lauantai 16. syyskuuta 2023

Matkailun sadonkorjuu 2023 ja tulevia matkoja

Vuorossa on taas perinteinen matkailun sadonkorjuu vuodelle 2023 eli katsaus tämän vuoden matkoihin sekä tulevia matkoja. Kuten vuosi sitten maailman geopoliittinen ja epävakaa tilanne erityisesti Euroopan osalta jatkuu, joka osaltaan on vuoden aikana vaikuttanut kaikkeen ja kaikkiin, myös matkailuun. Matkailu sinällään on taas elpynyt koronapandemiasta, mutta samalla vaikka matkustaja määrät ovat nousseet ovat myös hinnat erityisesti lentomatkustaminen osalta eli takana ovat halvat lentojen hinnat vaikkakin välillä hyviä lentotarjouksia onkin saatavilla. Seuraavaksi vuoden 2023 kohteisiin.


Värikkäitä lehtiä ja kurpitsalyhtyjä - syksyn merkit 


Viro: Tallinna

Loppiaisena matkustimme kolmeksi päiväksi Tallinnaan ja majoituin Viru-kadulla olevaan pieneen keskiaikaiseen Cru hotelliin. Tämä taisi olla jo neljäs kerta tässä hyvässä hotellissa. Matkasta en muuten alkanut erillistä juttua tekemään koska Tallinna on niin tuttu kohde suomalaisille ja muista blogeista löytyy riittävästi Tallinnan aiheisia juttuja. Tallinnassa olen käynyt kymmeniä kertoa ja kerran Tartossa, eli ehkäpä pitäisi joskus suunnata vaikkapa Saarenmaalle tai Itä-Viroon.

Filippiinit: Cebu ja Bohol

Tammikuun loppupuolella matkustimme 12 päiväksi Filippiineille käyden Cebun ja Boholin saarilla. Matka Filippiineille oli huomattavan pitkä Helsingistä (Finnair) Dohan (Qatar Airways) kautta Cebulle siten, että lähes kaksi vuorokautta meni matkoihin. Pitkästä aikaa pääsin kokemaan myös aikaeron rasituksen. Olisi pitänyt viettää aikaa saarilla 2-3 viikkoa jotta kohteita olisi päässyt näkemään paremmin, mutta talvilomapäiviä ei ollut enempää käytettävissä. 
Värikäs Jeepneys bussi Boholin saarella, Filippiinit


Kreikka: Ateena

Maaliskuun lopussa lennähdimme pitkäksi viikonlopuksi Kreikan Ateenaan, jossa en ollut aiemmin käynytkään. Ateenan kaupunki on erittäin laaja, mutta antiikin aikaiset nähtävyydet ovat suhteellisen lähellä tosiaan jotenka niihin oli kiva tutustua rauhassa kävellen paikasta toiseen ja nauttia aurinkoisen ja keväisen Ateenan lämmöstä. Lennot Ateenaan olin ostanut jo edeltävä vuonna - erittäin hyvä Aegean Airlines hintojen vuoksi. Myös lentoyhtiönä Aegean Airlines oli mitä parhain. 

Ateena - Roman agora ja taustalla Akropolis


Unkari: Budapest, Szentendre ja Eger 

Pääsiäisen aikoihin, pari viikkoa Ateenan matkan jälkeen, puolisolla olikin pienempi vapaa ja niinpä varasimme ex-tempore lennot Helsingistä Budapestiin. Jos Ateenan lennot olivat halvat niin Budapestin taasen eivät yli 350 euroa henkilö. Budapestissa olin käynyt kerran aiemmin, vuonna 2009, jotenka tällä kertaa teimme pari päiväretkeä läheisiin kaupunkeihin - Szentendreen ja Egeriin. Se mikä jäi mieleen Budapestista että pääsiäisen aikana moni paikka oli kiinni vaikka kaupungissa oli paljon turisteja - esim. kauppahalli oli täysin kiinni. 
Szentendren kujilla


Pakistan: Karakoram Highway 

Tämän vuoden ehkäpä upein ja samalla haastavin matka suuntautui kesäkuun alussa Pakistanin pohjoisosiin Karakoram Highwaylle Islamabadista Kiinan rajalle ja sieltä pohjoisen Pakistanin ja Afganistanin rajaa pitkin Chitraliin, Swatin laaksoihin ja Peshawarin kautta takaisin. Matkustimme kolmen vuoriston alueella: Himalajan, Karakoramin sekä Hindu Kush vuoristossa ja niiden laaksoissa. Teimme matkaa nelivetomaasturilla upeissa maisemissa 15 päivän ajan ja tähän päälle pari vuorokautta Pakistaniin matkustamiseen ja takaisin. Haasteelliseksi matkan teki erityisesti viisumin saanti, josta löydät tarkemmin juttua alla olevista matkakohtaisista jutuista. Välillä myös korkea ilmanala aiheutti hieman outoa oloa, sillä kävimme lähes 4800 metrin korkeudella ja mutta yöpymiset sentään olivat alle 3000 metrissä. Vuoden 2023 paras matka voisin jopa todeta - kaikesta huolimatta. 

Sardinia ja Korsika 

Pakistanin matkan jälkeen lähdimme heti "lepolomalle" Välimerelle Sardinian ja Korsikan saarille viikoksi. Lepolomaksi tätä voi hyvin kutsua Pakistanin jälkeen, vaikka ajoin Sardinian saarella yli 600km ja majoituimme lähes joka yö eri paikkaan. Pääsimme kuitenkin nauttimaan niin Ranskan kuin Italian hyvistä ruoasta ja juomasta. Korsikan saarella kävimme vain sen eteläisessä kärjessä sijaitsevassa Bonifacion kaupungissa, jotenka ainakin Korsikalta jäi vielä paljon nähtävää. Sardiniassa sentään ajoimme saaren pohjois- ja keskiosien läpi erittäin upeissa maisemissa. 

