Matkailuvuosi 2018

On taas perinteisen vuosikatsauksen aika - eli Matkailuvuosi 2018 lähestyy loppuaan, ja tässä artikkelissa luon katsauksen mitä kaikkea on vuonna 2018 tapahtunut matkailun osalta ja mitä uusi matkailuvuosi 2019 tuo tullessaan.

Bodhnathin stupa, Kathmandu, Nepal

Tilastot

Tilastonikkarina vuodesta 2018 voidaan todeta:

• Uusia maita viisi (5): Etelä-Afrikka, Uzbekistan, Turkmenistan, Nepal ja Bhutan. Tällä hetkellä olen käynyt 81 eri maassa. 
• "Vanhoja maita": 
• Liettua: Uuden vuoden matka Vilnaan 
• Tsekki: Praha ja Olomouc (vara-praha)
• Ranska (työmatka): Pariisi
• Kreikka (Korfun saari): Kerkyra (Täältä yksi uusi TCC alue: Ionian Islands - eli Joonian meren saaret)
• Albania (Sarande): Albania
• Saksa: Viikonloppumatka ex-DDR puolelle: Jena sekä Quedlinburg 
• Puola: Viikonloppu matka Krakovaan sis. Auschwitz-Birkenaun keskitysleirit ja Wieliczkan upeat suolakaivokset - kävin näissä toista kertaa. 
• Tanska (työmatka): Kööpenhamina 
• Ruotsi (työmatka): Helsingborg
• Turkki: Layover Istanbulissa Nepalin matkan jälkeen
• Matkailuvuorokausia: 71 vrk 
• Lentomatkoja: 32 kpl, kilometrejä noin 69000km - 106 tuntia (4.4 päivää) lentokoneessa istumista. Linkki: Vuoden 2018 lennot
• Uusia "lentokonetyyppejä", joissa on tullut matkustettua vuonna 2018 oli yksi: Boeing 787-9 (se keskikokoinen Dreamliner) ja seuraavat lentoyhtiöt olivat uusia: Ethiopian Airlines, Uzbekistan Airways, Turkmenistan Airlines ja Druk Air, joista ensimmäinen osoittautui vallan erinomaiseksi lentoyhtiöksi Afrikan matkalla ja varsinkin Dreamlinerit hyviksi. Turkish Airlinesilla tuli lennettyä useampia lentoja, ja kerran jopa kaukolento business luokassa Kathmandusta Istanbuliin. 

Matkat

Kuvauksia matkoista löytyy blogista maa-kohtaisista linkeistä, tai  Matkailun sadonkorjuu 2018 artikkelista. Vuoden 2018 upeinta reissua on tänä vuonna nimetä, koska kaikki kolme kaukomatkaa olivat sellaisia. Ehkäpä Etelä-Afrikka oli kuitenkin huippukohde, jonka monimuotoisuus yllätti täysin ja tähän maahan olisi joskus kiva palata pidemmäksi aikaa. Vinkkejä Etelä-Afrikkaan: vinkit-etela-afrikkaan jutusta. 

Toinen kaukomatka suuntautui kahteen Stan-maahan, Uzbekistaniin ja Turkmenistaniin, joissa kohokohtina olivat upeat Silkkitien kaupungit, kuivunut Aral-järvi, Darwazan kaasukraateri Turkmenistanissa sekä lähes käsittämätön kuumuus Kyzylkumin aavikolla - 54 astetta ( muutenkin keskilämpötila oli yli 40 astetta matkan aikana). Samarkand ja matkan yhteenveto jutusta löydät lisää. Jäljellä olisi vielä kaksi Stan-maata, Pakistan ja Afganistan, joihin matkustaminen on ainakin toistaiseksi jäässä. Ensimmäiseen voisin matkustaa, koska haluaisin kokea Karakoram Highwayn. 

Kolmas kaukomatka suuntautui marras-joulukuussa Nepaliin ja Bhutaniin. Erityisesti Bhutanin luonto ja maisemat hämmästyttivät kovasti. Nepalissa maisemat olivat myös upeita, mutta syy miksi ihmiset palaavat Nepaliin on varmaankin paikallisten ihmisten ystävällisyys - tämän voin itsekin allekirjoittaa. 

Vuodelle 2019 olen varannut jo seuraavat matkat:

• Tammikuun alussa viikonloppumatka Baleaarien pääsaarelle Mallorcaan.
• Toukokuussa Jordania - Petra ja Wadi Rumin aavikko.

