokenut. 

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta

Tulivuorella 

Olo oli iltapäivästä vielä todella hutera kun lähdimme toiselle retkelle, joka suuntautui Timalfyjan tulivuorelle ja luonnonpuistoon.  Upea paikka ja aurinko värjäsi maisemat upeilla väreillä.  Matkaan sisältyi myös illallinen tulivuoren huipulla olevassa ravintolassa, jossa ruoka valmistettiin tulivuoren lämmössä. Viini ei minulle tässä kohtaa maistunut kun istuimme ruotsalaisten keskellä - kyse oli Tjäreborgin "kansainvälisestä" retkestä. 

Tulivuorella, ja jälleen pestyt valkoiset farkut jalassa

Epilogi 

Loppumatka meni Puerto Del Carmenin rantakatua edes-takaisin kävellen, ja intialaisten myyjien kanssa tingatessa "aitoa alkuperäistä" Sonyn kannettavan CD-soittimen hinnasta. Ei tullut kauppoja vaikka hinta putosi 12000 pesosta 4000 pesoon. Paluumatka on suhteellisen rauhallinen, ja farkut pysyivät puhtaina. 

Kotiin paluun jälkeen oltiin taas koettu jotain uutta ja ihmeellistä, ehkäpä ne pari tapausta olisi voinut jäädä kokematta. Sittemmin jatkoimme Lapissa tehtyjä vaelluksia kesäisin ja talvisin, ja vuonna 2005 lähdimme ensimmäiselle isolle omatoimisille matkalle kun lähdimme autolla kuukaudeksi Eurooppaan ilman mitään isompia suunnitelmia eikä tällöin ollut puhelimissa vielä nettiä saati navigaattoreita. Pohdimme että charter-matkat ovat varmaankin hyviä tietylle kohderyhmälle, mutta ei enää meille - ja aloimme tekemään omatoimimatkoja ympäri maapalloa. Niistä sai tämäkin blogi, Reissu-Janin matkat, alkunsa kun vuonna 2014 lähdimme kolmeksi kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaa ja Oseaniaan. 

Millaisia muistoja sinulla on charter-matkoista? 

Ensimmäinen matka

Tässä jutussa palaan ajassa 24 vuotta taaksepäin ja kerron ensimmäisestä itse tehdystä ulkomaan matkasta ja ensimmäisistä lennoista, matkasta toiselle puolelle maapalloa - Taiwaniin ja Thaimaahan (maat numerot 5 ja 6). Tätä ennen olin käynyt ulkomailla 1980 luvulla perheen kanssa Ruotisssa ja Norjassa (maat numerot 2 ja 3), ja myöhemmin 1990 luvulla itse niillä suosituilla "Tukholman risteilyillä" sekä vuonna 1996 Virossa (maa numero 4) päiväristeilyllä Georg Ots laivalla. Sen enempiä ulkomaan matkoja en ollut tehnyt kunnes vuonna 1996 sain silloisen työnantajan kautta tehtyä julkaisun tieteelliseen konferenssiin johon minut kutsuttiin. Konferenssi nyt vaan sattui olemaan Taiwanissa Hsicnhun kaupungissa, paikasta mistä en ollut koskaan kuullutkaan. Näin jälkeenpäin katsottuna matka oli aikamoinen... lentomatkojen osalta ainakin.  Valitettavasti kuvia ei matkalta paljoa otettu. Oli vanhemmilta lainattu pokkarikamera ja vain 20 kuvan rulla, ja suurin osa niistä on täysin epäonnistuneita.

