Karakoram Highwayn ja Pakistanin yksi kohokohta oli Khunjerab pass:lle eli Khunjerabin sola joka on maailman korkein kansainvälinen rajan ylityspaikka noin 4800 metrin korkeudella, Pakistanin ja Kiinan raja ja johon Pakistanin puolen osuus Karakoram Highwaysta päättyy. Tiedossa oli huimia maisemia, huimausta ja päänsärkyä. Khunjerabista palaisimme samaa tietä taisin Passuun ja edelleen Karimabadin ohi Rakaposhi vuoren juurella sijaitsevaan Minapinin kylään.
 |
| Kiinan ja Pakistanin raja-asema, Kiinan puoli. Khunjerab pass |
Passu - Khunjerab
8.6.2023: Viides matkapäivä Karakoram Highwaylla. Lähdimme aamulla puoli kahdeksalta kohti Pakistanin ja Kiinan rajaa johon Passusta oli matkaa 120km ja arvioitu matka-aika noin kolme tuntia. Tie rajalla oli todella hyvä kuntoinen eikä aamusta ollut muuta liikennettä. Pysähdyimme muutaman kerran mm. Khyberin kylässä ja isommassa Sostin kaupungissa, jossa oli paljon rekkoja joko viemässä tai tuomassa tavaraa Kiinan tai Pakistanin suuntaan.
 |
| Passu cones vuoret Khyberin kylän puolelta kuvattuna |
 |
Kilik ja Mintaka solat olisivat vieneet kohti Afganistania ja Pamiria
|
 |
| Kohti Kiinan rajaa - noin 3800 metrin korkeudella |
Khunjerab National Parkin portilla piti ostaa liput kansallispuiston alueelle. Ulkomaalaisilta hinta oli jokseenkin järkyttävän kova - 20 USD per henkilö. Tämän jälkeen tie alkoikin nousemaan pikku hiljaa ylemmäs lähtö korkeuden ollessa noin 3300 metriä kansallispuiston portilla. Tie seuraili kirkasta Khunjerab jokea. Ensimmäiset jakkilaumat tulivat näkyviin noin 3800 metrin korkeudella ja samoin alkoi päänsärkykin ja kävellessä piti hengittää syvään jotta sai tarpeeksi happea. . Yli 4000 metrin jälkeen ja noin viisi kilometriä ennen raja-asemaa tuli näkyviin isoja murmelilaumoja jotka juoksivat ympäriinsä osan ollessa pesien edessä vaihteina. Olo kävi entistä huonommaksi.
 |
| Jakkeja |
 |
| Murmeli. Näitä oli vaikea kuvata koska olivat niin nopeita liikkeissään. |
Vihdoin pääsimme Pakistanin puoleiselle raja-asemalle joka oli kyllä karu paikka: muutamia rakennuksia ja maailman korkeimmalla sijainnut pankkiautomaatti (ATM). En kokeillut nostaa siitä rahaa. Kiinan puoleiselle raja-asemalle oli noin parin sadan metrin kävelymatka. Kävely oli suoraan sanottuna aika tuskallista, koska happea piti tosiaan "haukkoa", hieman pyörrytti ja päänsärky oli aika infernaalinen. Lämpötila oli ehkäpä 10 astetta ja vaikka oli puolipilvistä oli pakko pitää aurinkolaseja silmillä koska ympäröivä lumi oli niin kirkasta että se hohti todella kirkkaasti.
