torstai 21. toukokuuta 2020

Matkalla Pohjoiseen

Tänä kesänä olemme päätyneet pysymään Suomessa matkustukseen liittyvien rajoituksien ja suosituksien vuoksi. Alustava matkasuunnitelma löytyi vuodelta 2015 - nimeltään Karhumatka, missä ideana oli kiertää Karhu-nimisiä paikkoja tai Karhuun liittyvissä paikoissa ja se olikin pohjana kun suunnittelin kesän 2020 matkaa. Vuonna 2015 matka jäi toteuttamatta kun lähdin käymään Georgiassa - mutta suunnitelmia ei kannata koskaan heittää pois, niitä voi aina myöhemmin muokata ja hyödyntää. Tässä jutussa esittelen tämän kesän kolmen viikon road-trioin ja matkasuunnitelma Lappiin - "Matkalla pohjoiseen". Muista muuttuneista matkasuunnitelmista löydät Muttuneet-matkasuunnitelmat-ja-bucket-listaa jutusta. Kuvat tässä jutusta ovat aiemmilta Lapin vaelluksilta - aikaa ennen digikameroita.

UKK-kansallispuisto, Suomujoki - ympyräreitti 120km (2004)

Viimeisestä Lapin (vaellus)reissusta on jo aikaa - kävimme 2000 luvun vaihteessa kymmenen vuoden ajan kesäisin (mm. Kalottireitti Kautokeinosta Abiskoon, UKK, Kevo, Halti, Pallas-Hetta jne) ja myös talvisin Lapissa hiihto-vaeltamassa (Pallas-Hetta) ja muuten vaan hiihtämässä useina talvina. Kolmisen vuotta sitten kävin viimeksi Lapissa, Muoniossa, kahden päivän reissulla ajamassa kutsuvieraana erään saksalaisen automerkin tapahtumassa tehokkailla autoilla jäällä ja lumessa. Majoitus oli hienossa Olostunturin hotellissa ja matkat tehtiin lentäen Kittilään. Todellista "Lapin eksotiikkaa"... mutta... nyt vuoden 2020 suunnitelma.

Alustava matkasuunnitelma

Teema: Omalla autolla Lappiin kiertäen vanhoja ja uusia paikkoja, päivisin tehtäviä pieniä vaelluksia ja majoitukset mökissä tai teltassa omavaraisesti omissa oloissaan - yksi yö tosin hotellissa. Nähdä Suomen ja EU:n pohjoisin piste sekä Lapin yötön yö. 

1. päivä: Pääkaupunkiseudulta Päijänteen länsipuolelta Petäjävedelle katsomaan Unescon maailmanperintökohdetta: Petäjänveden vanha kirkko, josta matka jatkuu nelostietä pohjoiseen lähelle Suomen keskipistettä. Majoitus Haapavedellä Villa Korkatti nimessä paikalla.

2. päivä: Haapavedeltä Hailuotoon, jossa päivän ajan tutustuminen Suomen kolmanneksi suurimpaan merialueiden saareen. Majoitus Luotsihotellissa Hailuodon Marjaniemessä. Hailuodon panimon tuotteita jos pääsisi maistelemaan..

3. päivä. Hailuodosta Kolarin ja Ylläksen kautta Leville kolmeksi päiväksi. Majoitus vuokramökissä lähellä Levin keskustaa (Keskirakka).

4. päivä. Pallastunturit - Taivaskeron huiputus, mikäli lumitilanne sen sallii. Toisena vaihtoehtona Särkitunturin ja Jerisjärven ympäristö.

5. päivä. Levillä Kätkätunturin kierros.

6. päivä. Leviltä Inariin Lemmenjoen ja Hammastunturi erämaiden ohitse ajaen (Pokka ja Ivalon Matti). Majoitus Inari-järven rannalla kolmen päivän ajan vuokramökissä.

7. päivä. Pielpajärven erämaakirkko - Inarista 16km reitti.

