lauantai 11. tammikuuta 2020

Bratislava-Wien

Vuoden 2020 ensimmäinen matka suuntautui Keski-Euroopan ytimeen Slovakiaan ja Itävaltaan kaupunkilomalle maiden pääkaupunkeihin. Olin käynyt viimeksi vuonna 2009 näissä kaupungeissa, jotenka kohteet eivät olleet uusia. Tällä kertaa aikaa oli neljä päivää.


Mikaelin portti ja torni

Perjantai 3.1.2020

Aamulento Helsingistä Wieniin Finnarilla business-luokassa meni aamiasta syöden nopeasti. Business-luokkaan olin tehnyt korotuksen Finnair Plus pisteillä. Wienin kentältä helpoin tapa matkustaa edelleen Bratislavaan on bussi, joita lähtee useampia tunnissa. Tällä hetkellä kolme yhtiötä liikennöi kaupunkien väliä. Olin ostanut liput RegionJet bussiyhtiön bussiin - hinta 5€/hlö/suunta. Matka-aika on noin tunnin lentoasemalta Bratislavan Novy Mest SNP asemalle, joka sijaitsee heti vanhan kaupungin vieressä.

Cumil - Bratislavan kuuluisin henkilö

Bratislavan vanha keskusta on hyvin pieni - ja sen nähtävyydet katselee muutamassa tunnissa. Kävelimme hetken aikaa keskustassa, kunnes suuntasimme hieman vanhan kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Bratislavsky Mestiansky pivovar olutpanimoravintolaan, joka osoittautui erittäin hyväksi ruoka ja juomaravintolaksi. Olut maksoi 2.3€ ja valkosipulikeitto leivän sisällä 6.9€ -- maittavan lounaan jälkeen majoituimme hotelliin, Arcardia Boutique hotel, joka sijaitsee vanhassa kaupungissa. Kahden yön majoitus maksoi 214€. Hotellia voin suositella - isot huoneet, ystävällinen henkilökunta, SPA mahdollisuus ja hyvä aamiainen.


Illalla kävelimme Bratislavan linnan ympäri - itse linnan sisällä ei ole mitään nähtävää, mutta maisemat ylhäältä yli Bratislavan ja vieressä virtaavalle Tonavalle ovat hienot. Illallista kävimme syömässä Modra Hviezda (Sininen Tähti) nimisessä ravintolassa, joka on linnalle johtavan kävelytien varressa. Kannattaa varata pöytä etukäteen - suosittelen että varaa ns. kellarista/luolasta. Ravintolan viinilista oli erittäin mielenkiintoinen -- slovakialaisia viinejä, joita ei valitettavasti edes tuoda ulos Slovakiasta koska maa käyttää kaiken tuottamansa viinin maan sisällä. Illallinen kahdelle (kolme ruokalajia), pullo hyvää punaviiniä, kivennäisvettä ja kahvit -- yhteensä: 88€.

Bratislavan raatihuone

Novy Mest, Tonava ja UFO


Paluumatkalla hotelliin poikettiin vielä käymään Grand Cru Wine Gallery viiniravintolassa, joka on  mukava paikka... mutta kun paikan pitäjä kyseli mistä ollaan ja sitten heitti "Moikka" ja "Hölkyn kölkyn" niin meinasin kävellä ulos paikasta. Hän ymmärsi nopeasti tilanteen, ja alkoi kertomaan eri viineistä -- joita sitten maisteltiin neljää eri. Erittäin hyviä! Voin suositella jos on kiinnostunut viineistä.

Lauantai 4.1.2020

Aamusta lähdettiin hieman sumuisessa säässä käymään Tonavan toisella puolella, jonne pääsee Novy Mest siltaa pitkin kävellen. Kävimme isossa ostoskeskuksessa, Auparkissa - ja sieltä takaisin tullessa kävimme sillan päälle tehdyssä UFO-nimisessä tornissa/ravintolassa - joka nousee 95 metrin korkeuteen Tonavasta. Sisäänpääsy on aika kallis (vajaa 7€), mutta tornin huipulta saa hyvän kuvan kaupunkiin ja linnaan. Ravintolan hinnat ovat myös korkeat.

