sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Georgia - Tbilisi

Kesä 2022 matkojen suunnittelu ja toteutus meni tänä vuonna viime tinkaan. Alunperin olin suunnittelut lähteväni 2-3 kolmeksi viikoksi Peruun mutta sen matkan jouduin erinäisten syiden vuoksi perumaan ja piti katsoa kohdetta lähempää ja johon oli jo tehtynä alustavia suunnitelmia. Niinpä kohteeksi valikoitui Georgia - maa jossa olin jo käynyt ensimmäisen kerran vuonna 2015, mutta johon olin aina halunnut palata tähän upeaan maahan missä ruoka ja viini ovat erittäin hyviä, ihmiset hieman juroja mutta oikeasti lämpimiä ja ystävällisiä. 

Tbilisin keskustaa Narikala linnoitukselta nähtynä

Tein matkasuunnitelman nopeasti ja tarkoituksena oli tällä kertaa käydä Georgian isoilla Kaukasusvuorilla eli luoteis-Georgiassa Svantin alueella, edelleen Mustanmeren rannalle - paikkoihin joissa en ollut vielä käynyt sekä edelleen länteen Kakhetin viinialueelle. Reitti olisi siis: Tbilisi - Kutaisi - Mestia (Svaneti) - Batumi - Borjomi - Kakheti - Tbilisi. Svantissa haluisin erityisesti nähdä ns. linnoitustornit, joita erityisesti Mestiassa on paljon. 

Matkan kestoksi tuli näin kaksitoista vuorokautta ja tällä kertaa vuokrasin myös auton ja tein koko matkan omatoimisesti, kun ensimmäisellä kerralla olin hankkinut oppaan ja kuljettajan VisitGeorgia nimisestä firmasta. Lentolippujen kanssa oli hieman säätämistä kunnes löysin Turkish Airlinesilta Istanbulin kautta business-luokassa, jotka olivat noin kolme sataa euroa kalliimmat kuin economy-luokan liput (economy: 550€ business: 828€). Vaihtoaika oli 7-8 tuntia suuntaansa Istanbulissa, mutta pääsin samalla kokemaan yhden maailman parhaimman loungeista. Autoksi vuokrasin isomman nelivetoisen Toyota FJ Cruiserin nelilitraisella V6 koneella (bensan hinta Georgiasssa oli "vain" 1.3€ litralta). Majoitukset varasin booking.com kautta tai suoraan hotellista. Hotellit olivat luokkaa 3*. 

"Georgialaiset eivät syö elääkseen vaan he elävät syödäkseen" on sanonta jonka olen usein kuullut sanottavan - se todella pitää paikkaansa. Tervetuloa matkalle Georgiaan. 

Narikalan linnoitus


Tiistai 12.7.2022

Turkish Airlinesin iltalento Istanbuliin lähti Helsingistä kello seitsemän ja kesti kolmisen tuntia. Valitettavasti konetyyppi oli vaihtunut pieneen Airbus A319 koneeseen (piti olla Airbus A321), jossa business osasto oli samaa tyyliä kuin Finnarilla eli 3+3 joista keskipaikat vapaana ilman mitään viihdejärjestelmiä. Palvelu ja ruoka olivat kuitenkin hyviä, mutta ei kuitenkaan samaa tasoa kuin Qatar Airwaysilla. Saavuimme Istanbuliin kello yksitoista ja hetken aikaa piti taas ihmetellä uutta isoa ja upeaa kenttää kunnes Turkish Airlinesin business lounge löytyi. Kerrassaan mahtava paikka. Tuoretta ruokaa oli tarjolla kokoajan kokkien valmistamana unohtamatta turkkilaisia herkkuja. Paikasta löytyi vapaita sohvia, joissa sitten "nukuttiin" aamu puoli viiteen asti.

