sunnuntai 1. elokuuta 2021

Santorini

Kreikan matkan viimeiseksi kohteeksi olimme valinneet Santorinin, joka on useampana vuonna valittu Kreikan kauneimmaksi paikaksi ja se on erityisesti häämatkalaisten suosiossa sekä kuuluisa tulivuoren kalderan rinteillä sijaitsevista valkoisista kylistä - Oiasta ja Firasta, sekä auringonlaskuistaan. Ajattelin käydä saarella nyt kun matkailu vasta avautuu uudestaan ja näin välttää kovimmat ruuhkat. Matka Santorinille meinaisi kuitenkin pysähtyä Ateenan kentälle. 


Oia ja sen kuuluisat valkoiset talot ja kirkon siniset kupolit


Maanantai 5.7.2021

Aamusta ajoimme Rodoksen Pefkoksen kylästä Rodoksen lentoasemalle ja palautimme auton. Rodokselta matka jatkui lentäen Ateenan kautta Santorinin saarelle. Koska olimme tehneet Aegean airlinesin appsilla jo check-in operaation siirryimme suoraan turvatarkistuksen läpi kentälle koska matkustimme vain käsimatkatavarat mukana. Boarding koneeseen alkoi ajallaan ja kukaan ei ollutkaan kiinnostunut PCR testeistä - olimme edeltävänä päivänä tehneet itsetestaukset testipakkauksen avulla ja täyttäneet lomakkeet. Lento Ateenaan kesti noin tunnin. Koneena oli uusi Airbusin A320neo ja matkalla tarjoiltiin paperipusseissa olevat välipalakeksit ja vesipullo. 

Ateenassa siirryimme suoraan jatkolennon portille. Ateenan kenttä oli muuten yllättävän pieni, mutta todella täynnä turisteja tulossa ja menossa eri suuntiin. Boarding lennolle alkoi puolisen tuntia myöhässä ja virkailijat alkoivat sitä ennen kiertämään matkustajien luona ja kyselemässä jokaiselta "jotain". No meidän kohdalle eivät ehtineet kun menimme boarding jonossa lähes viimeisenä ja kunnes tuli meidän vuoro. Virkailija katsoi boarding passit ja kyseli PCR testituloksia tai rokotustodistuksia. Näytin "Self declaration" lomaketta, jolloin hän totesi kylmästi että emme pääse lennolle enää, koska Kreikka oli päättänyt juuri sitä ei enää hyväksytä ja kaikilta mantereelta tulevilla pitää olla PCR testit tai todistukset. "Voi perkele" - pääsi suusta, ja mietin pari sekuntia että mitäs nyt. Selostin virkailijalle että emme oikeasti ole tulossa mantereelta tai ulkomailta vaan Rodoksen saarelta - kyse on siis kotimaan sisäinen lento saarelta toiselle, ja että kukaan ei Rodoksen kentällä tästä maininnut. Tähän virkailija edelleen totesi että emme pääse lennolle, säännöt ovat muuttuneet. Nyt nostin hieman äänenpainoa ja totesin tiukasti että miksi Aegean web sivustoilla on vielä vanhaa tietoa (itsetestaus oli hyväksytty kotimaan lennoilla) ja että miksei lentoyhtiö ollut tästä lähettänyt mitään tietoa esim. sähköpostilla tai tekstiviesteillä (checkin/boarding tiedot kyllä tulivat ihan ajallaan), koska eihän tätä päätöstä varmaan oltu aamulla tehty. Tässä kohtaa virkailija sitten totesi että varmaan tiedotus on ollut hieman heikkoa ja sanoi että pääsette lennolle. Aika täpärällä siis oli että oltaisiin jääty Ateenaan (lentokentälle), kun säännöt olivat juuri muuttuneet. Kahdella rokotteella ja todistuksella matkustaminen olisi toki ollut helpompaa..

Lento Santorinin saarelle kesti vain 35 minuuttia Aegean airlines Airbus A321 koneessa, joka oli aivan täynnä turisteja. Onneksi Santorinin kentällä kukaan ei alkanut enää kyselemään PCR testien tuloksia, ja meidät kaikki ohjattiin tarkistuspisteen ohitse. 