8. päivä. Päivä Inari järvellä veneilen tai käynti Sevettijärvellä ja Näätämössä.

9. päivä. Inarista pohjoiseen kohti Karigasnimeä. Majoitus Inari joen varrella kahden päivän ajan vuokramökissä.

10. päivä. Käynti Kevon luonnonpuisto eteläisissä osissa - Luomusjärvet. Kävin vaeltamassa reitin 1998, nyt päiväretki alueelle - Sulaojalta Ruktajärvelle.

11. päivä. Karigasniemeltä Utsjoelle Tenojokea seuraten. Majoitus Utsjoen leirintäalueella.

12. päivä. Utsjoki - Nuorgam. Suomen ja EU:n pohjoisin piste. Majoitus Nuorgamissa Tenojoen varrella kahden päivän ajan.

13. päivä. Nuogram. Pulmankijärvellä käynti ja mikäli Norjan raja on auki niin käynti Varanginvuonolla.

14. päivä. Nuogramista etelään "Kaamasen mutkien" kautta Pyhätunturille. Majoitus Pyhätunturilla kahden päivän ajan vuokramökissä.

15. päivä. Pyhätunturi ja Suomen vanhin kansallispuisto (perustettu 1936). Käynti upeassa Isossa Kurussa ja Noitatunturilla. Kävin viimeksi Luosto-Pyhällä vaeltamassa kesällä 2004.

16. päivä. Pyhätunturilta Rukalle (Kuusamo) Kitkajärven rannalle. Mökkimajoitus.

17.-20. päivät: Ruka tunturin alueella vaeltelua ja puuhastelua: Pieni Karhunkierros, Riisitunturin kansallispuisto (Posiolla... erityisesti Riisin Rietas kierros. "Reitti on saanut nimensä Riisin riettaaksi nimitetystä kummituksesta, jonka kerrottiin 1800- ja 1900-luvun taitteessa huhuilevan kulkijoiden jäljillä. Uskottiin, että seudulle tapettu, löytämättä jäänyt mies siellä äänteli"),...

21. päivä. Rukalta pääkaupunkiseudulle

"Siellä jossain" - Kalottireitti osuudella Kilpisjärvi-Abisko 200km (2001). Tällöin rinkassa oli kahden viikon vaelluksen varusteet - noin 20 kg


Majoitukset reissussa ovat mökki / aamiaismajoituksia / leirintäalueilla pienissä paikoissa. Otamme varmuuden vuoksi autoon kaikki retkeilyvälineet mukaan, mikäli majoituksissa on täyttä tai suunnitelmiin tulee muutoksia - esim. Lapin tämän vuoden tulvatilanteen vuoksi jotkin reitit voivat olla suljettuja. Vaellukset tällä reissulla ovat päivä reissuja tai muutaman yön reissuja - eli leppoisia vaelluksia tällä kertaa ilman isompia kantamuksia (onko jo iän tuomaa mukavuudenhaluako?). Ruuat teemme itse, koska ravintoloiden tarjonta voi olla vielä supistettua tai rajoitettua kesälläkin. Paikallisia palveluita käytämme tarvittaessa ja tuemme näin omalta osalta paikallistaa toimintaa - myös majoituksien kautta. Etäisyyttä toisiin ihmisiin pidetään ja turhia kontakteja vältellään - ja Lapissa löytyy tilaa kun polulta lähtee hieman syrjään.

Pallas-Hetta kesäreitillä - 55km, Pallastuntureilla (2006)

Sioskurun autiotuvat, Pallas-Hetta reitti (2006)


Ehkäpä nyt on hyvä aika palata Lappiin ja Kuusamoon rauhoittumaan kolmeksi viikoksi - kun maailma näyttää olevan suljettuna tänä kesänä - vaikka aikamoinen road-trip tästä näyttää tulevan - ties vaikka taas alkaa se ".. Lapin luonto luomaan outoa taikaa.." fiilis ja ehkäpä kuunnellen Junnu Vainion hauskaa laulua - Matkalla Pohjoiseen.