 |
| Maailman korkeimmalla sijaitseva ATM |
 |
| Pakistanin raja-asema oli huomattavan vaatimaton verrattuna Kiinan puoleiseen. Kuvattu Kiinan puoleiselta raja-asemalta. |
 |
| Khunjerab pass saavutettu! Hieman tuskainen ilme.. |
 |
| Pitkän matkan olimme jo tehneet KKH pitkin. |
Aseistettu rajavartija seurasi vierellä kun kävelimme Kiinan puoleisen raja-aseman portille. Mikäli mukana olisi ollut Kiinan viisumit ja Pakistanin multiple entry viisumi oltaisiin toki voitu käydä Kiinassa mutta nyt meillä oli vain Pakistanin kertaviisumi. Yksinäinen kiinalainen bussi ylitti rajan eli matkustajat heiluttivat käsiään meille kovasti. Haukoin taas henkeä ja tarkistin Garminin satelliittinavigaattorista korkeuden - 4773 metriä. Uusi korkeusennätys! Aiempi korkein paikka jossa olin ollut oli Pamir Highwaylla oleva Al Baital pass - 4655 metriä.
 |
Korkeus raja-asemalla - 4773 metriä
|
 |
| Raja-aseman ympärillä kohoaa noin 6000 metrisiä vuoria |
Olimme raja-asemalla ehkäpä puolisen tuntia, mutta sen jälkeen oli pakko lähteä laskeutumaan alemmas. Selvästi akklimatisoituminen ei ollut riittävää verrattuna esim. Pamir Highwaylle jossa nousimme ylemmäs vuorille huomattavasti hitaammin jolloin myös elimistö ehti tottumaan vähäiseen hapen määrään. Tunnin ajomatkan jälkeen pääsimme takaisin Sostin kaupunkiin jolloin myös olo parani huomattavasti. Sostin kaupunki sijaitsee 2700 metrin korkeudella. Kävimme kaupungissa lounaalla ja yllättäen ruokakin maistui jo tässä kohtaa koska olimme tehneet aamusta matkaa jo viiden tunnin ajan.
Sots - Minapin
Lounaan jälkeen ajoimme KKH takaisin kolmisen tuntia (noin 110km) ja kävimme Karimabadin lähistöllä oppaan siskon luona iltapäivä teellä ja syömässä kirsikoita. Pysähdyimme myös ihailemaan jälleen kerran Rakaposhi vuorta joka tällä kertaa näytti parhaan puolensa - vuoren huippu ei ollut pilvien peitossa ja taivas oli myös pilvetön.
 |
| Rakaposhi - 7788 metriä |
 |
| Hunzan laakso ja joki |
Minapinin kylässä majoituimme Osho Thang hotelliin noin kello viideltä iltapäivästä. Matka Pasasusta Kiinan rajalla ja takaisin Hunzan laaksoon oli kestänyt lähemmäs kymmenen tuntia. Majapaikassa söimme illalliseksi lammaspataa jota oltiin haudutettu useampi tuntia kivisen padan sisällä. Maukasta oli ja uni tuli nopeasti pitkän päivän jälkeen. Seuraavana päivänä matka jatkuisi Gilgit jokea ja Hindu Kush vuorijonoa seuraten kohti luoteis-Pakistania lähellä Wakhanin käytävää (Wakhan corridor).
 |
| Kivinen pata ja lammasta |
 |
| Sostissa, Karakoram Highway. Menossa kohti Khunjerabin solaa. |
Onpa reissunne varrella ollut upeita maisemia ja varmasti mielenkiintoista nähdä paikallisten elämää ja koteja.
VastaaPoistaKiitos! Oli erittäin mielenkiintoista käydä kahdessa kodissa ja hieman nähdä aitojen sisäpuolelle miten paikalliset elävät.
PoistaIhan varmasti oli huono olo, kun ajelee suoraan tuollaiisin korkeuksiin. Mutta välillä pitää vähän kärsiä, että näkee mielenkiintoisia paikkoja. 😊
VastaaPoistaJoo. Liian nopeasti ajettiin ylös vuorille. Olisi pitänyt olla pari kolme ylimääräistä päivää 3000 metrissä niin 5000 metrissä ei olisi tullut niin huonoa oloa.
PoistaHuh, tuollainen päänsärky noissa korkeuksissa on pelottavaa, onneksi pääsitte alas varsin ripeästi ja olo helpotti. Annapurnalla syksyllä näimme useita helikopterievakuointeja, tapauksissa, joissa oltiin noustu liian noeasti. Nämä olivat paikkoja, jonne ei autolla edes pääse. Siinä on jo aikalailla tosi kyseessä...
