torstai 11. elokuuta 2022

Georgia - Kakheti

Georgian matkan viimeinen osuus suuntautui Tbilistä itään Kakhetin alueelle, joka tunnetaan erityisesti viinin viljelystä sekä pienistä Kaukaus vuorista. Olin vuonna 2015 tehnyt samalle alueelle päivän road-tripin ja tällä kertaa halusin ajaa hieman samoja reittejä ja paikkoja, mutta erityisesti tutustua muutamiin viinikellareihin joita alueelta löytyykin kymmenittäin. 

Alaverdin linnoitusluostari

Perjantai 22.7.2022

Olin tilannut gotrip.ge palvelusta päiväksi auton ja kuljettajan reittinä Tbilisi-Sighnaghi-Telavi-Alaverdi-Tbilisi. Tuo palvelu on erinomainen koska voit valita sieltä joko valmiina paketin tai sitten muokata paketin haluamasi mukaiseksi, lopuksi valitaan kuljettaja. Kuljettaja laittaa sinulle Whatsapiilla tietoa kun on hyväksynyt tilaukset ja kun on paikalla. Tämä reissu tuli maksamaan 85€ sisältäen siis auton ja kuljettajan koko päiväksi. Toki Tbilisin kaduilta tai hotelleista saa myös varattua autoja ja kuljettajia, mutta ainakin itse olin erittäin tyytyväinen palveluun. 

Qvevri eli saviruukku jossa georgialaista viiniä fermentoidaan ja säilytetään. Ruukkua pidetään maan sisällä.

Aamusta kuljettajamme Shalva saapui sovittuna aikana hotellin eteen punaisella Mazda 6 autollaan, ja lähdimme matkaan. Kerroin hieman lisää missä kohteissa haluttiin käydä ja ensimmäinen viinikellari saatiin sovittua. Matkaa Tbiliistä noin 1.5 tuntia. Paikan päällä oli meille ja muille tarjoiltiin aluksi tsatsaa - viinirypäleistä tislattua viinaa, 60 prosenttia väkevyys. Juoma on samanlaista kuin italialainen grappa. Kivasti lämmitti ja tämän jälkeen siirryttiin itse kellariin, jossa saimme opastusta englanniksi jossa käytiin läpi georgialainen viinin valmistus menetelmä -- qvevri tai kvevri, jossa viinin valmistukseen käytetään isoja saviruukkuja  joissa viinin annetaan käydä (fermentoitua) ja myös jossa siitä säilötään. Saviruukussa viini saa erikoisen mineraalisen ja hieman "maalta" maistuvan maun. Ruukun tilavuus voi olla 20 litrasta aina 10000 litraan, keskikoko on 800 litraa. Selostuksen jälkeen päästiin sitten maistamaan viinejä kevyestä valkoviinistä tai täyteläiseen punaviiniin. Tunnetuin rypälelajike on Saperavi ja riippuen alueesta ja sen mikroilmastosta viini saa nimensä - esim, Mukuzani viini on Saperavi rypäleistä tehtyä mutta kasvaa vain Kakhetissa Mukuzanin alueella. Kalleinta ja parasta on Kindzmarauli viini jota tuotetaan vain pienellä alueella Kakhetissa Qvarelin kylässä. Siinä sitten maisteltiin yhteensä yhdeksää eri viiniä ja suosikki löytyi - Mukuzani. 

Viinejä riitti maistettavaksi


Seuraavaksi suuntasimme Sighnaghin kylään, joka tunnetaan myös "rakkauden kaupunkina" koska siellä on non-stop häät mahdollista järjestää ja kylä on muutenkin hieno sijainnin vuoksi. Kylä sijaitsee noin 800 metriä edessä avautuvan Alaverdin laakson edessä ja taustalla kohoavat pienet Kaukasusvuoret. Kaupunkia ympäröi myös 1700-luvulla rakennettu linnoitusmuuri. Kävimme kaupungissa pitkällä lounaalla ja hieman kävelemässä ympäriinsä. Tänne oli alunperin tarkoitus tulla yöksi, mutta nyt aikataulut eivät sopineet. Suosittelen tätä paikkaa vaikkapa 1-2 päivän majoitukseen. 

