Pokhara - Nepalin Riviera

Saavuin Nepalin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Pokharaan bussilla Kathmandusta. Matka oli pitkä, mutta maisemat erittäin hienot. Matkaa tehtiin kahdeksan tunnin ajan. Pokharassa huomasi heti että ollaan tultu Nepalin ehkäpä tärkeimpään aktivisteista kuuluun paikkaan, mm. lukuisat treking reitit lähtevät täältä esim Poon Hilliin tai Annapurna ympäristöön. Koska minulla oli vaan neljä päivää aikaa päätin vain tutustua kaupunkiin. Rantakadun varrella on kymmeniä ravintoloita ja vaellusvälineiden myyntipaikkaa sekä matkatoimistoja.

Näkymät Annapurnalle ja Himalajalle

Ensimmäisenä päivä ehdin katselemaan auringonlaskua järven rannalla. Olipa huomattavasti rennompaa kuin Kathmandun pölyssä ja melussa. Toisen päivän aamuna otin soutuveneen rannalta (500 rupiaa), joka vei minut järven toiselle puolelle josta lähdin kävelemään ylös World Peace stupalle, joka sijaitsee 200 metriä ylempänä. Polku on alussa aika jyrkkä, mutta ylös pääsee noin 45 minuutissa. Stupalta näkyy läheiset vuoret selkeällä säällä hyvin mutta paikka oli aika täynnä turisteja jotka tulevat tänne bussilla. Kävelin mäen toiselle puolelle, ja otin taksin takasin kaupunkiin (1000 rupiaa). Pokharan kaupungissa erilaiset fikserit ja jees-jees miehet yrittivät myydä taksi-vene yhdistelmää 2500 rupiilla, eli kannattaa olla tarkkana näiden suhteen. 

Pokharan järvinäkymät

Kolmantena päivänä olin varannut koko päivän tutustumisen Tiibetin pakolaisten elämää. Tämä on enemmän opetusmatka kuin nähtävyyksien katselua. Aluksi opas kertoi tunnin ajan Tiibetin historiasta ja miten he olivat tänne päätyneet. En ollut aiemmin tiennytkään että oikea syy Tiibetin valloitukseen ei ollut Buddhalaisuuden vastustaminen vaan oikeasti Tiibetin luonnonvarat. Maailman isoimmat vesivarastot (Thrid Pole) ovat Tiibetin Himalajan jäätiköillä ja myös uraanivarastot ovat suurimmat. Kiina tosin ostaa nykyisin uraanin Australiasta - geopoliittisista syistä johtuen. Myös vesivarastoja on alettu jo hyödyntää ja jopa myymään ulkomaille. Aasian puhtaasta vedestä kaikki kun saa alkunsa Himalajan vuoristosta myös kaikki isot joet. Kävin myös katsomassa mattojen kudontaa ja niitä olisi saanut ostaa huomattavan edullisesti. Ennen lounasta oli myös Tiibettiläisen lääkärin tapaaminen - he tekevät analyysin mm. pulssin mukaan ja määräävät luonnonmukaisia lääkeyrttejä. Heillä hoito pohjautuu kokonaisuuteen ei pelkästään täsmä hoitoon. Lounaan jälkeen mentiin toiselle leirille, jossa kohteena oli munkkiluostari. Tapasin siellä noin 30 vuotiaan munkin, joka oli ollut luostarissa yli 23 vuotta. Keskustelin munkin kanssa toista tuntia hänen elämästä ja maailman asioista. Koska Tiibetin kouluissa opetetaan englantia sekä myös luostareissa, niin kieli ei ollut esteenä. Kertoi hän käyneen New Yorkissa kerran Helsingin kautta lentäen Finnairilla... muuten hän ei ollutkaan paljoa matkustanut vaan viettää luostarissa aikaa toimien nuorempien munkkien ohjaajana. Nuoret munkit olivat aluksi ujoja, mutta myöhemmin tulivat myös juttelemaan. Olin aina kuvitellut että luostarissa ollaan hiljaa, mutta nämä nuoret pojat olivat kuin kuka tahansa nuori - juoksivat ympäriinsä ja pelasivat koripalloa. Tiibetin munkkiluostarissa on hieman eri meno kuin muualla. Toki heillä on pitkät päivät täynnä opiskelua ja rukoushetkiä, Kotona he pääsevät käymään ehkäpä kerran vuodessa, ja ”kylillä” kerran kuussa - mutta heitä hämmentää se härdelli luostarin ulkopuolella.

Tiibettiläisten luostarikoulussa

Pokharan järvellä ja taustalla vuoristot

Myöhemmin iltapäivästä pääsin osallistumaan poojaan eli munkkien rukoushetkeen. Kokemuksena tämä puolen tunnin seremonia oli huikea - isot rummut  kumisivat, pitkät torvet soivat ja munkkien hypnoottinen laulu. Tämä oli huomattavasti syvällisempi kokemus kuin esim Thaimaan luostareissa. Päivän päätteeksi kävin vielä tiibettiläisen perheen kotona juomassa teetä, jossa oli runsaasti voita sekä muita herkkuja. Voin todellakin suositella tätä Tibetan Encounter järjestämää retkeä, hintakin oli vain 50 USD. Leireille järjestetään myös bussikierroksia mutta ne ovat nepalailaisten järjestämiä eikä oikean pakolaisen jolla on oma kohtainen kokemus, kuinka heitä vielä tänäänkin syrjitään Nepalin valtion toimesta eikä heillä ole minkään maan kansalaisuutta. Tämä päivä todellakin oli mielenkiintoinen kokemus!!