Namibia - Waterberg ja paluu kotiin

Namibian matkan viimeinen kohde Etoshan jälkeen oli Waterbergin kansallispuisto. Se sijaitsee noin 60km Otijawarongosta itään ja 300km Windhoekista koilliseen. Kyseessä on iso tasanko ja rotkolaakso, jonne on tuotu paljon eläimiä muualta - mm. sarvikuonoja. Alueella on traagisempi historia - 1900 luvun alussa saksalaiset tappoivat lähes 2/3 herero heimosta ja siitä on nähtävillä muistomerkkejä alueella. 

Sarvikuonon poikanen

Waterberg

Lähdimme aamusta klo 7 jälkeen ajamaan kohti Waterbergiä erittäin hyvä kuntoista ja "viiva-suoraa" B1 asfalttitietä pitkin Tsumebin kautta kohti Otiwarongon jossa kävimme tankkaamassa auton - ja pidimme hieman pidemmän tauon kaupungin eteläpuolella olevassa lodgessa. B1 tieltä käännyimme C22 tielle josta käännyttiin soratielle D2512 edelleen kohti Waterberg Plateau Campingiä. Matkaa tuli yhteensä 370km ja siinä meni taukoineen noin viisi-kuusi tuntia. Oli pitkästä aikaa mukavaa ajaa tasaista tietä, mutta maisemat olivat välillä ihan hienot - tien suoruus oli aika puuduttava kokemus. 

Kirjauduimme lerintäalueelle iltapäivästä - leiripaikkana ei ollut mikään erityinen, puskien keskellä sijaitseva paikka ja itse Waterbergin kalliot näkyivät vasta hieman ylemmäksi kiipeämällä, mutta se mikä aluksi hämmästytti oli iso paviaanilauma joka kovaäänisesti ohitti leiripaikan. Onneksi kukaan ei tullut suoraan leiriin viemään tavaroita, mutta ne olivat noin 5-10 metrin päässä syömässä ja viettämässä aikaa.

Waterberg Plateau camping (wc ja suihku olivat erillisessä rakennuksessa) 

Paviaanilauma - huomaa poikanen äitinsä vatsassa roikkuen (menivät todella nopeasti tässä kohtaa)

 

Kävimme katsomassa läheisen lodgen terassilta Waterbergin vehreitä maisemia, mutta emme lähtenee enää kävelemään itse "kraaterin" reunoille saati osallistuneet safariajoon. Iltapäivä ja ilta meni ruokaa tehdessä sekä tavaroiden järjestelyissä, koska seuraavana päivänä palauttaisimme auton Windhoekiin ja laukut piti saada siihen järjestykseen että ne olisivat mahdollisimman valmiina käsimatkatavaroiksi lennolle ja check-in laukkuna. 

Waterbergin aluetta

Paluu Windhoekiin 

Perjantaina 19.11.2021 kasasimme teltan viimeistä kertaa ja lähdimme ajamaan kohti Windhoekia (300km). Alueen portin vartijalle jätimme loput syömättä jääneet ruuat (nuudeleita, muutama purkki kasviksia, keksejä, pikakahvia), koska niitä emme Suomeen viemässä. Hetken matkaa ajettuamme soratiellä "törmäsimme" upeaan näkyyn - sarvikuono "perhe" - isä, äitä ja poikanen - olivat syömässä aivan tien vieressä. Kerrassaan sykähdyttävä kokemus ja seurasimme heidän aamutouhuja autosta käsin kunnes jatkoimme matkaa ensin tiellä C22 ja sieltä B1 tietä kohti Windhoekia johon saavuimmekin jo klo 10 aikoihin. Aikamoinen aamuruuhka kaupungissa vielä oli tähänkin aikaa. Ennen auton palautusta kävin vielä tankkaamassa auton täyteen ja sitten ajettiin itse vuokraamoon, jossa se tarkistettiin ja kuitattiin luovutetuksi. 