Kesän 2019 kohteena on mielessä ollut Mongolia - jonne matkustan ehkäpä osittain Trans-Siberian junalla ja sieltä edelleen Kiinaan ja/tai Etelä-Koreaan. Loppuvuoden perinteinen "talviloma" ei ole vielä tiedossa, mutta ehkäpä tällä kertaa matkustaisin hieman lämpimämpään maahan - kuten Filippiineille tai Meksikoon. Talven Matkamessuilta voi myös löytyä kohde, kun pääsen keskustelemaan kohdemaan edustajan kanssa.  

Pitkän ajan suunnitelmat - ns. Bucket listaa löydät täältä: Bucket list

Mount Everest - lennolla Parosta Kathmanduun

Phewa Lake, Pokhara, Nepal

Phewa Lake, Pokhara, Nepal - taustalla Annapurna I vuori

Bhaktapur

Ennen paluuta Suomeen lensin Bhutanista takaisin Nepaliin yhdeksi yöksi - kohteena Bhaktapur, joka sijaitsee noin 14 km koilliseen Kathmandusta (puolen tunnin ajomatka). Matkalla Nepaliin pääsin taas ihailemaan Himalajan vuoristoa ja erityisesti Mount Everestin aluetta, business luokassa oli hyvin tilaa ja jotenka istumapaikan sai oikeastaan valita vapaasti. Kone oli tosin kaksi tuntia myöhässä johtuen Paron kentällä (onneksi!) havaitusta viasta johtuen - kiitotiellä koneen moottorit eivät tuottaneet tarpeeksi tehoja.

Saapuminen Kathmanduun oli taas yhtä kaaosta, mutta onneksi passissa oli vielä viisumi voimassa jotenka pääsin suhteellisen nopeasti passin tarkistuksen läpi. Turvatarkastuksessa (myös kun saapuu Nepaliin) henkilökunta haki meidät jonosta ja päästi jostain kumman syystä kaikkien edelle. Paikalliset hieman protestoivat ohi jonon - siirtoa..  Kun pääsin ulos terminaalista ajattelin että hotellin kautta tilattu kuljetus ei olisi enää paikalla, mutta olipa kuitenkin jaksanut lapun kanssa odotella, jotenka siirryimme nopeasti pieneen pakettiautoon ja Kathmandun saasteiseen ja ruuhkaiseen liikenteeseen. Matka Bhaktapuriin kesti sen puolisen tuntia, ja ennen vanhaan kaupunkiin menoa on tarkistuspiste, jossa turistien tulee ostaa pääsylippu kaupunkiin - hinta oli 15 USD/henkilö ja lippuun tulee passin tiedot.

Majoitus oli siis varattuna Bhaktapurin vanhasta kaupungista, joka myös oli kärsinyt huomattavia tuhoa vuoden 2015 maanjäristyksessä ja sen kyllä huomasi, joka puolella oli rakennustöitä ja tiilikasoja. Bhaktapur oli aiemmin ollut oma kuningaskunta, ja sielläkin on Durbar-aukio, niin kuin on Kathmandussa ja Patanissa. Kävin kävelemässä ympäri kaupunkia, ja tämä oli oikeastaan kaikkien miellyttävin näistä kolmesta kohteesta eikä turisteja ollut niinkään paljon kuin muissa kohteissa oli ollut. Bhaktapuriin kannattaa laittaa hyvät kengät jalkaan, koska tiet ovat tehty tiilistä jotka on asetettu pystyyn, ja maanjäristyksen sekä liikenteen vuoksi ovat aikamoisen huonossa kunnossa.

Nyatapolan tempppeli - Bhaktapur

Durbar Square, Bhaktapur - maanjärjistyksen jälkiä korjaillaan vielä

Kävelin ympäri kaupunkia puolisen päivää Durbar aukiolla ja sen ympäristössä, jossa eritysesti Nyatapolan temppeli oli hieno - ja kaiketi se on Nepalin korkein temppeli. En enää jaksanut lähteä museoita kiertämään, jotenka minulle riitti ihmisten seuraaminen kaduilla ja kahvilasta seuraten. Majoitus oli toisella mielenkiintoisella aukiolla (Dattareyan aukiolla), jossa muutamia hindutemppeleitä sekä Newari-tyylisiä taloja. Majoitus oli myös Newari talossa - Peacock Guesthouse, jota voin suositella, joskin varoituksena sana: rappuset ovat erittäin kapea ja jyrkät, ja kattohuoneistoon, jossa majoituin piti vielä laskeutua erilliset portaat alas. Huoneesta oli hienoa seurata aukion elämää isoista jännän näköisistä ikkunoista.

