lauantai 11. helmikuuta 2023

Filippiinit - Cebu: Moalboal

Filippiinien matkan toisen osuus suuntautui takasin Cebun saarelle ja sen länsirannikolla sijaitsevaan Moalboaliiin, joka on kuuluisa sukellus- ja snorklauskohde, erityisesti isoista sardiiniparvista sekä merikilpikonnien ruokailualueista. 

Moalboalin kaupungissa oli upeita muraaleja maalattua seiniin


Torstai 26.1.2023

Lautta Boholilta lähti Cebulle jälleen kerran noin puolituntia myöhässä sekä myös saapui myöhässä Cebu Cityn satamaan, jossa meitä oli vastassa ennakkoon tilattu kuljettaja autoineen. Matka Moalboaliin - Cebun länsiannikolle on noin 100km mutta siihen kului yli kolme tuntia, koska tie on erittäin ruuhkainen ja kulkee läpi kaupunkien ja kylien välillä nousten ylös Cebun saaren keskiosan vuoriston ja laskien jälleen takaisin länsirannikolle. Kyyti maksoi 3000 pesoa (noin 54€). Halvemmalla toki pääsee jos kulkee matkan bussilla, mutta henkilöautossa oli huomattavasti mukavampi matkustaa. 

Itse Moalboal jakautuu Moalboalin kaupunkiin ja siitä noin kolme kilometrin päässä rannalla sijaitsevaan Basdiotiin jota myös kutsutaan Moalboalin kyläksi. Kylän ympärillä on kymmeniä sukellusresortteja, ravintoloita ja baareja noin kilometrin matkalla. Olin varannut neljän yön majoituksen noin kilometrin päästä kylästä (15 minuutin kävelymatka) Ancelle Cristo Re nimisestä paikasta, joita ylläpitävät nunnat. Kyseisessä paikassa on vain kolme taloa, kooltaan noin 60-80 neliötä, viehättävä puutarha ja oma pieni ranta, josta pääsee heti uimaan ja sukeltamaan riutalle. Paikan kolme sisarta olivat erittäin ystävällisiä ja lämminhenkisiä ja he kertoivat että paikka on rakennettu Italiasta saaduilla lahjoitusvaroilla ja osa majoituksen hinnasta menee suoraan heidän ylläpitämään orpokotiin joka sijaitsee Cebussa.  Talo jossa majoituimme oli erittäin siisti ja sen terassille tarjoiltiin aamulla kattava aamiainen nunnien toimesta. Paikka on erittäin rauhallinen, mitä nyt välillä pienet kilit määkivät tai viereisen talon koirat saivat räksytyskohtauksen. Tosiaan Moalboaliin kylään pääsi kävellen 15 minuutissa tai tarvittaessa nunnat soittavat mopotaksin (tricyclen) hakemaan. 

Ancelle Cristo Re majoituksen vehreä puutarha

Omalle rannalle pääsi portista

Ancelle Cristo Re majoitus 



Ensimmäisenä iltana kävimme vesisateessa kävelemässä kylillä ja matkan varrella pidettiin taukoa tanskalaisen omistamassa Kuan Resto baarissa jossa kävimme päivittäin meno- tai paluumatkalla juomassa muutaman oluen. Löysimme Moalboalin kylän keskustasta yllättävän kiva ja uudehkon The Lounge Wine & Tapas viinibaaarin jossa oli tarjolla kattava joukko viinejä - mm. etelä-afrikkalainen suosikkini Fat Bastrad Shirazia.  Tämän viinibaarin vieressä on heti hyvä thai- ja filippiiniruokaa tarjoava Hungry Monkeys jota voin suositella. Kannattaa mennä ravintolan kolmanteen kerrokseen josta aukeaa näkymät merelle ja Moalboalin kylään. Kävimme tässäkin ravintolassa kolmena päivänä syömässä thairuokaa.

Perjantai 27.1.2023

Aurinko paistaa myrskyisän yön jälkeen! Aamusta lähdimme nunnien suosituksesta aamiaisen jälkeen läheiselle White Beachille mopotaksilla. Matka sinne kesti noin 15 minuuttia, mutta paikkaan pääsystä pitää maksaa kahteen kertaan. Ensin oli tietulli alueelle - 50 pesoa (1 euro) ja myöhemmin ennen rannalle menoa rantamaksu 20 pesoa. Mopotaksin hinnasta joutui vääntämään. Pyytävät 200 pesoa, mutta maksoin 150 pesoa. Tuntui että se 200 pesoa oli alueella kiinteä hinta. 

White beachilla kävimme sitten meressä uimassa. Ranta ei ollut mikään erityisen upea verrattuna esim. Boholin Duamluanin rantaan mutta silti paikasta löytyi pitkä hiekkaranta, palmuja ja muutamia ravintoloita sekä paljon katoksia pöytineen joita pystyi vuokraamaan koko päiväksi 500 peson hintaan. Nämä tuntuivat olevan ainakin paikallisten käytössä ja niissä oli mahdollista grillata ja ostaa juomia takana olevista "baareista". 