Sarvikuonoperhe aamun auringossa 

Sarvikuonoperhe

Vuokraamosta meidän vietiin Villa Vista Guesthouse nimiseen majataloon, josta saimmekin heti huoneen saavuttuamme. Majatalon pitäjä alkoi kyselemään että tarvittaisiinko me paluuta varten PCR-testejä, ja siinä sitten tovi ihmeteltiin ja soitettiin eri paikkoihin kun ei ollut varmuutta vaatiiko SA Link PCR-testejä Johannesburgin lennolla. Saatiin tieto että tarvittaisin, jotenka lähdimme kävellen noin kilometrin päässä sijaitsevalle testiasemalle - matkalla ohitettiin Suomen suurlähetystö. Olisi kuulemma pitänyt mennä taksilla, mutta otimme riskin -- olin istunut ihan tarpeeksi jo autossa sinä päivänä. Testauspaikalla kaikki kävi nopeasti kun oltiin ensin täytetty lomakkeet ja annettu passit kopioitavaksi ja maksut maksettua. Oli muuten todella halpa hinta testaukselle - 40€ per nenä. Tämän jälkeen sermin taakse, jossa sai valita otetaanko näyte nielusta vai nenästä - nenään kiitos, tikku nenään ja seuraava. Testitulokset luvattiin 24 tunnin sisällä, ja katsoimme kellosta että taitaa juuri riittää koska lentomme lähtisi seuraava iltapäivänä.

Villa Vista Guesthouse (loppumatkasta kuvia ei enää tullut otettua)

 

Testin jälkeen kävelimme (!!) taas takaisin majoitukseen ja menimme suoraan lounaalle läheiselle kadulle jossa oli paljon ravintoloita. Vasta tästä kohtaa sitä ehti hieman levähtämään oluen kera. Pitkän lounaan jälkeen palattiin majoitukseen tarkistamaan ja pakkaamaan laukut valmiiksi. Yllättäen klo 16 tulikin jo sähköpostiin PCR-testien tulokset, jotka majatalon pitäjä ne tulosti meille -- tulos: negatiivinen. Fit to Travel ! Illasta kävimme syömässä samaisella kadulla kuin missä päivällä. Kaikki ravintolat olivat aivan täynnä väkeä - olihan nyt perjantai-ilta. 

Paluumatka

Lauantaina 20.11.2021 lähdimme pikku hiljaa kohti Suomea. Kuljetus lentoasemalle oli hieman myöhässä, mutta kun pääsimme sinne oli edessä todella pitkät jonot SA Linkin Johannesburgin ja Cape Townin check-in deskille. Olimme jonossa yli tunnin, kunnes pääsimme check-in deskiin joita oli toiminnassa vain yksi. Hitaasti - hitaasti... laukku hihnalle ja boarding passit käteen. Kukaan ei katsonut tai kysynyt PCR-testejä. Sitten turvan ja immigrationin kautta boarding alueelle, jossa ehdittiin olemaan viisi minuuttia kunnes alkoi boarding passien tarkistus. "Tässä varmaankin katsottaisiin PCR-testit", mutta ei -- virkailija vaan keräsi boarding passin tarkistuskortit, ja hetken päästä jo käveltiin SA Linkin Emppu 190 koneeseen, joka tuli taas aivan täyteen. Kapteeni kuulutti että voi tulla hieman turbulenttinen lento ja sitähän se sitten olikin. Parin tunnin lennon jälkeen päästiin ukkospilvet kiertäen Johannesburgiin klo 15:30 aikoihin. Transfer pisteen kautta uudestaan turvatarkistuseen ja boarding alueelle -- eikä kukaan katsonut PCR-testejä. Ne olisi tarvittu ja tarkistettu jos oltaisiin menty Etelä-Afrikkaan. 

Vietimme muutamia tunteja tutussa loungessa Johannesburgin kentällä ja klo 19 jälkeen siirryimme lähtöportille Dohan lennon boardingia varten. Täälläkin piti taas tehdä pre-checkin jossa katsottiin kohdemaan mukaiset asiakirjat, mutta PCR-testejä eikä koronatodistuksia kyselty. Qatar Airwaysin Boeing 787-8 "Dreamliner" tuli aivan täyteen ja tällä kertaa lensimme economy-luokassa. Lentoaika Dohaan oli noin 7.5 tuntia ja taasen turbulenssit heiluttivat konetta lähtiessä ja myöhemmin päiväntasaajan kohdilla sekä saavuttaessa Arabian niemimaalle. 