Peacock Guesthouse - huoneen oli ylimmässä kerroksessa. Kuvassa viisi ikkunaluukkua

Peacock Guesthouse huone - ikkunat olivat jännän muotoisia, ja huone hienosti koristelu (tosin todella kylmä)

Laiska ja hieman äksy vuohi lepäili patsaan juurella

Oudointa mitä näin aukiolla, ja jota kävin myöhemmin läheltä katsomassa, olivat pyhät vuohet, jotka makoilivat ympäri aukiota. Olivat kuulemma läheisen temppelin tai luostarin vuohia. Illan pimetessä aukio myös hiljeni, mutta aamuyöstä alkoi kuulumaan taas temppelistä kellojen soittoja, kun ihmiset menivät töihin ja samalla kertaa soittivat kelloja.. aika maaginen tunnelma.

Suosittelen Kathmandussa kävijöille tutustumista ja myös yöpymistä Bhaktapurin kaupungissa. Tämä paikka on huomattavasti hiljaisempi ja rauhallisempi kuin Kathmandun Thamel, ja ilmakin on ehkäpä hieman raikkaampi. Taksimatka maksaa noin 12 dollaria suunta.

Aamulla suuntasin takaisin Kathmandun lentokentälle, ja paluulennolle (Turkish Airlines lento Istanbuliin) lähtö oli taas yhtä kaaosta itse kentällä: checkin alueella ei ollut mitään tietoa miltä tiskiltä checkin tapahtuu (piti vaan kysellä), ja boarding vaiheessa näytettiin väärää porttia. Häsläys ja härdelli loppui onneksi siinä vaiheessa kun pääsin koneeseen ja näytin boarding passin Airbus A333 sisäänmenon yhteydessä henkilökunnalle-- paikka 2K Business class -- "Welcome Sir! Your seat is in the Business class, right side - please. Please can we help with your luggage, and would You like to have some drinks...". Pitkä kotimatka (8 tunnin päivä lento Istanbuliin, yö Istanbulissa ja 3 tunnin lento Helsinkiin) voisi alkaa hieman mukavammin. Olin vaihtanut economy luokan liput business luokkaan pisteillä, joita on vuosien varrella kertynyt Star Alliancen kautta.

Tiikerin pesä

Bhutanin matka "huipentui" kävelyllä ehkäpä Bhutan kuuluisimpaan nähtävyyteen eli Takstangin buddhalaiseen luostariin, joka on rakennettu 1692 sijaiten 3120 metrin korkeudella vuoren seinämässä noin 900 metriä Paron laaksoa ylempänä. Paikka on erittäin pyhä Himalajan buddhalaisille, ja paikalla käy paljon pyhiin vaeltajia normaalien turistien lisäksi. Sana tiikerin pesä juontaa juurensa siihen, että jonkun legendan mukaan guru tai munkki olisi lentänyt paikalle tiikerin selässä 700-luvulla ja sitten meditoinut kyseillä paikalla vuoren kupeessa.

Tiikerin pesä nähtynä toiselta näköalatasanteelta

Tiikerin pesä

Tiikerin pesä ja edustalla ensimmäinen näköalapaikka

Tiikerin pesä nähtynä ensimmäiseltä näköalapaikalta

Luostariin pääsee vain kävellen, eli mutta matka ei oikeastaan ole kovinkaan vaikea. Menomatka on ylämäkeä - ja paluumatka on alamäkeä. Eksyminen ei ole mahdollista. Korkeuseroa tällä noin kolmen-neljän kilometrin matkalla tulee noin 900 metriä. Lähtöpaikalta kävellään ensin tasaista mäntymetsän pohjaa, kunnes pienen puron ja luostarin jälkeen polku lähtee jyrkästi nousemaan. Polku on leveä, mutta pölisevä - ja erityisesti ensimmäisellä osuudella on mahdollista päästä ensimmäiselle näköalatasanteelle (paikalla on myös pieni kahvila) hevosen selässä. Sieltä eteenpäin (1km matka nousua 250 metriä) pitää kaikkien jatkaa kävellen eteenpäin - ja tämä matka on aluksi hieman jyrkkää nousua kunnes loppumatkasta tasoittuu toiselle näköalapaikalle tullessa. Täältä on hyvät näköalat temppeliin, ja sieltä on vielä noin tuhat kiveen hakattua porrasta matkaa itse temppeliin - ensin laskeudutaan 100 metriä alaspäin, ja sitten noustaan toiset 100 metriä ylöspäin, kunnes tullaan itse temppelille, jonne ei saa viedä mitään laukkuja, kameroita saati puhelimia. Temppeli on aika karu, ja osa rukouspakoista sijaitsee kallioluolissa.

