tiistai 9. elokuuta 2022

Georgia - Borjomi

Georgian matka jatkui Mustanmeren rannalta kohti Tbilisiä siten, että seuraavana kohteena oli Borjomin kaupunki joka sijaitsee puolivälissä Batumia ja Tbilisiä - noin 160km päässä. Olin käynyt Borjomissa vuonna 2015, mutta vain pikaisesti matkalla Akhaltsihteen ja Vardziaan. Tällä kertaa vietin Borjomissa yhden yön.  

Borjomin puisto ja lähde, joka sijaitsee turkoosin kupolin alla


Keskiviikko 20.7.2022

Lähdimme Batumista aamiasen jälkeen ajamaan kohti Borjomia. Aluksi reitti kulki samaa tietä kuin tullessa, mutta noin kymmenen kilometriä ennen Potia käännyttiin kohti länttä läpi pienten kylien kunnes saavuttiin moottoritielle joka jatkui hyvä kuntoisena aina Zestafoniin asti josta alkoi jo menomatkalla koettu tietyömaa aina Suramiin asti, josta käännyttiin Borjomiin johtavalla tielle joka seuraili upeaa (taas kerran) Kura-joen vartta ylöspäin. Jokilaakson ympärillä kohosivat kuusimetsäiset rinteet jotka kuuluvat Bakuriani alueeseen, josta löytyy myös monia hihtokeskuksia. 

Saavuimme Borjomiin noin kolmen tunnin ajon jälkeen, ja hotelli oli järjestänyt parkkipaikan tien vierustalta. Majoituimme pienessä uudehkossa Borjomi Underwood hotellissa (122€/yö) ja saimmekin huoneen heti saapumisen jälkeen. Henkilökunta puhui erittäin hyvää englantia. Borjomissa muuten lämpötila oli vain +17 astetta jotenka se tuntui huomattavan viileältä paikalta. 

Borjomi Underwood hotelli


Borjomi voi olla monelle lukijalle tuttu vain kaupasta saatavasta mineraalivedestä. Borjomin kaupungista ja läheisiltä vuorilta se vesi tulee, jonka maku jakaa myös paljon. Borjomin veden pullotus ja kylpylät perustettiin alunperin 1820 luvulla ja se oli erittäin suosittu Venäjän tsaarin lomakohde. Nykyään paikalle saapuu edelleen paljon ihmisiä nauttimaan suoraan lähteestä tulevaa lämmintä +38 asteista mineraalivettä, joka on mielestäni todella suolaisen makuista. Pidän kuitenkin itse Borjomin vedestä kunhan se on viilennetty jääkaapissa. Sanotaan että Borjomin vedellä paranee pahempikin krapula - no ainakin se sisältää paljon mineraaleja ja vesihän nyt muutenkin on "voitehista paras". 

Borjomin luksus hotelli - Crowne Plaza, joka oli vastapäätä Underwood hotellia

Borjomi Crowne Plaza vasemmalla

Auto parkissa Borjomissa


Kävelimme läheiseen Borjomin puistoon, jossa ulkomaalaisilta turisteilta pyydettiin pääsymaksua. Puistossa on yksi lähde, ja toinen lähde on juurikin puiston porttien ulkopuolella joissa voi nauttia vettä tai ottaa sitä mukaan pulloissa. Puiston läpi virtaa Borjomula joki, ja sen ympärille on tehty enemmän tai vähemmän toimiva lasten huvipuisto eri laitteineen. Toki tästäkin kylästä löytyi kaapelihissi, jolla pääsi kylän yläpuolella olevalla näköalapaikalle jossa oli - yllätys, yllätys, "maailmanpyörä" pyörimässä. Aivan kuten Kutaisissa tai vaikkapa Armenien pääkaupungissa Yerevanissa. 

Borjomula joki




Puistokierroksen jälkeen kävimme lounaalla syömässä hotellin lähellä olevassa ravintolassa (nimeä en enää muista)-- ja toki tilasimme Borjomia, kuten myös saslik varraslihaa, salaattia ja hatsapuria. Illasta kävimme vielä kävelemässä Borjomin keskustassa sekä "tois-puol-jokkee". Illalla paikka oli aika hiljainen kun päivä turistit olivat lähtenee kaupungista pois, mutta väkeä kuitenkin riitti erityisesti Borjomi puiston läheisyydessä. 

Borjomin rautatieasema, jossa oli kaksi ravintolaa

Kura joki ja Borjomin uudempaa keskustaa oikealla

Torstai 21.7.2022

Aamulla söimme erittäin maukkaan ja runsaan aamiaisen Borjomi Underwood hotellilla - yksi parhaista aamiaisista matkalla. Jatkoimme matkaa kohti Tbilisin (160km/2.5h) ja ajoimme auton suoraan Tbilisin keskustasta löytyvällä parkkipaikalle, jonne olin sopinut auton palautettavaksi iltapäivästä. Kävimme heittämässä tavarat Betlemi Old Town hotelliin (82€/2 yötä), joka sijaitsee Tbilisin vanhan kaupungin yläosissa. Onneksi emme alkaneet autolla sinne ajamaan, koska tiet olivat aivan käsittämättömän jyrkkiä ja kapeita. Saimmekin heti huoneen ja majapaikan pitäjä, Natalia, osoittautui ystävälliseksi ja puheliaaksi. Hotellissa, jossa on vain neljä huonetta, on upea terassi yläkerroksessa josta näkyi koko Tbilisin alueelle ja Äiti Georgia ja Narikalan linnoitus ovat heti majapaikan "yläpuolella". Joimme viiniä ja nautimme vesimelonia. 