Kauheessa kiireessä Kaamasen tiellä
Lähteellä Masa joi kauhasta
Sillä sen täytyi taas kapseli niellä
Kun vaivasi niin eturauhasta

Matsonni lausui 'on lahonnut kölisi'
Ikämiesryhmä tää pirssissä mölisi
Sitten jo mentiin ja penkka vaan pölisi
Matkalla pohjoiseen

Mies kun tulee tiettyyn ikään
Niin ei sillä pelaa mikään
Sen näkee peilistä, on kaikki eilistä
Jo vaan me kimpassa tuumattiin

...

Matkalla Pohjoiseen, Juha Vainio


16 kommenttia:

  1. Meillä on hieman samankaltainen suunnitelma kesäksi. Piti lähteä Islantiin, Kanadaan ja Yhdyavaltoihin, mutta korona vei ne suunnitelmat, joten nyt on sitten vuorossa Suomi-kierros. Reittisuunnitelma on vielä vähän vaiheessa, mutta se ei toisaalta haittaa, sillä lähdemme matkaan asuntoautolla eli majoituksia ei tarvitse miettiä. Tarkoitus olisi joka tapauksessa pysytellä itäpuolella ja tehdä päivävaelluksia sekä kalastaa. Toivottavasti ei ole ihan mahdottoman ankea ja kylmä sää koko loman ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että Lappi kiinnostaa nyt. Itä-Lapissa löytyy hyviä kohteita Sallan ja Naruskan suunnalta, tai hieman pohjoiseen Tulppioon ja Nuorttijoelle. Asuntoautolla en ole itse koskaan liikkunut. Se tuo vapauden liikkua ja yöpyä sopivilla paikoilla - ja jos mukana on pyörät niin niillä tekisi pienempiä matkoja. Mitä tulee säähän -- se on vaan pukeutumis- ja asennejuttu :) Hyttyset ja mäkärät yleensä lentävät lämpimällä säällä.

      Poista
  2. Samankaltaisia -joskaan ei noin pitkälle jalostettuja ajatuksia täälläkin, sillä Lappiin olisi tarkoitus suunnata heinäkuussa. Koronan ja "pakollisen" kotimaan matkailun myötä olen oikeastaan vasta herännyt siihen, miten huonosti Suomi kaikkine mahdollisuuksineen on tiedossa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan postauksiasi :)

    Eveliina / Reissukuume

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eveliina. googlaamalla Lapista ja sen mahdollisuuksista kyllä löytää juttuja blogeista. Hyvä on reissusuunnitelmasta on apuja sinulle. Kirjoittelen matkan varrelta juttuja tai viimeistään kun reissu on tehty.

      Poista
  3. Kiva toadtrip teille tulossa!!

    Pohjoisen vaeltajakonkari todella olet! kysyisin sinulta, että jos pääsemme heinäkuussa ajamaan Norjaan pohjoisesta (melko varma olen, että Ruotsin läpi ei saa mennä), niin mikä olisi Suomen käsivarren alueella must see päiväretkireitti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Must see on Saana tunturi, jonne pääsee helposti kapuamaan Kilpisjärven Retkeilykeskuksesta. Kannattaa varmistaa että keli on hyvä, jolloin niistä pääsee nauttimaan tunturin huipulla. Muita kohteita olisi Mallan luonnonpuisto, Kitsi putous tai Kolmen valtakunnan rajapyykki (veneellä pääsee helposti toiselle puolelle Kilpisjärveä, josta on lyhyt matka). Sitten voi myös Sannan huiputukseen lisätä Saana tunturin kierroksen ja käynti Saanan päivätuvalla.

