lauantai 17. helmikuuta 2024

Sri Lanka - Sigiriya

Varsinainen Sri Lankan kiertomatka käynnistyi Negombosta josta suuntasimme kohti Sigiriyan kylää, jossa kenties sijaitsee ehkäpä Sri Lankan tunnetuin nähtävyys: Lion's Rock - korkealle maastossa erottuva iso kukkula, jonka päällä on aikoinaan ollut kallio-linnoitus joka kohoaa noin 200 metriä muuta maastoa korkeammalle. Vietimme Sigiriyassa kolme päivää tutustuen samalla Sri Lankan aiempiin pääkaupunkeihin Polonnaruwaan ja Anuradhapuraan, jotka molemmat ovat Unescon maailmanperintökohteita. Kävimme myös ensimmäisellä safarilla Minneriyan national parkissa. 

Lion's rock, Sigiriya


Sunnuntai 21.1.2024

Aamusta tapasimme matkan varsinaisen Mango Vacations firman kuljettajan ja oppaan hotellin aulassa - nuoren miehen Vishwan joka osoittautui matkan aikana erittäin hyväksi oppaaksi tietämyksellään ja täsmällisyydellään. Suuntasimme Negombosta Toyota Corolla henkilöautolla kohti Sigiriyaan noin neljän tunnin ajomatkan päähän. Pysähdyimme matkalla kahvilla Kurunegalassa pienen tekojärven rannalla, jossa näimme myös ensimmäisen "water monitorin" joka siis ei ole mikään pieni "vesimittari" vaan iso toista metriä pitkä varaani, jotka voivat olla myös ihmisille vaarallisia. Matkan varalle nähtiin myös maalla asuvia varaaneja, "land monitor". 

Water monitor - juovavaraani, noin 1.5 metriä pitkä

Ensimmäinen varsinainen käynti kohde oli Dambullan luolatemppeli, johon piti kiivetä noin 400 kivistä askelmaa kunnes päästiin buddhalaisen temppelialueen pihalle. Paikka on Sri Lankan parhaiten säilynyt noin 160 metriä pitkä luolatemppelialue, jossa on viisi erillistä luolaa koristeltuna 153 buddhan patsailla ja sadoilla pienemmillä maalauksilla. Luolat on tehty 1000-1300 luvulla ja ovat nykyään myöskin Unescon kohteena. Buddhalaiseen temppeliin mennessä on kengät riisuttava jaloista ja hattua päästä. Paljain jaloin kuumalla kalliolla kävely oli aika kokemus, jotenka suosittelen laittamaan "sukkasandaalit" jalkaan tai pukemaan kevyet sukat jalkaan kun luostarin alueelle menee. Varsinkin Anuradhapurassa käydessä suosittelen sukkia jalkaan, koska siellä kävelyt ovat pitkiä kuumalla pihoilla. Alunperin meidän piti ensin käydä Anuradhapurassa, mutta koska oli sunnuntai niin Anuradhapura olisi ollut hyvin ruuhkainen paikka ja muutenkin sinne olisi ollut pidempi ajomatka. Niinpä päädyimme ajamaan Sigiriyaan Dambullan kautta joka oikeastaan osuus suoraan matkan varrelle. 


Dambulla cave temple

Luolatemppelin kävimme lounaalla ja jatkoimme kohti Sigiriyaan, jossa majoituimme kolmeksi yöksi Sigiri Asna Nature Resort Sigiriya nimiseen paikkaan, jossa on noin kymmenkunta pientä 40 neliön mökkiä keskellä viidakkoa. Tähän majoitukseen kuului puolihoito - eli aamiainen ja illallinen. Paikka on noin neljän kilometrin päästä Lion's rock kallio-linnoituksesta. 

