Ashgabat - valkoinen utopia

Darvazan kaasukraaterilta matka jatkui yön jälkeen kohti Turkmenistanin pääkaupunkia Ashgabatia, johon oli matkaa noin 280km keskellä Karakumin aavikkoa joka vain tuntui jatkuvan joka suuntaan ja välillä dyynit olivat jopa toistakymmentä metriä korkeita. Noin parikymmentä kilometriä ennen kaupunkia moottoritie muuttui aivan tasaiseksi 6-kaistaiseksi tieksi - kuitenkaan autoja ei ollut paljoakaan liikenteessä.Yhtäkkiä kuljettaja kaartaa sivuun moottoritieltä isolle parkkialueelle. Tässä kohtaa ajattelin että käydään tankkaamassa, mutta ei — Suuri Johtaja on määrännyt että likaisella autolla kaupunkiin ei saa ajaa, vaan ne on AINA pestävä, niin nytkin. Jatkoimme matkaa kiiltävällä maasturilla kohti Ashgabatin utopista keskustaa. Kaikkialla isoja katuja, siistiä, ja suurin osa autoista valkoisia. Ohitimme lentoaseman - terminaalit näyttävät lentävältä haukalta ja niitä on kolme: yksi ulkomaan terminaali, yksi kotimaan terminaali ja yksi vain ja ainoastaan presidentin käyttöön varattu terminaali!!! Jatkamme kohti hotellia - ketään ei näy missään ja autoja on suhteellisen vähän. Tämä on kuin Pohjois-Korean pääkaupungin ja Las Vegan sekoitus.

Iltapäivällä kaupunkikierros on hämmentävä: Isoja valkoisia taloja tehtynä Carraran (Italia) marmorista, taas leveitä katuja, neutraalisuuden kaari - jonka päällä on 12 metriä korkea kullasta tehty ensimmäisen Suuren Johtajan patsas, itsenäisyyden aukio (eikä ketään sielläkään). Seuraavaksi Maailmanpyörä - siellä nyt on varmasti väkeä — no ei ollut, ei ketään missään. Entäpä iso häätalo, jonka päällä on kuutiossa maapallo, jossa Turkmenistan on tietysti kullattuja — ei ole täälläkään kuin muutama kadun laukaisija... Niin, tästä vielä yksi juttu. Yritämme lähestyä presindentin residenssiä - poliisit pysäyttävät ja pyytävät poistumaan. Samalla näkyy neljä isoa katujen pesuautoa. Ovat pesemässä noin 6km mittaista isoa tietä, joka pitkin presendentti ajaa töihin Mersun S600 autollaan, kunhan hän on ensin ajanut kukkulalla sijaitsevalta asunnolta alas Hummer-autollaan. Kukaan muu ei saa omistaa Hummer-autoa kuin presidentti.. 

Lopulta palaan takaisin hotelliin, josta ostan internet-yhteyden kun sitä mainostetaan. Yhteys aukeaa, mutta kaikki sosiaalisen median sovellukset sekä VPN yhteydet on blokattuna. Tämäkin vielä... Aamulla on ainakin lento Maryn kaupunkiin Turkmenistan Airlinesin kyydillä. Terminaali (kotimaan) on todella siisti ja turvatarkastukset tiukkoja. Sain lentää 40 minuutin kotimaan lennon Suuren Johtajan silmän alla - hänen kuvansa on matkustamaton edessä ja hän tuijottaa ilkikurinen ilme kasvoillaan koko matkustamoa. 

Ashgabat todellakin yllätti — Ashgabatissa myös kamerani hajosi, ehkäpä Suuren Johtajan käskystä. En tiedä.. 

