lauantai 25. syyskuuta 2021

Pitkin poikin Latviaa - Kuurinmaa

Latvian Riika ja Jurmala ovat olleet jo pitkään suomalaisten suosikkikohteista Baltiassa, joissa itsekin olen käynyt jo neljästi, mutta Latviassa on paljon muutakin nähtävää. Tällä kertaa matkani suuntautui Kuurinmaalle (Kurzeme) ja Semgalen (Zemgale) neljäksi päiväksi, josta löytyy paljon keski-aikaisia linnoja, hienoja vanhoja kaupunkeja, palatseja ja kartanoita sekä myös neuvostoaikaisia jäänteitä. Alunperin matka piti tehdä syksyllä 2020, mutta tällöin juuri ennen matkaa Latviaan ei enää päässyt ilman karateenia, niinpä nyt syksyllä 2021 matkasuunnitelma kaivettiin esiin ja lähdettiin tutkimaan Kuurinmaata ja Semgalea. 

Jaunpils pils - Jaunpilsin linna jossa majoituimme 


Perjantaina 17.9.2021

Lensin perjantai iltapäivänä Riikaan Finnarin lennolla (Norran ATR72-500), joka oli aivan täynnä. Lähtiessä Helsingin päässä katsottiin koronatodistus ja Latvian vaatima CovidPass QR-koodi, jonka pystyy täyttämään netissä kaksi vuorokautta ennen matkaa. Lento kesti vain 55 minuuttia ja sain huomata että Finnarin palveluja ollaan taas supistettu - nyt tarjolla oli enää ilmaiseksi vettä ja mustikkamehua. Kahvi olisi maksanut 2.5 euroa. Riikan lentoasemalla ei sitten ollutkaan enää mitään tarkistuksia, jotka hieman ihmettelin vaan pääsin suoraan kävelemään läpi. Olin vuokrannut Europcarilta kolmeksi vuorokaudeksi auton - sainkin pari kuukautta vanhan Skoda Octavia farkun automaatilla, ja suuntaisin kohti Jaunpilsin kylään jonne matkaa on noin 80km erittäin hyväkuntoista tietä pitkin. 

Jaunpilsin olin valinnut kohteeksi siksi että siellä sijaitsee ehkäpä Latvian upein keskiaikainen linna (Jaunpils pils) vuodelta 1301, ja linnassa on myös majoitusta ja ravintola. Saavuimme paikalle puolisen tuntia ennen ravintolan sulkeutumista, mutta ystävällinen henkilökunta piti ravintolan auki kun kerta asiakkaita sattui nyt saapumaan. Ruokailu - kuten myös aamiainen - tapahtui linnan pihalla. Ruoka oli erinomaista (gulassikeittoa, ribsejä ja vasikan pihviä) ja juomana maisteltiin paikallista Jaunpilsin oman panimon olutta. 


Jaunpilsin linna


Majoituksena saimme upea keski-aikaisen huoneen (linnassa on vain kahdeksan huonetta) jossa oli iso takka tuomaan lisää tunnelmaa muuten niin upeassa paikassa. 

Jaunpilsin linnan sisäpiha


Lauantai 18.9.2021

Aamulla teimme kävelyretken linnan ympärillä ja havaitsemme että linna sijaitsee upeasti kolmelta suunnalta veden äärellä. Lähistöllä on myös Jaunpilsin vanhan mylly, joka toimii museona sekä luterilainen kirkko. Jaunpils - hyvin pieni ja hiljainen kylä, mutta voin suositella tätä linnaa kohteena. Linnassa järjestetään myös erilaisia kierroksia, mutta jatkoimme matkaa kohti Kuurinmaan luoteiskolkkaa nimeltä Kolka, jossa Riian lahti kohtaa Itämeren. 

Matkalla kohti Kolkaa ajoimme Talsin kautta Dundagaan pieneen kaupunkiin, jossa on Kuurinmaan vanhin ja isoin linna - Dundagan linna vuodelta 1237. Erittäin upea oli tämänkin linna, jonka katsoimme sisäpihalta ja ulkoa käsin, joka on myös kolmelta sivustalta veden ympäröimä. 