UFOssa


Näkymät UFOsta kohti Bratislavan lähiöitä

Bratislavan linna


Vanhassa kaupungissa kävimme myös Mikaelin portin ylläpuolella olevassa tornissa, johon on viiden euron pääsymaksu aikuisilta -- minulle yritettiin myydä eläkeläislippua, mutta sanoin että voin maksaa aikuisen hinnan.. Henkilökunta pahoitteli virhearvioita :) Itse tornissa on kolmessa kerroksessa vanhoja aseita nähtävillä, ja ylimmistä kerroksesta pääsee tornin huipulla olevalle tasolle katselemaan näkymiä vanhaan kaupunkiin.

Bratislavan vanhan kaupungin talon kattoja
 Bratislavan vanhan kaupungin "pääkatu"


Lounasta menimme taas syömään hyväksi havaittuun ja "maustettuun" Bratislavsky Mestiansky panimoravintolaan -- Wienin leike: 9.9€. Iltapäivästä suuntasimme matkan Bratislavan oudoimman talon luo - Slovakian "YLE":n eli Radion talolle, joka muistuttaa ylösalaisin olevaa pyramiidia. Kuvailimme myös "Rauhan aukion" pysähtynyttä tunnelmaa ja muutenkin hieman sosialismin raunioita.

Slovakian radion talo

Myöhemmin illalla kävimme syömässä Slovak Pub nimisessä olut/teemaravintolassa, joka nimestä huolimatta oli aika jännä paikka. Ulospäin näyttää pieneltä, mutta ravintolassa on todella paljon erilaisia saleja ja paljon paikallisia syömässä ja juomassa. Hitti vai huti... tällä kertaa ruoka ja olut olivat ihan hyviä. Ravintolasta on erilaisia arvioita.

Rauhan aukio


Sunnuntai 5.1.2020

Aamupäivän kierreltiin vielä Bratislavan vanhaa kaupunkia, ja puolen päivän jälkeen lähdettiin bussilla (RegionJet) kohti Wienin keskustaa. Hinta 5€/hlö.. tällä kertaa matka kesti pidempään, koska moottoriteillä oli onnettomuus, mutta bussissa on jokaisella matkustajalle oma viihdejärjestelmä ja kahvia saa tarvittaessa.

UFO, Bratislava

Wienin rautatieasemalta matka jatkui Wienin vanhaan keskustaan, josta olin varannut yhden yön majoituksen Hotel Domizilista (135€/yö) - joka sijaitsee muutaman sadan metrin päästä Stephasplatzilta ja Wienin tuomiokirkolta. Koska olimme Wienissä niin kävimme syömässä Wienin leikkeet läheisessä Purstner nimisessä ravintolassa - 18€ ja olut vähän yli 5€,  -- eli hintataso on Bratislavaa korkeampi.

Illalla kävelimme ympäri Wienin keskustaa tarkoituksena käydä jossain kuuluisassa kahvilassa, mutta kaikkiin oli pitkät jonot, mutta onneksi Wienistä löytyy kahviloita joista saa yhtä hyvää Sacheria ja kahvia kuin esim. Hotel Sacherista.

Sunnuntai 6.1.2020

Koko päivä aikaa Wienissä. Niinpä teimme pitkän kävelykierroksen ympäri Wienin eri nähtävyyksien kautta mm. Hundertwasser house, huvipuisto, raatihuoneen tori, volksgarten yms..ja lounaaksi taas kerran wienin leikettä. Illaksi siirryimme CAT-junalla Wienin lentoasemalle, josta lensimme Finnarilla takaisin Helsinkiin.

Hundertwasserhouse - Wien


--
Näistä kahdesta paikasta oma suosikkini on edelleen Bratislava, joka on pieni, hieman "rosoinen" - mutta hintatasoltaan halvempi ja muutenkin maanläheisempi. Wien on upea kaupunki, mutta hieman "pöhöttävä", täynnä turisteja ja tietysti hieman kalliimpi. Museotarjonta Wienissä on huippua, kuten myös muut nähtävyydet esim. ratsastuskoulu, ooppera, linnat yms.