Matkalla temppeliin ei joudu olemaan yksin - päivittäin useita satoja turisteja käy siellä, jotenka jonossa saa kävellä ja välillä hevosia väistellen, jotka vievät heikko kuntoisia tai mukavuuden haluisia turisteja ylös. Hevoset eivät muuten tuo turisteja alas, jotenka se kannattaa huomioida. Onneksi paluussa valitsemme lähes pystysuoran alastulon, jolloin saimme rauhassa kulkea muutaman hetken keskellä upeaa mäntymetsää. Käytimme matkaa kokonaisuudessaan leppoisat kuusi (6) tuntia, joista jakautui seuraavasti: Lähtöpaikka - ensimmäinen näköalatasenne (1h), teehetki näköalapaikalla (0.5h), ensimmäinen näköalatasanne - toinen näköalatasanne (0.75h) - luostarissa käynti ja kuvaukset (1.5h) - laskeutuminen ensimmäiselle näköalatasanteelle (0.5h) - lounas (0.75h) - laskeutuminen lähtöpaikkaan (0.75h). Ylöspäin mennessä kannattaa edetä hitaasti - koska korkea ilmanala ja hieman vähäisemmän happitason kyllä huomasi.

Illalla pääsimme vielä tutustumaan paikalliseen maalaistaloon ja ns. hot stone bathiin, eli kylpylään. Erilaisia joesta poimittuja pyöritä kiviä kuumennettiin tulella punaisiksi, ja ne laitettiin veteen (kylpytynnyri), jossa oli erilaisia yrttejä. Kiven kuumensivat veden lämpimäksi. Aina jos halusi hieman kuumempaa vettä, piti huikata luukusta henkilökunnalle, joka toi lisää kuumia kiviä kylpytynnyriin. Vietin aikaa noin tunnin lämpimässä kylvyssä (vihdoinkin lämmintä vettä Bhutanissa..), jonka jälkeen siirryimme maalaistaloon syömään Bhutanilaista perinteistä illallista ja juomaan "kotipolttoista" juomaa.

Seuraavana aamuna suunnattiin takaisin Paron lentokentälle, ja lähdimme (toisella yrityksellä) kohti Kathmandua.

Tiikerin pesä

Paro

Bhutanin matka jatkui Punakhasta takaisin Paroon Dochulan (3100 m) Thimphun kautta - matka-aika noin kaksi ja puoli tuntia. Pysähdyimme Dochulassa ja näimme maailman korkeimman ei-kiipeättömän vuoren - 7570 metriä korkean Gangkhar Puensumin, joka on myös Bhutanin korkein vuori. Bhutanissa on kiellettyä kiipeillä yli 6000 metrin vuorilla sekä uskonnollisista syistä että luonnonsuojelun näkökulmasta. Matkalla Paroon pysähdyimme useaan kertaan ottamaan valokuvia ja erityisesti mieleen jäi paikka missä sain maistaa jakin maidosta tehtyä juustoa, joka on ikäänkuin snacks heillä. Aivan älyttömän kovaa tavaraa ja kesti noin 15 minuuttia ennen kuin se möykky alkoi suussa jotenkin pehmentyä. Tämä oli kuulemma pehmein vaihtoehto -- ei jatkoon sanoisin.

Parossa pysähdyimme katselemaan ensin lentokenttää hieman korkeammalta, ja tällöin tosiaan näki sen miksi Paron kenttä on yksi maailman vaarallisimmista kentistä operoida: vieressä on isot vuoret ja kenttä sijaitsee vuorten välissä 2500 metrin korkeudessa. Netistä löytyy useita videoita missä näytetään laskeutumisia ja nousuja Paron lentokentälle. Kun poistuimme maasta pari päivää myöhemmin sen kyllä huomasi, että A319 koneesta otettiin kaikki irti (moottorit täysillä) kun noustiin ylös vuoria kiertäen aika isolla nousukulmalla (tätä ennen konetta oltiin korjattu puolentoista tunnin ajan, kun ensimmäisellä yrityksellä koneiden moottorit eivät tuottaneet tehoja tarpeeksi...)

Parossa kävimme lounaalla paikallisessa ravintolassa. Ravintolassa saikin istua takki päällä, koska sisällä oli varmaankin vain 10 astetta lämmintä, kun ulkona sitä oli mukavat 17 astetta. Kannattaa siis ottaa näin talvella untuvatakki ja pipo mukaan -- myös hotellien sisälämpötilat olivat kylmiä. Lämmityksiä näissä ei oikeastaan ole -- tai jos on, niin pieni sähköpatteri huoneen nurkassa tai jossain voi olla sähkölämmityksellä oleva peitto. Välillä myös suihkusta ei tullut kuin raikasta kylmää vettä.

Lounaan jälkeen käytiin tutustumassa Paron kansallismuseoon, jossa ei valitettavasti saanut ottaa mitään kuvia. Pieni museo, mutta ihan kiinnostava sekoitus kaikkea. Museolta matka jatkui Paron dzongille, eli uskonnolliseen ja hallinnolliseen keskukseen. Linnassa saatiin kävellä ihan rauhassa - ei  muita turisteja. Linnasta oli hyvät näkymät myös Paron laaksoon, jonka sanotaan olevan myös yksi Bhutanin riisin viljelypaikoista - nyt pellot olivat ruskeina (sato kerätty pari kuukautta aiemmin), mutta satokautena laakso on vihreänä riisipelloista.