Dundagan linnan sisäpihaa


Saavuimme lopulta Kolkaan, joka olikin erittäin tuulinen paikka. Pysäköinti maksaa 1,5 euroa päivä. Hiekkarantaa jatkuu loputtomiin pitkin Riian lahtea ja edelleen Itämeren rantaviivaa pitkin Kuurinkankaalle asti. Tämä alue oli neuvostoaikana tarkkaan valvottua aluetta, jossa aina iltaisin "kaikki" hiekkarannat haravointiin tarkasti ja aamulla tarkastettiin oliko jalan jälkiä näkyvissä mahdollisten loikkareiden havaitsemiseksi - olihan paikka Neuvostoliiton läntisintä osaa. 


Kolkan niemimaan "muistomerkki"

Kolkan hiekkarantaa riittää


Kolkasta noin 50km etelään sijaitsee toinen mielenkiintoinen paikka - Irbenen radioteleskooppialue ja hylätty neuvostoarmeijan tukikohdan majoitusalueet, joka hylättiin vuonna 1991. Täältä käsin Neuvostoliitto kuunteli lännen radioliikennettä. Isoin radioteleskooppi on rakennettu vuonna 1971 - ja se on 32 metriä halkaisijaltaan, ja sinne järjestetään tutustumiskierroksia. Itse katselin teleskooppia kauempaa. Majoitusalueisiin pääsi sitten helpommin kävelemään ympäriinsä - isoja kerrostaloja, joissa koivut kasvoivat jopa katolla. Taloja on yhteensä lähes 20 kappaletta ja ne on tarkoitus purkaa lähiaikoina.  Bongasin paikalta jopa junavaunun, jossa nähtävästi asuttiin vielä. 

Irbenen radioteleskooppi

Hylättyjä kerrostaloja Irbenessä


Irbenestä matka jatkui Ventpilsin kaupunkin kautta Kuldigaan, joka tunnetaan myös nimellä Latvian Venetsia, jonka paikka on saanut kaupungin halki kulkevasta pienestä kanavista ja puroista sekä isommastga Ventan joesta, josta löytyy Euroopan levein vesiputous 249 metriä nimeltään Ventas rumba. Putous on tosin 1-2 metrin korkuinen.  Kaupungista löytyy myös Latvian korkein vesiputous - 4,5 metriä korkea Aleksupite rumba. Eli Kuldigassa voin bongata samalla kertaa Latvian leveimmän ja korkeimman putouksen. 

Euroopan levein vesiputous - 249m - Ventas rumba


Kuldigan kaupunki on ehkäpä Latvian parhaiten säilyneistä keski-aikaisista kaupungeista koostuen vanhoista puutaloista ja mukulakivikaduista. Paikalla on ollut myös linna, mutta sen paikalla on nyt enää vain puisto. Puistosta heti Ventan rannalla sijaitsee paikan paras ravintola - Bangerts, joka voin suositella. Latviassa muuten tarkistettiin jokaisessa käymässä ravintolassa tai kahvilassa koronatodistukset. Ilman sitä tai vajaalla todistuksella ei pääse sisälle syömään tai juomaan. Terassilla sitä ei kysellä. Söimme peuran lihasta tehtyä gulassikeittoa alkuruuaksi ja pääruuaksi peuran paistia. 



Kuldigasta olin varannut yhden yön majoituksen Villa Rumbasta, joka olikin vanhassa kaupungissa sijaitseva kokonainen talo omalla tontilla. Talo oli ulkoapäin vanhan näköinen, mutta sisältä täysin moderni kaksi kerroksinen talo. Kävimme vielä illalla kävelemässä kaupungissa, jossa ei törmätty kehenkään muuhun turisteihin ja muutenkin väkeä oli lauantai-illaksi hyvin vähän liikkeellä. Niin sanotut "kulkurin iltakaljat" joimme pienen kanavan varrella olevassa Pargbins ravintolan terassilla. Kulgidan raatihuoneen torilta löytyy myös paljon kahviloita ja ravintoloita. 

Kuldigan raatihuone syksyisessä auringonpaisteessa


Villa Rumba - majoitus Kuldgiassa - koko talo


Sunnuntai 19.9.2021

Aamulla teimme vielä tunnin kävelyn ympäri kaupunkia käyden myös Ventas rumbaa tarkemmin katsomassa. Kaupungissa oli hyvin seesteinen tunnelma - puulämmitteisten talojen savupiipusta tulevaa savua ja kirpeää syysilmaa. Lähtökahvit kävimme juomassa vielä The Marmalade konditoria-kahvilassa. 