Keskiviikko 13.7.2022

Lento Istanbulista Tbilisiin lähti puoli seitsemän aamulla ja nyt koneena oli parempi Airbus A321 jossa business luokka oli oikeasti hyvä 2+2 paikoilla omalla viihdejärjestelmällä. Lento Tbilisiin kesti vajaa kaksi tuntia ja sen aikana tarjoiltiin maittava turkkilainen aamupala. Olin tilannut hotellilta lentokentältä kuljetuksen suoraan hotelliin (50 GEL, noin 15€). Ensimmäiset kaksi täyttää päivää olisin Tbilisissä ja majoitus oli tällä kertaa vanhassa kaupungissa lähellä Itsenäisyyden aukiota - Silver 39 Corner Hotel (169€ kaksi yötä). Hotelli sijaitsi todella kapean kadun varrella ja saimme huoneet hotellin ylimmästä kerroksesta. Huoneessa oli jopa kolme pientä parveketta johtuen talon kulmikkaasta rakenteesta.

Silver 39 Corner hotelli

Ensimmäiseksi kävin ostamassa paikallisen sim-kortin puhelimeen rajaton datalla (4€), mutta mobiilidata ei koskaan lähtenyt toimimaan mutta kaikkialla oli tarjolla wifi-verkkoja. Ensimmäisenä päivänä oikeastaan käveltiin ympäriinsä vanhan kaupungin alueella tutkimassa vanhoja tuttuja paikkoja ja samalla käytiin syömässä parissa hyvässä ravintolassa ( Craft Wine Bar ja Old City Wall Restaurant ) khinkaleja, hatsapuria, georgialaista salaattia (kuten kreikkalainen salaatti mutta mukana on pähkinöitä) sekä sashlikia unohtamatta tietenkään erinomaista georgialaista punaviiniä ja georgialaista limun, joista suosikkini on vihreä rakuunalla maustettu versio. Koska edeltävän yön nukkuminen loungessa oli jäänyt vähän vajaaksi palasimme auringon laskiessa hotelliin ja nukkumaan univelan pois kunhan oltiin ihmetelty parvekkeilta Narikalan linnoituksen yläpuolelle noussutta superkuuta. 

Old City Wall Restaurant 


Oikealla kylpylä. Vesi joessa haisi rikiltä. Rakkauden silta - täynnä lukkoja.


Torstai 14.7.2022

Pirteänä aamusta ensin Rauhan sillalle (Peace Bridge) ja turisteina ensin Kura-joelle (Mtkvari joki) puolen tunnin "risteilylle" joka oli nyt hieman -- sanotaanko turisteille suunnattu, mutta nähtiin samalla miltä Tbilisi näyttää joen varrelta katsottuna. Kannattaa muuten tinkiä kunnolla niistä pyydetyistä hinnoista. 

Joki-risteily Kura-joella. Taustalla Tbilisin TV-torni

Rauhan silta - Peace Bridge yli Kura-joen

Seuraavaksi hyppäsimme köysirataan joka kuljetti meidät Narikala linnoitukselle ja Äiti Georgia patsaan luo. Patsashan näkyy joka puolelle kaupunkia ja hyvin symboolinen - toisessa kädessä patsas pitää viinimaljaa ja toisessa miekkaa, eli toisella toivottaa vieraat tervetulleeksi ja toisella puolustaa vihollisia vastaan.

Narikalan linnoitukselta käveltiin takaisin alas keskustaan ja kävimme ihmettelemässä (ulkopäin) kylpylöitä joita alueella toimii vielä muutamia. Vanha mädän kananmunan haju johtuu lämpimästä rikkipitoisesta vedestä ja se on kuulemma noin 38 asteista. Vanha legenda kertoo että Iberian kuningas Vakthang I päätti perustaa 500 luvun alussa kaupungin siihen paikkaan missä hänen kotkansa sai kiinni fasaanin joka putosi kuumaan lähteeseen ja kuoli. Tbilisi tarkoittaa suomeksi "lämmintä paikkaa". 

Lounaaksi jälleen georgialaista salaattia, hatsapuria sekä tietysti Borjomi mineraalivettä -- ja paikallista olutta. 