Majoitus Sigiriyassa

Emme olleet pitkään majoituksessa ja suuntasimme "local village" kierrokselle, jota vähän alussa karsastin. Hinta oli noin 20 dollaria henkilö sisältäen härkä-vankkureilla matkan järven rantaan (johon sitten pitikin kävellä puolet matkasta mutaista polkua pitkin), "katamaraanilla" järven yli (kaksi kanoottia sidottu yhteen) ja tutustuminen "paikalliseen" kylään missä näytettiin mitä kaikkea kookospähkinästä saadaan tehtyä. No sanomattakin oli selvää että turisteille tämä oli tehty, mutta lopulta kierros olikin erittäin hauska koska saavuimme kylään loppuiltapäivästä eikä siellä ollut ketään muita. Siinä sitten ihmeteltiin "kuinka saisin rikki kookospähkinän" fiiliksellä (M.A. Nummisen biisi) kun kookospähkinää avattiin, juotiin nestettä, tehtiin yhdessä narua, jauhettiin sekä lopulta paistettiin kookospähkinä letut joihin laitettiin päälle tulista sambal tahnaa.  Auringon laskiessa palasimme järven yli ja näimme ensimmäiset vapaana olevat norsut ruokailemassa. 


Ensimmäiset norsut bongattu


Maanantai 22.1.2024

Aamusta ajoimme parin tunnin päähän olevaan Polonnaruwaan, jossa sijaitse Sri Lankan toinen pääkaupunki jossa maata hallittiin vuosina 993-1293 eli kolmen sadan vuoden ajan, kunnes hindut valtasivat paikan ja tuhosivat suurimman osan rakennuksista. Paikalla on nähtävissä oikeastaan vain raunioita entisestä kuninkaan palatsista, buddhalaisia temppeli raunioita sekä pieni museo. Pääsymaksu alueelle piti olla 25 dollaria, mutta se oltiin nostettu tänä vuonna 30 dollariin. Hauskasti pääsylipun hinta oli vedetty kynällä yli ja uusi hinta kirjoitettu viereen. Kävimme useammalla "raunioilla" kävelemässä kuumassa ilmassa - lämpötila +32 astetta ja vietimme alueella aikaa noin kolmisen tuntia. Tulipahan tämä paikka nähtyä mutta jos ei ole kiinnostunut historiasta ja raunioista niin tämän paikan voisi jättää välistä. Näimme kuitenkin läheisellä tekojärvellä muutamia norsuja viilentymässä vedessä. 

Polonnaruwan pyöreä buddhalaistemppelin rauniot

Lounaalla kävimme upealla paikalla, riisipeltojen vieressä, sijaitsevassa ehkäpä myös hieman "kalliissa" ravintolassa syömässä erittäin hyvää kasviscurreja joista ehkäpä parasta oli "jackfruit-currya" ei jakkihedelmästä tehtyä currya joka on oikeastaan kuin "vegelihaa" olisi syönyt. Muutenkin alkumatkasta olimme hieman varovaisia mitä söimme - salaatit ja äyriäiset jätettiin väliin. Loppumatkasta syötiin niitäkin ja "pierukin pysyi koko matkan ajan kuivana" eli mitään vatsaongelmia ruuan kanssa ei sitten tullutkaan. 



Iltapäivästä kello kolmen aikoihin lähdimme Minneriayn norsu-safarille (hinta yhteensä 80 dollaria), jonka aikana ajettiin norsujen suojelualueella kolmen neljän tunnin ajan etsien norsuja keskeltä viidakkoa. Välillä homma meni aika ruuhkaksi ja härdelliksi kun kymmenet maasturit piirittivät yksittäisiä norsuja tai isompia norsulaumoja. Tästä emme oikein pitäneet, mutta onneksi kuski sitten ajoi hieman syrjäisemmälle paikalle, jossa saimme rauhassa katsella pienien yksittäisten urosnorsujen ruokailua. Paluumatkalla näimme vielä valtatien varressa kymmeniä norsuja ruokailemassa ja samalla kamerasta loppuikin akku. Kännykällä onneksi päästiin vielä kuvailemaan. Palasimme Sigiriyaan vasta myöhään illalla pimeässä kello kahdeksan jälkeen. Seuraavana aamuna herätys olikin jo kello neljältä...