VastaaPoistaTodella hienoja ovat kyllä taas maisemat ja osittain tulee myös tuo Nepal ja maan vuoret mieleen.
Akklimatisoitumiseen auttaa vain aika ja jokaisella se on yksilöllistä kuinka nopeasti sopeutuu. Hieman syrjässä ja vuorilla - esim. Nepalin vaelluksilla, on syytä itse tarkkailla tilaa, ja oikeasti osata tehdä päätös lähteä alemmas jo AMS oireita alkaa esiintymään. Toki näissä tilanteissa voi olla vaikeaa kääntyä takaisin kun kallis matka maksettu ja pitäisi saada suoritus tehtyä - ja sitten sitä ollaan aivo- tai keuhkoödeemassa ja odotellaan pelastajia.
PoistaHienoja vuoria! En ole varma haluaisinko itse kokeilla tuota lähes viiteen kilometriin pyyhältämistä. Melko eksoottinen maailman kolkka 🤩
VastaaPoistaKiitos! Onneksi vuoria pääsee tuolla ihailemaan 2000 metrin korkeudelta eikä välttämättä ole pakko 5000 metriin kulkea, jos siltä tuntuu. Lähes 95% KKH on alle 2500 metrissä olevaa tietä.
PoistaJo ensimmäisen vähän korkeammalla kokemuksen jälkeen Cuscossa aloin vähän vierastaa ajatusta korkeista paikoista ja sen takia välillä jo ajattelin, että jätämme Bolivian käymättä. No sitten kävimme siellä kuitenkin ja tuo La Pazin 4800 metriä oli kyllä vähän tuskainen kokemus. Mutta siitäkin selvittiin, joskaan en jää kaipaamaan. La Paz oli kyllä ihan näkemisen arvoinen, mutta jos siitä oikeasti haluaisi nauttia, niin homma pitäisi hoitaa jotenkin hitaammin, että ehtisi edes vähän korkeuteen tottua.
VastaaPoistaKiitos Pirkko. Näissä korkeilla olevissa paikoissa kun vaan muistaisi sen akklimatisoitumisen ja varsinkin kun tietää omat rajat (kuinka nopeasti tai hitaasti korkeaan ilmanalaan sopeutuu) niin sen mukaan pitäisi malttaa matkustaa. Nyt tuli ainakin minulle se opetus että Andeille jos matkustaa niin pitää hitaasti nousta ylemmäs.
PoistaHuikeita maisemia ja nuo jakit❤️ Harmi, että päänsärky vaivasi. Itselläni kävi onnekkaammin, kun olin keväällä Boliviassa, enkä joutunut kärsimään lainkaan. Se on toki yksilöllistä ja tietty hitaus nousussa ja myös rauhallinen köpöttely korkealla voi auttaa, muttei sekään mitään takaa. Hieno matka varmasti kuitenkin!
VastaaPoistaKiitos. Rauhallisempi nouseminen ylöspäin olisi ehkäpä ollut parempi tapa välttää päänsärkyä - tai sitten ei.
PoistaHuhhuh, olipas tässäkin uusi kokemus! Kiva tietää, että noinkin korkealla sijaitsee raja-asema. Nähtävästi työntekijät on ilmastoon sopeutuneet kun joutuvat siellä jatkuvasti työskennellä. Voin kuvitella, että olo ei ole varsin hyvä. Ja hyvä että ruoka maistui! :)
VastaaPoistaEn kysynyt että kuinka kauan työntekijät ovat rajalla, mutta Kashmirissa sotilaat ovat kolmen viikon vuoroissa ja kuulemma "vanhenevat" huomattavan nopeasti mm. UV-säteilyn vuoksi aiheutuvasta ihon muutoksista ja muutenkin elimistö joutuu koville 5000-6000 metrin korkeudella.
Poista