White beach - ja pilveen veti puolen päivän jälkeen


Iltapäivästä tulimme takasin ja kävimme alkuillasta tarkemmin katselemassa Moalboalin kylää ja rantaa. Heti Chilli baarin edestä pääsee snorklailemaan ja katsomaan merikilpikonnia sekä hieman pidemmältä mistä riutta loppuu niin "sardine runia" eli isoja sardiiniparvia. Paikalta lähtevät myös useat sukelluksia tarjoavien firmojen veneet merelle.  Kovasti yrittivät myös myydä aktiiviseikkailu matkoja läheisille vesiputouksille ja zipline liukuja, mutta ei ole minun juttuni nämä enää. 

Moalboalin kylän raittia ja ravintolabaareja

Moanboalin kylän ranta



Illasta kävimme takaisin majoitukseen ja pysähdyimme pariksi tunniksi Kuan Resto baarissa kuuntelemaan paikallisen bändin esityksiä ja juttelemaan muutamien muiden turistien kanssa. Tuntui että perjantaina kaikissa paikoissa bändejä esiintymässä. 


Lauantai 28.1.2023

Aamusta lähdettiin käymään Moalboalin kaupungissa etsimässä rahanvaihtopistettä, jossa olikin sitten kymmenien metrien jonot. Ei jaksettu jonottaa jotenka kävelimme läheisellä torilla ja satamassa, josta löytyi iso muraali johon oli maalattuna meren eläimiä. 

Paluumatkalla jäimme pois ranskalaisen leipomo-kahvilan, O Delices Bakery, luona josta sitten käveltiin parin kilometrin matka takaisin Moalboalin kylään. Mopotaksien kuljettajat kyselivät että olenko sotilas, koska jalassani oli camo kuvioidut puolipitkät shortsit. Vastasin että "Yes, I'm Black barret - but 'retried' and not active service anymore" j.. ja he heittivät kättä lippaaan. No tämä kyllä pitääkin paikkansa koska olen PsPr:n res. panssarijääkäriluutnantti ja siellä pidettiin mustaa barettia päässä. Tästä tuli mieleen että vuosi sitten Tansaniassa kyseltiin samaa ja siellähän se camo kuvio on lähes kiellettyä. Joissakin Karibian meren valtioissa voi saada jopa sakkoja mikäli pitää vain viranomaisille sallittuja vaatteita tai niiden liittyviä värityksiä - ainakin Barbadoksella on tämä sääntö.

Kissan poikanen odotti emoa Moalboalin kylällä


Sunnuntai 29.1.2023

Lazy Sunday. Vettä sateli harvakseltaan koko päivä ja vietimme koko päivän Moalboalin kylällä kävellen ja kahviloissa pysähdellen. The Three Bears ravintolaa voin myös suositella - muutama sata metriä kylästä kohti Moalboalin kaupunkia. Rento ja letkeä tunnelma. Illalla aurinko alkoikin paistamaan ja "kotirannassa" oli nähtävissä upea auringonlasku. 





Paluu Suomeen 

Seuraavana päivänä maanantain 30.1.2023 lähdettiin sitten paluumatkalle Suomeen. Paluumatka ovelta ovelle oli pitkä ja kesti 38 tuntia. Ensin neljä tuntia autolla Mactanin lentoasemalle, josta illalla lähti yhdentoista tunnin lento Dohaan Qatar Airwaysin Boeing 787-8 Dreamliner koneella. Matkalle osui erittäin turbulenttinen keli erityisesti Intian niemimaan ylityksen aikana noin 4-5 tunnin ajan. Myöhemmin selvisi Turbulence Forecast palvelusta että kyseessä oli ollut "punaisen kategorian" turbulenssivyöhyke. Tuo palvelu on ihan "kiva" niin näkee millaista keliä on tiedossa lennon aikana. Dohaan saavuttiin paikallista aikaa klo 23 eli Filippinien aikaan klo 4. Koska vaihtoaika oli yhdeksän tuntia olin varannut hotelliyön lentokentän ainoasta ja kalliista Oryx hotellista. Olen tätä hotellia muutaman kerran käyttänyt ja muutamia kertoja on tullut loungeissa tai lentokentän lepotuoleilla nuokuttua. Hotellissa sentään pääsi hyvin nukkumaan ja käymään suihkussa. Aamulla kävelimme hyvin levänneinä lähtöportille, josta siirryimme bussilla Finnairin Airbus A330-300 koneeseen. Finnairin A330 koneita oli upeampia Dohan kentällä, koska ne operoivat myös Tukholman ja Kööpenhaminan reittejä Dohaan ja Dohasta. Lento Helsinkiin lähti myöhässä ja se joutui "syystä-tai-toisesta" (aiemmin on lennetty Iranin ja Irakin yli) lentämään pidempää reittiä Saudi-Arabian ja Jordanian yli kohti Egyptiä josta Välimeren yli Turkkiin ja sieltä kohti Helsinkiä. Lento saapui Helsinkiin yli puolitoista tuntia myöhässä tiistai-iltapäivänä. 