Paikka johon Tbilisi olisi perustettu, taustalla kylpylöitä


Iltapäivästä kävimme katsomassa paikan, josta seuraavana päivänä pitäisi autoa hakea. No ei siltä mitään auto vuokraamoa löytynyt - Tbililissä nyt vaan sattuu olemaan lähes kaksi samannimistä katua ja se oikea paikka olisi ollut seitsemän kilometriä kaupungin ulkopuolella. Sain sovittua että auto tuotaisiin suoraan hotellille seuraavana aamupäivänä. 

Äiti Georgia patsas

Illasta kävimme vielä tutustumassa Wine Buffer nimiseen viinibaariin, jossa olikin todella paljon erilaisia premium tasoisia ja hintaisia georgialaisia viinejä tarjolla. Maistelimme muutamia Saperavi rypäleestä tehtyjä viinejä. Illallista söimme hyväksi havaitussa Old City Wall ravintolassa, josta oli vain viiden minuutin kävelymatka takaisin hotelliin.  

Emme siis tällä kertaa käyneet enää katselemassa kirkkoja, museoita ja muita nähtävyyksiä tämän enempää koska vuonna 2015 olimme kolunneet jo kaikki "must" nähtävyydet ja nyt vain nautittiin muuten kaupungin menosta ja syötiin hyvin. Seuraavana päivänä lähtisimme Tbilistä kohti Kaukasusvuoria. 

Tbilisiä (huomaa joen yläpuolelle rakennetut talot) ja Kura-joki


Aiemman reissun matkakertomukset löydät alla olevien linkkien takaa:


Lisää kuvia matkasta löydät myös Instagram tililtäni @reissujani 



20 kommenttia:

  1. Harmi, että Perun matka ei toteutunut. Georgia ja Tbilisi on kuitenkin varmasti hyvä korvike. Itse en ole noilla seuduilla ikinä käynyt, mutta kiinnostaisi kuitenkin päästä käymään. Ylipäätään Kaukasuksen alue on sellainen, jonne olisi mukava matkustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukasuksen alueen maista itse pidän eniten juuri Georgiasta - juurikin ruuan ja maisemien vuoksi. Armenia on myös helppo kohde mutta vuoristo-karabashin konflikti vaikuttaa edelleen siellä Azerbaijanin kanssa, toisaalta Georgiassa on samanlaisia ongelmia mutta Venäjän kanssa. Azerbaijan on taas hyvin outo maa - Bakussa näkyy ja haistaa (konkreettisesti) öljyn vaikutuksen mutta muualla maassa eivät rikkaudet näy.

      Poista
  2. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Georgian matkanne etenemistä, sillä meillä on ollut tarkoitus lähteä Kaukasuksen kierrokselle keväästä 2020 lähtien, mutta kierrokset ovat peruuntuneet. Toivottavasti matkamme toteutuu viimeistään ensi keväänä. Pitääkin tutustua edellisen reissunne matkakertomuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monelle matkasuunnitelmalle kävi samalla tavalla 2020-2021, Toivottavasti pääsette ensi vuonna Georgiaan ja ehkäpä blogin jutuista saatte jotain vinkkejä matkaanne.

      Poista
  3. Onkohan Perussa vielä paljon koronaa? Georgia kiinnostaa kovin. On suunniteltu matkaa sinne mutta aina on tullut jotain esteitä eteen. Kiva nimi joella Kura.
    Enpä tiennyt, että tuollakin on noita kylpylöitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on koronaa Perussa, eikä se sieltä ole mihinkään kadonnut. PCR testejä ei tosin vaadita enää jos on piikkejä saatu. Kylpylöitä löytyi Tbilisistä tosi paljon kuten myös Borjomista. Historian saatossa ihmiset ovat nähtävästi perustaneet pysyviä kaupunkeja tai kyliä paikkoihin missä on vettä - kylmää tai kuumaa - ollut saatavilla.

      Poista
  4. Tbilisi on kyllä kiva kaupunki ja täytyyhän äiti maa-patsas löytyä jokaisesta pääkaupungista. Mielenkiintoista nähdä miten matkanne etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näitä äiti patsaita tosiaan löytyy entisistä Neuvostotasavalloista - esim. Armenissa Yerevanissa kuten myös Ukrainassa Kiovassa, sekä myös nykyisestä Volgogradista eli entisestä Stalingradista.