Marysta jatkoin matkaa Mervin kaupunkiin, jossa on paljon vanhojen sivilisaatioiden jäänteitä. Täällä oli myös paljon pyhiinvaeltajia eri osasta Turkmenistania. He olivat erittäin kiinnostuneita valkoisesta miehestä, joista kaukaa. Moni halusi ottaa kuvan, ja he toivottivat onnea matkoillani (tulkki käänsi). Kävin myös tutustumassa paikalliseen moskeijaan, jossa valmistettiin juuri perjantairukouksen jälkeen olevaa ateriaa. Tälläkin ihmiset olivat erittäin ystävällisiä....Mutta paras oli vielä edessä. Saavuin viimeiseen pyhään moskeijaan. Kävin sisällä - mutta tullessani ulos vastaan tuli ehkäpä noin 20-30 nuorta naista iältään ehkäpä 15-25 vuotiaita pukeutuneena upeisiin perinteisiin asuihin. Yht’äkkiä yksi otti minua kädestä kiinni ja vei pihalle — no siinä sitä oltiin naisten ympäröimänä ja kaikki halusivat ottaa kuvia ja osa puristi kättäni todella kovaa ja ihmettelivät valkoista ihoa. Olo oli kuin elokuvatähdillä. Aloin nauramaan, kun muistin Leevi and The Leavings yhteen kappaleen ”Turkmenistanilainen tyttöystävä” sanat.. Siinä sitten kuvailtiin monta minuuttia, kunnes piti lähteä jatkaa matkaa kohti Uzbekistanin taas läpi Karakumin aavikon (330km). 

(En kaikessa hässäkässä saanut otettua yhtään kuvaa siitä kaaoksessa nuorten naisten keskellä — ehkäpä parempi, niin.... ) 

Helvetin porteilla

Khivasta matka jatkui Turkmenistaniin, joka tunnetaan äärimmäisen diktatuuriin maana jota johtaa todella tiukalla otteella prosentti Berdimuhamedow, joka on järjestyksessään toinen maan prosentti. Turistit eivät pääse maahan ilman tiukkaa viisumiseulaa, ja vaikka sellaisen saa, on pakko ottaa valtion hyväksymästä matkatoimistosta opas matkan ajaksi. Olin suunnitellut olevani maassa kolme päivää, joista ensimmäisenä menisin ehkäpä maan mielenkiintoisempana pidettyyn kohteeseen - Helvetin porteille tai Helvetin ovelle, Darvazaan, palavan maakaasukraaterin luo.

Ylitin rajan Dashogousin raja-asemalla, jossa on tiukka tarkistus molempien maiden toimesta, mutta erityisesti Turkmenistan puolella. Onneksi opas tuli vastaan ja hoiti ohi kaikkien jonojen. Tullissa kyseltiin huumeista ja aseista, ja kuitenkin pengottiin laukku ja erityisesti matkalääkkeistä oltiin tarkkoja. Rajan ylitys kesti yhteensä noin tunnin, jonka jälkeen hyppäsin isoon maasturiin, jolla suunnattiin ensin 100km Konye-Urgench kaupunkiin. Kaikkialla oli isoa leveää katua ja prosentin kuvia. Kaupungissa lounaan ja päiväunien (!! Ravintolassa opas pyysi ison huoneen, jossa syötiin lattialla istuen ja myöhemmin leväten) lähdimme katsomaan paikallisia moskeilijoita satojen vuosien takaa. Ilman lämpötila oli jo helvetillinen tässä kohtaa, +42 astetta puhaltaen kuumasti Karakumin aavikolta päin. Tässä lämpötilassa en kauan viitsinyt nähtävyyksiä katsella, ja otimme suunnaksi Darvazan - jonne oli matkaa noin 270km.

Matka Darvazaan kulkee erään isoimman aavikon läpi, Karakumin, joka tarkoittaa mustaa tai ääretöntä aavikkoa. Ja jälkimmäisestä se vaikutti. Välillä eteen tuli joku täysin uusi kaupunki, jonka valtio oli rakentanut nomadi kansoille - mutta ei niissä kukaan asunut. Tiet jatkui ja jatkui, välillä todella huonokuntoisena ja välillä täysin uuden asfalttin päällä. Vihdoin illalla klo 18 jälkeen saavuimme Darvazaan — helvetin porteille. 