Ihmettelimme hetken aikaa myös Paron keskustaa, jonka jälkeen suunnattiin Bhutanin vanhimpaan luostariin. Luostarissa kiinnitti huomioita se, että alttarin eteen lattiaan oli upotettu paljon jalokiviä. Kuulemme turvallisempaa paikkaa jalokivien säilytykseen ei ole. Lopuksi suuntasimme hotelliin lepäilemään ja valmistumaan seuraavan päivän vaellukseen Tiger's Nestiin eli Taktsangin luostariin, joka sijaitsee noin 10 kilometrin päästä Parosta ison vuoren seinämällä.

Paro Dzong - 1600-luvulta

Paro Dzong

Paro Dzong ja munkki

Paron kaupunki ja laakso

Paron kansainvälinen lentoasema

Punakha - löysinkö Shangri-La:n?

Kun olin vieraillut Mulkkulaaksossa lähdimme käymään Punakhan kaupungissa, noin 15 minuutin ajomatkan päästä Lobesan kylästä. Kyseessä on Punakhan piirikunnan pääkaupunki, jossa on väkeä noin 6000 henkilöä. Punakhassa sijaitsee myös Dzong eli Linnaluostari, jossa on sekä maallinen hallinto että uskollinen hallinto.

Tällä hetkellä (talvella) Bhutan pääapotti henkilökuntineen olivat Punakhassa, koska se on talvella leudompi paikka olla - ja pääsimme näkemään myös ison joukkokokouksen, jossa hän luki buddlalaisia mantroja tuhansille ihmisille aamusta iltaan. Kyseessä olivat vuotuisa tärkeä uskollinen juhla. En nyt vertaisi suoraa "herättäjäjuhliin" (missä en ole koskaan ollut), mutta väkeä oli paljon ja he majoittuivat teltoissa ympäri aluetta.

Kun jatkoimme kohti Punakhan laaksoa - yht'äkkiä eteeni aukeni näkymä Punakhan Dzongista eli Druk Pungthang Dechen Phodrang eli Suuren Onnellisuuden Palatsista (rakennettu vuonna 1638) upeiden ja kirkkaiden Mo Chhu ja Pho Chhu jokien yhtymäkohdassa. Tässä kohtaa en voinut kuin hämmästellä ja ihastella paikan kauneutta ja harmoniaa. Yksinkertaisesti ehkäpä yksi upeampia paikkoja, joita olen matkoillani nähnyt.

Punakha Dzong

Muutamien kymmenien valokuvien jälkeen, jatkoimme matkaa ja kävisimme linnassa vielä myöhemmin -- ensin kuitenkin opas halusi näyttää Bhutan pisimmän riippusillan, jotka kulkee Pho Chhu (Tsang Chu) joen yli. Pituutta tällä riippusillalla on 180 metriä, jotenka ihan pienestä sillasta ei ole kyse. Kävelin siltaa pitkiin toiselle puolelle ja takaisin. Monet paikalliset kyselivät mistä olen tulossa (ja minne menossa) ja samalla otettiin useita selfie kuvia.

Bhutanin pisin riippusilta

Näkymä riippusilta - Pho Chhu joki laskee Bhutanin Himalajan vuoristosta

Sillan jälkeen kävimme katsomassa sitä aiemmin mainittua rukoushetkeä, josta suunnattiin Punakhan linnaan sisälle. Jälleen kerran hämmästykseni oli suuri -- niin vaikuttava paikka oli, erityisesti kun kävelin uskonnolliseen osaan, jossa munkit pitivät seremoniaa temppelissä vähän saman tapaan kuin aiemmin Nepalin Pokharassa: rummut pärisivät, pitkät torvet soivat, ja munkkien laulu. Tässä oli jotain maagista. Maallisen hallinnon osassa oli jännä nähdä että tosiaan yli 400 vuotta vanhan linnoituksen sisällä tehtiin ihan toimistotöitä useissa eri virastoissa.

Punakhan Dzong hallintorakennus linnoituksen sisällä

Punakhan Dzong - munkit poistuvat rukoushetkestä

Linnoituksen jälkeen lähdin tutustumaan itse Punakhan pieneen kaupunkiin, jossa oli menossa markkinat uskollisen juhlien vuoksi -- tunnelma oli lähes sama kuin Suomessa jossain pienillä maalaismarkkinoilla. Osallistuin arpajaisiinkin ja voitin buddlalaisen pitkän rukouslippunauhan, jotka ajattelin kesällä laittaa takapihalle.