Matka jatkui kohti Bauskaa, joka sijaitsee Semgalen alueella, mutta sitä ennen yritimme vielä käydä Skrunda-1:n entisessä sotilastukikohdassa joka sijaitsee Skrundan kylästä viisi kilometriä Kuldigan suuntaan. Paikka oli täysin aidattu ja osia taloista oli jo purettu - niinpä jatkoimme matkaa kohti itää.


Aiempia matkakertomuksia Latviaan löydät alta:

16 kommenttia:

  1. Nyt olikin itselleni vähän vieraampi kohde, enkä itse asiassa ole käynyt Latviassa ylipäätään. Yllättävää muuten tosiaan, että mitään koronaan liittyviä tarkistuksia ei Latvian päässä ollut. Kävimme viikko sitten autolla Norjassa, niin kokemuksemme oli siinä mielessä päinvastainen, että sinne mennessä todistukset piti näyttää, mutta takaisin tullessa ei enää mitään valvontaa ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin ovat vaihtelevat nämä mahdolliset tarkistukset eri maiden kohdilla. Uskoisin että kyse on myös siitä mihin resursseja laitetaan.

      Poista
  2. Riiassa olen käynyt pari kertaa, muutoin Latvia ei ole tuttu. Sujuvasti näyttää jo matkailu sujuvan. Tuo Finskin palveluiden heikennys on kyllä aika naurettava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finnarin palveluissa tuntuu olevan halpuutusta kautta linjan. Olisi uskonut että kahvin/teen kustannuserä ei olisi näin merkittävä säästökohde. Yhdellä vesilasilla kyllä jaksoi yhden tunnin koneessa istua.

      Poista
  3. Upeat nuo hiekkarannat! Muistan, kun viime kesänä palasimme laivalla Riiasta kohti Suomea, ihastelin matkan varrella näkyvää pitkää hiekkarantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kesäisin tämä kohde mahtaa olla vielä upeampi kun hiekkarantoja on satoja kilometrejä.

      Poista
  4. Kuurinmaa on kyllä mielenkiintoinen kohde :) Muun muassa tuolla tuli käytyä Baltian roadtripillä :)

    Vieläkin tuntuu niin "oudolta" lukea ulkomaan reissupostauksia. Jotenkin on jo tottunut siihen, ettei mihinkään pääse. Mutta ehkäpä kaikki vielä normalisoituu.. :D

    Eveliina / Reissukuume

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän matkailu kohta hieman palaudu, jos ei ennalleen, niin lisääntyy ainakin ja tällöin ulkomaan juttuja alkaa taas löytymään.

      Poista
  5. Kuldiga voisi olla mielenkiintoinen paikka, onhan siellä levein ja korkein vesiputous. :) Ja kyllä nuo linnatkin näyttävät käymisen arvoisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historiaa löytyy hyvin Latviasta. Suosittelen myös Pitkin poikin Latviaa kirjaa, jossa eri maakunnat, kaupungit ja muut kohteet on erittäin kattavasti kuvattuna.

      Poista
  6. Näinä korona-aikoina olemme toistaiseksi kolunneet Norjan ja nyt viimeksi Viron käymättömiä alueita. Ehkäpä mekin vielä laajennamme myös Latvian ja Liettuan muihin osiin kuin pääkaupunkeihin - selvästikin alueelta kuin alueelta löytyy aina jotain mielenkiintoista kun asiaan vaan paneutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkinä että Ryanair aloittaa loppuvuodesta suorat lennot Helsingistä Liettuan Kaunasiin. Itse jo ostin lennot, niin pääsee myös Liettuan muita kohteita käymään kun Vilna on jo hyvin tuttu kohde.

      Poista
  7. Keskiaikaiset linnat ja vesiputoukset kiinnostavat, joten tämä täytyy laittaa korvan taakse. Latviassa olen käynyt vain Riiassa, ja näköjään siellä olisi paljon muutakin nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa suunnata sitten Kuldigaan - se oli erittäin mukava kohde, ja matkalla on linnoja missä käydä.

      Poista
  8. Latvia saattaa olla jopa yksi seuraavista kohteistamme, joten olipa mielenkiintoista lukea näistä kohteista. Etenkin tuo linnamajoitus oli tosi kiinnostava.

    VastaaPoista
  9. Täysin tuntemattomia kohteita minulle, noin lännessä en ole koskaan Latviassa ollut. Jaunpilsin linna oli kyllä hieno! Mielenkiinoista, että siellä on majoitusta. Myös Cesiksen vanhat linnanrauniot ovat vaikuttavat.

    VastaaPoista