Epilogi

Filippiinien 12 päivän matka Boholin ja Cebun saarille oli suhteellisen onnistunut, ja vaikka aurinko ei joka päivä paistanut niin lämpötilat olivat sopivat noin 24-26 astetta ja ainahan se Suomen tammikuun kelit ja sään voittaa. Matkustamiseen meni paljon aikaa joka on ainoa huonompi juttu, koska mennessä ja paluussa meni melkein pari vuorokautta suuntaansa sekä siirtymiset saarien väleillä yleensä vievät puolisen päivää aikaa. Kuten laulussa lauletaan ".. sitä pitkän matkan tehdä saa, kun on pakko kauas matkustaa.. " pitää ihan paikkaansa. 




15 kommenttia:

  1. Ai miten ihanat auringonlasku -kuvat. En oo täällä Malesiassa nähnyt vielä mitään noin hienoo. Tänään oli hyvä päivä, mut pilvet tuli pilaamaan kaiken tunti ennen auringonlaskua. Sadekauden loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeampia auringonlasku oli parina päivänä, ja silloin sattui olemaan juurikin sopivasti pilviä taivaanrannassa jolloin värit pääsivät parhaiten esille.

      Poista
  2. On tosiaan hienot auringonlaskukuvat. Me kävimme White Beachilla pariin kertaan snorklaamassa, varsin hienoja koralleja paikoitellen. Osallistuttiin myös tuollaiselle retkelle, jossa käytiin katsomassa sardiineja, ihan hauska kokemus sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sukellusfirmojen lukumäärään perusteella Moalboal on juurikin tätä tarkoitusta varten hyvä kohde - sukellukseen. Itse näin sardiineja myynnissä parissa kojussa. Ihmettelin ettei siellä enempää niitä ollut myynnissä. Ehkäpä ovat rauhoitettuja pyynnin osalta ?

      Poista
  3. Nuo muraalit on ehkä parasta taidetta reissuissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niitä oli useamman muurin ja majapaikan seinissä maalattuina. Toivat kivan lisän katukuvaan.

      Poista
  4. Komppaan muita, upeita auringonlaskukuvia! Hieman toisenlaisia kuin täällä Kanta-Hämeessä ;) Täällä iloitaan, jos joskus edes hieman näkee aurinkoa pilviverhon takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onneksi Suomessakin pääsee joskus näkemään hienoja auringonlaskuja - yleensä kesäisin tai syksyisin.

      Poista
  5. Nunnamajoitukset on niin mun juttu. Pidän yksinkertaisuudesta. Toki esim. Tallinnan birgittalaisluostarin aamupala oli vähän liian ankea. No laihtuisi ainakin, jos pidempää yöpyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ei päässyt laihtumaan ainakaan nunnien tarjoiluissa. Aamupalalla oli kaikenlaista paistettua makkaraa, lihaa, riisiä sekä tietysti paahtoleipää marmelaadin kera.

      Poista
  6. Tuo sää on kyllä aina arpapeliä - me olimme periaatteessa maassa ns. shoulder seasonina, eli sade- ja kuivan kauden rajamailla, mutta mahtoikohan 10 päivän aikana sataa kertaakaan? Tammikuun kai olisi jo pitänyt olla sitä kuivaa kautta!
    Filippiineillä taitaa olla paljon juurikin snorklaus- ja sukellusmielessä hyviä kohteita, mutta skippasimme niitä, kun emme sukella ja edellisestä snorklauksestakin alkaa jo olla aikaa, vaikka eipä kai sille varsinaisia esteitä olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säät nähtävästi vaihtelevat kovasti Filippiinien saarilla ja nyt Cebulla kuivan kauden alku oli selvästi viivästynyt.

      Poista
  7. Tuntui hieman vaivalloiselta, että koko ajan ja kaikesta joutuu pulittamaan rahaa ja lisää rahaa. Toki matkoilla kuluja kertyy, mutta olisi ymmärrettävää, että ranta kuuluu rantalomaan, eikä siitäkin joutuisi maksamaan erikseen. Noh, maassa maan tavalla. Onneksi edes auringonlasku-esitys oli ilmainen 😀.

    En tiedä, mulle ei jäänyt Cebusta kovin hyvää kuvaa. Rannatkin ovat niin ja näin. Kannattiko sinne matkustamaan lainkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filippiineiltä löytyy varmasti huomattavasti parempia rantakohteita kuin Cebun saarella. Bohol oli huomattavasti parempi kuin Cebu. Kannattaisi varmaankin käydä Boracayn tai Palawan saarilla joita moni on kehunut. Cebulta toki pääsee lentämään pois tai lautalla toisille lähi saarille.

      Poista
  8. Meidän Filippiinien reissulla oltiin vain pari yötä Cebussa. Ehkäpä joskus sinne olisi mielenkiintoista tutustua enemmänkin. Kaunis auringonlaskukuva btw! :)

    VastaaPoista