Kone saapui Dohaan ajallaan (klo 05:30) ja tällä kertaa oli epätavallisesti gate-arrival (kone tulee ns. putkeen, josta suoraan siirtyinen terminaaliin) kun pääsääntöisesti koneet Dohassa tulevat stand-arrivaliin (kone jää kentälle, josta bussi kuljetus)-- jotenka pääsimme heti ilman bussia ja turvatarkistuksia terminaaliin. Huonosti nukutun yön jälkeen käveli suorinta tietä Upgrade tiskille ja puolen tunnin kuluttua kädessä oli Helsingin lentoa varten BC (Business Class) liput. Vaikkakin kone oli Airbusin pieni A320, niin saattoi näin matkustaa mukavammin Helsinkiin asti (kone oli aivan täynnä, myös BC). 

Ajallaan päästiin myös bussilla koneelle (normaalisti koneet kyllä lähtevät gatelta, nyt ei) ja henkilökunta esitteli itsensä ja kertoi lennon kestosta sekä kyseli mitä haluamme juoda -- tuoremehua ja shampanjaa (classic vai rose?) alkuun. Lisäksi tilasin brunssin (kuuden pienin ruokalajin lajitelma, kahvia, mehua, leipää) tunti lähdön jälkeen, ja lounaan (kahdella tavalla valmistettua hummeria alkuruokana, mezet, leipälajitelma oliviöljyllä, lammasta pääruokana, suklaaleivos jälkiruokana) kaksi tuntia ennen laskeutumista. Qatar Airwaysilla BC todellakin ruokaa ja juomaa pystyy tilaamaan silloin kun itse haluaa - lennon alussa kerrot henkilökunnalle mitä ajattelit menusta ottaa ja milloin ja myöhemmin voit tilata sitä lisää. Toki myös viinit olivat erinomaiset. Lento meni muuten hyvin, mutta ensin Iranin yllä mentiin puoli tuntia taas pomppien, ja ehdin juuri syömään brunssin kun alkoi 1.5h kestävä pomppiminen Kaspianmeren ja Azerbaijanin yllä. Eli lento meni syöden ja torkkuen. Laskeuduimme Helsinkiin klo 14:30 aikoihin. 

Arabian meze - alkuruokaa

Jälkiruoka - suklaaleivos

Hieman ihmettelin taas touhua lentoasemalla. Ensimmäiset käytävällä seisoneet rajavartijat kyselivät koronapassia, mutta ei mitenkään sitä tarkistanut (skannusta ei tehty) saati että olisi kysynyt että olenko ko. henkilö. Tätä heiltäkin kyselin että miksi näin ei tehdä, vastauksena: tällaiset on nyt määräykset. Kävelin muutaman metrin eteenpäin varsinaiseen rajan tarkistukseen No siellä katsottiin kyllä passi, mutta ei koronapassia. Myöskään mitään PLF lomaketta (ns. PLF - Passanger Location Form) ei Suomessa jossain syystä pidä täyttää vaikka se tuntuu olevan muualla pakollista. 

Muutama päivä paluun jälkeen uutisoitiin uudesta omikron variantista. En jäänyt odottamaan soittoa (tietoni matkasta oli UM tiedossa) PCR testausta varten vaan varasimme heti PCR testit koronabotin kautta ja olimme muutenkin seuraavat päivät "omaehtoisesti" pois väkijoukoista. Mikäli omikron liittyvä eteläisen Afrikan sulkutila ("bannaus") olisi tullut Namibian matkan aikana, niin tällöin paluu olisi voinut olla hieman haastavampaa kuten nyt jo nähty. 

Epilogi 

Spitzkoppen punaisia kallioita leiripaikalla

Mielestäni matka Namibiaan oli erittäin onnistunut ja mielenkiintoinen, vaikkakin jouduimme odottamaan matkalle pääsyä lähes kaksi vuotta. Matkan järjestelyt Explore Namibia kanssa olivat jouhevat ensimmäistä kontaktista asti aina toteutukseen ja matkan päätökseen. Matka Helsingistä Windhoekiin on kyllä tosi pitkä, mutta Qatarin BC matkustaminen hieman helpotti sitä ja onneksi myöskään aikaeron tuomaa rasitusta ei tule. Ajaminen maasturilla oli ihan mukavaa ja kun piti tarpeeksi taukoja niin ajaminen ei ollut niin raskasta, vaikka välillä oli kyllä pitkiä taipaleita jossa kukaan ei tullut vastaan tai tiet oli muuten yksitoikkoinen. Näimme eläimiä ihan riittävästi - niin game rancheilla, kansallispuistoissa kuin niiden ulkopuolella -- no elefantin näkeminen olisi ollut kiva yllätys. Luonto- ja eläinkohteista pitäville Namibia on erinomainen paikka omatoimiseen safariin - kaikki toimii hyvin jopa Afrikan näkökulmasta ("ei ollut mitään isompaa härdelliä tai säätöä"), ja englannilla pärjäsi joka paikassa. 