Sardinian "ralli" - saaren keskiosan hyväkuntoinen tie


Tulevat matkat ja suunnitelmia

Loppuvuodelle on tiedossa ainakin yksi matka ja yksi uusi maa. Alunperin suunnittelin matkaa Iraniin, mutta alkuvuoden viisumihässäkän vuoksi päätin jättää väliin. Myös Irak oli suunnitelmissa, mutta lennot olivat sinne suhteellisen kalliit. Mutta kun sähköpostiin tuli tarjouksia Aegean Airlinesilta, niin kohteeksi tulikin Egypti.

Eli lokakuussa matkaamme viikoksi Egyptiin lentäen Helsingistä ensin Luxoriin: Helsinki-Ateena-Kairo välit Aegean airlinesilla ja Kairo-Luxor, Nile Air -- "Niilin Hanhet" (?!?) yhtiöllä. Luxorissa on aikaa kolme täyttä päivää jolloin tulee käytyä katsomassa niin Luxorin kuin Karnakin temppelit sekä "toisel' puol' jokkee' eli Niilin länsirannalla sijaitsevalla Kuninkaiden laaksossa ainakin. Luxorista lennämme Kairoon takaisin "Niilin Hahnilla" ja käymme parin päivän aikana katsomassa Gizan pyramideja ja Kairon kaaosta. Henkisesti varautunut Egyptissä yleisessä häsläykseen ja turistien "huijauksiin". Paluussa pysähdymme yhdeksi yöksi Ateenaan. 

Muita suunnitelmia tälle vuodelle ei vielä ole, mutta Bahrainiin tai Kuwaitiin pääsisi aika halvalla turkkilaisella Pegasus Airlinesilla. Finnarin pisteitä on sen verran vielä käyttämättä että ehkäpä ennen uuteen Avios järjetelmään siirtymistä pitäisi ne käyttää palkintolentoihin.

Tammikuun 2024 lopussa teemme kahden ja puolen viikon matkan Sri Lankaan. Tämän matkan lennothan varasin jo toukokuussa ns. Plan B operaationa mikäli Pakistaniin ei oltaisi päästy puuttuvien viisumien vuoksi, mutta kun pääsimme Pakistaniin niin siirsin lennot tammikuulle. Qatar airwaysilla pystyi hyvin siirtämään lentoja ja sittemmin olen niitä pari kertaa muuttanut. Lennämme siis Dohan kautta Colomboon ja sieltä aloitamme kiertomatkan Sri Lankan saarella. Olen varannut sieltä paketin, johon kuuluu majoitukset, kuljetukset ja tietyissä kohteissa opastukset. Alustava ja aika klassinen reitti tulee olemaan: Negembo (1 yö) - Anuradhapura - Sigiriya (2 yötä) -  Kandy (1 yö) - Nuwara Eliay (2 yötä) - Ella (2 yötä) - Yala (1 yö) - Mirissa beach (3 yötä) - Bentota beach (2 yötä) - Colombo. Eli tulemme käymään niissä suosituissa kohteissa kuten Lion Rock, Minneriya national park, Horton Plans, Adams peak, Ellan junamatka, Yala national park sekä etelä- ja itärannikon rannoilla.  

Hunzan laakso, Rakaposhi vuori (7788m), Pakistan


Muita matkoja ei ole ensi vuodelle varattu mutta suunnitelmia on sitäkin enemmän, mutta kun ne kirjoittaa ylös tai jopa ämpärilistaan (bucket listaan) niin suunnitelmat voivat joskus kenties toteutua. Mikäli vihdoin ensi vuonna onnistuisimme pääsemään hetkeksi pois oravanpyörästä, kuten vuonna 2014-2015 teimme tehden kolmen kuukauden matkan Oseaniaan ja Kaakkois-Aasiaan. niin nyt suunnitelmissa olisi kolmen-kuuden kuukauden matka Etelä- ja Keski-Amerikkaan. Alunperin tämä matka piti tehdä 2020, sitten 2021 ja viime vuosi menikin itselläni sairauden kanssa, jolloin mihinkään ei voinut lähteä kun odotteli leikkaus- ja hoitoaikoja sekä toipumiseen. No mikäli näin pitkä loma ei onnistu, niin sitten bucket-listalta voisi yrittää tehdä lyhyempiä 2-3 viikon reissuja: Madagaskar, Peru, Chile, Bolivia, Argentiina, Iran, Botswana,... Kiinnostavia uusia maita kun vielä riittää runsaasti jossa haluaisin käydä -- jopa Pohjois-Koreassa.  
 

 

sunnuntai 6. elokuuta 2023

Sardinia ja Korsika

Kesäkuun loppupuolella lähdimme käymään Välimerellä sijaitsevilla kahdella saarella - Sardiniassa ja Korsikalla, jotka voi hyvin yhdistää samaan matkaan siellä saarien välillä on lyhyt merimatka. Samalla tulisi kerättyä myös kaksi TCC pistettä ja NM kohdetta. Matka oli pituudeltaan kahdeksan päivää.Lähdimme matkaan (jo heti) pari päivää Pakistanin matkan jälkeen juuri ennen Juhannusta 2023. Halusimme Pakistan matkan jälkeen lähteä "rentoutumaan" Välimerelle vaikkakin road-tripin merkeissä. 

Algheron vanhan kaupungin muureja, Sardinia

Lennot olivat Lufthansalla (Munchenin kautta) ja Air Dolomiti lentoyhtiöillä Sardiniaan Olbian kaupunkiin, josta oli myös vuokrannut auton seitsemän päivän ajaksi. Sain autoksi luokkaa isomman VW Golf 1.6 dieselin automaattivaihteistolla. Onneksi auto oli hieman isompi mitä olin alunperin varannut, sillä Sardinian vuoristotiet ovat yllättävän haastavia ja vaativat autolta hieman enemmän tehoa ja vääntöä. Vaikka olin varannut auton jo hyvissä niin vuokra-autojen hinta sesonkina on kova ja lentokentällä oli isot ruuhkat autovuokraamoissa. 