Bangkok, +38 astetta lämmintä - alkuperäinen kuvateksti: "Näitä Buddha patsaita oli joka puolella"

Matkavalmisteluja 

Vuonna 1996 matkojen järjestäminen ja varaaminen oli hieman erilaista kuin nykyään. Internet toki oli olemassa - lähinnä tieteellisen yhteisöjen kesken, mutta matkat ostettiin edelleen matkatoimistojen kautta, ja niinpä soittelu matkatoimistoon alkoi ja lentojen suunnittelu. Konferenssi kesti kolme päivää, mutta matkatoimisto ehdotti paluussa pysähtymistä Bangkokissa muutamaksi päiväksi - koska näin saatiin lippujen hintoja hieman halvemmaksi ja vielä tällöin se kävi myös työnantajalle (nykyisin työmatkoihin ei enää voi yhdistää "lomailua" vaan matkalta palataan heti kun komennus päättyy). Matkatoimisto kirjoitti (todellakin! Lentoliput kirjoitettiin käsin vielä 1990 luvulla...) lennot reitille Helsinki-Kööpenhamina-Bangkok-Taipei ja takaisin, siten että paluussa oli yksi päivä Taipeissa ja kolme päivää Bangkokissa. Matkatoimisto myös varasi hotellit näistä kaupungeista. Konferenssikaupungissa paikallinen järjestelijä hoiti majoituksen. Lentolippujen kanssa oli myöhemmin aikamoista säätöä kun lentoyhtiöt vaativat vahvistamaan ne puhelimitse päivää ennen eikö tietenkään ollut mitään intenetissä tehtävää checkin vaan jonotettiin lentoasemalla pitkissä jonoissa. 

Passi minulla jo olikin, ja siinä oli sotilaspassin kuva, jossa olen upseerin arvomerkit kaulassa. Tästä oli myöhemmin yllättävää hyötyä. Muita valmisteluja olivatkin matkashekkien hankinta. Minulla ei ollut vielä luottokorttia käytössä, ja käteisen dollarien sijaan päätin hankkia dollari pohjaisia matkashekkejä pankista, jotka sitten voitiin lunastaa paikan päällä pankissa paikallisen valuutan saamiseksi. Lopuksi teetätin vielä käyntikortteja, koska kuulin että Aasiassa niitä arvostetaan ja että ne tulee jakaa kun uusia ihmisiä tavataan. Jossain kauppakeskuksessa oli automaatti, mistä sellaisia pystyi tekemään. 

Pari päivää ennen lähtöä tajusin vielä että matkalaukku varmaankin pitäisi hankkia ja kävin sellaisen jostain halpahallista ostamassa (kankainen pyörillä perässä vedettävä malli..). Suomessa oli huhtikuu, jotenka pakkasin mukaan tietysti (!!) Suomen keleihin sopivia vaatteita - pitkiä housuja, kauluspaitoja, klassiset 90-luvun samettiliivit ja "Simo-Vaatehuoneelta silkkipusakan" yms.. Jälkeenpäin olisi pitänyt hieman lukea että Bangkokissa oli tällöin +38 asteen lämpötila. No - eipä päässyt ns. "luita pakottamaan" kun oli vaatetta tarpeeksi mukana.

Lentoon

Muistan vieläkin elävästi tilanteen kun saavuin Helsinki-Vantaa ulkomaan terminaaliin. Olin käynyt Seutulan kentällä joskus 1970 luvulla katsomassa vanhempien kanssa lentokoneita, mutta itse toiminnasta lentokentällä ei ollut mitään kokemusta.  Olipa siinä ihmettelemistä että mitenkäs tämä homma toimii. Kävelin lentolippu "nivaska" kädessä kyselemään että mitenkäs nyt toimitaan - ja niin se laukku "checkattiin" Taiwaniin asti. Kertoivat vielä että Finnairilta, jolla siis lensin Kööpenhaminaan, voi laittaa laukut perille mutta Kööpenhaminassa pitää erikseen käydä hakemassa boarding card Thai Airwaysin lennolle. Taas jotain uutta. Ensimmäinen lentoni, vasta 25 vuotiaan, oli sitten Finnairin DC-9 koneella Kööpenhaminaan. Olihan se aika outo fiilis eikä sitä oikeastaan osannut edes "pelätä" - ihmetteli vaan että kuinka tämmöinen alumiiniputki liikkui kovaa vauhtia kymmenen kilometrin korkeudessa. Toinen ihmetys oli tupakointi -- koneessa sai vielä polttaa ja sitä savua oli sitten kone puolillaan. 

