sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Wadi Rum

Seuraava kohde Jordaniassa oli Wadi Rumin autiomaa, joka kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin. Wadi Rum on kuuluisa erinäköisistä ja muotoisista kalliomuodostelmista, joita tuuli ja sade ovat muokanneet vuosituhansien aikana sekä erityisen punainen hiekka, joka auringonlaskun aikana muuttuu upeaksi punaiseksi hehkuksi ja voisi kuvitella olevansa vaikkapa Mars-planeetella. Tämä aavikko on ollut tutuksi myös T.E.Lawrence eli Arabian Lawrence toimesta, joka auttoi 1914-1918 arabeja ottomaanien (turkkilaisten) vastaisessa sodassa. Oikeasti hän oli brittiupseeri ja vakooja, vaikka teki myös arkkelogisia tutkimuksia. Myös elokuvia on kuvattu Wadi Rumissa, esim. Tähtien Sota, Episode IX - jossa Wadi Rum esittää Jedha kuuta.

Wadi Rum


Matkaa Wadi Musasta eli Petrasta on noin 100km, ja matka-aikaan on syytä varata ainakin kaksi tuntia. Tie on hyvä, ja yhtyy Kings Highway jälkeen Jordanian halki kulkevaan Desert Highwaylle, josta käännytään Wadi Rumiin johtavalle tielle. Olin varannut jeeppi-safarin sekä yöpymisen aavikolla eräältä pieneltä paikallisesta beduiiniperheeltä (wadirumjeeptours.com), jotka olivat vastassa Wadi Rumin kylässä jossa ensiksi tarjoiltiin perinteisen mukaisesti teetä, jonka jälkeen alettiin tekemään lähtövalmisteluja. Löysin tämän ja muutenkin hyvää tietoa Jordaniasta suunnatonmatkablogi sivustoilta.

Saimme käyttöön avolava Jeepin (taisi olla Toyotan maasturi) ja kuljettajan, joka toimi oppaana koko päivän kestävällä kierroksella Wadi Rum autiomaassa. Monet yritykset tekevät samanlaisia kierroksia, joihin kuuluu 8-12 pysähdystä eri autiomaan kohteissa sekä lounas aavikolla. Matkalla näkyikin useampia maastureita suhaamassa edestakaisin - mutta onneksi ei ruuhkaksi asti.

Avolava maasturi, jossa matkustettiin

Punaista hiekkaa Wadi Rumissa

Hetki jolloin kaikki värjäytyi punaiseksi


Ensimmäisenä kohteena oli T.E.Lawrencein lähde, joka oli korkealla kalliolla sijaitseva lähde, josta tuli vettä -- kuten myös seuraava lähdekohde. En mitenkään kirjannut eri kohteiden nimiä ylös, mutta kolmas paikka taisi olla pieni kanjoni, jossa oli seiniin kirjoitettu jotain koraanin lauseita ja taisi siellä olla jotain "kalliopiirrustuksia". Enemmänkin kiinnosti se kun ajettiin eri kohteiden välillä, ja pääsi nauttimaan niistä maasturin avolavalla katsellen.

Iltapäivästä pysähdyttiin varjoisaan paikkaan tekemään lounasta, ja siinä viivähti pari tuntia kun syötiin ja odotettiin pienet päikkärit kuunnellen vain tuulen suhinaa ja välillä ohittavien kamelilaumojen ääniä. Kovasti oli oppaamme kiinnostunut mitä teen Suomessa, ja siitä juttu sitten kääntyi siihen miten hänelle saataisiin omat nettisivustot..

Lounaan jälkeen jatkettiin taas matkaa ihmettelemään eri muotoisia kiviä ja kalliota, juomaan teetä (jokaisessa pysähdyspaikassa oli teltta jossa tarjoiltiin teetä) - ja päästiin myös kävelemään hieman pidempi matka erästä kanjonia pitkin upottavassa punaisessa hiekassa, kunnes illalla klo 19 jälkeen ajettiin hieman isomman hiekkadyynin päälle ihmettelemään auringonlaskua - joka oli muuten todella upea!!

