Tässä jutussa kerron matkailuni erilaisista ääripisteistä, joissa olen käynyt tai ollut - ääripisteistä riippuen osana blogin 6-vuotispäivää. Ääripisteinä tulen käsittelemään maantieteellisiä rajoja, korkeuksia, Suomesta mitattuna olevia ääripisteitä sekä myös liikkumiseen liittyviä ääripisteitä eri matkustus muodoilla tarkasteltuna.
Päivitetty 30.4.2022
![]() |
Maailman kuivin järvi - Aral-järvi ja sen laivojen hautausmaa |
Suomen ääripisteet
Tänä vuonna on tullut käytyä Suomen mantereen kolmessa eri ääripisteessä - eteläisessä, keskisessä ja pohjoisessa.
- Pohjoisin ääripiste sijaitsee Nuorgamissa: Suomen pohjoisin piste
- Eteläisin ääripiste sijaitsee Hangossa Tulliniemen päässä, jossa kävin uudemman kerran syyslomalla - helppo päiväretkikohde pääkaupunkiseudulta käsin. Tästä paikasta löytyy hyvä matkakertomus Meriharakan blogista: Suomen eteläisin piste
- Suomen eteläisin piste on Bengtskärin majakka, jossa kävin muutamia vuosia sitten päiväretkellä.
- Suomen keskipisteessä kävin myös kesällä matkalla pohjoiseen. Tämä paikkahan kaiketi liikkuu pikkuhiljaa kohti pohjoista koska Suomen manner laajenee Merenkurkun alueella, mutta täältä löydät kuitenkin upea kivipaaden: Matka Suomen keskipisteeseen
- Suomen itäisin piste löytyy Ilomantsista Virmajärveltä, jossa kävin syksyllä 2018. Suomen itäisin piste
- Suomen mantereen läntisin piste löytyy Kilpisjärveltä - Kolmen valtakunnan rajapyykki, jossa kävin 2001, kun tein parin viikon vaelluksen Kilpisjärveltä Abiskoon (200km, 14 päivää). Tämä on ollut myös yksi pisimpiä vaelluksia, jossa kaikki kulkee selässä. Toinen oli Kalottireittin ensimmäinen osuus Kautokeinosta Kilpisjärvelle (200km, 11 päivää), muutamia vuosia aiemmin.
- Suomen korkeimmalla kohdalla, Haltia tai Halti-tunturilla kävin vuonna 1996. Halti-tunturin korkeus on 1361 mpy - sinne johtaa hyvin merkitty 56km polku Kilpisjärveltä.
- Suomen matalin piste on koko Itämeren rannikkoseutu - jossa on tullut asuttua kaikki nämä vuodet.
![]() |
Suomen mantereen läntisin piste - Kilpisjärvellä |
Etäisyyksien ääripisteitä
- Suomesta katsottuna seuraavat paikat ovat äärimmäisiä missä olen käynyt:
- Pohjoisin paikka: Norjassa Vuoreijan kylässä kesällä 2020.
- Eteläisin paikka: Uuden-Seelannin Bluffin kaupungista Stirling pointissa vuonna 2015: Matkan käännekohta
- Itäisin paikka - Samaisena Uuden-Seelannin matkalla, mutta pohjoisen saaren Napierin kaupungissa.
- Läntisin paikka - USA, Californian osa-valtiossa San Franciscossa vuonna 2014. Tämä oli työmatka.
- Mantereiden ääripisteitä
- Aasian mantereen eteläisin piste sijaitsee Singaporessa Sentosan alueella, jossa kävin vuonna 2014: Välipäivä Singaporessa Sentosan saarella (blogin alkuaikoina en paljon kirjoittanut juttuja näköjään -- olivat lähinnä kuvia paikoista ja nopea päivitys missä mennään).
- Afrikan mantereen eteläisin piste sijaitsee Cape Agulhas, jossa kävin vuonna 2018: Afrikan eteläisin paikka Cape Agulhas
- Korkeudet
- Korkeimmalla kohdalla olen ollut Pamir highwaylla Tadjikistanissa Al Baital (Al Baktalin) sola, joka kulkee 4655 mpy. Muutenkin tällä Pamir highwaylla (tie M41) kuljettiin muissakin yli neljä kilometriin ylittäviä solia, joissa todellakin korkeus tuntui hieman päässä vaikka akklimatisointia oltiin tehty viikon ajan pikkuhiljaa: Pamirin korkeat solat
- Matalin paikka on ollut Kuollutmeri Israelin ja Jordanian välissä, joka sijaitsee 423 mpa (meren pinnan alapuolella). Lämpötila nousi huomattavasti kun lähdin ajamaan Jerusalemista, jossa oli pari +6, ja Kuolleenmeren rannalla lähes +17 astetta: Dead Sea Pari vuotta myöhemmin ajoin Jordanian puolella laaksoissa jotka olivat myös meren pinnan alapuolella.