32 kommenttia:

  1. Molemmat kuulostaa hyviltä paikoilta. Kiitos loppuvertailusta, kummassakaan en ole käynyt mutta jäi sellainen fiilis että molemmat kaupungit on syytä nähdä. Wienissä haluaisin käydä syömässä sacherkakkua kevätauringossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Wienistä pääsee tosiaan helposti Bratislavaan: bussilla (1-5€), junalla (10-15€) ja Tonavaa pitkin pika-aluksilla (en tiedä hintaa..). Kannattaa yhdistää nämä kaksi kaupunkikohdetta vaikka viikon matkalle. Sacher kakkua saa lähes jokaisesta kahvilasta, ei pelkästään Cafe Sacherista tai Cafe Centralista, jotka ovat niitä "lippulaiva-kahviloita". Esim. Aida kahviloita löytyy paljon, ja niissä on hyvät kakut tarjolla.

      Poista
  2. Olen lukenut sattumalta ihan lähiaikoina paristakin eri lähteestä tuon, että Bratislavan linna on sisältä ihan turha vierailukohde, mutta ulkoa hieno. Hyvä niin - eipähän tarvitse harmitella, ettei tullut käytyä sisällä ollenkaan muutama vuosi sitten, kun käytiin linnaa katsomassa. :) Me menimme tuolloin Wienin ja Bratislavan välisen matkan junalla, emme bussilla. Bratislava oli mielestäni kiva paikka, mutta kuten kirjoititkin, nähtävyydet on kieltämättä aika äkkiä tsekattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni muukin on tuosta linnasta kirjoittanut - harmi että sitä ei ole hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla.

      Poista
  3. Tämä yhdistelmäreissu on täällä mielessä mutta ainoastaan uhraten yksi päivä Bratislavaan. Saas kattoo koska toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivässäkin ehtii Bratislavaa nopeasti näkemään - mutta jos mahdollista, anna Bratislavalle pidempi mahdollisuus.

      Poista
  4. Bratislava on tosiaankin kohtuullisen kokoinen pieni ja helposti haltuun otettava paikka. Olen vieraillut pari kertaa lyhyesti. Wienistä minulle jäi myös todella hyvät muistot, ilmeisesti parempi mielikuva kuin sinulle. Suurin syy oli varmaankin se, että vietimme siellä lähes kolmen kuukauden kodinvaihtoloman, jolloin meillä oli rauhallista aikaa kuljeskella sekä turistien suosimat nähtävyydet että paljon muuta rauhallisempaa. Linnat, hautausmaat, puistot ja vähän kauempanakin olevat esikaupunkialueet. Myös pyöräilimme Tonavan varrella ja Praterin puistossa. Ja ehdimme joihinkin konsertteihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki Wienissäkin on paljon nähtävää - ja kun viettää paikan päällä pidempään niin kohde aukeaa paremmin. Itse pidin aiemman Wienin reissulla kun käytiin läheisillä kukkuloilla kävelemässä viinitarhojen ja viinitilojen läpi - ja maistelemassa hyviä viinejä.

      Poista
  5. Hups, mitä kirjoitin! Ei sentään kolmen kuukauden, vaan kolmen viikon loman. Sijoittui kesä-heinäkuun vaihteeseen.

    VastaaPoista
  6. Mulla oli vähän samanlainen kokemus. Vietin joululoman Wienissä viitisen vuotta sitten ja tein Wienistä käsin yhden yön reissun Bratislavaan. Viehätyin Bratislavasta itse asiassa huomattavasti enemmän kuin Wienistä. Jotenkin symppiksempi paikka, Wienissä oli vaan niitä julmia kotkanpäitä ja muuta kolkkoa (joskin toki kaunista) pönötysarkkitehtuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinäkin pidit enemmän Bratislavasta. Symppis se on -- sosialismian vaikutusta vielä näkyy, mutta paljon on parissa kymmenessä vuodessa tapahtunut hyvään suuntaan.

      Poista
  7. Bratislava kiinnostaisi kyllä juurikin sen takia, että sinne pääsisi niin kätevästi Wienistä käsin. Wienistä pidin kovasti, eli täytyy joku kerta yhdistää nämä kaksi kohdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Suosittelen kaupunkia - ja yhdistämään se Wienin kanssa.