      Poista
  5. Ihana päästä nyt kanssasi Georgiaan. Se oli suunnitelmissa, mutta sitten tuli korona ja suorat lennot Wizz airillä ei koskaan alkanutkaan. Ihanan vehreä maa, toki vaikutti että luontokohteisiin pääsee vain omalla autolla tai kuljettajan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Muistan tuon Wizz Airin mainokset kuinka halvalla olisikaan päässyt Georgiaan -- mutta ne jäivät sitten toteuttamatta. Luontokohteisiin tarvitaan yleensä autoa, joko kuljettajalla tai itse ajaen. Tuolla on julkista liikennettä, mutta lähinnä kaupunkien välillä. Auton kuljettajalla vuokraus on erittäin edullista ja suositeltavaa, esim. jokainen majoituspaikka niitä tarjoaa tai järjestää.

      Poista
  6. Oi, ruokamatka Georgiaan kirjaimellisesti maistuis! Kuulostaa kyllä niin hyvältä! Muutama vuosi sitten olin ihan hilkulla lähdössä, kun sisko ja äiti lähti sinne enkä nyt ymmärrä, miksen sillon lähtenyt kun kuitenkin teki kovasti mieli. Tbilisi ja Georgia kiinnostais, no jospa sitä taas joku päivä eksyis sinnekin. Onhan tässä koko elämä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä se Georgia ja Tbilisi on edelleen paikoillaan ja odottaa notkuvin ruokapöydin. Mielestäni georgialainen ruoka on ehkäpä maailman parasta ja tapana on se, että tilaan useita annoksia jotka jaetaan koko pöytäseurueen kesken.

      Poista
  7. Tbilisistä jäi kyllä ihan kivat muistot - monella tapaa mukava kaupunki! Ruuat tuolla olivat kyllä keskimäärin aika raskaita, mutta toki pienessä määrässä nautittuna myös hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta että ruoka voi olla aika raskasta, mutta teimme niin että tilasimme vain yhden tai kaksi alkuruokaa - esim. salaattia ja yhden pääruuan, yleensä yhdessä saslik-vartaassa oli tarpeeksi syötävää kahdelle. Mikäli jäi nälkä niin sitten aina tilattiin yksi annos kerrallaan.

      Poista
  8. Khinkalit ja kaikki muukin ruoka kiinnostaa. Kävin syömässä Ville Haapasalon Purpurissa heti silloin kun se aukesi ja kiinnostaisikin tietää (jos olet siellä käynyt), että vetääkö vertoja tai pääseekö lähellekään autenttista georgialaista ruokaa. Otan tämän reissun ehdottomasti seurantaan ja jään odottelemaan myös ruokakuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt Suomessa eräässä toisessa pääkaupunkiseudun georgialaisessa ravintolassa ja täytyy sanoa että eivät ne vastaa samaa mauiltaan mitä Georgiassa tarjoillaan. Esimerkiksi tomaatit - Georgiassa niissä maistuu aurinko ja lämpö, Suomessa ovat kitkeriä ja kovia. Samoin on muidenkin ainesten kanssa. Pitääpä laittaa seuraaviin juttuihin hieman ruokakuvia.

      Poista
  9. Georgiassa emme ole käyneet mutta se kiinnostaisi kyllä. Meillä peruuntui myös Perun matka joka olisi ollut miehen kauan odottama synttärimatka. Mutta eiköhän sinnekin vielä päästä. Parempi mennäkin sitten kun ei tarvi venkslata kaikenlaisten rajoitusten ja testien kanssa. Harmittaa silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi. Peru pysynee vielä paikoillaan ja toki helpompi matkustaa kunhan rajoitukset ovat poistuneet.

      Poista
  10. Upean näköistä! Oon tässä viimeisen parin vuoden ajan haaveillut Georgian matkasta eikä tämä nyt ainakaan sammuttanut matkakuumetta. Ja mikä tahansa maa missä eletään syödäkseen kiinnostaa aina :)

    VastaaPoista