      Poista
  4. Kuulostaa upealta reissulta! Ja en tiennytkään, että olet noin vaeltanut lapissa noinkin paljon! Monet kuuluisimmat vaellukset oletkin päässyt tekemään ja silloin sai varmaan vaeltaa hyvinkin rauhassa. Eivät nuo pidemmät vaellukset varsinaisesti ruuhkaisia ole varmaan vieläkään, mutta kyllä niillä varmaan koko ajan enemmän käy ihmisiä.

    Mä en voi sietää hyttysiä/itikoita, niin omat lapin reissut ajoittuvat muuhun vuodenaikaan kuin kesään. Voi olla, että syksyllä tulee lähdettyä lappiin, varsinkin jos silloinkaan ei vielä ole mahdollista matkustaa ulkomaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikko! Lapissa ja muualla Ruotsin ja Norjan tuntureilla on tultu aiemmin pyörittyä paljonkin. Nykyään vaelluksilla on varmasti enemmän väkeä kun vaellus-infraa (reittiopasteita, pitkospuita, mökkejä, GSM yhteyksiä) on rakennettu enemmän. Vaikka suositut reitit ovat täynnä, niin 100m tai 1km sivuun reitiltä löytää oman rauhan - suosittelen kuitenkin kartan ja kompanssin luku- ja käyttötaitoja. Pari kertaa nähnyt kun retkeilijöillä ei ole karttaa mukana - vain GPS navi tai mennään tolpalta toiselle ajatuksena ettei eksytä.

      Hyttysiä jos haluaa välttää niin ennen Juhannusta tai sitten elokuun puolen välin jälkeen (ensimmäiset pakkaset vievät hyttyset.. mutta polttiaisia voi olla). Toki vuosittaista vaihtelua on. Syksy on upeaa aikaa vaeltaa Lapissa - päivät sopiva viileitä, ei itikoita ja revontulet näkyvät upeasti sään niin salliessa.

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, missä kaikki kesän erityispiirteetkin on huomioitu. Mä vähän jännityksellä odotan, että toteutuuko oma Inarin reissu elokuussa. Voitin matkamessuilta liput alkuperäiskansojen festareille ja majoituksen Hotelli Kultahovissa, jonka lisäks Inarin matkailuorganisaatio ehdotti jotain muita yhteistöitä matkan tiimoilta. Mutta saapi nähä.

    Kiinnostais myös nuo vaellusreitit kesäaikaan. En jotenkin lämmennyt talviselle Lapille nyt kun olin siellä töissä marras-tammikuussa. Tai ehkä se oli se Saariselkä, mikä ei kovin sykähdyttänyt. UKK:n maisemat tosin oli kyllä kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäiskansojen festarit Inarissa kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta ehkäpä vielä tällöin oleva 500 ihmisen rajoitus voinee siihen(kin) vaikuttaa.

      Poista
  6. Meillä on myös tarkoitus suunnata kesällä pohjoiseen, ajankohta ja agenda vaan vielä avoinna. Tässä tuli monta hyvää ideaa. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyvä -- kiva että jutussa oli ideoita. Kirjoittelen myöhemmin kun pääsemme paikan päälle miten suunnitelma toteutui.

      Poista
  7. Melkoinen siivu Lappia tässä onkin. Hieno reissu sulle tulossa. Niin paljon ihanaa nähtävää, koettavaa ja kierrettävää. Terveisiä Inariin ja Tenolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Löysin teidän blogista juttuja Jäniskoskesta, joka pitää ehdottomasti käydä katsomassa Juutuanjoen varrella. Myös Tenolle ollaan menossa.

      Poista
  8. Tuossapa sitä ajamista. Mä olen muuten yölpynyt aikanani Hailuodon Luotsihotellissa. Oli ainakin silloin uusi ja siisti paikka.

    Voi että nuo Junnu Vainion laulut on aina niin oivaltavaa riimittelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilometrejä tulee - arvion mukaan 3500. Suomi on pitkä maa. Löysin tuon Hailuodon hotellin teidän blogin kautta.

      Poista