- Lentokoneessa matkustajana Airbus A380 kyydissä yli 13km korkeudessa.
- Nopeudet
- Autolla 230km/h - Saksan autobahnilla vuonna 2005 kun piti lähteä kokeilemaan paljonko silloisen turboahdetulla autolla pääsee. Bensan kulutus oli sitten 25 litraa 100 kilometrillä. Sopivampi nopeus asettui noin 180km/h.
- Junassa Seoul-Busan KTX suurnopeus-junassa noin 300km/h: Busan -- myös Italiassa olen kulkenut vauhdikkaasti kiskoja pitkin Roomasta Firenzeen
- Lentokoneessa matkustajana joku Atlantin ylitys lännestä itään hyvässä suihkuvirtauksessa maanopeus oli käsittämätön lähes 1100km/h. Kone kylläkin myös heilui aikalailla.
- Road-trip
- Pisimmän yhtäjaksoisen road-tripin tein kesällä 2005, kun ajoin Suomesta käsin Pohjois-Italiaan käyden matkan aikana seuraavissa maissa: Ruotsi, Tanska, Saksa, Itävalta, Italia, Lichteinstein, Ranska, Luxemburg -- kuukauden aikana auton mittariin tuli noin 10000km.
- Suomessa - pisin matka on ollut viime kesän matka Lappiin, kuukaudessa noin 5000km: Matkalla pohjoiseen
- Balkanilla olen tehnyt kolmasti pitkiä kolmen neljän viikon reissuja 2010 luvun alkupuolella.
- Australiassa ja Uudessa-Seelannissa molemmissa kolmen viikon matkat autolla. Australiassa Sydneystä Adelaideen, ja Uudessa-Seelannissa Aucklandista Queenstowniin, josta löytyy blogin alkupuolen juttuja.
- Kahden viikon matka Pamir-highwaylla vuonna 2017. Tällöin kuljettajan ja oppaan kyydissä.
- Gobin kahdeksan päivän matka Mongoliassa vuonna 2019 oli myös elämys: Kohti Gobia
- Viidentoista päivän ja noin 3000km omatoiminen road-trip nelivetoisella maasturilla (Toyota Hilux 4x4) Namibiassa - mm. Namibin aavikkoa ja Etoshan kansallispuistoa: Namibia
![]() |
Bluff, Uusi-Seelanti - eteläisin paikka, jossa olen käynyt |
Muita ääripisteitä
Muita erityisiä ääripisteitä luokiteltuna lämpötilan tai muiden "merkittävien" lukemien vuoksi, jossa on tullut käytyä -- myös lentoja.
- Lämpötilat
- Kuumin paikka on ollut Kyzylkumin aavikolla Uzbekistanissa missä päivälämpötila nousi +54 asteeseen kesäkuussa 2018. 54 astetta - samaisella reissulla lämpötilat olivat päivittäin aina yli 42 asteen. Aiempi ennätys oli Australian keskiosissa yli 42 asteen lämpötila: Red alert bushfiresOnneksi tämä kuumuus oli kuivaa eikä kosteaa kuten esim. Kaakkois-Aasian viidakoissa, jossa +40 asteen lämpötila tuntuu vielä pahemmalta.
- Kylmin paikka on ollut Suomessa - ei varmaan yllätys. Tarkkaa mittarilukemaa ei ole tiedossa, mutta väittäisin se olleen yli -30 astetta ja eteläisessä Suomessa, kun vielä oli kunnon talvia.
- Järvet
- Maailman syvin järvi - Baikal, jossa kävin osana Siperian ja Mongolian reissua vuonna 2019. Baikal
- Maailman kuivin järvi - Aral järvellä kävin samaisella Uzbekistanin reissulla vuonna 2018. Oli aika pysäyttävä näky nähdä laivat aavikolla Mojnakin kylässä, ja syödä siellä lounaaksi kalaa, kun järven rantaviiva oli paikasta 250km pohjoiseen: Aral-järvellä
- Lennot
- Pisin lento on ollut Tokiosta Muncheniin Airbus A340-600 koneella - 9390km, lähes 14 tunnin lento. Lähes sama matka ollut Frankfurtista Tokioon tai Helsingistä Singaporeen.