Santorinin kentältä olin vuokrannut "auton" viideksi päiväksi - Smart forTwo cabriolet (rullattu jo 67tkm, ja jarrut olivat aika lopussa), ja kun päästiin matkaan niin totesin että tähän liikenneruuhkaa ei kyllä yhtään isompaa autoa tarvitse. Liikenteen määrä Santorinilla oli valtaisa, Erittäin kovassa suosiossa olivat ATV:t eli mönkijät, joilla turistit ajoivat paljon ja se näkyi myös kolareina tai ulosajoina, joita nähtiin jo matkalla kohti Santorinin saaren pohjoisosaa, jossa meillä oli majoitus Vrachia Studio nimessä paikassa noin viiden kilometrin päästä Oian kylästä. Saimme hienon huoneiston, josta oli näkymä merelle ja auringonlaskun suuntaan. Majoituksesta pääsi portaita pitkin suoraan rannalle (Baxades beach) joka oli mustaa laavakiveä täynnä, mutta päädyimme uimaan majoituksen uima-altaalle. Majoituksen hintaan sisältyi aamiainen joka tuotiin joka aamu joko huoneistoon tai allas-alueelle. 

Majoitus Santorilla

Auringonlasku Santorinilla kuvattuna majoituksesta käsin


Illalla kävimme pikaisesti Oiassa syömässä, ja ruuhka oli melkoinen kun useat (sadat tai tuhannet) turistit olivat tulleet katsomaan sitä kuuluisaa auringonlaskua. Suosittelen suosiolla että ajaa auton maksullisille pysäköintialueella Oiassa - viisi tuntia maksoi 7 euroa. Näistä löytyi aina tilaa, eikä täytynyt kiertää pieniä katuja etsiessä vapaata pysäköintipaikkaa kadun varrelta. 


Tiistai 6.7.2021

Aamusta ajoimme takaisin Oiaan ja kävimme kävelemässä viiden tunnin ajan kapeilla kujilla valkoisten talojen keskellä. Olihan ne valkoiset talot ja kapeat kujat kalderan reunalla ihan hienon näköisiä. Aamusta kadut olivat aika tyhjiä, mutta iltapäivästä väkeä alkoi tulemaan aikalailla ja ns. parhaimpiin kuvauspaikkoihin oli aikamoiset jonot ja väkeä riitti. Oian kylässä kävelimme kuuluisille tuulimylly alueelle ja sieltä sitten etelään päin kalderan reunalla, jossa oli paljon luksushotelleja jotka ovat porrastettuna rinteeseen. Osassa huoneistoista oli omat uima-altaatkin. Näiden majoituksien hinta on sitten ihan toista luokkaa (lue: kalliita). Oiasta pääsee kävellen Firan kylään - matkaa noin 10km, mutta päädyimme kolmen kilometrin päähän ja sitten käännyimme takaisin Oiaan, jossa kävimme syömässä pienessä tavernassa, joka ei sijainnut sitä kalderan reunalla. Hinnat olivat huomattavasti halvemmat, eikä ns. kalderanäkymälisää pitänyt maksaa. Aamupäivästä kävimme toki yhdessä paikassa juomassa oluet hintaan kuusi euroa pullo- kalderanäkymillä! 


Oia kalderan reunalla

Myöhemmin iltapäivästä kävimme vielä kaupoilla ostamassa ruokaa ja juomaa. Lopuksi ajoimme takaisin majoitukseen, emmekä viitsineet lähteä ruuhkaiseen Oiaan illaksi vaan nautimme auringonlaskusta omalla terassilla. Kun aurinko oli laskenut, noin klo 21, Oiasta tuli jatkuvana virtana autoja, ATV:ta ja busseja - osa turisteista palasi (halvempiin) majoitus kohteisiin. 


Oian tuulimyllyt



Kalderan reunalta näki isoja risteilyaluksia jotka purkivat turisteja pienempiin veneisiin


Keskiviikko 7.7.2021

Keskiviikon ohjelmassa oli Firaan tutustuminen, johon ajoimme heti aamusta. Fira sijaitsee Oiaa hieman korkeammalla ja sieltä on hyvät näkymät kalderan keskelle, jossa isot laivat purkivat turisteja tuotavaksi pienemmillä veneillä rantaan, josta itse Firan kylään pääsi kävellen tai kaapelihissillä. Firasta kävelimme Imeroviglin kylään ja matkalla varrella on kymmeniä luksushotelleja kalderaan reunalla. Koko matka on hieman ylämäkeä. Firassa olikin paljon turisteja liikenteessä ja oppaat kylttien avulla ohjasivat turistilaumaa perässä. Firasta löytyy huomattavasti enemmän luksus-tavaroiden liikkeitä kuin Oiasta, mutta päätin olla kävelemättä kelloliikkeisiin sisään. Lähellä se kuitenkin oli kun näin Nomos kelloja myynnissä. Kaikki tärkeimmät merkit tuolta löytyy jos on jotain etsimässä. 