Pieni urosnorsu

Kaaosta norsusafarilla - keskellä naarasnorsu kahden poikasen kanssa


Tiistai 23.1.2024

Herätyskello soi aamulla klo neljä ja lähdimme pimeässä klo viideltä kohti Lion' rockia tarkoituksena nähdä auringonnousu kallion päältä. En tajunnut ottaa taskulamppua mukaan, mutta silmät tottuivat suhteellisen nopeasti pimeään kun kävimme ostamassa pääsyliput alueelle, jotka olivat ihan älyttömän kalliit: 36 dollaria henkilö, siis suhteessa siihen mitä rahalla sai. No tietysti kohde on Sri Lankan kuuluisin ja paikalla käy noin miljoona turistia vuodessa tai ainakin joskus käynyt.. ja hintaa voi perusteella myös sillä että maa tarvitsee ulkomaista valuuttaa. 

Lion's rock aamulla puoli kello kuusi

Lion's rock - keskellä näkyy "reflection" eli heijastuskäytävä joka on hiottu heijastamaan valoa

Vesipuutarhat keskellä kuvaa. Alla olevaa tasannetta pitkin poistuttiin Lion's rockilta

Lion's rock oli siis aikoinaan ollut hallitsijan (kuninkaan, Kashyapy I) linnoitus 400-500 luvulla ja sen ympärille oli rakennettua isot puutarhat ja useamman kilometrin pituiset vallihaudat. Päästäkseen ylös kalliolle tulee nousta 1202 askelmaa huipulle - näistä kaksi viimeisintä ovat kaksi päällekkäistä kiveä huipulla. Nousimme vielä ehkäpä kankein jaloin pimeässä kallion länsipuolelta kunnes kiviset portaat päätyvät ns. leijonaportin eteen, tästä nimitys Lion's rock. Leijonaportista on jäljellä vielä leijonan tassut ja legendan mukaan kalliossa olisi ollut myös leijonan pää aiemmin. Sri Lankassahan ei muuten ole kuin kaksi leijonaan - toinen on Sri Lanka lipussa ja toinen on Lion's oluen etiketissä. Leijonaportilta alkaa sitten varsinainen kiipeäminen metallista tikkaita pitkin kallion päälle. Saavuimme huipulle puoli kuuden aikaan aamusta kun aurinko alkoi nousemaan juuri horisontin yläpuolelle. Vietimme aikaa huipulla kävellen noin 45 minuuttia ihmetellen linnoituksen raunioita ja uima-altaita joita kallion päälle oltiin tehty. 

Leijonaportti - ylös johtavat portaat

"Taas aurinko nousee..."

Kuninkaan uima-allas aamuauringossa

Paluumatka tehdään aluksi samoja portaita alas leijonaportille ja sieltä matka jatkuu "heijastuskäytävää" pitkin kalliomaalauksille (frescoja) kierreportaita ylös ja alas, jossa kuvaaminen on kiellettyä. Kuvat esittävät puolialastomia naisia. Ihmettelimme että kuinka nämä maalaukset on aikoinaan tehty kallion seinään. Paluumatkalla näimme paljon ihmisiä kävelemässä kohti Lion's rockia ja voimme suositella että sinne tosiaan kannattaa mennä jo pimeällä koska jo klo 8 aikoihin lämpötila oli lähemmäs 30 astetta ja kiipeäminen kuumassa ilmassa oli aika hikistä hommaa. Kannattaa myös ottaa kunnolla vettä mukaan, koska alueella ei ole mitään kioskia tms josta ostaa juotavaa. 

Palasimme majoitukseen takaisin kello kahdeksan jälkeen - suihkun, vaatteiden vaihdon ja aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Sri Lankan ensimmäistä pääkaupunkia - Anuradhapuraan johon oli noin 2-2.5 tunnin matka. Anuradhapurassa onkin sitten niitä "stupia" eli isoja valkoisia buddhalaisia temppelirakennuksia riittämiin - kaupunki oli Sri Lankan pääkaupunkina 1300 vuoden ajan, kunnes se vuonna 993 siirrettiin Polonnaruwaan. Alueelle myös turisteilta 30 dollarin pääsymaksu, ja sillä lipulla voi sitten vierailla useammassa paikassa. 