      Poista
  8. Onpa hauskan ja erikoisen näköistä tuo Bratislavan arkkitehtuuri! :) Välillä tekee kyllä hyvää lomailla paikoissa, joissa ei ole liikaa tekemistä, ehtii rentoutumaankin paremmin. Olisi kyllä kiva itsekin tehdä tänä vuonna tuollainen eri kaupunkeja yhdistelevä keski-Euroopan reissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iida! Tosiaan - paikkaan voi rauhassa tutustua ja ns. imeä sen ilmapiiriä kun ei ole "huippukohteita" eli nähtävyyksiä paljon käytävänä. Nytkin istuttiin pitkiä aikoja pitkillä lounailla ja illallisilla -- seurattiin vaan elämän menoa nauttien hyvää ruokaa ja juomaa. Eikä ollut mihinkään kiire - koska ei ollut ns. pakko suorittaa mitään.

      Poista
  9. Aika yllättävä tieto tuo Slovakian viinejä koskeva fakta, ettei niitä viedä ollenkaan maasta.
    Olin syksyllä Slovakiassa, mut päätin mennä Bratislavan sijaan Kosiceen. Ihastuin tuohon pieneen kaupunkiin ikihyviksi! Wienissä kävin samalla Euroopan maata pitkin -reissulla, enkä tykännyt siitä yhtään. Itävallan luonto sen sijaan teki vaikutuksen. Oli upeaa katsella vuoristo- ja metsämaisemia junamatkalla Sloveniasta pohjoiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Slovakiasta löytyy tosiaan muitakin hyviä kohteita. Itse pidin todella paljon Tatra-vuoriston alueesta ja pienestä Bardejovin kaupungista - lyhyen ajomatkan päästä Zakopanesta, Puolasta. Slovakista löytyy myös todella paljon vanhoja linnoja - esim. Oravan (kyllä! Oravan!) linna on upea -- lähellä Puolan rajaa.

      Poista
  10. Kiva lukea sun Bratislavan-matkasta ja että tykkäsit. Mullakin jäi jotenkin kotoisempi olo kaupungista kuin Wienistä, vaikka toki Wienissä taas riittää tekemistä ja nähtävää pitkäksi aikaa. Maistelin itsekin jonkin verran slovakialaisia viinejä, mutta ei tullut otettua mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sandra. Slovakialaiset viinit olivat ihan hyviä - tosin aika kevyitä mauiltaan, jotka sopivat esim. juustojen ja pastan kanssa. Harmi tosiaan ettei siitä myydä Slovakian ulkopuolella.

      Poista
  11. Harmi, kun Bratislavaan ei oo suoria lentoja. Lyhyille lomille kun valitsee mieluusti paikan, jonne pääsee helposti. Kaupunki vaikuttaa viehättävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sini! Wieniin kannattaa lentää, ja sieltä on se 45-50 minuutin bussimatka Bratislavan keskustaan - se on nopea ja näppärä tapa. Kyllähän Helsingin lentoasemaltakin kestää siirtyä Helsingin keskustaan 20 minuuttia.. Wienin kentältä menee busseja Bratislavaan useita tunnissa. Suosittelen!

      Poista
  12. Ei yhtään kuvaa sinisestä kirkosta :-) Kävimme aikoinaan Bratislavassa junalla Budapestissa. Myös se junamatka oli ihan matkakokemus, etenkin paluumatkalla kun juna oli niin täynnä, että ihmisiä lojui kaikilla käytävilläkin.
    Päiväretkellä Bratislavasta ei ihan hirmuisesti ehdi näkemään, mutta se sininen kirkko on jäänyt mieleen keskusaukion ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Juu ei käyty katsomassa sitä kirkkoa - ei edes ulkopuolelta. Sen aukio-olo aika oli ihan outo ; aamulla aikaisin ja sitten illalla puolisen tuntia. Se mikä taas kerran yllätti että Keski-Euroopassa on lyhyet yhteydet kaikkialle. Busseja meni Prahaan, Budapestiin, Wieniin ja Sloveniaan..