Kohti Taipeita

Kööpenhaminan kentällä löysin hetken etsimisen jälkeen "Transfer Deskin", jossa saatiin jatkolennolle liput. Ensin Thai Airwaysin DC-10 koneella Bangkokiin (nykyinen Don Muangin kenttä), ja sieltä parin tunnin vaihdon jälkeen kohti Taipeita. Pyysin että saisin istumapaikan savuttomasta osastolta. Kun tuli boarding aika kuulutettiin että koneessa on teknistä vikaa ja sitä korjataan pari tuntia ainakin. Hetkonen! - mitenkäs se jatkolento kävi mielessä, ja kävin vähän kyselemässä siitä. No eipä voineet tietenkään asialle mitään ja totesivat että Bangkokissa kaikki järjestyy. 

Parin tunnin päästä päästiin sitten itse koneeseen, joka tosiaan oli hieman isompi DC-10 laajarunkokone. Niin, ja ne istumapaikat olivat kyllä savuttomassa osastossa, mutta se tupakkapuoli alkoi heti seuraavalta penkkiriviltä. Kone oli aivan täynnä lähinnä tanskalaisia turisteja menossa lomamatkalle Thaimaahan, ja niinpä siinä sitten oltiin kymmenen tuntia savussa ja möykkäävien ja viinaa juovien tanskalaisten keskellä. Bon Voyage! Eipä siinä yölennolla paljon ehtinyt nukkumaan. Syöminen lentokoneessa oli myös hieman eksoottista - ja että alkoholi oli tällöin vielä ilmaista. 

DC-10 laskeutui Bangkokin lentälle aamulla juurikin sen pari tuntia myöhässä. Kävelin ulos koneesta kunnes näin Thai Airwaysin henkilökuntaa jolla oli minun nimi kyltissä. Kertoivat että lentosi Taipein on jo lähtenyt ja että seuraa perässä. Pyysivät istumaan lentokentällä ja antamaan passin sekä sen lentolippu "nivaskan".  En enää muista kuinka kauan siinä istuin ja ihmettelin, enkä uskaltanut mihinkään lähteä kävelemään - ehkäpä siinä meni tunti tai kaksi kunnes virkailija tuli takaisin sanoi että tässä on uudet lentoliput ja että olen saanut upgraden business-luokkaan. Vievät minut kiireesti juuri lähdössä olevaan EVA Airin Boeing 747-200 koneeseen. 

Bangkokin lentoasemalla odottamassa että saisi uudet lentoliput ja passin takaisin

"Oho!" oli ensimmäinen ajatus kun minut ohjattiin business-luokkaan ja sirot aasialaiset lentoemännät kumartelivat edessäni. Tämmöiseen "pokkurointiin" en ollut koskaan aiemmin törmännyt. Neljän tunnin lento meni erittäin mukavasti ja olin aivan ihmeissään siitä ruuasta ja drinkeistä joita siellä tarjoiltiin - eikä myöskään tupakan savua ja huutavia turisteja. Oli siinä taas ihmettelyn paikka. 

Taipein kentällä säätö jatkui hieman, koska viisumit piti käydä maksamassa erikseen ennen rajatarkistuksia ja ne hyväksyivät vaan dollareita, joita piti käydä terminaalin pankissa vaihtamassa. Lopulta pääsin Taiwaniin. Konferenssin järjestäjä oli hoitanut autokuljetuksen ja tämä kuljettaja oli sitten odottanut ehkäpä neljä tuntia pidempään koska en ollut tullut edeltävällä lennot. Tällöin ei ollut vielä matkapuhelimia kovin yleisesti käytössä, jolla olisi voinut ilmoittaa asiasta. No niinpä matka jatkui kohti Hsinchun kaupunkia Taiwanin upeassa vuoristoisessa maisemissa. Hotelliin päästyäni olin tehnyt matkaa Suomesta 25 tunnin ajan. 