Santa Teresa Gallura, Sardinia

Matkan ensimmäinen kohde oli Sardinian saaren pohjoiskärjessä sijaitseva pieni Santa Terasa Galluran kauupunki johon oli matkaa noin puolitoista tuntia vaikka kilometrejä oli vain 70km. Tiet saarella kun ovat huomattavan mutkaisia vaikka saarella on myös isoja moottoritietä. Majoituimme yhdeksi yöksi pieneen Da Cecco hotelliin, joka sijaitsi rannan välittömässä läheisyydessä. Paikka on hyvin pieni vaikka sieltä löytyykin paljon ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä koska kaupungin satamasta pääsee vajaassa tunnissa autolautalla Korsikan saarelle Bonifacion kaupunkiin ja tästä syystä se sopii erinomaisesti kohteeksi matkalla Korsikaan. Olin varannut lauttaliput Korsikalle Moby nimiseltä yhtiöltä joka kulkee saarien väliä useita kertoja päivässä. 



Bonifacio, Korsika

Jätimme auton hotellin parkkiin päiväksi, koska en sitä tarvinnut yhden päivän ja yön vierailulla Bonifacion kaupunkiin. Lauttamatka saaren välillä voi olla myrskyisä mutta tällä kertaa Välimeren allot keinuttivat pientä auto-lauttaa vähän ja vietimme koko matkan aurinkokannella. Liput lauttaan kannattaa ainakin kesäaikaa ostaa hyvissä ajoin ja varsinkin jos meinaa autolla kulkea saarten väliä.

Bonifacion kaupunki on rakennettu kahteen eri osaa - korkealla kallion päällä on ns. vanha kaupunki joka sijaitsee muurien ja linnoituksen sisällä ja alhaalla suojaisessa poukamassa on sataman ympärillä uudempi kaupunki. Autolautat saapuvat sataman länsipäähän, josta on lyhyt kävelymatka alakaupunkiin, mutta vanhaan kaupunkiin pitää sitten nousta useampi kymmenen metriä ylöspäin suhteellisen jyrkkää nousua pitkin ja edelleen linnoituksen porteista sisään. Satamassa oli parkissa vähän isompia veneitä ja niistä pisin taisi olla jopa 80 metrinen jahti. 

Bonifacion satamaa ja linnoitus, jossa on vanha kaupunki

Bonifacion satamaa

Suosittelen majoitusta vanhassa kaupungissa jossa suurin osa kapeista kaduista on varattu vain jalankulkijoille. Linnoituksen muureilta on upeat näkymät Välimerelle ja vesi siellä, kuten koko alueella, on hyvinkin kirkasta. Bonifaciossa majoituimme pienessä Colomba hotellissa, joka on rakennettu 1500-luvun kivitaloon ja sen yhteydessä kolmessa erillisessä paikassa on hyvä U Castille ravintola. Päivä meni mukavasti pienen kaupungin kaduilla kävellessä ja kannattaa myös käydä katsomassa niemekkeen länsipäässä olevia vanhoja kasemaatteja ja löytyy sieltä myös isohko hautausmaa. Iltaisin vanha kaupunki hiljenee mukavasti kun suurin osa turisteista, jotka ovat päiväreissuilla, lähtevät kaupungista ja osa siirtyy ruokailemaan sataman ympäristössä oleviin kymmeniin eri ravintoloihin. 


Bonifacio rantakalliot



Alghero, Sardinia

Aamulla kävelimme vielä hetken ympäri Bonifacion kaupunki ennen kuin palasimme puolen päivän jälkeen takaisin Sardinian saarelle Moby yhtiön autolautalla Santa Terara Galluran kaupunkiin. Jatkoimme matkaa kohti Algheron kaupunkia johon oli matkaa 140km - matka-aika lähes kolme ja puolituntia. Algherossa majoituimme kahdeksi yöksi Sant'Anna nimiseen pieneen Bed&Breakfast majoitukseen joka sijaitsee noin viiden kilometrin päässä isosta Algheron kaupungista (noin 40000 asukasta). 

Algheron tunnetuin nähtävyys myös vanha kaupunki joka sijaitsee meren rannalla jota ympäröivät vielä osittain säilyneet isot muurit ja vartiotornit ja itse kaupungissa kulkee pieniä kapeita katuja joiden varrella on joko paikallista asutusta, pieniä kauppoja sekä tietysti ravintoloita. Täällä söin myös paikallista erikoisuutta pastaa lobsterilla (hummeria), mutta muutenkin ruokalistalta löytyy muitakin meren herkkuja. Pidin huomattavasti Algheron kaupungista ja kävelystä sen muureilla ja pienillä kujilla verrattuna esim. Olbian kaupunkiin jotka tätä paikkaa voin suositella. Algheroon pääsee myös lentäen koska siellä sijaitsee yksi kolmesta Sardinian saaren lentokentistä. 

Algheron kaupunki - Torre di Sant' Elmo

Värikkäitä talojen seinustoja ja ovia Algheron vanhassa kaupungissa





Sorgono, Sardinia

Parin päivän Algheron vierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Sardinian keskiosan vuoristoja. Ajoimme ensin rantatietä pitkin Bosoon jossa on paljon pastellin värisiä taloja joen varrella ja sieltä pienten kylien läpi kohti Sorgonon kylää. Juuri ennen Sorgonon kylää kävimme vielä tutustumassa megaliitteihin ja muihin kivi- ja pronssikauden nähtävyyksiin Menhir di Biru 'e Concas nimisessä paikassa, johon pääsi ilmaiseksi kunhan tajusi kiivetä kiviaidan yli ja lähteä kävelemään pitkässä heinikossa pientä kukkulaa jossa megaliitit olivat. Paikalla oli pieni kylttejä mutta muuten paikka näytti kuin sitä ei olisi hetkeen hoidettu. Sardinian saarelta löytyy myös muita (maksullisia) Nuraghe asukkaiden asuinpaikkoja joita on kunnostettu. 