Ruwanweliseya stupa

Ensimmäinen kohde oli alueen tärkein ja isoin stupa - Ruwanweliseya joka kohoaa häikäisevän valkoisena useamman kymmenen metrin korkeuteen. Kävelimme temppeliä ympäri ja kävimme viemässä kukkia  temppeliin. Täällä jos missä kannattaa kävellä sukat jalassa koska auringon paistaessa maa on polttavan kuumaa ja etäisyydet ovat pitkiä - mm. puolen kilometrin päässä olevalle Jaya Sri Maha Bodhi temppeliin, jonka sanotaan olevan Sri Lankan vanhin Bodhi puu (ficus religiosa) ja sen on aikoinaan tuotu Intiasta 2600 vuotta sitten, missä Gautama Buddha istui samaisen puun alla mietiskellen. Sanotaan että kaikki Sri Lankan temppelialueiden puut periytyvät tästä puusta. Puuta on tuettu useasta kohtaa kultaisilla telineillä etteivät sen isot oksat painon vuoksi katkeaisi. 

Jaya Sri Maha Bodhi - 2600 vuotta vanhan fiikuspuu tuettuna 

Kiersimme vielä useamman stupan kautta Anuradhapurassa ja lopulta niitä taisi olla yhteensä kahdeksan paikka jossa kävimme. Selvästi paikka on tärkeä srilankalaisille koska alueella oli todella paljon väkeä, mutta meille iltapäivän kuumuus alkoi jo tuottaa hieman tuskaa. Onneksi opas osasi "lukea" meitä ja lähdimme myöhäiselle lounaalle paikalliseen ravintolaan jonka hintataso olikin neljäsosa edeltävän päivän paikasta (lounas 2 dollaria henkilö). Selvästi siis hintataso putoaa koska länsimaalaiset turistit eivät näin pohjoisessa Sri Lankan matkalla välttämättä käy. Mutta tulipahan nyt käytyä kahdessa historiallisessa pääkaupungissa Sri Lankan matkalla - mikäli on kiinnostusta näihin paikkoihin niin Sigiriya on hyvä paikka käydä niihin tutustumassa, koska siellä on ehkäpä enemmän majoitusta tarjolla kuin itse kaupungeissa. 

Upea ja iso marapuu

Iltapäivän siesta hetki apina emolla ja poikasella - marapuun oksalla

Sigiriyan jälkeen matka jatkui kohti Kandyn kaupunkia. 


18 kommenttia:

  1. Sigiriyan Lion Rock on itselle yksi hienoimmista kohteista, missä olen käynyt. Meillä oli majapaikka sekä Anuradhapurassa (maanantai muistaakseni, ja toimisto mistä sen alueen lipun voi ostaa, oli suljettu. Emme siis A:n kohteisiin päässeet), Habaranassa että Sigiriyassa. Dambullassa kävimme matkalla Sigiriyasta Kandyyn. Pitäisikin kirjoittaa nämä vanhat jutut myös muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava kuulla että olitte ihan Anuradhapurassa, mutta harmittavaa että paikat olivat kiinni. Toki niitä stupia näkee hyvin ulkopuolelta.

      Poista
  2. Jotenkin muistelisin, että meidän tuolla ollessamme Sigiriyalle ei olisi saanut kiivetä ennen kello kahdeksaa. Jos olisi saanut, mielellään olisimme myös kiivenneet varhain aamulla. Pidurangala rockille sen sijaan kiipesimme katsomaan auringonnousua, muistaakseni se oli myös varsin edullinen verrattuna Sigiriyaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä Lion Rock on auki aamu viidestä ilta viiteen. Pidurangalaan emme viitsineet lähteä kiipeämään. Todella paljon sielläkin oli väkeä kun katselin Lion Rockin huipulta Pidurangalaan päin. Hinta kaiketi sinne oli vain muutaman dollarin.