Taiwan 

Päästyäni hotelliin alkoi jo tulemaan hieman nälkä ja kyselin respasta että mihinkäs täällä kannattaa mennä syömään. Kielimuuri tuli väliin, ja minulle annettiin kopio kartasta johon oli jotenkin kirjoitettu englanniksi katujen nimiä. Ulos pimeään -- ja ihmettelemään että mihin suuntaan sitä lähtee kävelemään. Tietenkään kartta ei ollut tarkka eikä katujen nimet olleet englanniksi vaan kiinaksi. Aikani käveltyäni löysin ravintolan, lähinnä siksi että sen edessä oli kuvia ruuasta. Ravintolassa henkilökunta ei puhunut senkään vertaa englantia, mutta ruokalistassa oli kuvia annoksista joista ei ollut mitään käsitystä. Niinpä tilasin jonkun tulisen ja kuuman keiton sekä olutta. Olutta tarjoiltiin hieman pidempään lasiin mihin olin tottunut - varman desin lasiin. Uutta sekin -- mutta tästäkin selvittiin. Paluumatka hotelliin olikin sitten hieman haastavampi - ei oluen takia, vaan että pimeässä huonolla kartalla ei ollut aivan helppo "rasti" suunnistaa perille. 

Seuraavat päivät menivät sitten itse konferenssissa ja hotellilta meitä tultiin aina hakemaan. Tosiaan ne jotka muistavat vuoden 1996 kevään, niin tällöin oli Kiinan ja USA välillä hieman vaikeaa ja USS Nimitz lentotukialus oli Formusan salmessa täydessä taisteluvalmiudessa Kiinan uhattua Taiwania. Tästä johtuen lähes kaikki ulkomaiset osallistujat olivat peruneet matkansa konferenssiin ja meitä ulkomaalaisia oli lopulta siellä muutama minun lisäksi USAsta ja Etelä-Koreasta. Niinpä meitä pidettiin kunniavieraina ja kuljetukset ja lounaat yms hoidettiin järjestävän tahon toimesta. 

Aikaero - se iski tajuntaan myös ensimmäistä kertaa, olihan aikaero +6 tuntia, jotenka konferenssit alkoivat minun sisäisen kellon mukaan klo 2 yöllä, jotenka oli noustava ylös puolen yön aikaan. Sanomattakin on selvää että olivat hieman väsyttäviä tilaisuuksia, kun ottaa huomioon tuon aikaeron. 

Eräänä iltana lähdimme "kaikki ulkomaalaiset", jotka olimme siis samassa hotellissa, ulos syömään ja suuntasimme japanilaiseen ravintolaan. Etelä-Koreasta ollut henkilö pystyi hieman ymmärtämään kiinan kieltä ja tulkkaamaan meille mitä listassa oli.. ja olihan se tosiaan jälleen kerran ihan outoa syödä sitä ruokaa. Puikot ja kaikki.. Olisi pitänyt tietysti jotenkin harjoitella niillä syömistä, mutta ravintolan henkilökunta löysi minulle haarukan. Outoa se ruoka oli -- jotain rapuja sekä merihevosia! Kyllä - tosiaan pieniä merihevosia joita syötiin soijakastikkeen kanssa. Viimeisenä iltana isännät veivät meidät syömään hienoon kiinalaiseen ravintolaan, jossa oli iso pyörivä levy keskellä pöytää ja ruokaa tuotiin jatkuvasti lisää ja lisää. En tunnistanut oikeastaan yhtään mistä ruuasta oli kyse - paitsi riisin. 