Lopuksi ajoimme pois punaiselta aavikolta kohti valkoista aavikkoa, jossa erään kallion takana oli yrityksen beduiinileiri, johon saapui kaksi muutakin autokuntaa tuoden turistit syömään illallista ja yöpymään aavikolla. Yö aavikolla oli niin lämmin ettei yöllä tarvinnut peittoa päällä - vaikka aamuyöstä lämpötila putosi ehkpä +15 asteeseen. Valitettavasti nyt oli täysikuu jotenka tähtitaivasta en päässyt tarkkailemaan mutta toisaalta kuunvalossa oli kiva kävellä muuten pimeässä aavikolla. Leirissä pyöri pari siiliä, joiden tarkoitus oli pitää skorpionit ja käärmeet pois tai ainakin vähentää niitä. Teltat oltiin tehty niin, että ne seisoivat rautakehikon päällä, jolloin ainakaan skorpionien ei olisi niin helppoa tulla telttaa sisään -- aamuyöstä kissa hyppäsi sisään avoimesta ikkunasta.

Lounaspaikka ison kallion kupeessa

Sienen muotoinen kivi

Kanjonissa oli yllättävän vihreää


Aamusta söimme pikaisen aamiaisen jonka jälkeen suunnattiin takaisin Wadi Rumin kylään - noin tunnin ajomatka aavikolla. Suosittelen Wadi Rumia kohteena mikäli käyt Jordaniassa ja erityisesti yöpymään aavikolla. Tarjolla on myös pidempiä retkiä aavikolla, mutta päivässäkin ehtiin kokemaan tämän erityisen luonnonihmeen.







18 kommenttia:

  1. Wau olit yötä Wadi Rumissa! Varmaan ollut kiva kokemus. Me olimme vuosi sitten mutta vain iltapäiväretkellä. Toki silloinkin näimme upeaa Aavikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta ja yö olivat todella kiva kokemus Wadi Rumissa. Näimme yöllä esim. siilejä liikkumassa leirissä ja niitä oli kiva seurailla. Myös aavikon hiljaisuus yöllä oli mykistävä kokemus sekä aamun sarastus aavikolla.

      Poista
  2. Upeita kuvia täällä bloginkin puolella. Jordania vaikuttaa tosiaan kiinnostavalta kohteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikko! Jordania oli tosiaan aika kiinnostava kohde ja helppo liikkua vuokra-autolla ympäriinsä Tosin ramadan aika toi hieman haasteita Ammanissa (josta kirjoitan seuraavassa jutusssa).

      Poista
  3. Mekin olimme aikoinaan yhden yön Wadi Rumissa. Maaliskuussa oli vielä aika viileää, mutta kahteen henkeen ja monen täkin alla, tarkenihan sitä. Sinänsä vaatimattomassa majoituksessa oli myös jonkinlainen suihku, mutta kuin tiedossa oli seuraava yö Petran Mövenpickissä, niin totesimme, että eiköhän tänä aamuna hampaidenpesu riitä!
    Tuo aavikkokin tuolla on tosiaan vähän erilainen kuin vaikka Qatarissa, eli kannattaa tosiaan Jordaniassa pysähtyä täällä, ja kuten totesit, myös yöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Meinasin ottaa kevytuntuvatakin mukaan, jos aavikolla olisi ollut kylmempää mutta tällä kertaa sää suosivat. Suihkukin tuolla oli, mutta kylmää vettä vain käytössä - jotenka otin vain ns. "venäläisen suihkun" eli pesemättömään kainaloon dödöä :) Samassa leirillä oli espanjalaisia ja heille oli järkytys että suihkusta ei tullut lämmintä vettä. Me suomalaiset ollaan sen verran karastuneita että pari päivää ilman suihkua menee..