Springbok - Hyppyantilooppi

Namibia - Etosha

Namibian ehkäpä kuuluisin paikka on Namibin aavikon ohella on Etoshan kansallispuisto, joka sijaitsee Namibian pohjoisosassa joka on kuuluisa ns. suolapannusta tai suola järvestä joka on kooltaan 160km pitkä ja 50km leveä. Kansallispuisto on kooltaan 22000 neliökilometriä ja se oli aikoinaan Afrikan suurin kansallispuisto kun se perustettiin vuonna 1905. Suuntasimme alueelle kolmeksi yöksi, joista kaksi kokonaista päivää vietimme Etoshan alueella. 

Etoshan ja sen seeprat - niitä oli satoja

Etosha Safari Camp

Mowanista lähdettiin ajamaan kohti Etoshaa, jonne oli matkaa 320km, josta ensin 120km soratietä kunnes se vaihtui Khoriaksen kaupungin jälkeen päällystettyyn tiehen jatkuen aina Etoshan eteläisen Andersonin portin luo. Matkalla pysähdyimme kuitenkin ostoksilla, kahvilla ja tankkaamassa Outjon kaupungissa. Oli kiva nähdä enemmän elämää parin savannilla vietetyn päivän jälkeen. Outjoista ajoimme vieä 80km Etosha Safari Campille, jossa vietimme yhden yön. Leiripaikasta olisi ollut vielä matkaa 20km itse Etoshan portille, mutta päätimme viettää pitkän ajopäivän jälkeen hieman taukoa leirintäalueelta joka oli erittäin vehreä edeltäviin paikkoihin verrattuna. Myös eläinten bongaus virkeämpänä oli parempi vaihtoehto.

Ruokahetki camping alueella - Hyvää namibialaista punaviiniä, pihvit ja salaattia

Söimme myöhäisen lounaan leirissä - pihvit ja erittäin hyvää namibialaista punaviiniä (!!) jota onnistuin löytämään Outjon kaupungista. Lounaan jälkeen siirryimme leirintäalueen lodgen alueella, joka oli rakennettu hauskasti muistuttamaan townshipin muotoja ja värejä - sisustuksessa oli käytetty paljon aaltopeltiä ja värejä. Paikasta löytyi myös Namibian itsenäisyyttä (UN - resolution 435) esittävä näyttely jossa myös presidentti Ahtisaaren roolista oltiin kerrottu paljon. Henkilökunta ihmetteli hieman kun luin tarkkaan esitykset, ja kerroin olevani Suomesta. Myöhemmin alkuillasta paikalle iski kova ukkoskuuro ja vettä tuli aivan saavista kaatamalla, ensimmäistä kertaa tällä matkalla, mutta baarissa oli kiva istua ja nauttia muutama Tafel olut ja kuunnella illan bändin harjoituksia, jotka olivat tulleet esiintymään isolle turistijoukolle jotka yöpyvät lodgen mökkialueella. 

Värikäs Etosha Safari Campin lodgen baari

Etosha Safari Camp lodgen baarialue

Paikallinen bändi harjoittelee - huom. auton rengaista tehdyt istuimet taustalla

Sadekuuro oli aika kova

Etosha - päivä 1

Aamusta lähdimme aikaisin klo 6 liikenteeseen, koska Etoshan portit aukesivat aikataulun mukaisesti klo 6:20 (auringon nousun aikaan), ja halusimme olla ensimmäisten joukossa. Alueelle pitää rekisteröityä ja rekisteröityminen piti maksaa jossain kolmesta kylästä, jotka nekin ovat auki vain aamusta iltaan ja ne suljetaan yöksi Ajoimme suoraan Okaukejon kylään ja kävin maksamassa kansallispuiston pääsymaksun kahdeksi vuorokaudeksi - vuorokausi maksoi noin pari kymmentä euroa (kaksi aikuista ja auto). 