Äiti Georgia patsas


Palasimme parkkipaikalle sovittuna aikana ja puolen tunnin odottelun jälkeen ketään ei näkynyt. Siirryimme läheiseen kahvilaan josta otin WhatApp yhteyden autovuokraamoon -- olivat sitten unohtaneet koko palautuksen vaikka edeltävänä päivän olimme asiasta sopineet. No... ensin he ehdottivat että jätetään auton avaimet etupyörän päälle ja kun tätä ihmettelin niin pyydettiin jättämään avaimen bensatankin luukun sisäpuolelle. Olisivat vielä vaatineet että auto olisi pitänyt pestä, mutta totesin vain että emme ole sellaisesta sopineet. Niinpä kävin jättämättä avaimet bensatankin luukun sisäpuolelle. Aika mielenkiintoinen oli auton vuokraus tällä kertaa.

Kävimme illasta syömässä majoituksen lähellä olevassa Khedi ravintolassa ja sitten siirryimme viettämään aikaa hotellin terassille kuvaten upeita Tbilisin maisemia. Seuraavana päivänä vuorossa oli vielä kokopäivän kierros Kakhetin alueelle jonne olin varannut auton ja kuljettajan päiväksi Gotrip.ge palvelusta. 

Tbilisin TV-torni

Betlemin ylempi kirkko iltavalaistuksessa

Näkymän hotellin terassilta Tbilisin kaupunkiin




8 kommenttia:

  1. Heh, varsin mielenkiintoinen autonvuokraus tosiaan palautusta myöten. Itselleni tulee ylipäätään mieleen vain yksi kerta kun olen auton palauttanut ilman, että sitä on kukaan vastaanottamassa. Tällöinkään avaimia ei kuitenkaan pitänyt jättää etupyörän päälle tai bensatankin sisäpuolelle, vaan tiputtaa toimiston postiluukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämän kertainen auton vuokraus oli hieman erilainen, mutta auto saatiin ja palautettiin. Kreetalla oli kanssa mielenkiintoinen vuokraus: maksoin auton käteisellä, pyydettiin näyttämään ajokorttia, ja palauksena riitti jättää avaimet hotellin respaan. Oli kaiketi joku "superkasko" että eivät olleet kiinnostuneet auton palautuksen kunnosta. No se kyllä näkyi auton yleisessä kunnossa muuten - hieman enemmän kilometrejä (200tkm) nähnyt Ford Focus sileillä "kisarenkailla".

      Poista
  2. Hieno matkakohde tämäkin. Ja hauska tuo auton palautus. Olisin kyllä epäillyt vaikka mitä huijausta, jos olisin tuollaiset ohjeet saanut, mutta maat ovat niin erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös olisin ollut hermoraunio koko vuokrauksen ajan ja pari viikkoa sen jälkeenkin odotellut tuhansien laskua…

      Poista
  3. Tuollahan näyttää monessa kohdin kauniilta - toisin kuin ehkä Batumissa juttusi kuviin perustuen. Satuin pysähtymään tuohon hotellihuoneen hintaan. Olisin veikannut, että Georgian tapaisessa maassa majoituksesta joutuisi maksamaan vähemmän kuin vaikka Pohjoismaissa, mutta eipä tuo paljoa täkäläisestä hintatasosta (suurten kaupunkien ulkopuolella) tunnu poikkeavan. Mutta tietysti, majoituksen hinta nyt on aina niin kiinni sen tasosta, joten vertailuja on melko mahdotonta tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Borjomin majoitus oli matkan kallein, ja halusin majoituksen mahdollisimman läheltä Borjomin puistoa. Tätä majoitusta vastapäätä olevassa Crowne Plazassa hinnat alkoivat noin 180€ ylöspäin. Borjomi on erittäin suosittu kohde ja olisi sieltä kauempaa löytynyt majoituksia alle 50€ yö. Koko matkan keskiarvo majoitukselle oli 75€ yö. Halvin majoitus oli 41€ yö.

      Poista
  4. Kiva puoli siinä, että juo harvoin viinaksia on se, ettei tule krapulaa. Olenko juonut Borjomin vettä ihan turhaan. Jostain syystä, olettaen fibromyalgian olevan syy, minulle tulee hyvin paha krapula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole juonut Borjomia turhaan. Juon sitä itsekin ihan vain "normijanoon".

      Poista