Hscinchu - japanilainen ravintola tarjosi kaikkea outoa syötävää

Hsinchusta palaisin yhdeksi yöksi Taipeihin, ja siellä kävin ihmettelemässä lähinnä SoHoa (baarialue) ja Chiang Kai-shekin muistomerkkiä. Muuten riitti ihan vaan ihmetellä sitä vilinää ja mopojen määrää, sekä jotenkin pysyä ns. kartalla että missä sitä oikein kävelee. Illaksi suuntaisin bussilla kohti Taipein kansainvälistä lentoasemaa ja nyt jo kokeneena (!!) matkailija osaisin jotenkin toimia lentokentällä. Lensin Taipeista takaisin Bangkokiin Thai Airwaysin MD-11 koneella.

Chiang Kai-shekin mauseleumin portti, Taipei, Taiwan

Taipei park, Taiwan - huomaa tyylikäs silkkipusakka

Thaimaa ja Bangkok

Kone laskeutui Bangkokin lentoasemalle ajallaan, ja kävellessäni ulos terminaalista mietin että onpas täällä kuuma vaikka olin keskiyö. Simo-Vaatehuoneelta "silkkipusakka" oli hieman hiostava.

Bangkokissa oli kolme päivää aikaa tutustua kaupunkiin ja hotelli sijaitsi Sukhumvit Roadin varrella. Tällöin ei ollut kylläkään mitään tietoa että mitenkä se hotelli kaupunkiin "asemoitui". Ennakkovalmisteluja siis ei oltu tehty - nyt oltiin vaan ns. lähdetty matkaan. Mutta hotelli oli hieno - isot huoneet ja ulkona oli iso uima-allas, jossa sitten tulikin välillä vietettyä aikaa ja taisi se ihokin siinä samalla hieman palaa. 

Ensimmäisenä aamuna lähdin sitten kävelemään ulos -- vielä kuumempi. Siinä sitten käveltiin kauluspaidassa ja pitkissä housuissa +38 asteen lämpötilassa, kunnes oli pakko lähteä ostamaan edes joku lyhyt hihainen paita. Siispä etsin pankin jossa matkashekkejä voisi taas vaihtaa. Pankin ovella minut pysäytettiin, kysyttiin asiaa ja pyydettiin näyttämään passi. Sisällä oli pitkät jonot. Turvamiehen nähtyään minun passin, jossa siis todellakin oli sama kuva kuin sotilaspassissa, ns. veti kättä lippaan ja sanoin "Please follow me, Major!".  No ei ollut majurin sotilasarvoa, vänrikin napeilla sitä mentiin pankissa nopeasti toiseen kerrokseen ja siellä minut ohjattiin jonkun johtajan puheille joka otti asian hoitaakseen. Yllättävän nopeasti dollarisheikit vaihtuivat Thaimaan bahteiksi, ja ulos minut saateltiin vielä samalla tavalla pokkuroiden. 

Bahtit taskussa suuntaisin ostamaan kevyempää vaatetusta, ja jotenkin "eksyin" sitten Soi Cowboy alueelle, joka on/oli sitä kuuluisaa "go-go bar" aluetta. Kylmä Singha olut maistui hyvältä samalla kun ihmettelin sitä menoa ja meininkiä. Kyllähän siinä ns. markkinat kävivät ja heti minutkin sieltä valkonaamana bongattiin, vaikka olikin vasta "iltapäivä hikinen". Päässä soi Murray Headin - "One night in Bangkok" biisi..  jonka tahdissa Suomessakin discossa notkuttiin nuoruudessa. 