Darvaza syntyi vuonna 1971 kun silloisen Neuvostoliiton kaasuministeriön joukot tekivät porauksia alueella, ja yhden kaivannon porauslaitteisto räjähti. Tällöin he päättivät että sytytetään kaivanto tulee, jotta se sitten sammuu aikoinaan — eipä ole vieläkään sammunut. Paikalla ei ole mitään majoitusta tai ravintoloita, jonka ainoa tapa on nukkua teltassa ja tehdä ruoka itse. Niinpä mekin teimme. Ihmettelin tovin että miksi paikalle oli tullut toinen maastoauto ja kuljettaja — syynä se, että kuljettaja joka haki meidän rajalta ei saa ajaa autollaan pääkaupunkiin, vaan hänen on palattava takaisin. Tässä taas erityinen piirre tässä maassa. Sytytimme nuotion ja grillasimme shaslik lihoja iltapalaksi ja joimme ”tulivettä” eli vodkaa. Opas osoittui erittäin mielenkiintoiseksi henkilöksi, jonka kanssa keskustelimme pitkään - turvallisuussyistä en paljasta asiota. 

Aurinko laski dyynien taakse, ja kraaterin hehku alkoi voimistua. Oli aika lähteä taas kiertämään, nyt pimeässä, kraateria. Näkyä oli todellakin kuin maailmanlopun meiningistä. Kaasun liekit loimusivat ja kuumaa ilmaa nousi vasten kasvoja, välillä todellakin polttavan kuumaa. Yövyin noin 100 metrin päässä kraaterista, ja koska lämpötila oli vieläkin noin kolmekymmentä astetta pidin teltan oven auki koko yön. Punainen hehku ja kaasun kohina tuntui teltassa. Ketään muita turisteja ei ollut paikalla — olin koputtamassa helvetin portilla aivan yksin.... 

Khiva - kuin museossa asuisi

Terveiset Museosta! Siltä sitä vähän tuntuu kun majoituin kahdeksi yöksi Khivan kaupunkiin ja erityisesti sen vanhaan kaupunkiin, joka on muurien ympäröimä (800x400 metriä) oleva alue. Kaikki on viimeisen päälle kunnostettua ja laitettua. Muurien sisältä löytyy useita entisiä koraanikouluja (medressoja tai madressoja), jotka on nyt kunnostettu museoiksi ja yhdestä löytyy jopa hotelli. Turistien pitää ostaa erillinen lippu, jolla pääsee eri nähtävyyksiin sisään - itse kaupungin katuja saa vapaasti kävellä. Kun lippu oli hankittu, niin pitihän sitä nyt kaikessa sitten käydä katsomassa ja siihen menikin sitten viisi tuntia aikaa mukavassa 40 asteen lämpötilassa.

Kuuluisimpia nähtävyyksiä on Kalta Minor minareetti, josta piti tulla aikoinaan yli 70 metrin korkuinen, mutta se jäi keskeneräiseksi vain 27 metrin korkeuteen. Kaupungin korkeimmat minareetit ovat sitten lähes 40 metrin korkuisia. Kaupungista löytyi myös (tyhjä) haaremi, oikeustalo (ja teloitusaukio), sekä isompi karavanseija eli karavaareiden (siis kamelilla liikkuneiden) yöpymispaikka, joka on nykyisin iso turisti-basaari. Vaikka kadut olivat täynnä myyjiä, niin kukaan ei tullut huutelemaan mitään tai tyrkyttämään. Ehkäpä kielimuuri on vielä esteenä. Kaupungista löytyy vain muutama ravintola tai kahvila, ja niissä tunnelma oli hyvin seesteinen mutta kuitenkin ystävällinen ( osa tarjoilijoista osaisi englantia ja menutkin olivat englanniksi). 