Auringon laskiessa Punakhan laaksoon ajoimme vielä ylös korkean mäen päälle sijaitsevalle nunnaluostariin, josta oli upeat näköalat laaksoon ja kaupunkiin. Eräs mottoni tai teesini on ollut "Trying to find my Shangri-La" eli yritän matkoillani etsiä tarunhohtoista Shangri-La:n kaupunkia, jossa ehkäpä joskus voisin viettää pidempää aikaa. Tai kuten elokuvan Sininen kuu yhteydessä todetaan (Shangri-La on harmoninen ja eteerinen laakso läntisellä Himalajalla. Laaksossa sijaitsee buddhalainen luostari. Shangri-La on eräs esimerkki utopiasta, ja se on osaltaan ollut luomassa myyttiä Himalajan onnellisesta ja harmonisesta elämästä.) - lainaus Wikipedista.

Ehkäpä olin löytänyt tästä paikasta Shangri-La:n tai ainakin sisäisen Shangri-La:n - ainakin haluaisin joskus palata tähän kaupunkiin ja viettää siellä viikon tai jopa kaksi, ehkäpä pidempään. 

Käy Mulkkulaaksoon...

Hetkonen!!-- eikös sen pitäisi olla "Käy Muumilaaksoon..."?!? Ehkäpä Suomessa, mutta Bhutanissa voisi hyvinkin laulaa "Käy Mulkkulaaksoon" kun kävelin parin kilometrin matkan Lobesan kylästä Punakhan laaksossa kohti Chime Lhakhangin luostaria.

Olimme lähteet aamusta Thimphusta kohti Punakhaa, joka sijaitsee noin 1200 metrin korkeudella eli puolet Thimphun korkeudesta. Ennen tätä on kuitenkin ylitettävä Dochulan sola (Dochula pass), joka sijaitsee 3100 metrin korkeudella. Maisemat matkalla solaan olivat upeat - mäntymetsää, seetripuita, vehreää luontoa sekä hyvä kuntoinen tie, joka kiemurteli ylöspäin - maisemista tuli mieleen Norja tai Espanjan vuoristotiet. Pysähdyimme Dochulassa teelle ja yritimme ihailla Bhutanin Himalajan vuoristoa, mutta pilvet olivat edessä. Paikalla on useampia pyhäkköjä, ja rukousnauhoja ja lippuja oli viritelty useassa kohdassa matkaa. Dochulasta matka jatkui alaspäin tunnin ajan, kunnes pääsimme Punakhan laaksoon, ja Lobesan kylään. Myöhemmin kävisimme itse Punakhassa, mutta nyt oli tiedossa jotain outoa johon en ollut aiemmin matkoilla törmännyt --- jollei nyt puhuta nuorison "graffitaiteesta".

Mulkkuja oli maalattu lähes jokaiseen taloon - isompia ja pienempiä, ja myös matkamuistoja näistä elämän pienistä veijareista oli tehty ties minkälaisia versioita. Tarina juontaa juurensa tiibettiläiseen munkkiin, Drunka Kunleyihin - joka 1500-luvulla oli näillä seuduilla tunnettu myös "Pyhänä Kikkelinheiluttaja" tai "Jumalaisena Hulluna", mutta oikeasti hän oli Buddhalainen munkki, joka halusi ravistella uskonoppineita ja heidän käsityksiään - ja teki hieman outoja juttujakin. Tarun mukaan hän olisi ollut myös paikallinen Casanova ja vietteli nunnia ja muita naisia penistä heiluttamalla... No, nykyään paikalta löytyy hänen rakentamassa temppeli, jotka on myöhemmin laajennettu ja pariskunnat käyvät temppelillä saamassa siunauksen munkeilta . Sain myös itse siunauksen - tällä kertaa perinteinen vettä päälle, eikä mulkkua vilauteltu.. :)  Myöhemmin majoittautumisen (Hotel Lobesa) ja lounaan jälkeen iltapäivällä lähdimme käymään Punahkassa ja siellä olin lähellä löytää Shangri-La:n -- ainakin osa sydämestä jäi siihen paikkaan. Mutta se ansaitsee oman postauksen.

Seuraavassa kuvia Mulkkulaaksosta. Varoitus: Kuvat voivat järkyttää herkempiä tai sitten eivät..

Thimphu - hiljainen pääkaupunki

Thimphu on Bhutanin pääkaupunki, joka sijaitsee noin tunnin puolentoista ajomatkan päästä Parosta. Kaupungin väkiluku on 125000, kun koko maassa asukkaita on n. 0.8 miljoonaa. Thimphu sijaitsee noin 2500 metrin korkeudella, ja tämä huomasi kaupungilla kun ylämäkeen käveli - happea on hieman vähemmän kuin meren pinnan tasolla.