Etosha Anderson gate, jossa piti rekisteröityä

Keihäsantiloopit (oryx) juomassa sekä yksi springbok

Vaippashakaali

Kiertelimme aluksi Okaukejosta pohjoiseen tehden noin 50km lenkin, ja sieltä sitten kohti Halalia etelän kautta (Etoshan Panin eteläpuolella). Täällä tosiaan eläimiä oli paljon nähtävissä - kirahveja, antilooppeja, gaselleita, gnuita, seeproja, kuduja, paljon erilaisia lintuja. Kiersimme erinäisiä eläimiä juomapaikkoja, mutta elefantteja emme nähneet. Mutta muuten savanni näytti olevan täynnä elämää. Autosta ei saanut poistua missään vaiheessa, mutta paikalta löytyi muutama wc/rest alue, jossa oli erilliset portit ja suoja-alueet. 

Nopeusrajoitus alueella on 60km/h, mutta oikeastaan sitä ajoi maksimissaan 30km/h jotta ehti näkemään eläimiä ja välillä tiet olivat aika huonossa kunnossa ja edeltävän yön sateiden jälkeen täynnä vettä. Päivän päätteeksi ajoimme vielä "Etosha lookout" paikkaan, jossa pääsi ajamaan hetken itse kuivuneen suolajärven pohjaa pitkin.

Etosha Pan johon pääsi ajamaan autolla

Etosha Pan - 160km pitkä ja 50km leveä suola"järvi"

Iltapäivällä noin seitsemän tunnin Etoshan safariajon jälkeen ajoimme Halalin leirialueelle, joka oli aika pettymys verrattuna matkan muihin leiripaikkoihin. Alue tuli illaksi lähes täyteen, koska se sijaitsee oikeastaan Etoshan keskellä, niin molemmista suunnista tulevat turistit yleensä yhden yön täällä viettävät. Kävimme vielä katsomassa läheistä "water-holea" eli vesijuomapaikkaa mutta siellä oli hirveä meteli kun ranskalaiset huusivat punaviinin kanssa ja hollantilaiset oluen kanssa. Muutamia elämiä toki nähtiin - lähinnä helmikanoja ja springbokeja juomassa. Yöllä satoi taas hetken ja ukkonen oli kovaa. 

Helmikanat juoksivat juomaan vettä 

Etosha - päivä 2

Aamusta lähdimme klo 06:30 ajamaan porttien auettua kohti länttä Namutomia, jonne oli matkaa noin 70km, mutta emme toki suoraan ja kierrellen taas ympäri-ämpäri aluetta Etoshan kartan avulla. Merkinnät reiteistä ja risteyksissä olivat hyvät ja selkeät. Kun kiersimme Fisherman's pania näimme matkan ensimmäiset pahkasiat, ja myöhemmin näitä näkyi aika paljon myös Etoshan ulkopuolella. 

Jatkoimme Namutonista kohti pohjoista ja eräässä kohdassa bongasimme ison joukon korppikotkia syömässä seepran raatoa. Lisää ja lisää korppikotkia laskeutui taivaalta kunnes yhtäkkiä paikalle ilmestyi mustatäplä hyeena, joka varasti koko shown itselleen kuten myös seepran raadon. Sitä oli todella mielenkiintoista seurata -- todellinen live "Avara Luonto" ohjelmasta. Seitsemän tunnin Etoshan ajon jälkeen poistuimme alueelta von Lindequistin portista pois ja samalla tarkistettiin kansallispuiston maksu sekä kyseltiin onko lihatuotteita autossa, niiden vienti alueelta pois on ehdottomasti kielletty. 

Punainen hartebeest eli kaama-antilooppi

Mustatäplä hyeena vilvoittelee keskipäivän kuumuudessa

Etoshan suolajärveä

Joku pienempi gaselli varjossa

Pahkasika

Mustatäplä hyeena varastaa seepran raadon korppikotkilta

Kirahvit juomassa

Onguma Camp site 

Käännyimme heti portin jälkeen kohti Onguman Camp sitea joka on myös Game reserve eli siellä oli omia elämiä "tarhattuna" ja alueelta löytyy muutama luksus lodge jonka yhteydessä on myös leiripaikkoja. Ja minkälaisia lodgeja!! Aikamoinen luksus-paikka näytti olevan kyseessä kun ajoimme alueelle, ja päätimme samalla varata pöydä paikan ravintolasta illaksi. Itse leirintäalue sijaitse noin 500 metrin päässä lodgesta. Teimme lounasta leirissä ja virkistävän suihkun jälkeen palasimme lodgen alueelle nauttimaan sen palveluista. Ruokailuun kuului kolmen ruokalajin illallinen, jota nautimme valaistun vesialtaan äärellä, johon monet eläimet tulivat illalla juomaan. Oli muuten aika edullista: kahden hengen illallinen, pullo viiniä, alkudrinkit (mojitot ja pullo olutta) ja vedet - yhteensä tippien kanssa 80€. 