Bosan kaupungin värikkäät talot ja linnoitus kaupungin yllä

Kumpulevaa maastoa Sardinian keskiosissa

Megaliittejä metsän keskellä

Sorgonossa majoituimme pienessä 1400-luvulta olevassa kivitalossa - majoitus Cuccimiao, joka omistaja, Paola, otti meidät lämpimästi vastaan ja puhua pulputti sekä tarjosi kylmät oluet. Jos vaan Sorgnossa päätät joskus käydä niin voin suositella lämpimästi tätä paikkaa. Itse Sorgnon kylä on hyvin pieni eikä jostain syystä sen ainut (?) ravintolakaan ollut auki jotenka söimme sitten majapaikan terassilla kaupasta haettua ruokaa ja juomaa. 

Cala Gonone

Sardinian vuoristosta ajoimme saaren itärannikolle Cala Gononen (rantaloma) kaupunkiin, joka sijaitsee jyrkkien kallioseinämien välisessä poukamassa. Matka sinne kesti kolmisen tuntia ensin serpentiiniteitä pitkin alemmas tasangolle ja sieltä edelleen kohti itärannikkoa. Saimmekin heti huoneen La Playa nimisestä hotellissa kun saavuimme paikalle. Hotelli sijaitsi noin 10 minuutin kävelymatkan päästä meren rannalta. Cala Gononessa on useita eri rantoja muutaman kilometrin matkalla ja rantaa reunustavat useat pienet hotellit ja ravintolat. Kävelimme rantaa edestakaisin käyden lounaalla Ristorante Snoopy (?) nimisessä ravintolassa ja muutamassa baarissa juomassa kylmää. Loppuiltapäivän vietimme hotellin uima-altaalla ja myöhemmin söimme vielä illallisen hotellissa.

Cala Gononen rantoja


Olbia

Matkan kaksi viimeistä täyttä päivää vietimme Olbian kaupungissa. Matkalla sinne kävimme katsomassa Nuraghe asukkaiden paikkaa jonka ohi olimme ajaneet edeltävänä päivänä koska mitään isompaa tien viittaa tai opastusta sinne ei ollut. Paikka on nimeltään "Villagio Nuragico di Serra Orrios" ja siellä vierähti lähes tunti kun kävelimme isoa aluetta ympäri ja ihmettelimme kivisiä asuinrakennuksia. Pääsymaksualueelle 5 euroa. Seuraava kohde oli iso hauta-alue ja monoliitti nimeltään S'Ena'e Thomes johon pääsi ilmaiseksi. Ajoimme lopuksi suhteellisen tylsää moottoritietä Olbian lentokentälle johon palautimme auton. Ajoimme Sardinian saarella 600km matkan seitsemän päivän aikana, josta tosin yksi meni täysin Korsikalla ilman autoa.  

Villagio Nuragico di Serra Orrios

Muinaisia asuntojen rakenteita

Hautamonoliitti  S'Ena'e Thomes



Olbian keskustasssa olevaan hotellin (Hotel Cavour) otimme taksin - 20 euroa viiden kilometrin matkalta. Olbia ei ensi silmäyksellä vaikuttanut mitenkään kiinnostavalta kaupungilta, koska siellä ei ole mitään isompaa tai kuuluisaa muistomerkkiä eivätkä rakennuksetkaan olleet mitenkään niin upeita niin kuin esimerkiksi Algherossa. Huomaisin myöhemmin kotona että en ollut ottanut kameralla yhtään kuvaa edes kaupungista.

Onneksi kaupungissa on kuitenkin hyviä, eikä niin turistisia, ravintoloita. Heti hotellin vieressä olikin Ristorante da Paolo jossa kävimme kahtena päivänä pitkällä lounaalla syöden mm. erinomaista grillattua mustekalaa. Toinen suositeltava (ilta) ravintola oli Ristoranta de Francesco jossa päivän kalat tultiin esittämään pöytää tarjoilukärryssä ja josta sitten sai valita mitä halusi tai sitten erikseen listalta. Olbiassa emme törmänneet tosiaan törmänneet turisteihin, koska suurin osa turisteista tulee Sardianiaan majoittuen rannikon lomaresorteissa. Sama pätee myös vuoriston ja niiden pieniä kyliä - näet ja koet paikallista elämää ilman turistien massavirtoja ja ravintoloihin sisäänheittäjiä.  Itse viihdyimme parhaiten näissä kohteissa emmekä kaivanneet -- vaikkakin niitä sanotaan Euroopan upeimmaksi, hiekkarannoille, joihin osiin pitää ostaa jopa etukäteen pääsyliput (esim. Spiaggia di Stagno di Pilon rannoille). 

Sardinian saari oli erittäin kiva kohde ja sinne pääsee helposti yhdellä vaihdolla esim. Munchenin tai Riikan kautta. Suomesta ei tällä hetkellä ole suoria (loma) lentoja saarelle. Korsikan saaresta näimme vain sen eteläisen kärjen, ja ehkäpä joskus olisi kiva viettää siellä hieman pidempi aika. 