Seuraavassa on muutamia kuvia upeasta kaupungista - en nyt viitsi lähteä kertomaan niiden historiaa, kun ne löytyy kumminkin netistä tai paikan päällä opas kertoo paljon asioita - ainakin minun kohdalla, ja välillä mentiin aika yksityiskohtaisesti läpi kuka on kukin, ja mitä tietty profeetta oli sanonut. Sellainen yksityiskohta jäi mieleen, että kaikkien rakastama algebra on juurikin keksitty Uzbekistanissa ja Khivassa Herra Algebra toimesta!! Sekä toinen - eräs herra oli 990-luvulla jo keksinyt että maapallo on pyöreä ja kuvannut siihen eri mantereet. Tässä kohtaa olin hieman, että MITÄ? Näin kuulemma on, ja alkuperäinen karttapallo on Englannissa jollakin yksityisellä henkilöllä. Samarkandissa on kuulemma kopio tästä- jotenka odotan nyt mielenkiinnolla että pääsen näkemään sen karttapallon! 

Seuraavaksi matkani jatkuukin kolmeksi päiväksi Turkmenistaniin, jonne matkustan Karakumin eli mustan aavikon läpi kohti Darwazaa eli Helvetin esikartanoa - palavaa kraateria, jonka luona vietän yön (teltassa) keskellä kuumaa aavikkoa ja kuumana palavaa maakaasukraateria. Rajan ylitys tulenee myös olemaan mielenkiintoinen. 

Kyzylkumin aavikolla

Nukusista jatkoin matkaa Kyzylkumin aavikolle, joka käsittää suurimman osan Uzbekistan alueesta rajoittuen Amu-Dariya ja Syr-Dariay jokien väliiin. Kyzylkum tarkoittaa punaista aavikkoa ja nimensä se on saanut punaisesta kiviaineksesta jota aavikolla löytyy. Lämpötila kesäkuussa 2018 oli ”vain” 40-45 asteen välillä, mutta myöhemmin kesällä lämpötila voi olla huomattavasti kovempi.

Kävin tutustumassa Elliq-Qala nimiseen alueeseen, joka tarkoittaa viisikymmentä linnoitusta, koska alueella on paljon 300BC-1500AD välisenä aikana rakennettua linnoitusta. Rakennusmateriaaleista (savi!) johtuen eroosio on tuhonnut osan linnoituksista ja osa on tuhottu mm. Tsingis Khaanin toimesta. Upein linnoitus oli Ayaz-Qala, joka koostuu kolmesta erillistä linnoituksesta yhden ollessa aina korkeammalla kuin toinen. Torpak-Qala oli puolestaan isoin linnoitus sisältäen myös kaupungin joka on muurien sisällä. Kyzyl-Qala, eli punainen linnoitus, oli kovan restauroinnin kohteena.

Mikäli alueella haluaa vierailla muista ottaa vettä mukaan riittävästi. Missään ei ole varjoa ja aurinko sekä kova tuuli ovat armottomia. Helpotusta tuo Ayaz-Qalan vieressä oleva jurtta”kylä”, josta saa tarvittaessa pientä syötävää ja voi siellä myös tarvittaessa yöpyä. Turisteille tarkoitettu paikka, mutta olihan se ihan kiva olla jurtan suojassa, juoda vihreää teetä sekä syödä maukasta vesimelonia. 

Kyzylkumin aavikolla

Kyzylkumin aavikko käsittää suurimman osan Uzbekistanin alueesta, joka jää Amu-Dariya ja Syr-Dariya jokien väliin. Nimi tarkoittaa punaista aavikkoa, vaikkakin se paikka jossa kävin oli lähinnä keltaista hiekkaa, mutta osa kivistä oli punertavia - siitä siis tulee aavikon nimi. Kuumimpaan aikaan lämpötila voi nosta yli 60 asteen. Näin kesäkuussa 2018 lämpötila oli 40-44 asteen välillä ja aavikolla ollut tuuli tuntui kuin joku olisi laittanut hiustenkuivaajan naaman eteen.