      Poista
  3. Mielenkiintoista ja varmaan upeaa

    VastaaPoista
  4. Hienon näköisiä rakennelmia ja eläimiä! Vaikuttaa kiinnostavalta reissulta. Kieltämättä Lion's Rockin pääsylipun hinta kuulostaa vähän suolaiselta, mutta välillä joutuu maksamaan reippaasti, jos jonnekin todella haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se. Hintaa kannattaa pyytää kun "tavara" menee kaupaksi.

      Poista
  5. 1200 porrasta tuntuu melkoiselta! Siinä alkaa polvet olla koetuksella? Pimeässä kiipeäminen on varmasti parempi vaihtoehto niille, jotka pelkäävät korkeita paikkoja? Ei tarvitse katsella, minne kiipeää. Alastulosta viis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä ne toiset 1200 porrasta tuntuivat jo hieman pahemmilta. Lion's rockin leijonaportille asti kiipeäminen oli vakaita kiviportaita pitkin ja vasta sitten alkoivat teräksiset portaat ja tikapuut.

      Poista
  6. Kuulosti niin tutulta tuo "local village" kierros, maksavat yleensä hieman liian paljon, ja anti on nooh, vähäinen. Taisi ainakin jäädä hauskoja muistoja retkestä, vaikka juuri silloin ei kävely mutavellissä varmaan naurattanutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä "local village" kierroksia on tullut nähtyä ja toki kun asennoituu siihen että hehän ovat "vain näyttelijöitä". Toki ehkäpä saavat jonkin osuuden pääsymaksuista - toivottovasti.

      Poista
  7. Tämä kivi tuleekin usein Sri Lankaa käsittelevissä blogeissa vastaan ja hieman yllätyin, kun tarkistin nyt sen sijainnin. Sehän ei ole lähelläkään Colomboa ja sen seudun rantalomakohteita! Samalla piti tarkistaa, että todellako kuningasta varten tehty tuo allas sinne ylös kivelle ja siltähän se vaikuttaisi. Vaikuttava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kivi on aika keskellä muuten mangon muotoista saarta. Lion's rockin uima-altaan vedensaantia on ei "tiedetä" ja sitä on useampia legendoja että kallion läpi olisi "porattu" reikä josta vesi nousee "lappo-ilmiön" avulla ylöspäin. Itse uskon ihan vaan sadeveden voimaan.

      Poista
  8. Tuo Dambullan luolatemppelin "nousu" sattui olemaan omalla reissullamme ensimmäinen ja se tuli ihan yllättäen, jotenkin mielikuvamme luolasta oli enemmän alas- kuin ylöspäin, mutta vaikka nousuakin oli, niin helppo reittihän se oli - mitä nyt helle vähän haittasi. Hienoja kuvia Sigiriyasta auringonnoustessa - ihan noin aikaisin emme itse sinne nousseet, mutta aamusta kuitenkin, juurikin ainakin keskipäivän kuumuutta vältellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se Dambullan rappuset saivat selän ja pään märäksi - aurinko ja mukava 30 asteen lämpötila ehkäpä osana, ehkäpä muuten kankeat jalat parin kolmen tunnin istumisen jälkeen.

      Poista
  9. Siellä se water monitor nyt oli, josta oli puhetta taannoin. Komea otus! Kiva, että onnistuitte näkemään norsuja noin paljon vaikka harmillista, että niitä sitten samalla ahdisteltiin. Upea tuo teidän aamuvaellus, on kyllä hienot kallioseinämät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olihan tuo maasturien kokoontumisajot aikamoista kun kaikille haluttiin näyttää norsut mahdollisimman läheltä, ja en tiedä onko siellä mitään rajoitusta kuinka monta autoa puistoon päästetään - ehkäpä jos on maksavia turisteja niin rajaa ei ole.

      Poista
  10. Sri Lanka ja Lion's rock ovat myös korkealla omalla bucket listallani. Upean näköinen paikka ja reissu! Muut nähtävyydet eivät ole niin tuttuja, joten mielenkiintoista lukea kokemuksista :)

    VastaaPoista