lauantai 8. lokakuuta 2016

Rabat

Jatkoin tänään matkaa Marokon pääkaupunkiin Rabatiin, joka on ilmeeltään moderni. Majoitun kuitenkin Medinassa eli vanhassa kaupungissa jonka sokkeloiselta kujilta kesti hetken kunnes löysin majapaikan, Riad Dar Soufen. Kyseessä on erittäin upea majapaikka, jossa on vain neljä huonetta. Pienen tauon ja minttuteen jälkeen jatkoin matkaa vanhassa kaupungissa, jossa sai kulkea ihan rauhassa myyjien pakkomyynniltä ja huuteluilta. Päädyin andaluusialisen puutarhan takana olevalle vanhalle asuinalueella, Ribat, josta kaupunki on saanut nimensä. Talot oli maalattu sinivalkoiseksi.






Päädyin sitten itse linnoituksen luo, josta oli upeat näköalat Atlantille.




Aiemmin päivällä olin myös kävellyt pinkkiä kujaa pitkin..



..sekä käynyt syömässä erittäin hyvän lounaan: salaattia, kana taginea ja cuscussia. Hinta kahdelta henkilöltä yhteensä 12€.




Lopuksi vielä kuvia majoituksesta..





Huomenna jatkan matkaa takasin Casablancaan, ja aamuyöstä lennän takasin Suomeen Frankfurtin kautta. Marokko on suhteellisen helppo matkakohde - turistien "ukottamista" ei ole ollut, taksit ovat käyttäneet mittareita ja vaihtorahaa on saatu aina oikea määrä takaisin. Ehkäpä hieman olisi helpompaa  jos osaa puhua hieman ranskaa.




















2 kommenttia:

  1. Onpas kapeita ja värikkäitä kujia - hienon näköistä. Kiva kuulla, että Marokossa oli sun kokemuksen mukaan helppo reissata ja turisteille ei koko ajan oltu tyrkyttämässä jotain. Jostain syystä mulla on nimittäin sellainen mielikuva, että myyjät olisivat tuolla tosi innokkaita, mutta ei mitään hajua, mistä tämä mielikuva on edes tullut. Ehkä se onkin ihan puppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sitä tyrkyttämistä on enemmän siellä missä on turisteja - kuten Marrakech ja Fes. Varsinkin Fesistä tuntui olevan isoja turistilaumoja käymässä Meknenissä ja lähellä sijaitsevassa Volubilisin raunioilla. Toisaalta en ollut mitään edes basaareista ostamassa, jotenka en alkanut niitä tavaroita edes pahemmin tarkastelemaan - tällöin tosin olisi voinut se myyntikin alkaa. Mutta Rabatin ja Meknesin basaareissa sai kulkea ihan rauhassa.

      Poista