Kovin paljoa en tuon muutaman päivän aikana ehtinyt Bangkokia katselemaan. Aika meni, edelleen jetlagista toipumiseen, ja hotellin ympäristössä. Thaimaalaista ruokaa kävin syömässä, ja menutkin olivat englanniksi. Mutta se chili! Ensimmäistä kertaa tuli koettua ns. "polttaa mennen tullen" fiilis.. mutta hyväähän se ruoka oli - joskin hieman tulista. Palasin seuraavan kerran Bangkokiin vasta vuonna 2015 - ja tällöin ehdin jo hieman enemmän tutustua Bangkokin nähtävyyksiin, josta löytyy myös juttuja tästä blogista: Bangkok - enkelten kaupunki. Sittemmin ole vieraillut kaupungissa yhteensä neljä kertaa matkoillani Kaakkois-Aasiassa, ja se on noussut yhdeksi suosikki kaupungeista vaikka kyseessä onkin maailman kuumin pääkaupunki.  

Paluumatka

Kolmen Bangkokissa vietetyn päivän jälkeen oli aika lähteä paluumatkalle kohti Suomea. Kaikki näytti menevät ihan hyvin, boarding alkoi ajallaan ja pääsin jälleen kerran tanskalaisten keskelle Thai Airwaysin DC-10 koneeseen. Tottakai jotkut olivat juovuksissa ja pyörryksistä Thaimaan iloista -- mitäköhän tästäkin matkasta tulee mietin. Pääsimme rullaamaan kiitotien päähän, kunnes kapteeni kuulutti että koneen polttoainepumpussa on jotain vikaa. Rullaus takaisin. Istuttiin sitten siinä koneessa ja odoteltiin mitä tapahtuu -- ja lämpötila alkoi koneen sisällä nousemaan. Kahden tunnin ja yhden tarjoillun vesilasin jälkeen meidät päästettiin pois koneesta -- hieman isompaa remppaa kuulemma piti tehdä. Takaisin terminaaliin. Lopulta istuimme vielä kolme tuntia lähtöportin lähellä eikä siitä saanut poistua. Osa tanskalaisista kaivoivat tulijais-viinat esiin ja alkoivat niitä juomaan. Välillä kapteeni kävi kuuluttamassa että mitä osaa milloinkin vaihdetaan tai korjaillaan. Kun tuli uusi boarding osaa matkustajia ei enää päästetty lennolle heidän juotuaan viinaa sen verran paljon että eivät pystyneet kävelemään tai huusivat ja möykkäsivät tarpeeksi kovaa. 

Viiden tunnin alkuperäisen lähtö ajan jälkeen olimme taas kiitotien päässä ja nousimme Bangkokin taivaalle vaappuen. Toivottovasti kaikki oli nyt korjattu riittävän hyvin. Tasaista lentoa ei kestänyt kauan kun saavuimme Bengalin lahden yläpuolelle lentokoneen lennettyä turbulenssialueelle. Siinä sitä mentiin sitten alas-ylös ja jopa tanskalaiset olivat tällöin hiljaa vaikka viinatarjoilut lopetettiin ja lentohenkilökunta joutui myös itsekin istumaan alas. Tätä jatkui Intiaan asti. Pakistanin ilmatilassa kone lensi sitten ukkospilveen, ja silloin alkoi todellinen vuoristorata ja salamien välke moottorien välillä huutaessa täysillä kierroksilla koneen noustessa pudotuksien jälkeen taas matkalento korkeuteen. Taisi siinä joku tanskalainen oksentaa - hajusta päätellen. Loppumatkan taisivat nukkua "krapulaansa pois". 

No Kööpenhaminaan päästiin tosin viisi tuntia myöhässä, ja taas kävelin Transfer Deskille kyselemään että mitenkäs pääsen täältä Helsinkiin kun Finnairin kone oli lähtenyt kolmisen tuntia aiemmin. Sain paluun SASin lennolla Helsinkiin MD-82 koneella.  Olihan aikamoinen matka ensimmäiseksi ulkomaan matkaksi yksin, mutta kotiin päästiin. Aurinko paistoi Helsinki-Vantaan lentoasemalla kun kävelin ulos terminaalista ja vedin silkkipusakkaa päälle. Suomen tuulisessa keväässä sitä tarvittiin.