sunnuntai 7. elokuuta 2016

Syksyn 2016 matkoja


Kesällä 2016 tein onnistuneet matkat ArmeniaanKuubaan ja Sisiliaan - paljon tuli nähtyä ja koettua - ja lentokoneissakin istuttua (12 lentoa, 30000km).  Tässä tekstissä avaan hieman lähitulevaisuuden suunnitelmista - syksyn 2016 matkoista. Heinäkuussa tilanne oli vielä se, että seuraava matka olisi vasta lokakuussa, mutta eihän siinä sitten niin käynyt. Suunniteltiin tulikin (taas kerran) muutosta...


Dilijan, Armenia

Elokuu 2016

Toissa päivänä selaisin (taas kerran) skyscannerin tarjoamaa lähiviikoille ja bongasin "viikonloppu lennot" Tsekkeihin 158€ hintaan (Lufthansan mp HEL-MUC-PRG-FRA-HEL).

Lähden siis elokuun lopussa kolmeksi päiväksi Tsekkeihin, joka on yksi lempipaikoistani - olenhan vieraillut Prahassa jo kolmesti. Mutta tällä kertaa haluan nähdä muuta kuin Kultaisen Kaupungin, ja suuntaankin omatoimisille automatkalle Böömiin. Onnistuin myös varaamaan auto suhteellisen edullisesti - Mercedes-Benz A180 Cdi automatic hintaan 110€/3 vrk. Alla on kartta kolmen päivän matkasta, ja tukikohdaksi olen valinnut Unescon maailmanperintökohteeksi olevan pittoreskin ja upean Cesky Krumlovin kaupungin. 



Ensimmäisen päivän aikana matkaan Prahasta ensin Kutna Horaan katselemaan luukirkkoa, josta suuntaan etelään Konopisteen linnan kautta Taboriin ja Budvar oluesta kuuluisaan Ceske Budejovice kaupunkiin ennen Cesky Krumlovia, josta olen varannut kahdeksi yöksi majoituksen pienestä B&B tyylisestä pensionaatista. Toisen päivän olen varannut Cesky Krumloviin tutustumiseen ja mahdollisesti Trebonin/Trebicin kaupungissa käyntiin. Kolmantena päivänä suuntaan takaisin Prahaan Plzen kaupungin (Pilsner Urquel lager oluen kotikaupunki) kautta Krivoklakin alueelle (linnoja ja kristallia), jossa olen vieraillut viimeksi vuonna 2004.

Lokakuu 2016

Lokakuun alussa vuorossa on ensimmäinen matka Afrikan mantereelle - Marokkoon. Lennän aluksi Casablancaan, jossa olen yhden kokonaisen päivän ja tämän jälkeen matkustan junalla Rabatin kaupunkiin, jossa vietän pari päivää ennen paluuta Casablancaan. Majoitukset olen varannut kaupunkien "vanhoista kaupungeista" Riad majoituksista - eli marokkolaistaloista/palatseista. Tätä matkaa en ole kovin paljon vielä suunniteltu, mutta ainakin basaari-menoa ja tinkimistä on tiedossa. Marrakechin ja Fesin kaupungit jätin väliin, koska sinne menisi pidempi aika matkustaa - ja kuulemma Rabatin basaari on hieman rauhallisempi paikka.

Marraskuu 2016

Marraskuussa on sitten tiedossa parin viikon talvilomamatkan Kaakkois-Aasiaan - Fantti-matka, jonka kuvauksen löydät "Matkailuvuosi 2016" kuvauksesta. Matka alkaa Bangkokista, josta matkaan Laosiin (Luang Prabang) kuudeksi päiväksi ja edelleen Vietnamiin (Hanoi) kuudeksi päiväksi ennen paluuta Bangkokiin. Bangkokissa suuntaa tällä kertaa ainakin Chao Praya joelle, reppureissaajien ghettoon Khaosan Roadille (majoitus läheltä tätä aluetta..). "Watti-alueelle" eli keskeisten temppelien alueelle en ehkäpä nyt suuntaa, koska kävin siellä vuonna 2015. Luang Prabangissa suunnitelmissa on tehdä matkoja vesiputouksille, viidakkoon ja Mekong-joelle. Vietnamin kohteita Hanoita lukuunottamatta en ole vielä suunniteltu - ehkäpä Halong Bay tai Sapa-vuoristoalueet. Vinkkejä ja linkkejä otetaan vastaan.

Vuosi 2017?

Entäpä tämän jälkeen.. vuosi 2017? Suunnitelmissa olisi ainakin käydä Kazaskstanissa, jolloin olisin vieraillut kaikissa 51 eurooppalaisessa maassa. Kyllä - Kazakstan on jossain listoilla merkitty että olisin Euroopassa oleva maa ja toisissa Aasiaan kuuluva. Samalla kertaa voisi sitten matkoja muissakin Keski-Aasian (!!) maissa - eli ns. Stan-maissa (Kyrgyzstan, Tajkistan, Uzbekistan).. Näissä maissa todennäköisesti olisi parempi vuokrata auto kuljettajalla kuin itse ajella vuokra Ladalla..

Todennäköisesti matkoja varaillaan ad-hoc tyyliin jatkossakin ja aina silloin kun kauko- ja matkakaipuu iskee pahemman kerran.






3 kommenttia:

  1. Hienoja suunnitelmia! Mulla on aikamoinen Aasia-kuume, mutta toistaiseksi en ole tehnyt sille mitään (siis varannut matkaa). Saa nähdä, kauanko vielä jaksan olla varaamatta.

    Luukirkko on vähän karmiva, mutta hieno. Kannattaa käydä!

    Halong Bayllä kannattaa kiinnittää jonkin verran huomiota risteilyn tarjoajaan. Siellähän on uponnutkin niitä laivoja joskus, ja ehkä joku torakkapaattikin olisi aika ikävä ylläri. ;) Vinkkaisin myös, että ei kannata uida siellä lahdessa, vaikka tilaisuutta tarjottaisiin. Vesi on ihan karsean likaista. Nimimerkillä tulipahan uitua. Olen kirjoittanut Halonginlahden risteilystä omaan blogiini.

    VastaaPoista
  2. Me tehtiin muutamia vuosia sitten Hongkong-Pohjois-Vietnam (Hanoi ja ympäristö) -Laos matka. Suurin pettymys oli Halong Bay. Vesi likaista, lahti täynnä turistiveneitä jotka kaikki teki saman kierroksen eli eivät liikkuneet juuri minnekään. Kalliimmissa (missä oltiin) on varmaan parempi ruoka, mutta retket ihan samat. Jtk turisteja täynnä olevia luolia yms. En oikeastaan edes suosittele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Halong Bayn suhteen. Olen kuullut että tosiaan kyseessä on aikamoinen turistirysä - ja pelkkä matka Hanoista vie kolmisen tuntia. Toisena vaihtoehtona olisi käydä esim. Hoa Lu.n alueella tai Sapan vuoristokylissä. Olen neljä täyttä päivää Hanoissa, sekä puolikkaat vielä meno-paluu päivinä, eli parina päivänä voisi käydä jossain Hanoin ulkopuolella.

      Poista