Alaverdin laaksoa

Sighanghin muureja 

Sighnaghin kylästä jatkoimme matkaa Alaverdin laakson toiselle puolelle pienten Kaukasusvuorien juurelle, jossa on mielenkiintoinen Winery Khareba joka on louhittu kallion sisään jossa on tunneleita useita kilometrejä. Lämpötila sisällä mukavat +14 astetta. Kävimme maistelemassa hieman "premium" tasoisia viinejä kellarissa rakennetussa maistelupisteessä. 

Winery Khareban tunneleita


Qvevri viinejä maisteltiin

Premium-tason viinejä


Iltapäivän päätteeksi ajoimme vielä pitkän matkan kunnes päädyimme Alaverdin linnoitusluostariin, jossa sijaitsee Georgian toiseksi suurin kirkko. Kävimme kirkossa jossa oli menossa messu munkkien vetämänä. Kerrassaan upea paikka, jota kunnostetaan läheisen viinikellarin rahoituksella. 

Sisäänkäynti Alaverdin linnoitusluostariin

Kirkko muurien sisäpuolella

Alaverdin kirkko ja luostarilinnoitus


Illaksi ajoimme takaisin Tbilisiin jossa olimme ilta seitsemältä. Päädyimme juomaan (lisää) viiniä hotellin terassilla jutellen hotellin omistajan kanssa, mutta koska meillä oli aikainen lento seuraavana aamuna päätimme mennä ajoissa nukkumaan. 

Lauantai 23.7.2022

Kello soi puoli kaksi yöllä, ja taksi tuli ajallaan hakemaan hotellin edestä ja olimmekin jo puoli kolme Tbilisin kentällä. Hetken aikaa ihmettelin jonoja kunnes näin Turkish Airlinesin business-luokan checkin paikan ja jonojen ohi kierrettyä saatiin nopeasti liput lennoille ja voucher Tbilisin kentän business loungeen, joka oli "sarjassa" -- "no saa ainakin istua rauhassa". Kävin vielä tax-free myymälässä ostamassa georgialaisia viinejä. En ole aiemmin käynyt niin isossa tax-free myymälässä joka myy pelkästään georgialaisia viinejä... valinnan vaikeus. Onneksi käsimatkatavaroita sai olla 16kg per henkilö.

Turkish Airlinesin Istanbulin lento (kone: Airbus A321) lähti hieman myöhässä mutta saapui ajallaan Istanbuliin kello 7 aamulla, jossa suuntasimme loungeen kuudeksi tunniksi. Aika meni syöden aamiaista, välipalaa, lounasta, välipalaa... Tämä Turkish Airlinesin business lounge on paras jossa olen koskaan käynyt. Lento (kone: Airbus A321) Helsinkiin lähti myös myöhässä, mutta koska saavuttiin kuitenkin Helsinkiin ajoissa, koska ilmoitettu aika oli neljä tuntia ja lentoaika oikeasti vain kolme tuntia. Vuorossa oli yhden päivän "huoltotauko" kotona ennen seuraavaa matkaa...  

 Kustannukset 12 päivän Georgian matkalle

  • Lennot Turkish Airlines (business) : 1656€ / 2 henkilöä
  • Majoitukset (sis. aamiaiset): 750€
  • Auton vuokraus: 450€
  • Polttoaineet: 300€ (kilometrejä: 1500km, auto kulutti 15 litraa sadalla, bensa maksoi 1.3€/litra)
  • Ruoka ja juoma: 600€ (noin 50-60€ päivä / 2 henkilöä)
  • Taksit ja päiväretki Kahkehtiin: 100€

16 kommenttia:

  1. Tuli aiemmin tänä vuonna testattua tuota auton ja kuljettajan vuokrausta Sri Lanksaa pariksi viikoksi. Täytyy todeta, että pidin sitä palvelua äärettömän kätevänä. Hinta oli myös edullinen ja kun päivät oli pitkiä ja alkoivat usein jo ennen auringonlaskua ja päättyivät auringonlaskun jälkeen, niin tällä tavalla säästi kyllä myös omia hermoja. Vaikka en viineistä niin perusta, mutta kiinnotaisi kyllä ilman muuta tutustua noihin viimenvalmistuksen menetelmiin, tuo niinin kypsytys saviruukuissa kiinnostaa todella kiehtovalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. On olemassa maita tai kohteita, joissa opas/kuljettaja on hyvä olla niin pystyy itse keskittymään ehkäpä kohteeseen kuin ajamiseen. Olen vuokrannut opas/kuljettajia mm. Uzbekistanissa, Turkmenistanissa, Kirgisiassa, Tadjikistanissa ja Mongoliassa. Olisi kiva kuulla enemmän teidän Sri Lankan matkasta, koska nythän siellä on tilanne ollut hieman hankalampi. Viinin valmistuksesta - tuo menetelmä, 8000 vuoden aikaa, näyttää vain säilyneen Georgiassa tai ainakaan en itse tiedä muita maata jossa viiniä saviruukuissa vielä valmistetaan.