Supramonte - Sardinian korkein vuorijono


Kustannuksia (kaksi henkilöä):

  • Lennot - Lufthansa (HEL-MUC-HEL, Airbus A320neo), Air Dolomiti (MUC-OLB-MUC, Embraer 190) : 884 euroa 
  • Auton vuokraus. Only Sardinia Autonoleggio firmasta (Eco Automatic, mutta sain Compact Automatic luokan auton - Golf 1.6 diesel automaatti): 446€, polttoaine 50€
  • Lautta St. Teresa Gallura - Bonifacio menopaluu 134€
  • Majoitukset yhteensä 813€
    • Hotel De Cecco, St. Teresa Gallura - 105€
    • Hotel Colomba, Bonifacio - 167€
    • San't Anna B&B, Alghero - 164€ (2 yötä)
    • Cuccimiao, Sorgono - 60€
    • Hotel La Playa, Cala Gonone - 105€
    • Hotel Cavour, Olbia - 212€ (2 yötä)
  • Ruokailut - ehkäpä noin 100-130€ päivä. 

lauantai 15. heinäkuuta 2023

Pakistan - Murree Hills ja Islamabad

Pakistanin matkakertomuksen viimeisessä osassa matkustetaan Abbottabadista Murree Hillsiin ja takaisin Islamabadiin. Matkan viimeiset neljä päivää halusimme jo olla hieman "lomalla" ja välttää pitkiä ajomatkoja, sillä tähän mennessä olimme kiertäneet jo Pakistania 12 päivän ajan ja kilometrejä oli kertynyt noin 3000km. 

Pakistan monument, Islamabad


Abbottabad - Murree Hills

15.6.2023 Abbottabadista matka jatkui viileämmille seuduille kohti Murree Hillsia, joka sijaitsee Islamabadin välittömässä läheisyydessä noin parin tunnin ajomatkan päässä. Maisemat muistuttivat hyvin paljon jälleen Alppimaisemia mitä nyt apinoita oli paljon nähtävissä. Alueella oli paljon pieniä kyliä joissa oli useita turisteille tarkoitettuja majoituksia ja ravintoloita. Lisäksi matkan varrella mutkaiset tiet olivat useassa kohtaa täynnä turistimyymälöitä, jossa myytiin huiveja, mattoja ja yllättäen paljon sateenvarjoja. Alue sijaitsee keskimäärin 2200 metrin korkeudella ja ilma on huomattavasti viileämpää kuin Islamabadissa, joten moni pakistanilainen matkustaa alueelle niin Islamabadista tai Lahoresta viettämään viikonloppua tai pidempää lomaa. 




Ajoimme (taaskin) useamman tunnin hiljakseen Abbottabadista kohti Murree Hillsiä pysähdellen useassa paikassa ja samalla etsimme sopivaa hotellia. Päädyttiin lopulta itse Murree Hillsin pääkylään, ja siellä myös Hotel One ketjun Hotel One Mall Road Murree hotelliin, jonne majoituimme kahdeksi yöksi. Tämä oli matkan ainoa paikka missä olimme samassa paikassa näin "pitkään". Halusimme viettää hieman lomaa. 

Murree Hills - hotellihuoneen parvekkeelta näkymä

Iltapäivästä kävimme kävelemässä itse "Mall Roadia" edestakaisin ja se olikin täynnä ihmisiä. Emme nähneet yhtään muuta länsimaista tai muutakaan ei-pakistanilaista turistia koko kylässä. Täällä olimme myös ehkäpä turistinähtävyys, mutta siinä missä Peshawarissa ei näkynyt kuin miehiä kaduilla, niin täällä oli ihan toinen meno - perheitä, lapsia, miehiä ja naisia länsimaalaisesti pukeutuneina nauravina ja hymyilevinä joukkoina. 

16.6.2023 Lähdimme aamupäivästä ajelemaan Murree Hillsistä nyt toiseen suuntaan - itään kohti Kashmirin alueen rajaa ja ensimmäisenä kohteena oli viiden tähden hotelli - PC eli Pearl Continental hotelli Bhurbanin kylässä. Opas halusi viedä meidät tänne, koska oli ehkäpä osannut lukea meitä oikein ja ymmärtänyt että vietettäisiin vaan rento päivä ilman sen suurempia nähtävyyksien kiertämistä. PC hotelliin ei kuitenkaan niin vain ajettu ja koska majoituimme sen "sisarhotellissa" (Hotel One) niin sieltä kautta piti pyytää lupa ja saimme näin myös "ilmaisen sisäänpääsyn" hotelliin jonne ajettiin isojen porttien ja auton tarkistuksen jälkeen. Kiertelimme hotellin puistoissa ja metsäpoluilla tunnin verran. Näköalapaikalta näkyi Kashmiriin ja kaukana siinsivät vuoret joiden takana olisi Intia. Kävimme myös ravintolassa juomassa mainiot kahvit ja Mint Margaretha (mocktail) juomat. 

PC eli Pearl Continental hotelli


PC hotellissa jatkoimme matkaa kohti itää ja ajoimme aina Munasan (kyllä, luit oikein - Munasa) kylän ja Jhelum joelle asti, jonka toisella puolella sijaitsee Kashmirin alue johon meillä ei viisuminkaan vuoksi ollut lupaa mennä ja rajalla olivat turvalllisuusjoukot vastassa. Kashmirin alueellahan on jo useita vuosikymmeniä jatkunut Pakistanin ja Intian välinen konflikti eikä sinne haluta päästää turisteja jos jotain terrorismiin liittyvää toimintaa siellä sattuisi esiintymään. Ajoimme Jhelum joenrantaa seuraten pienten kylien läpi ja edelleen takaisin Murree Hillsin kylään. Illalla kävelimme jälleen Mall Roadilla ja kävimme syömässä samassa (ketju) ravintolassa kuin Abbottabadissa eli Usmania ravintolassa.