Ruuat ja juomat ehdimme juuri nauttia kunnes alueelle tuli valtava ukkoskuuro ja kävelimme lämpimässä kaatosateessa takaisin leiripaikalle, jossa sitten seurasimme kun isot hämähäkit tulivat myös etsimään suojaa sateelta samaan tilaan missä olimme... päätimme sitten pimeässä salamoiden välkkyessä siirtyä telttaan jossa niitä hämähäkkejä toivottavasti olisi vähemmän.

Onguma camp site

Onguma lodge ja sen ravintola-alue oikealla

Kudut tulivat juomaa vettä iltapäivästä

Vaikka emme nyt leijonia ja elefantteja valitettavasti nähtykään niin silti muita elämiä nähtiin todella paljon ja niiden seuraaminen autosta käsin oli ihan kiinnostavaa. Vinkkinä Etoshaan meneville että kannattaa hankkia kunnon kaukotele-objektiivi kameraan (minulla oli 150mm tele), kiikarit ja opus eläimien tunnistamiseen (meillä oli Etoshan yleisopas, jossa esitettiin paljon alueen eläimiä ja se helpotti tunnistamista), 

Namibia - Damaraland: Spitzkoppe ja Mowani

Damaramaa tai Damaraland sijaitsee Namibian luoteis-osassa Swakopmundista koilliseen kohti Etoshaa, ja niinpä mekin suuntasimme sinne yhden lepopäivän jälkeen. Alueella on paljon upeita kalliomuodostelmia ja siellä sijaitsee myös Namibian korkein vuori - Brandberg Historiallisesti paikka on myös merkittävä koska sieltä löytyy paljon kalliomaalauksia "bushman rock paintings" eri heimojen tekeminä. Alueella voi nähdä myös norsuja joita kutsutaan aavikkonorsuksi, jotka on hieman pienempiä kuin savannilla elävät norsut. Norsuista oli myös varoitusmerkkejä - emme niitä valitettavasti nähneet. 

Spitzkoppe aamulla

Spitzkoppe

Ajoimme Swakopmundista rannikkoa seurata pohjoiseen noin 75km Henteisbaaliin - tie menee aivan rannan tuntumassa ja muutamassa kohdassa oli myös nähtävissä rantaan haaksirikkoutuneita laivoja. Koko rannikkoaluetta kutsutaankin siksi Skeleton Coastiksi. Ilma oli harmaa ja sumuinen - lämpötila vain +16 astetta, mutta kun käännyimme kohti Spitzkoppea Dorob National Parkin alueelle tielle D1918 pilvet väistyivät ja samoin myös kylmyys -aurinko paistoi ja lämpötila nousi hetkessä +30 asteeseen. 

Vasemmalla Gross Spitzkoppe ja oikealla Pontok mountain

Ajoimme tietä tasaisen Dorobin aavikon läpi 120km kohti Spitzkoppea vuoret alkoivat nousta horisontissa isommaksi kunnes pääsimme niiden juurelle. Viettäisimme seuraavan yön tällä alueella Spitzkoppe Camp Sitella. Alueella sijaitsee myös Namibian Matternhorniksi kutsuttu vuori - nimeltään Spitzkoppe ja Pontok vuori, sekä mm. kuuluisa Rock Arc, joka on iso kivestä muodostunut kaari. Majoituspaikat olivat sopivasti muutaman sadan metrin välein vuorien juurilla upeissa maisemissa, mutta mm. juokseva vesi yms puuttuivat alueelta eli käytännössä majoitukset olivat täysin vuorten keskellä. Vastaanoton alueelta toki löytyi suihkut ja ravintolaa mikäli niitä tarvitsi. 

The Rock Arc 

Näkymä Pontok vuorelle - auto parkissa

The Rock Arc

Oudon näköisiä kallioita

Iltapäivästä kävelimme vielä alueella ympäriinsä ja kävimme tutustumassa läheisiin kalliomaalauksiin. Ilta vuoren keskellä oli upea kun punaiset kalliot värjäytyivät vieläkin punaisemmiksi, kunnes paikan valtasi pimeys ja tähdet alkoivat loistamaan todella upeasti ja kirkkaasti. Tämä majoituspaikka oli matkan yksi upeimmista, jollei upein. Myös linnut olivat todella kesyjä tulivat kärkkymään ruokaa. 