      Poista
  4. Onpa kyllä kaunista! Tuosta punaisesta hiekasta tulee vähän mieleen Namibian dyynit, sielläkin auringonlaskut ja -nousut olivat uskomattoman kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namibian aavikot ovat minulla bucket-listalla. Australian Ulurulla samantyyppistä punaista kiveä oli joka puolella.

      Poista
  5. Wau. Tuo olisi kyllä sellainen paikka, johon mielelläni matkustaisin. Kuulostaa hyvältä ja näyttääkin siltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sandra! Olihan tuo aika erikoinen kohde -- ihan kuin Star Wars elokuvan Jedha kuussa :)

      Poista
  6. Kiva lukea pitkästä aikaa Wadi Rumista. Mekin käytiin siellä puolipäiväretkellä, mutta varmasti oli mahtava kokemus jäädä sinne yöksi. Ennen Jordanian matkaa mietin pitkään haluanko edes mennä Wadi Rumiin, mutta onneksi blogin kommentteihin tuli niin paljon kannustavia kehoituksia niin menimme ja hyvä niin. Se on upea paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! Oli mahtavaa olla yötä Wadi Rumissa ja kuunnella hiljaisuutta.

      Poista
  7. Wadi Rum on kyllä Jordanian hienoin paikka vaikka Petrakin on toki hieno. Itse olin vain päiväretkellä, mutta illalla oli tunnelmallista beduiiniteltassa tähtien loisteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! Wadi Rum on hieno päivällä, ja mutta upea iltaisin ja öisin. Tällä kertaa oli täysikuu joka valaisi maiseman upeasti jotenka tähtitaivas ei päässyt täysin oikeuksiinsa.

      Poista
  8. Aavikollapa en olekaan vielä yöpynyt! Voisi olla mahtava kokemus. Muutenkin kuulostaa mielenkiintoiselta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pinkkis! Suosittelen yöpymistä aavikolla - se on tosiaan kokemus. On mahdollista nukkua myös tähtitaivaan alla - päädyin nukkumaan teltassa joka oli korotettu 20cm maasta - skorpionien vuoksi.

      Poista
  9. Kuulostaa siltä, että on ollut onnistunut kokemus :) Wadi Rum on mielestäni myös ihan mahtava! Yövyimme itse siellä jokunen vuosi sitten kaksi yötä pienessä beduiinileirissä ja oli niin huikean tunnelmallinen paikka, että takaisin on joskus päästävä. Meidän oleilumme oli melko vapaamuotoista, aavikon tyhjyydestä ja leirin rauhallisuudesta nauttimista, mutta teimme myös yhtenä päivänä muutaman tunnin jeeppisafarin. Jordania muutenkin ansaitsisi paljon enemmän huomiota suomalaisten matkailijoiden keskuudessa, niin monipuolinen maa, ja melko lähelläkin.

    http://www.kulkutautiset.com/jordania-kuusi-vinkkia-seikkailuun/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Oh - jopa kaksi yötä! Sehän on ollut varmaan vielä upeampi kokemus. Nyt olimme Wadi Rumissa 22 tuntia aika tarkkaan. Viime vuosien sodat ja siitä johtuvat kriisit Lähi-Idän alueella ovat johtaneet siihen että suomalaisia siellä ei enää käy paljoakaan kun matkatoimistot etsivät muita kohteita johon viedä suomalaisia. Aiemmin Aqaba on ollut hyvinkin suosittua, ja nyt on nähtävissä taas että sinne aloitetaan järjestelmään enemmän ryhmä/charter-matkoja. Kiinalaisia ja jenkkejä tuolla Petrassa näkyi paljon sekä espanjalaisia. Syyrian kriisi pitäisi saada joskus ratkaistua joka toisi alueelle vakautta -- sekä tietysti ratkaisu Palestiinan osalta. Alueella kun on niin paljon upeita kohteita käytävänä.

      Poista