Kirkon kellot Firassa

Imeroviglin kylä Firasta nähtynä - Oia sijaitsee kuvan vasemmassa laidassa


Lounaalla eräässä tavernassa tutustuimme paikalliseen olut-merkkiin Santorini Brewery Companyyn  ja sen tuotteisiin, jossa aasia oltiin hauskasti käytetty nimissä: Lazy Ass, Slow Donkey, Red Donkey, Yellow Donkey, Crazy Donkey. Näistä suosikkini olivat - ehkäpä jo nimien perusteella: Lazy Ass ja Crazy Donkey. Toinen paikallinen olut brändi on Vulcan Beer, jota maistoimme myöhemmin Kamari beachilla. 


Torstai 8.7.2021

Torstai aamupäivällä ajoimme Mesarian kylään, jossa ohjelmassa oli PCR testi. Vaikka juuri ennen lähtöä Suomessa ja Finnarilla olivat säädökset muuttuneet niin päätimme kuitenkin varmuuden vuoksi ottamassa testit ennen paluuta Suomeen, koska olimmehan jo olleet puolitoista viikkoa matkalla ja kovin paljon maskeja ei ihmisillä yleensä ollut. Testien hinta Kreikassa on säädelty ja maksimihinta on 60€ PCR testeille ja antigeenit saa parilla kympillä sisältäen viralliset todistukset. Hyvin halpa hinta verrattuna Suomeen. Tikutus eli testaus oli nopeasti ohi, ja lupasivat iltapäivästä tulokset sähköpostiin - jonne ne myös tulivat : negatiivinen tulos. Mielenrauhaa. 

Tikutuksen jälkeen ajoimme katsomaan Red Beachia joka sijaitsee saaren eteläosassa ja näimme matkalla paljon viinin tuottajien tiloja. Ranta oli kuitenkin aika pettymys, koska lahti oli täynnä katamaraaneja musiikit täysillä ja rannalla ihmiset olivat vieri vieressä kuin hylkeet. Black beach oli siinä lähellä myös, mutta sinne asti ei viitsinyt kävellä väistelen ihmisiä rannalla. Smartin nokka kohti pohjoista ja pyöritimme autoa kalderan yläosia pitkin Firan läpi Oian kylään. Kannattaa ajaa tämä ns. yläreitti ,josta näkymät ovat upeat ja siellä ei ole niin paljon liikennettä kuin pääreitillä. Oiassa löysimme todella hyvän ruokapaikan - Roka, joka sijaitsee hieman syrjässä ja näkymät eivät ole kalderaan päin mutta se ruoka!!! Kreikkalaista ruokaa hieman uudella tavalla fine-dining tyylisesti, mutta kohtuu hintaa. Itse söin salaattia ja lampaan paistia - suosittelen. 


Red beach 


Perjantai 9.7.2021

Toiseksi viimeisenä päivänä kävimme tutustumassa saaren eteläosassa sijaitsevaan Kamarin kylään, jossa on paljon "normihintaisia" turistihotelleja ja ravintoloita sekä siellä oli todella pitkä ranta nimeltään Kamari beach. Ennen kylään saapumista käännyimme kuitenkin ylös "vuorelle" johtavalle pienelle tielle, joka johtaa antiikkisen Theran raunioille ja sieltä on mahtavat näkymät alas Kamarin kylään. Smartti oli aika kovilla kun tien jyrkkyys on aikamoinen ja mutkia riittää. 