      Poista
  13. Kiitos informatiivisesta postauksesta. Meillä on ollut tämä kombo mielessä jo jonkin aikaa. Edellisestä kerrasta kun on jo aika pitkästi aikaa ja vähän tuntuu ainakin Bratislava siitä muuttuneen. Hyvin näyttää pitkä viikonloppu tähän riittävän. Toki molemmissa kaupungeissa on nähtävää vaikka kuukausiksi mutta fiilikseen näyttää pääsevän sisälle jo lyhyemmässäkin ajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Anu! Bratislava on muuttunut parempaan suuntaa viime matkani (vuonna 2009) jälkeen. Nähtävää molemmissa kaupungeissa kyllä riittää.

      Poista
  14. Wien + Bratislava on jo pitkään ollut reissujen to do -listallani, mutta vielä tämä kaksikko ei ole noussut niin kiinnostavaksi, että reissu olisi konkretisoitunut. Varmaan osasyynä tälle on se, että olen lukenut sekä Wienistä että Bratislavasta (etenkin jälkimmäisestä) paljon hieman pettyneitä kokemuksia. Tuo vertailu mitä lopussa teit kuulostaa minun korvaani kuitenkin siltä, että näistä kahdesta kaupungista voisi hyvinkin saada tasapainoisen matkakokonaisuuden, kun toisessa on vähän "rosoa" ja toisessa jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Noora! Kannattaa myös huomioida vuodenaika milloin kohteeseen matkustaa - olen itse ollut vain tammi ja helmikuussa näissä kahdessa kaupungissa. Kesä saa varmaankin kaiken tuntumaan huomattavasti paremmalta ja tällöin ulkona on terasseja yms ja vehreät puut ja pensaat peittävät osaltaan harmautta.

      Poista
  15. Bratislava on näistä kahdesta ehdottomasti suosikkini. Olen käynyt siellä pari kertaa lapsuudenystäväni luona. Toisella kerralla tein päiväreissun Wieniin, ja kokemukseni siitä kaupungista oli hyvin samanlainen kuin sinulla. Bratislava taas oli ihanan sympaattinen, vanha ja värikäs. Sinne palaisin mielelläni vielä kolmannenkin kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. Mikäli sinulla on vielä ystävä kohde kaupungissa niin hän yleensä tietää ne parhaat kohteet jossa käydä. Bratislava on symppis.

      Poista
  16. Ajeltiin tuolla suunnalla vuonna 2017, mutta meillä matka oli pidempi. Tuli otettua auto Münchenista, ajettua Tonavan vierttä Passaun kautta Bratislavaan ja sieltä takaisin reittiä: Krems, Burghaus, München.

    Auton kanssa kävi vähän huonosti. Auton piti olla Passat tai vastaava, mutta koska kerroimme menevämme Bratislavaan, vaihtui auto nopeasti Skodaan. Vuokraamolla on selkeästi kokemuksia siitä, mitä autoja kannattaa antaa Slovakian puolelle ajettavaksi. Saksalaisen autovuokraamon vinkkelistä katsottuna Itävalta, Sveitsi, Alankomaat, Belgia ja Ranska ovat turvallisia maita, ja loput sitten jotain muuta : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksan autovuokraamoilla on tosiaan rajoituksia millä autolla saa ajaa "itäblokkiin". Muistaakseni Europcarilla saa ajaa C luokan (Compact, esim. Golf) "itäblokkiin", mutta Mersuilla tai isoilla Audeilla ei. Toki tämä vaihtelee vuokraamo kohtaisesti - mulla on yleensä ollut vuokra-autona C luokan autoja (Compactia automaatilla ja diesel koneella - jos mahdollista), ja pikku Audilla (Audi A3) sai ajaa Saksasta Sloveniaan.

      Poista
  17. Kävimme Bratislavassa viime vuonna jääkiekon MM-kisojen aikaan ja yllätyimme kuinka kiva ja sympaattinen kaupunki olikaan! Molemmat tykättiin todella paljon. Bussilla oli tosiaan kätevää mennä kaupunkiin Wienin lentokentältä. UFO jäi meiltä käymättä, mutta sitä tuli katseltua linnalta mistä oli kyllä hienot näkymät. Kaikenkaikkiaan kiva rosoinen pikkukaupunki :)

    VastaaPoista