- Lyhyin lento on ollut Helsingistä Tallinnaan - pienellä Saab 340 potkuriturbiinilla - 100km, puolisen tuntia.
- Kaikki lentoni olen kirjannut FlightRadar24 sivustolle: Janin lennot -- huomattavasti vähemmän on lentoja tullut nyt vuonna 2020 verrattuna aikaisempiin. Sivustolta löytyy myös useimmin käytetyt lentoreitit, konetyypit aina vuosittaiseen lentokilometreihin ja CO2 päästöihin asti.
- Junamatkat
- Pisin juna-matka on todennäköisesti ollut Helsingistä Moskovaan ja Irkutsista Ulan Udeen Siperian radalla. Junalla Ulan Udeen
- Jokimatkat
- Pisin jokimatka Laosissa Mekong joella muutamia tunteja. Mekong
- Laivamatkat
- Helsingistä Travemundeen Saksaan
- Bussimatkat
- Samaisella vuoden 2019 kuukauden matkalla Siperiaan ja Mongoliaan matkustin bussilla Ulan Udesta Ulan Batoriin - matka kesti kymmenen tuntia. Ulaanbaatar
- Tunnelissa matkustaminen
- Norjassa maailman pisin maantietunneli - 24,5km. Laerdalin tunneli. Alpeilla olen ajanut useita lyhyempiä noin 10km mittaisia tunneleja läpi.
- Pisin yksittäinen matka Suomen ulkopuolelle
- Joulukuun 2014 alusta helmikuun 2015 loppuun: 87 päivää poissa Suomesta kun kiersin Kaakkois-Aasiaa ja Oseaniaa.
- Omituisin lentoreititys:
- Kolkata - Delhi - Helsinki - Kittilä vuonna 2013: Työmatkalta Intiasta jatkoin suoraan Leville työnantajan järjestelmään tilaisuuteen, johon muut palkitut olivat saapuneet edeltävänä päivänä. Hieman olin väsynyt 40 tunnin matkustuksen jälkeen kun astelin Hullu Poro areenalle katsomaan Klamydiaa. Lähtiessä Intiassa oli +39 astetta ja Leville saapuessa -20 astetta - Helsingin lentoasemalla olin laittanut erikseen säilöön talvivaatteet, jotka vaihdoin Delhin lennon jälkeen. Seuraavana vuonna voitin myös matkan Leville, ja sattumalta olin tällöin kolmen viikon työmatkalla Kolkatassa, enkä viitsinyt lentää viikonlopuksi Kolkatasta Leville ja palata takaisin vielä Intiaan. Peruin siis Levin matkan ja nautin viikonlopun Intian lämmössä.
![]() |
Pamir highway - Al Baital pass - 4655 may |
Vuosi sitten julkaisemastani Matkablogi 5 vuotta löydät erinäisiä Top 5 listoja eri kategorian mukaan. Myös keväällä päivitetty uusi bucket lista sisältää uusia ääripisteitä Muuttuneet matkasuunnitelmat ja bucket.. Tosin tähänkin suunnitelmaa on sitten jo tullut muutoksia maailman pandemia tilanteesta johtuen useamman kerran, mutta tällä hetkellä suunnitelmat ovat seuraavat:
- Talvi 2021: Vuodenvaihteen jälkeen viikoksi Lappiin tai johonkin varmasti talviseen paikkaan missä ei täydy sohjossa kyntää
- Huhtikuu 2021: Kahden viikon matka Sri Lankaan ja Malediiveille - tämä on nyt jo varattu. --> Näistä toteutui vain Malediivit.
- Heinäkuu 2021: Kolmen viikon matka Namibiaan ja ehkäpä Botswanaan omatoimisesti maasturilla ja telttamajoituksella. Euroopan puuttuvia TCC kohteita. --> Tämä siirtyi marraskuulle 2021
- Syksy 2021: Iran tai Pakistan --> Ei toteutunut
- Kevät 2022: Pakistan tai Iran --> Ei toteutunut vieläkään.
- Kesä 2022: USA - Road 66 ja edelleen pohjoisen osa-valtioita kiertäen
- Talvi 2023: Hongkong kiinalaisen uuden vuoden aikaan (olen ollut myös vuonna 2014 kun Hevosen vuosi alkoi) ja ehkäpä Filippiinit Hongkongista käsin.