Kamarin kylässä kävelimme tasaista rantakatua pitkin (noin kilometrin pituinen ranta), jossa oli ihan toinen meininki kuin Firan ja Oian kylissä. Ravintolat olivat pääsääntöisesti kaikki auki, mutta osa hotelleista näytti olevan vielä suljettuina. Turisteja kuitenkin paikalla oli ja monet olivatkin rannalla rantatuoleissa tai uimassa. Kylästä löytyy myös paljon kauppoja jos shoppailemaan haluaa, mutta luksusmerkit puuttuivat katukuvasta. Kamari on myös hyvä paikka bongata laskeutuvia lentokoneita, joka saaren lentokenttä oli juurikin linjassa rannan kanssa ja sijaitsee heti kylästä pohjoiseen. 

Kamari beach


Lounasta söimme Ariale Restaurant ravintolassa - erittäin hyvä seafood pasta ja valkoviiniä. Paluumatkalla pysähdyimme edellä mainitussa  Santori Brewing Companyssa, mutta paikka olikin kiinni vierailijoilta. Eräs työntekijä kuitenkin tuli juttelemaan meidän kanssa ja hän myikin meille olutta mukaan, kun ilmoitimme että olisimme kiinnostuneita ostamaan olutta mukaan. Lazy Ass:ia ja Crazy Donkeyta ostettiin kämpille mukaan. 

Viimeinen ilta Santorinilla - katseltiin auringonlaskua ja juotiin "laiskaa persettä" ja "hullua aasia". Illalla vielä syötettiin Finentryyn tiedot paluusta ja varattiin seuraavat PCR testit Suomesta neljän päivän päähän. Finentryn käyttö matkapuhelimen selaimesta oli aika tuskainen operaatio, ja toisella se onnistui parin yrityksen jälkeen mutta toisella ei, jolloin käytimme ajanvaraukseen koronabottia. Finentrystä pitäisi oikeasti olla mobile apps, jotta sen käytettävyys olisi helpompaa. 


Lauantai 10.7.2021

Aamusta ajoimme takaisin Santorinin lentokentälle. Jonot lähtöselvitykseen olivat pitkät eikä ns. turvavälejä ollut nimeksikään, mutta kaikilla oli kuitenkin maskit jotenkin naamalla. Kreikan päässä ei tarkistettu mitenkään PCR testejä tai rokotetodistuksia. Se hieman ihmetytti vaikka Suomessa olikin säädökset muuttuneet. Finnarin suora lento Helsinkiin lähti tunnin myöhässä "lennonjohdollisista syistä" johtuen. Airbus A321 kone olikin lähes täynnä suomalaisia turisteja. Koneessa jaettiin etukäteen täytettävksi terveysturvallisuuslomake ja Helsingissä terveysturvallisuustarkistukset menivät todella nopeasti, koska tällä kertaa kentällä oli useampi piste johon pääsi jonottamatta. Katsottiin rokotetodistus (tulostettuna mukana), terveysturvallisuuslomake luovutettiin heille sekä ohjeistettiin PCR testiin 3-5 vuorokauden kuluttua. Tämä kaikki alle minuutissa että ainakin tällä kertaa kaikki toimi hyvin ja nopeasti. 

Lentokentältä jatkoimme autolla kotia kohden omaehtoiseen karanteeniin kolmeksi päiväksi ja saimmekin nauttia sitä heinäkuun helteissä ja kuuman kosteassa ilmanalassa. Oli jopa tukalampaa kuin Kreikan saarilla, koska täällä eivät merituulet vilvoittaneet ilmaa niin paljon. Kävimme PCR testeissä kolmen vuorokauden jälkeen. Koronabotin kautta tehdyn testivarauksen tulokset tulivat heti seuraavana aamiyönä, mutta Finetryn kautta tehdyn testivarauksen tuloksissa kesti ja kesti -- ja vuorokauden päästä soitin Finentryn palvelunumeroon, josta kerrottiin tulos näkyy heillä mutta jostain syystä en ollut saanut tekstiviestiä eikä sitä näkynyt OmaKanta järjestelmässä. Tätä seuraavana päivänä tulos tuli tekstiviestillä. Selvästi järjestelmien välillä on tai oli jotain ongelmia, joten toivottavasti ne saadaan kuntoon jotta Finentryn kautta tehdyt testit tulisivat nopeammin tietoon. 


Epilogi

Kreikan matka meni lopulta ihan hyvin, mutta on syytä olla varuillaan mahdollisista muutoksista ja seurata maan viranomaisten tiedotteita. Toisaalta myös se, että matka varattiin matkatoimiston kautta antoi hieman mielenrauhaa mikäli jotain peruutuksia tai muutoksia olisi pitänyt tehdä ennen matkaa. Käytimme Aktiv-Resor matkatoimistoa matkajärjestelyissä ja olimme kaikin puolin tyytyväisiä heidän toimintaan. 