Kashmirin rajalla, oikealla puolella Jhelum jokea


Murree Hills - Islamabad 

17.6.2023: Matkan viimeinen kohde - Islamabad, johon on Murree Hillsista parin tunnin ajomatka. Tie kiemurtelee kokoajan alaspäin ja ulkolämpötila taas nousi ylöspäin. Islamabadissa oli jo aamusta järkyttävän kuuma - ehkäpä noin 35-37 astetta kun kävelimme katsomaan ensimmäistä kohdetta Rawalin tekojärveä. Ei kovin kummoinen paikka ja eihän siellä ketään ollut keskellä päivää. Kuten ei ollut seuraavassakaan kohteessa - Pakistanin monumentilla jossa neljä isoja kaarta kuvastavat Pakistanin neljää aluetta. 

Faisalin moskeija, Islamabad




Alunperin meidän piti majoittua Rawalpindissä joka Islamabadista ehkäpä kymmenen kilometrin päässä, mutta päädyimmekin jäämään Islamabadiin (Signature Residence majatalossa) koska matka Rawalpindistä takaisin Islamabadiin olisi kestänyt puolesta tunnista tuntiin ruuhkista riippuen vaikka olikin lauantaipäivä. Islamabad on mielenkiintoinen kaupunki verrattuna muihin Pakistanin kaupunkeihin - pääkaupunki, joka on rakennettu vasta 1960 luvulla ja 1967 siitä tuli Pakistanin pääkaupunki. Aiempi pääkaupunki oli Karachi jota pidettiin "turvattomapana" ja valtion virastot haluttiin lähemmäs islamistisia alueita. Islamabad kaupunki rakenne pohjautuu ruutukaavaan joissa viivasuorat leveät tiet halkovat kaupunkia. Kaupunki myös erittäin vihreä siellä olevien puistojen vuoksi. Kadut tosin olivat lähes autiot kun ajelimme lauantaina pitkin ja poikin kaupunkia kiertäen katsomassa niin Green kuin Blue zoneja - joissa ensimmäisessä oli paljon hallintorakennuksia (mm. Pakistanin parlamentti) ja toisessa taas pilvenpiirtäjiä, ns. liike-elämän keskus. Muuten kaupunkikuva on hyvin tasainen. Illalla kävimme katsomassa vielä Faisalin moskeiljan joka on Pakistanin suurin ja tärkein moskeija jonka jälkeen ajoimme ylös Saidpurin kukkuloille ja Daman-e-Koh näköalapaikalle katsomaan Islamabadia hieman ylempää. Paikalla oli todella paljon perheitä viettämässä leppoisaa lauantai-iltaa ja kukkuloilla kävi onneksi hieman viileämpi tuulenvire. 

Islamabad Daman-e-Koh näköalapaikalta nähtynä


18.6.2023 Nukuimme pitkään majoituksessa ja lähdimme vasta puolen päivän jälkeen kiertämään uudestaan Islamabadin (tyhjiä) katuja autolla. Lounaan jälkeen kävimme vielä basaarissa ostamassa perinteisen pakistanilaisen miehen hatun - Pakol hatun. joka on villasta tehty hattu, jossa on reunoja kiertää ympyränmuotoinen reunus. Tätä hattua pidetään perinteisesti Chitralin alueella ja sitä näkee myös käytettävän Afganistanissa mm. Pashtun heimon jäsenillä. Iltapäiväksi ja loppupäiväksi suuntasimme Islamabad Serena hotelliin, jonne oli myös tiukat turvatarkastukset. Lähdimme ilta kymmeneltä kohti Islamabadin kansainvälistä lentokenttää ja jätimme hyvästit oppaalle ja kuljettajalle. Check-in aukesi klo 23 jälkeen ja siirryimme loungeen (ei alkoholia!) ennen boarding alkua. 

19.6.2023: Qatar Airwaysin Airbus 350-1000 (uusi konetyyppi minulle) lento lähti puoli neljän aikaa aamusta kohti Dohaa jonne saavuttiin paikallista aikaa kello viisi aamulla. Lentoaika oli vähän päälle kolme tuntia. Dohassa joutuikin kävelemään tovin mutta näille uuden The Orchard alueen, joka hieman muistutti Singaporen lentokentän aluetta - trooppinen puutarha ja isot vesiputoukset. Kannattaa käydä katsomassa jo on pidempi vaihtoaika Dohassa. Jatkolento Helsinkiin (Finnairin Airbus A330-300) lähti hieman myöhässä mutta eipä se enää haitannut ja aamupalan jälkeen ehdimme nukkumaan edeltävän yön väsymystä pois. Lentokentältä siirryimme kotiin ns. huoltotauolle pariksi päiväksi ennen seuraavaa matkaa - kohti Välimerta ja Italian Sardiniaan saarta. 

Kotimatkalla - Finnarin lennolla Dohasta Helsinkiin

Epilogi Pakistanin matkasta

Pakistan osoittautui yllättävän kiinnostavaksi paikaksi vierailla ja pitkäaikainen haave päästä Karakoram Highwaylle toteutui. Turisteja maassa käy yllättävän vähän koska sitä kulttuuria tai infraa ei maassa ole kovinkaan paljon, jota osaltaan ehkäpä vähentää ihmisten mielikuvat maasta ja erityisesti sen aiemmista ongelmia liittyen terrorismiin tai epävakaaseen ja korruptoituneeseen hallitukseen. Matkan haastavammaksi osuudeksi osoittautui valitettavasti viisumien pitkä ja vaivalloinen hyväksyntä, ja sen soisi olevan huomattavasti nykyistä mallia jouhevampi ja nopeampi. 

Matkan opas, Sherbaz, osoittautui erittäin hyväksi ja ystävälliseksi ja asiantuntevaksi henkilöksi kuten myös kuljettajamme joka ajoi rauhallisesti ja vakaasti välilläkin hieman haastavampia tietä pitkin. Kävimme heidän kanssa pitkiä keskusteluita niin Pakistanista kuin Suomesta ja meillä oli monta hauskaa hetkeä matkan varrella. Koska meitä oli matkalla vain kaksi henkilöä myös matkaohjelmaan oli helppoa tehdä muutoksia tarpeen mukaan verrattuna ryhmämatkaan, jossa muutokset eivät välttämättä ole niin yksinkertaista tehdä matkan aikana. 