Kävin tutustumassa Nukusin ja Urgenchin kaupunkien koillispuolella olevaan alueeseen, joka tunnetaan nimellä Elliq-Qala, eli viisikymmentä linnoitusta. Nimi johtaa juurensa siitä, että alueella on ollut/on viisikymmentä erillaista linnoitusta aina 300 BC - 1500 AD väliseltä ajalta. Suurimmaksi osaksi linnoituksen on tehty savesta, jota saatiin mm. Amu-Dariya joelta. Rakennusmateriaaleista ja voimakkaasta tuulesta johtuen eroosio on tehnyt tehtävänsä, mutta muutamia linnoituksia on edelleen nähtävissä osan ollessa jo kadonneet maisemista.

Linnoituksen oltiin rakennettu yleensä kukkulan päälle, josta oli näkymä toiseen linnoitukseen ja näin ollen viestintä linnoituksien välillä oli helppoa. 

Vierailin neljällä eri linnoituksella, joista Ayaz-Qala oli upein ja huomattavin sisältäen kolme erillistä linnaa. Torpak-Qalan linnoitus oli taas isoin kooltaan sisältäen linnan ja kaupunkia ympäröineet isot muurit. Lisäksi kävin Kyzyl-Qalassa, eli punaisella linnoituksella, joita Uzbekistanin valtio on alkanut remontoimaan aika kovalla kädellä tarkoituksena tarkentaa linnoituksen muurit uudestaan. 

Kävin myös syömässä lounasta Ayaz-Qalan lähellä olevassa jurttakylässä, joka on oikeastaan rakennettu vain turisteja varten. Eipä siinä mitään huonoa ole - mukava oli istua jurtassa pois polttavan auringon alta ja nauttia vihreää teetä ja vesimelonia. Kyzylkumin aavikolla matka jatkui Khivan tai Hivan kaupunkiin, joka tunnetaan myös ”ulkoilmamuseona”, niin tarkkaan vanha kaupunki on restauroitu että tunnelma on kuin museossa kävelisi. Majoitus on vanhojen muurien sisäpuolella — tästä kaupungista seuraavassa artikkelissa. 

Aral-järvellä

Lensin Tashkentista Uzbekistan Airwaysin puolentoista tunnin lennon luoteis-Uzbekistaniin, Nukusin kaupunkiin, joka toimii myös autonomisen Karakalpakistanin pääkaupunkina. Eipä näkynyt lennolla muita turisteja... Nukusista lähdin käymään Aral-järvellä, tai no — mitä siitä nyt on ns jäljellä. Kohteena oli Mojnakin kylä, noin 200km pohjoiseen Nukusista. Mojnak oli aiemmin ollut iso ja tärkeä kalastussatama Neuvostoliiton aikana. Järven pinta alkoi kumminkin jo 1970 luvulla laskea, kunnes 1984 hommat piti Mojnakissa lopettaa koska vesi ei enää yltänyt tähän satamaan. Tätä veden vähenemistä jatkui sitten vielä pitkään - ja järven vesi muuttui suolaiseksi. Tähän on useampia syitä, mutta merkittävin oli Uzbekistanissa (vieläkin) harjoitettu puuvillan viljely, jossa käytettiin häikäilemättä Amu-Dariya joen vettä, joka saa alkunsa Pamir-vuoristosta ja joka aiemmin laski Aral-järveen. Myös Neuvostoliiton aikeet laajentaja Aral-järveä yhdistämällä suolaiset osat makean veden osaan pahensi vain tilannetta.