Matkakohteista kaikki olivat kiinnostavia, mutta jos pitäisi laittaa ne oman kiinnostuksen mukaiseen järjestykseen niin Symi, Rodos ja Santorini olisi järjestys. Santorini on ihan hieno paikka, mutta hyvinkin "turistinen" saari, ehkäpä ruuhkainen ja hintatasoltaan kallein näistä kolmesta. Ehkäpä kertakäynti Santorinilla riittänee. Rodos on taas niin iso saari että siellä riittää jokaiselle jotakin eikä se ollut niin "turistinen" kuin kuvittelin ja saarelta löytyi pieniä hiljaisia kyliä ja upeita vuoristoteitä joissa ajaa. Rodoksen vanha kaupunki oli upea paikka, ja nyt se oli sopivan vilkas tai hiljainen minun makuun. Symi oli puolestaan erittäin seesteinen ja rauhallinen saari. Paikka on pieni, luonto on karun kaunista mutta viihdyin siellä hyvin. Olisi ehkäpä pitänyt viettää saarella pienempi aika ja ottaa pari pari päivää pois Rodoksen ja Santorinin ajasta. 

Matkan edeltävät osiot pääset lukemaan alla olevien linkkien kautta:




Imeroviglin kylä

15 kommenttia:

  1. Oho, olisi voinut ajatella että Santorini turistien vähyydestä johtuen olisi vaikuttanut ihan huippukohteelta. Mutta sinun kokemuksesta voisin päätellä, että jos se ei tuollaisella turistimäärällä vaikuta oikein mukavalta, tuskin se on sitä rajojen todella avauduttuakaan... Vaikka todella hienolta paikka tosiaan aina kuvissa näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni turisteja oli saarella aikalalla vaikka Kamarissa osa hotelleista olikin kiinni. Santorini on niin pieni saari että turistit siellä kyllä näkyvät ja tuntuvat varsinkin Firassa tai Oiassa. Lentoja tuli ja meni monta kymmentä päivässä tuonne saarelle ja kalderassa oli ainakin yksi isompi risteilyalus kun sinne päin katseli, joskus oli kaksin alusta. Mitä se on ollut aiemmin heinäkuussa -- voin vain kuvitella sitä ruuhkaa.

      Poista
  2. Kyllähän nuo Santorinin maisemat ovat jotain, vaikka turisteja olisikin. Mustahiekkainen rantakin on näkemisen arvoinen. Me kiertelimme aikoinaan näitä saaria purjeveneellä, mutta Santorinille tulimme lautalla päiväretkelle Naxokselta, sillä tuon kalderan pohja on vähän liian haastava ankkurointiin, sillä kalliopohjallahan ankkuri ei oikein saa mitään otetta - yhden meistä olisi pitänyt vuorollaan jäädä veneelle vahtiin. Mutta päiväseltäänkin ja taksilla ehti yhtä jos toista, muun muassa testaamaan että auringonpaisteessa lämmennyt musta hiekka on todella kuumaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemissa ei ole mitään vikaa - hienot olivat. Tuo päiväretki tai muutama päivä toiselta saarelta voisi olla myös hyvä tapa vierailla Santoriinilla, koska viikko tai kaksi Santorinilla voi ehkäpä olla hieman pitkä aika. Ehkäpä.

      Poista
  3. Santorini näyttää todella kauniilta. Olisi hienoa päästä joskus omin silmin ihailemaan noita maisemia. Onneksi pääsitte lennolle, vaikka tiukille meni. Jäin ihmettelemään turistien paljoutta, mutta toisaalta Eurooppa on nyt "auki". Mutta Mikon tavoin mietin minkälaiset ruuhkat siellä on "normaaliaikoina" jos nyt jo turisteja turvoksiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taitaa olla Santorini tosiaan Kreikan ykköskohde. Eipä se korona tai koronapaniikki tuolla saarella mitenkään näkynyt. Autovuokraajakin totesi että maski pois naamalta ei sitä täällä nyt tarvita "ollaan kaikki rokotettuja".. kun menin hakemaan autoa maski naamalla, ja lopulta vielä kätteli ja toivotti hyvää lomaa. Kättely tuntui aika oudolta.