Aamusta lähdettiin heti katselemaan kaupungin nähtävyyksiä, joista ensimmäinen oli iso Buddha patsas (50 metriä korkea) joka oli vasta hiljaittain rakennettu. Kuulemma patsas on tehty Kiinassa, josta oltiin sitten laivalla tuotu Intiaan ja edelleen rekoilla palasina kuljetettu Bhutaniin. Mahtavan kokoinen tämä patsas oli ja sieltä oli hyvät näkymät Thimphun laaksoon. Seuraavaksi halusin nähdä Thimphun vilkkaimman risteyksen, johon oltiin aiemmin pystytetty jopa liikennevalot, mutta nykyisin ohjaus tapahtuu liikennepoliisin rytmikkäiden liikkeiden ohjaamana. Kovin ruuhkainen ei tämä(kään) risteys ollut, kuten ei muutenkaan koko pääkaupunki vaikka autoja oli suhteellisesti paljon liikenteessä. Koko pääkaupunkia tuntui hallitsevan kiireetön elämä ja rauhallisuus. Kaikki talot on rakennettu samanlaisen arkkitehtuurin mukaisesti, ja ne on koristeltu yleensä erilaisia buddhalaisilla symbooleilla ja taru-eläimillä (tiikeri, valkoinen lumileijona, garuda lintu sekä lohikäärme).

Buddha-patsas Thimphun kaupungissa

"Ruuhkaisen risteyksen" jälkeen suunnattiin Bhutanin postiin, jossa sai teettää omista valokuvista postimerkkejä noin 10 euron hintaan, jolla sai 16 postimerkkiä. Kannattaa käydä postin yhteydessä olevassa postimuseossa, jossa esitellään Bhutan postia ja erityisesti postimerkkejä. Enpä ollut uskoa näkemääni millaisia postimerkkejä tämä maa tuottaa -- mm. hologrammi postimerkkejä ja soivia (levy) postimerkkejä. Nykyisin maailmalla Bhutanin postimerkit ovat erittäin haluttua keräilykohdetta. Tuntui että Suomen postimerkit jäivät ihan toiseksi tässä sarjassa. Itse museo on muutenkin mielenkiintoinen, koska sieltä löytyi jopa postin ensimmäinen tietokone (Apple II), joka olivat aiemmin käyttäneet.

Postista siirryttiin sitten kansalliseen kangas- ja asustemuseoon, jossa oli kaikenlaista asustetta ja kangasta nähtävissä. Ihan kiva kohde jos haluaa nähdä eri Bhutanin maakuntien asusteita.

Thimphun ruuhkaisin risteys ja liikenteen ohjaus

Lounaan jälkeen lähdettiin katsomaan miten tehdään käsin paperia kaupungin toiselle puolelle, ja samassa yhteydessä voi nähdä miten paperille maalataan käsin erilaisia kuvia ja koristeita. Täältä tulin ostettua seinälle taideteos, jossa Bhutanin neljä taru-eläintä esiintyy. Seuraavana kohteena oli Bhutanin kansallisurheilun seuraaminen - eli jousiammunta. Parhaillaan oli käynnissä joku turnaus kansallisella Jousiampuma-areenalla, jossa seurattiin joukkueiden välistä kisaa. Ampumaetäisyys on 150 metriä, ja taulu on kooltaan noin metrin. Olihan se aika hurjan näköistä kun seurattiin maalialueella nuolien lentoa kohti taulua -- mutta yhtään yleisöön tullutta nuolta ei havaittu.

Jousiammuntaa - Bhutanin kansallisurheilua

Nähtävyyksien katselu jatkui seuraavaksi eläintarhassa, jossa nähtiin Bhutanin kansalliseläin - Takini, joka aika omituisen näköinen nisäkäs. Samaisessa pienessä eläintarhassa oli muutama lintukin pienessä häkissä.. Eläintarhalta mentiin nunnaluostariin, mutta siellä oli juurikin päivärukoukset tehty, jotenka eteenpäin -- paikallinen Taideopisto, jossa nuoret harjoittelevat eri taiteen muotoa (saven veistoa, puutöitä, metallitöitä) kunnes siirryttiin Kansallismuseoon katsomaan paikallisia Bhutanilaista taloa.. ja sieltä edelleen Bhutan Kansalliskirjastoon katsomaan maailman isointa kirjaa,.. tässä kohtaa otettiin sitten stoppi ja mentiin juomaan teetä. Jotenkin alkoi tämä juokseminen nähtävyydeltä toiselle hieman väsyttämään. Iltapäivän päätteeksi käytiin vielä paikallisessa linnassa, eli Dzongissa, jossa on sekä maallinen että uskollinen hallinto. Dzongit olivat Bhutanin reissulla todella mielenkiintoisia paikkoja, koska en ole aiemmin nähnyt vastaavia rakennuksia missään muualla.