      Poista
  2. Kiinnostava alue ja hienolta näyttäviä paikkoja, eteenkin tuo Alaverdin linnoitusluostari, ja viinitilavierailut maisteluineen kiinnostaisi tuolla myös. Seuraavalla Georgian reissulla varmasti tutustutaan myös Kakhetiin, viimeksi vain huristeltiin alueen läpi paikallisella minibussilla, kun matkattiin Tbilisistä Azerbaijaniin, ja ihailtiin maisemia ikkunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen seuraavalla kerralla pysähtymään Sighnaghin kylässä, josta käsin voi hyvin tehdä matkoja viinitiloille.

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoinen matka paikkaan, joka itselleni on aivan outo. Mutta tällaisissa tilanteissa näiden hienojen blogikuvausten lukeminen onkin hienoa. Hyvältä kuulosti tuo kuljettajan ja auton vuokraaminenkin. Aila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja toivottavasti mielenkiinto Georgiaan kohden lisääntyi. Se on mahtava maa.

      Poista
  4. Hienoja paikkoja tuolla. Sinne kun joskus ehtisi matkustamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Siellä se Georgia odottaa matkailijoita, ja toivottavasti Venäjä ei enempää haluan eikä saa entisen Gruusian neuvostotasavallan alueita.

      Poista
  5. En tiedä olenko koskaan edes maistanut georgialaisia viinejä, mutta viinimatkailijana täytyy laittaa tämäkin paikka korvan taakse. Olisi ainakin sieltä eksoottisemmasta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomesta georgialaisia viinejä on saa (Alkosta) valitettavan vähän, mutta jo Tallinnasta niitä löytää ihan ruokakaupan hyllyiltä. Qvevri viiniä suosittelen maistamaan - se on sen verran eksoottinen maku, jos on tottunut Eurooppalaisiin viineihin.

      Poista
  6. Viinitiloilla on aina kiva käydä tutustumassa. En muista koskaan maisteneeni georgialaisia viinejä, mutta varmasti on paljonkin viinialueita, joihin en ole ehtinyt tutustumaan. Oli varmasti kiva tapa kierrellä viinitiloja oman kuljettajan kanssa. Ei mitenkään tolkuttoman kalliin kuuloista tuo kuljetuspalvelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tapa kiertää viinitiloja on olla matkustajana. Etelä-Afrikassa tuli itse ajettua Wine Route 62, ja jäi hieman harmittamaan että ilmaisia tai puoli-ilmaisia viinejä ei päässyt päivällä auton kanssa ollessa liikkeellä edes maistamaan.

      Poista
  7. Minulla on ollut haaveena lähteä Georgiaan vaeltamaan. Korona-mokoma sotki suunnitelmat, mutta kiinnostus maata kohtaan ei ole hävinnyt. Kuulostaa kätevälle tuo palvelu, josta kuljettajan ja auton voi vuokrata. Onko se sellainen, joka toimii muissakin maissa? Kaikkialla kun ei tosiaan viitsi itse auton rattiin hypätä. Aika julma tuo herätys keskellä yötä lennolle, mutta joihin paikkoihin nuo ajat ovat tuollaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo palvelu toimii vain Georgiassa, mutta uskoisin että samanlainen konsepti löytyy muualtakin. Lennot Keski-Aasian maista ovat olleet yleensä yö-painotteisia eli tulevat Euroopan suunnalta myöhään yllä ja palaavat aamusta takaisin Eurooppaan - ainakin Istanbulin (Turkish Airlinesin) osalta monesti näin on ollut.

      Poista
  8. Tuohan on loistava idea oma kuljettaja koko päiväksi, ei tarvitse arpoa kuskia kivi-sakset-paperin avulla. Upeita paikkoja ja maisemia, Georgia viinimaana ei ole minulle tuttu ja tuo viiniruukku myös uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelu oli tosi hyvä. Viiniruukussa viinien kypsytys ei enää ole niin yleistä kuin tuhansia vuosia sitten oli. Onneksi tämän viinikulttuuri on vielä säilynyt Georgiassa.

      Poista