Karakoram Highwaylla - kohti Khunjerabin solaa noin 3800 metrin korkeudella.


Pakistania matkakohteena voin suositella henkilöille joilla on hieman enemmän matkustamisesta kokemusta ja suhtautuvat positiivisella mielellä eri kulttuureihin ja ovat valmiita kokemaan uusia elämyksiä avoimin mielin. Pakistan on mielestäni turvallinen matkaa matkustaa, kunhan välttää muutamia konflikti ja raja-alueita. Afganistanin tilanteen "rauhoittuminen" on osaltaan myös vaikuttanut Pakistaniin. Pakistan on täynnä mielenkiintoisia kohteita - erityisesti Karakoram Highway ja Hunzan laakso olivat matkan kohokohtia. Suomesta järjestetään myös ryhmämatkoja Pakistaniin, mutta omatoimisesti matkustaminen sinne onnistuu. 

Herättikö tämä kuuden jutun Pakistanin matkakertomus sinussa kiinnostusta matkustamisesta Pakistaniin tai muita ajatuksia kohteesta? 

Karimabadista ostetut jakin villasta kudotut matot (40*150cm)- pihalla tuulettumassa. Nyttemmin makuuhuoneessa sängyn vieressä. Matkamuistot Pakistanista. 


  



perjantai 14. heinäkuuta 2023

Pakistan - Mingora, Peshawar, Abbottabad

Pakistanin matkan kymmenentenä päivänä jätimme hyvästi Hindu Kush vuoristolle ja siirryimme kohti Khyber Paktunkwan alavampia seutuja. Samalla myös lämpötilat nousivat hetkessä lähemmässä 40 astetta. Tämä juttu kertoo matkasta Swatin laaksoon Mingoran kaupunkiin ja sieltä kohti Afganistanin rajaa olevaan Peshawariin kaupunkiin josta palattiin takaisin itään Islamabadin pohjoispuolella olevaan Abbottabadin kaupunkiin. 

Kabul joki

Kalash valley - Swat valley (Mingora)

12.6.2023: Aamusta ajoimme takaisin Kalashin laaksosta Chitral-Islamabadin tielle puolitoista tuntia (20km) ja suuntasimme etelään kohti Lowarin solaa (Lowari pass). Ehdimme ajaa pari tuntia tätä tietä kunnes Kalkatakin kylässä liikenne pysähtyi. Syynä oli se, että rekka oli kaatunut tielle tukkien sen kokonaan ja kymmenen henkilöt yrittivät vetää sitä ylös köysien kanssa. Totesin itsekseni että ihan turha homma, koska mitään vipua ei ollut ison rekan nostamiseen. Rekan alle oli jäänyt henkilöauto, jossa oli ollut kolme henkilöä jotka olivat vakavasti loukkaantuneet. Onnettomuuspaikalla meni puolisen tuntia kunnes ruuhkautunut liikenne päästettiin jatkamaan matkaa.

Onnettomuuspaikka - rekan alla on vielä henkilöauto (en julkaise siitä kuvia, vaikka kävin katsomassa)

Lowari tunneli (10km) nopeutti huomattavasti matkaa kohti Dirin kaupunkia, ja maisemat muistuttivat hieman keski-Euroopan Alppi-maisemia. Dirissä huomasi että oltiin tultu taas alueelle jossa katukuvassa näkyi vain miehiä ja harvat naiset olivat pukeutuneet burkhiin. Matka jatkui kokoajan "alaspäin" ja Chakdaran kaupungista käännyttiin kohti Swatin laaksoa ja Swatin jokea seuraten. Tämä alue oli ollut Taleban joukkojen hallussa pitkään 2007-2009 ja edelleen tilanne oli hieman kireä. Check-pointteja oli useita. Aiemmissa check-pointeissa oli riittänyt että meidän passin ja viisumin tiedot annetaan poliiseille, mutta täällä juuri ennen Mingoran kaupunkia he halusivat vielä valokuvata meidät - "just in case", eli jos jotain sattuu niin on myös kuvat meistä. Tarkistuspisteellä ollut (salaisen) poliisin henkilö tunsi oppaan ja olisi halunnut meidän pysähtyvän juomaan teetä mutta koska päivä oli pitkä, olimme jo tehneet matkaa lähemmäs 10 tuntia, päätimme jatkaa matkaa Mingoran kaupunkiin.

Koululaiset matkalla kotiin

Mingoran kaupungissa pääsimme juuri perille ennen auringonlaskua. Hotelli oli hienoin tähän mennessä ja nimeltään Hilton Place hotel, joka sijaitsi heti Swat joen varrella. Oikeasti ei ollut mitään Hiltoni ketjun hotelli mutta Pakistanissa monet hotellit olivat ottaneet esim. Hilton tai Movenpick hotellien nimet käyttöön. Ilta meni hotellilla syödessä ja illalla pohjoisesta nousi iso ukkosmyrsky joka heitteli mm. kattoterassilla olevia tuoleja alas pihalle. 

Swat Hilton Palace Hotel

Mingora - Peshawar 

13.6.2023: Aamu alkoi säädöllä. Hotellista ei löytynyt kahvia, koska henkilökunnan mukaan sitä ei tarvinnut siellä pitää koska kukaan ei sitä tilannut. No me olisimme kyllä tilanneet. Opas ymmärsi tilanteen ja kiersimme Mingoran (Swatin) paikallisia aamulla auki olevia ravintoloita mutta niiden tarjonta ja laatu oli sen verran heikko että suuntasimme alueen parhaimpaan viiden tähden hotelliin - Swat Senera hotelliin. Se oli ehkäpä matkan paras aamiainen ja palvelu. 