      Poista
  4. Turistinen tai ei, niin mä tykkäsin kovasti Santorinista ja nimenomaan Oian kauneudesta. Ja olihan se auringonlasku siellä tuulimyllyn luona aivan eeppinen. Kävin siellä touko-kesäkuun vaihteessa (2017) ja turisteja oli omaan makuun aivan valtavasti, mutta paikallinen myyjä kertoi, että määrä tuplantuu ellei jopa triplaannu vielä keskikesään mennessä, eli sinne kyllä riittää menijöitä. Mutta minkäs teet, aivan upea paikka!
    Ja ai niin, vielä noista mönkkäreistä! Mekin jouduttiin siis ajamaan sellaisella, koska jos ei ole moottoripyöräkorttia, ei saa vuokrata vespaa ja mönkkäri on ainut vaihtoehto. Olin aika järkyttynyt, kun sellaiseen lopulta päädyttiin. Haha :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santorini on upea paikka, ja siksi turisteja. ATV siellä oli ihan ruuhkaksi / jonoksi asti. Eräänä iltana tuossa majoituksessa eräs intialainen nainen tuli kyselemään että tiedänkö ATV mitään kun hänen miehensä ei saanut sitä käyntiin. Sanoin että vaihde vapaalle, jarru pohjaan ja starttaa.. Hetken päästä kuului pärinää, ja tämä mies ajeli Oian menevää tietä pitkin erittäin epävakaasti. Tuli takaisin ja nainen takapenkille. Tällöin oli jo todella pimeää. Aamulla katselin kun kävelin autolle että nainen aamiaisella yksi ja miestä eikä ATV näy missään.. Mitenköhän se ATV ajelu Oiaan olikaan päättynyt... en alkanut kyselemään että menikö lunastukseen se ATV.

      Poista
  5. Haaveilen pääsystä Santorini lle mutta tuo ihmismassa arveluttaa. Sitä ei näemmä koronakaan pidä loitolla. On kyllä kivaa (tai siis ei) kun koko ajan matkustussäännöt muuttuu, ettei perässä pysy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säännöt varmasti tulevat muuttumaan pitkin loppuvuotta, ja nythän valitettavasti tälläkin hetkellä saaret "hehkuvat punaisena" ECDC kartoilla.

      Poista
  6. Santorini vaikuttaa todella kauniilta ja kyllähän noita maisemia mielellään ihastelee kuvista ja olisi ihana myös ihan livenä joskus päästä katselemaan paikan päälle. :) Toisaalta taas liialliset turistimassat voivat joissain paikoissa tuntua inhottavilta, joten täytynee ottaa tämä huomioon matkasuunnitelmia tehdessä. Kiitos siis tästä informaatiosta! Itsekin pidän enemmän rauhallisemmista ja ei-niin-turistisista paikoista, joten tuo Santorini houkuttelee lähinnä parin päivän vierailua ajatellen ja muutoin tulisi varmasti oltua muualla. :) Maisemat silti aivan mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Santorinin voisi yhdistää ns. saari-hyppelyyn, jossa Santorinilta käsin matkustaisi esim. Naxokselle, Iokselle ja Parokselle. Tällöin ehtisi näkemään vaikkapa viikossa tai kahdessa useampia kohteita.

      Poista
  7. Kiitos, kun jaoit Kreikan kokemuksesi. Tuota Santorinia olemme miettineet monta kertaa, mutta näyttää jakavan mielipiteet. Kuten itsekin kuvasit, on ilmeisemmin kaunis, mutta liian turistinen. Ihme, että näin koronankin aikana turistivirtaa näytti piisaavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santorini on todella suosittu kohde ja näkyy turistien määrässä. Paikka on hieno - sitä ei kieltäminen. Ehkäpä kerta vierailu tuolla riittänee - viidessä päivässä ehti näkemään saarta riittävästi.

      Poista
  8. Kiitos! Ihana lukea kokemuksistasi.. hyvä tietää, että Santorini on niin ruuhkainen, tyydyn katselemaan muiden ottamia kuvia hienosta paikasta.. Thassos hiljaisena saarena kiinnostaisi joskus käydä, muistelen lukeneeni joskus aikaisemmin sinun juttusi sieltäkin!

    VastaaPoista