Bhutanilaista ruokaa

Illalla mentiin vielä syömään paikalliseen ravintolaan, ja täällä saatiin maistella aika outoja makuja: kuivattua rasvaista sianlihaa, kuivattua naudan lihaa, kuivattua (intialaista) kalaa, punaista riisiä, juustochilejä (paikallinen herkku), pinaattimuhennosta sekä juoda voiteetä, johon laitettiin paahdettuja riisin jyviä. Voitee jakaa mielenpiteitä - mutta itse pidin siitä kovasti. Pääsin myös maistamaan Bhutanissa tehtyä viskiä, ihan hyvää sekin.

Lopulta lähes 12 tunnin kierroksen jälkeen palattiin hotelliin ja tuntui että oltiin nähty koko Thimphu ja sen nähtävyydet aika tarkasti. Päivällä olimme myös kävelleen kaupungilla ympäriinsä.. muutamissa taloissa oli vasta nähty kikkelimaalauksia (peniksiä), mutta seuraavassa kohteessa niitä olikin sitten joka puolella..

Bhutanin Kansalliskirjasto

Lento Bhutaniin

Palasin Pokharasta kaoottiseen Kathmanduun yhdeksi yöksi, ja tänään jatkoin matkaa Bhutaniin, joka on minun 81. maa jossa olen käynyt. Lentoasemalla oli heti aluksi jännä paikka, kun monitorit näyttivät että lento on lähdössä vaikka oikeasti se lähti vasta kolmen tunnin päästä. Eikä kukaan tiennyt asiasta mitään.. tunnin odottamisen jälkeen checkin avautui ja ruuhka oli taas valmis. Onneksi oli business luokan liput, joten pääsin hässäkän jälkeen loungeen rauhoittumaan. Itse boarding oli kanssa aikamoinen härdelli, kun pienestä terminaalista lähtee useita koneita. Bussilla koneelle, ja sitten alkoi mahtava matka DrukAirin Airbus 319 koneella kohti Paroa. Business luokassa oli leveät istuimet 2+2 jaolla, yhteensä 16 istuinta - economyssa normi 3+3. Ennen lentoon lähtöä tuli kuumat pyyhkeet ja mehua.

Nousu Kathmandun kentältä oli aikamoista räminää johtuen kiitoradan pinnasta mutta ylös päästiin Kathmandun keskustan yläpuolella kaartaen. Lennon aikana oli mahdollisuus nähdä maailman viisi tai kuusi isointa vuorta, varsinkin jos sattui istumaan koneen vasemmalla puolella. Minulla paikka 4A, joten näkyi ja millä tavalla!! Voi kiesus että näkymät olivat upeat kun päästiin savusumua yläpuolelle ja lentokorkeuteen. Kapteeni välillä kertoi mikä vuori oli milloinkin näkyvissä samalla kun henkilökunta tarjosi välipalaa posliiniastioista ja viiniä lasiin. Harmittavasti lento kesti vain 45 minuuttia, jotenka puolen tunnin kuluttua lähdettiin laskeutumaan Paroon, joka on operoinnin kannalta yksi maailman vaarallisimmista lentokentistä... ja sen kyllä huomaisi, kun lähdettiin vuorten ja mäkien välistä kaartamaan 2500 metrin korkeudella olevaa Paron laaksoa ja kenttää. Välillä näytti siltä että siipi osuu maahan turbulenssin vatkatessa konetta. Netistä löytyy videoita Paron kentälle laskeutumisista. 

Maahantulomuodollisuudet olivat nopeasti ohi, ja löysin oppaan ja kuljettajan nopeasti odottamassa parkkipaikalla. Ilma ulkona oli syksyisen raikas ja kuulas, lämpötila 12 astetta. Jos lento oli huikea, niin on tämä Bhutankin verrattuna Nepaliin. Tiet loistokunnossa, talot tehty saman mallin mukaan, ei roskia missään eikä myöskään paljoa ihmisiä. Maisemat muistuttavat vähän Sveitsiä. Tunnin ajomatkan jälkeen saavuttiin Thimphuun Bhutanin pääkaupunkiin, jossa asuu noin 125000 asukasta. Koska oli jo ilta kävin katsomassa yhden tempppelin ja suuntasin majoitukseen. Huomenna on tarkoitus jatkaa kaupunkiin tutustumista.

Alla muutama kuva lennosta Paroon - Mount Everest näkyy myös.

Mt. Everest 

Himalaja

Druk Airin lennot

Laskeutuminen Paron laaksoon vuorten välistä

Paron laaksoa ja hallinnoinen/uskollinen keskus