Swat Serena Hotel

Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa pois Swatin laaksossa ja kävimme katsomassa paria buddhalaisuuteen liittyviä kohdetta joista yksi oli iso Shingardar Buddhist stupa joka on pohjoisen Pakistanin isoin jäljellä oleva buddhalainen stupa. 

Shingardar Buddhist stupa


Ajoimme lopulta samaan check-pointiin, jossa samainen poliisi pyysi meitä jälleen juomaan teetä, joka oli meidät eilen kuvannut. Kahta kertaa ei voi kieltäytyä ja niinpä vietimme tarkistuspisteellä ehkäpä tunnin ajan juoden teetä konekiväärien ja muuten vahvasti aseistettujen sotilaiden keskellä. Yleensä näihin paikkoihin kohdistuu iskuja, mutta tällä kertaa saimme olla rauhassa...

Chardarasta suuntasimme etelään ja mikä yllätys olikaan edessä: 2-3 kaistainen Swatin tasainen moottoritie jota pitkin ajettiin kohti Mardan kaupunkia kunnes yhtäkkiä auton ilmastointi hajosi jälleen. Pysähdyimme huoltamolla, jossa ei ollut varaosia, mutta henkilökunta halusi ottaa meistä kuvia ja tarjota hedelmiä. Jatkoimme kohti Mardanin keskustaa ja kuski löysi jonkun "rasvamontun" jossa hihnaa yritettiin korjata. Lämpötila ulkona oli jo yli 40 astetta, joten ilmastoinnin toimivuus oli tärkeää. 

Swatin moottoritie


Pääsimme lopulta Peshawarin kaupunkiin, jossa oli tarkoitus olla kaksi yötä siten että seuraavana päivänä ajaisimme Afganistanin rajalle, jos saisimme turvallisuusviranomaisilta luvan. Mutta .. hotelli, Amin hotel, oli kuitenkin ehkäpä matkan huonoin ja sijaitsi suoraan Peshawarin pääkadun varrella. Meteli oli infernaalinen mikäli ei pitänyt huoneessa tuulettimia täysillä. Illalla lähdimme kiertämään kuuluisia basaareja mutta Katukuvassa vain miehiä, meitä tuijotettiin, hirveä härdelli joka suunnassa ja kuumuus. Kävimme kuitenkin syömässä basaarien keskellä olevassa - kuulemma parhaimmassa BBQ ravintolassa, jossa oli jälleen vain miehiä syömässä ja lisää tuijotusta. Ensimmäistä kertaa myös kadulla tultiin täysin "kiinni ihoon" ja sitten iski fiilis että pois täältä ja nopeasti. Sanoin oppaalle että huomenna lähdetään pois täältä ja saimme sovittua että aamusta käymme katsomassa yhden moskeilijan ja basaarit nopeasti ennen kuin lähdemme seuraavaan paikkaan. Saimme sovituksi että lähdemme kohti Abbottabadia kierroksen jälkeen. Paluu hotellille meni myös hieman pitkäksi koska jouduin hieman opastamaan kuljettajaa takaisin hotelliin - onneksi oli maps.me sovellus puhelimessa. 

Tästä päivästä  - varsinkin Peshawarista ei kuvia tullut otettua paljoakaan. Ehkäpä hieman matkaväsymystä jo tässä kohtaa eivätkä maisemat olleet enää niin dramaattisia kuin alkumatkasta ja lisäksi kuumuus väsytti. 

Peshawar - Abbottabad

14.6.2023: Aamusta hyppäsimme tuk-tukin (riksan) kyytiin ajoimme Mahabat Khan upealle moskeijalle (rakennettu vuonna 1630)  ja fiilis tuli hieman paremmaksi eilisen härdellin jälkeen. Moskeijan valkoiset marmorit ja minareetit hohtivat upeasti auringonpaisteessa. Moskeijassa paikallinen restauroija tuli näyttämään paikkoja ja olisi kovasti halunnut meidän jäävät juomaan teetä hänen kanssaan --  "Mutta moottoritie on kuuma, Kaupunkien valot mulle huutaa" eli haluttiin nyt pois Peshawarin härdellistä. 






Peshawarin kaipeilla kaduilla tuktukilla

Mahabat Khan moskeijan minareetti 


Ajoimme hyväkuntoista M1 moottoritietä ja edelleen M35 (Karakoram Highway) tietä Islamabadin pohjoispuolella sijaitsevaan Abbottabadin kaupunkiin. Paikkahan on "kuuluisa" siitä että Osama bin Laden tapettiin kaupungin laitamilla sijaitsevassa talossa vuonna 2011. Ajoimme paikan ohi - sitähän ei enää ole vaan talo on jyrätty sileäksi. 

Kävimme lounaalla hyvässä Usmania ravintolassa ja myöhemmin illalla kävimme samaisessa paikassa koska majoitumme läheisessä Hotel One Abbottabad hotellissa. Tätä ennen kävimme katsomassa pari muuta hotellia, mutta hylkäsimme ne koska yksi oli todella huonossa kunnossa ja toisessa ei ollut varavirtageneraattoria (sähkökatkot kaupungissa olivat hyvin yleisiä). 
Hotelli oli ehkäpä reissun paras - neljän tähden hotelli (jopa), jotenka vietimme aikaa ilmastoidussa hotellissa. Illalla sovimme vielä (joustavasti) oppaan kanssa loppumatkan kohteista. Päätimme että ajamme pariksi päiväksi Murree Hillsin alueelle, joka sijaitsee yli 2000 metrin korkeudessa ja sieltä ajamme vielä pariksi päiväksi Islamabadiin. Parin viikon matka alkoi jo hieman tuntumaan ja halusimme jo hieman vähemmän pitkiä ajopäiviä. 

Riisiä, kanaa ja taas kanaa - biryanin muodossa.

 Seuraavassa jutussa vielä matkan viimeiset neljä päivää - Murree Hills ja Islamabad.