Mitä sitten Mojnakissa on? Pieni hiipuva kylä, ja entisen sataman edessä useita ruosteisia kalastusaluksia odottamassa kunnes eroosio ne pikkuhiljaa hävittää. Eipä sitten oikeastaan muuta. Itse järvelle olisi ollut vielä 250km matkaa, mutta sinne asti en viitsinyt lähteä, olihan matka Nukusista kestänyt yli kolme tuntia, ja takaisinkin pitäisi vielä päästä - koska Mojnakissa ei ole hotelleja, eikä missään muissakaan kylissä. Kävin tosin syömässä lounasta, ja yllätys, yllätys — sain paistettua karppia!! Hetkonen... mistäs ne kalat nyt tulee. Selvisi että lähellä on vielä pieniä vesialtaita, joissa kaloja kasvatetaan kyläläisten ravinnoksi. Vientiin asti sitä ei enää ole.

Myöhemmin illalla palasin uinuvaan Nukusin kaupunkiin, ja kävin vierailulla vielä upeassa museossa, jossa on kaikkea avantgard taiteesta historiallisiin koruihin ja pukuihin. 

Tashkent - Keski-Aasian metropoli

Terveiset Keski-Aasiasta, jossa olen kahden viikon matkalla tutustuen kahteen uuteen stan-valtioon: Uzbekistaniin ja Turkmenistanin. Lensin Tashkentiin Istanbulin kautta Turkish Airlinesilla. Ensimmäinen kosketus maahan tuli jo Istanbulin lentoasemalla, missä kohtaisin uskomattoman näyn: Uzbekistanilaiset vanhemmat naiset tulivat isojen ostoksien kanssa boarding gatelle ja vetivät päälle isot pitkät takit, joiden sisään he alkoivat tunkemaan ostoksia isoihin sisätaskuihin. Lisäksi kyselivät monelta, että voisiko hän viedä tietyn ostoskassin koneeseen. Myöhemmin viranomaiset punnitsivat kaikkien käsimatkatavarat ja nämä baabuskat näyttivät aika hassuilta isoine takkeineen. Myöhemmin selvisi että nämä vievät ostoksia myytäväksi edelleen Tashkentin toreilla. Lentokoneessa kaaos jatkui Uzbekkien tunkiessa tavaroita matkatavarahyllyihin... jopa Turkish Airlinesin lentoemot näyttivät välillä huvittuneilta koko kaaoksen keskellä.... no, matkaan päästiin.

Moni oli pelotellut Uzbekistaniin saapumisen vaikeutta. Valta on vaihtunut pari vuotta sitten, ja nyt olin todellakin hämmästynyt verrattuna vuoden takaiseen kokemukseen Tajkistanistanissa missä meni kaksi tuntia ennen kuin pääsi pois kentältä - nyt Uzbekistanissa tämä homma (viisumien haku, passin tarkistus, ja tulli) kesti vain kymmenen minuuttia ja olin ulkona lentoasemalta.. josta siirryin Hotel Uzbekistaniin, todella reliikki-hotelli neuvostoajoilta. 

Aamupäivän lepohetken jälkeen lähdin kaupungille katsomaan nähtävyyksiä - ensimmäisenä kuuluisa madressa alue, jossa oli paljon moskeijoita ja entisiä koraanikouluja, jotka nyt toimivat matkamuistojen myymälöinä. Kävin myös katsomassa maailman vanhinta koraania, jonka kertoman mukaan on kirjoittanut profeetta Muhammedin ystävä... Samaisessa näyttelyssä oli paljon erilaisia koraaneja. Täällä oli valokuvaaminen kiellettyä. Itse madressa alueet olivat upeita, ja jatkossa on tiedossa upeampia paikkoja Uzbekistaniin silkkitien kaupungeissa. 

Iltapäivästä kävin paikallisessa basaarissa, jossa on menoa ja meininkiä. Ei näkynyt turisteja täällä - ja minulta tultiin jopa kysymään mistä olen, koska erotuin joukosta aika hyvin. Lopuksi ajettiin metrolla takaisin hotelliin. Metroissa saikin kuvata, kunhan kysyi poliisilta luvan. Aiemmin tämä ei ollut mahdollista. Uzbekistanin tuntuu vapautuvan enemmän.