Kutsuimme tätä lintua R2D2 linnuksi kun se äänteli lähes samalla tavalla kuin StarWarsin R2D2

Majapaikka punaisen vuoren juurella

Näitä sarvinokkalintuja oli paljon Damaralandin alueella - punanokkatoko ? 

Kalliomaalauksia

Mowani

Aamusta jatkoimme matkaa pohjoiseen kohti Mowanin aluetta, jonne oli noin 250km matka. Tällä pätkällä oli useita san-heimoon (bushmaniksi myös kutsutaan) kuuluvia henkilöitä viittoilemassa tutustumaan heidän kyläänsä. Toinen "heimo" olivat naiset jotka olivat pukeutuneet 1800-luvun saksalaisten lähetyssaarnajien asuihin, joihin kuului pitkä hame ja päässä oleva iso hattu - hauskan näköisiä. Tie kohti Mowania oli välillä todella huonokuntoista ja kapeaa hiekkatietä - sellaiset 50km, jossa matkanopeus oli vain 30km/h.

"Muista aina - liikenteessä - monta norsua voi olla edessä".. 

Namibian korkein vuori - Brandberg - saanut nimensä siitä että auringonlaskun aikaan hehkuu punaisena

Lähellä Mowania kävimme vielä "Damaraland Living Museum" paikassa, jossa paikalliseen heimoon kuuluva henkilöt esittelivät erinäisiä taitoja mm. keihään tekemistä, erilaisia yrttejä, nahan käsittelyä, tulen sytytystä ja jopa lauluja sekä tansseja. Homma meni niin, että sisäänkäynnin yhteydessä oli "menu" josta sitten valittiin se mitä haluttiin nähdä - otettiin tämä "isoin paketti", jossa oli nuo edellä kuvatut esitykset. Hinta oli 100NAD eli noin 6 euroa henkilö. Olihan se vähän "turistinen", mutta toisaalta viihdyttävä paikka ja erittäin hauskasti esiteltiin kaikkea. Vajaa tunti "kylässä" vietettiin, ja ostimme myös yhden korun matkamuistoksi. Näitä vastaavia museoita on tuolla alueella paljonkin, tosin osa oli kiinni ja osa aika vaatimattoman näköisiä. 

Damaraland Living Museum - tanssi ja lauluesitys

Majoitimme läheisessä Mowani Mountain Campissa, jossa jokaisessa telttapaikassa oli jälleen käytettävissä wc/suihku tilat, ulkokeittiö ja katos. Muita palveluja tällä alueella ei myöskään ollut.

Mowani Mountain Camp - auton takana oli wc/suihkutilat ja vasemmalla keittiö

Pidimme kovasti näistä kahdesta majoituspaikasta, jossa sai olla omassa rauhassa ja ihailla upeaa luontoa ja eläimiä. Autossahan oli kaikki tarvittavat välineet ruokailuun ja ruokatarvikkeet kulkivat mukana. Seuraavaksi jatkaisimme kohti Etoshan kansallispuistoa jonka alueella vietimme kolme seuraava yötä, joista kaksi Etoshan porttien ulkopuolella ja yhden Etoshan sisällä. 

Auringonlasku Mowani mountaing campilla värjäsi vuoret taas punaiseksi

Namibia - Swakopmund

Solitareista jatkoimme matkaa torstaina 11.11.2021 kohti Namibian länsirannikolla sijaitsevaan Swakopmundin kaupunkiin, johon matkaa on vajaa 300km. Tie oli Walvis Bayn asti lähes suoraa soratietä, mutta matkaan mahtui myös pari solaa jonka läpi piti ajaa. Ne toivat vaihtelua aika "tylsän" näköiseen maisemaan, koska ajoimme nyt erittäin tasaisen Namibin aavikon läpi tietä C14 pitkin, mutta matkaan mahtui myös hieman kumpuilevaa tietä.

Swakopmundin ostosaluetta ja taustalla Woermannhausin torni

Ensimmäinen pakollinen pysähdys oli Kauriin kääntöpiirillä, joka on vain kyltti tien laidassa johon turistit ovat liimanneet paljon erilaisia tarroja. Heti tämän jälkeen tuli ensimmäinen sola, Gaub pass, jossa kannattaa myös pysähtyi katselemaan upeita kalliota ja vehreää luontoa. Seuraava sola, Kuiseb Pass, sopii myös pysähdykseen hyvin ja sieltä löytyikin upeita taukopaikkoja muuten karuun Namibin aavikkoon verrattuna. Kuiseb Passin jälkeen alkaa sitten todella tasainen ja tylsä osuus, 150km - täysin suoraa tietä Walvis Bayhin. Lämpötia putoamisen seuraaminen oli oikeastaan ainoa kiinnostava asia - se putosi +30 asteesta +15 asteeseen, ja ilman muuttui noin 10km ennen Walvis Bayta pilviseksi. Kylmän Atlannin vaikutus tuntui ja näkyi heti. 

Suoraa soratietä riitti satoja kilometrejä

Pakollinen kuva - Tropic of Capricorn - Kauriin kääntöpiiri 

Kuiseb pass - huomaa vastaantuleva auto, erittäin harvinaista

Gaub pass

Walvis Bayssa kävimme katsomassa flamingoja joita oli satoja jollei tuhansia pitkin meren rantaa ja läheisillä suolajärvillä. Itse kaupunki vaikutti aika synkältä koska heti meren ja kaupungin jälkeen alkoivat isot Namibin aavikon dyynit. Ajoimme rantatietä pitkin puolen tunnin päässä olevaan Swakopmundin kaupunkiin, joka oli tyyliltään huomattavasti viehättävämpi eikä pelkästään saksalaisen arkkitehtuurin vaan myös ravintola tarjonnan ja mukavan pienen kävelykatualueen vuoksi. Kävimme myöhäisellä lounaalla Swakopmund Brauhausissa, joka on tunnelmaltaan ja menultaan lähes täydellinen saksalainen oluttupa, ja niinpä tilasimme wiener-leikkeet. Suosittelen. 

Walvis Bayn flamingoja

Seuraavat kaksi yötä vietimme Sea Breeze Guesthousissa, joka sijaitsee noin 3-4 km pohjoiseen Swakopmundin keskustassa. Majoitusrakennus oli myös täällä, kuten myös Windhoekissa, isojen teräsaitojen ja piikkilanka-aitojen suojassa. Isäntäperhe oli erittäin mukava ja kertoi paikan nähtävyyksistä ja ravintoloista. Niinpä kävimme illalla syömässä läheisessä Blue Grass ravintolassa, jossa oli hämmentävää nähdä koko paikka täynnä ihmisiä näin K-aikana. Kahdelle hengelle beef fileet, alkudrinkit, pullo M.A.N. Shiraz viiniä, leivät ja jälkiruuat maksoivat yhteensä vajaa 50€. 

Perjantaina 12.11 kävimme aamupäivästä katselemassa tarkemmin Swakopmundin keskustan nähtävyyksiä, mm. Jetty laituria (vuodelta 1905), ja saksalaista puutaloarkkitehtuuria, mutta muuten vietimme "lomaa lomasta" päivän lounastaen samaisessa Brauhausissa ja hieman "shoppailemalla" Swakopmundin nahkatavara liikkeissä, joita oli useita....mukaan lähti kudun nahasta tehty hattu ja käsilaukku (ei minulle).  Lopulta kävimme vielä Sparissa ostamassa ruoka- ja juomatäydenykset seuraavaksi kuudeksi päiväksi kunnes ajoimme takaisin majoitukseen tarkistamaan varusteita ja muuten huoltamaan itseämme. Perjantai-iltana kävimme vielä syömässä hyvässä Blue Grass ravintolassa, joka oli jälleen kerran aivan täynnä. 

Swakopmund ja Jetty laituri

Atlannin valtameren jälkeen ja Swakopmundin ulkopuolella alkaa heti isot hiekkadyynit

Swakopmundista käsin olisi voinut tehdä vaikka ja mitä retkiä eri suuntiin, niin merelle kuin aavikolle, mutta me päädyimme nyt vaan nauttimaan paikan ravintoloista ja ajamaan mahdollisimman vähän - ja toki nautimme myös kunnon majoituksen sängystä ja lämpimästä suihkusta. Huomasin myöhemmin että kuvia Swakopmundista ei tullut otettua kuin muutama. Seuraavan viikon olisimme taas ns. tien päällä ja majoituksena auton päällä oleva teltta. Swakopmundista matka jatkui kohti Damaralandia - Spitzkoppea ja Mowani vuoristoa.