tiistai 7. heinäkuuta 2020

Matka Suomen keskipisteeseen

Tämän kesän lomat vietettiin sitten Suomessa ja toteutettiin Matkalla Pohjoiseen suunnitelman mukaisesti. Norjassakin päästiin käymään, kun rajat avattiin - mutta ensimmäisenä kohteena oli Suomen keskipiste ja matkalla sinne kaksi Unescon maailmanperintökohdetta.

Suomen maantieteellinen (pinta-ala) keskipiste, Leskelä

Ensimmäisenä kohteena oli Struven ketju perustuva kolmiomittaustorni Puolakassa lähellä Jyväskylää. 9-tieltä on hyvät opasteet parkkipaikalle, josta lähtee noin kilometrin mittainen polku Oravivuoren huipulle. Polku on hyvin merkitty - ja alussa noustaa hieman jyrkempää osuutta kunnes se tasoittuu. Huipulta oli upea näköalat pohjoiselle Päijänteelle ja näkötornissa vietettiin tovi ennen paluuta parkkipaikalle. Matkaan kannattaa varata 1-2 tuntia. Struven ketjun merkkejä löytyy myös Porlammilta ja pohjoisesta Aavasaksalta - jonka näimme myöhemmin matkalla pohjoiseen.



Näkymä Päijänteelle Oravivuorelta


Alkuperäisen kolmiomittaustornin pulttipiste




Seuraavana kohteena oli Petäjäveden vanhan kirkko, joka on myös Unescon kohde. Matkalla sinne ajettiin Jyväkylän seudun soratietä - kuten ralleista tuttuja reittejä kuten Ouninpohjan kautta ja muutamia muitakin "pätkiä". Ihan samanlaiseen nopeuteen ei nyt päästy, mutta mahtavia sorapätkiä olivat ja nelivedosta oli muutamassa kohdassa selvästi apuja... kunnes olimme Petäjävedellä.

Petäjäveden kirkko on yli 300 vuotta vanhan kirkko - ja ympäröivällä hautausmaalla on satojen vuosia vanhoja hautoja. Kirkon hirret on upeasti veistetty ja pihamaalla tuoksui terva - katto oli kaiketi tervattu lähiaikoina. Vietimme kirkossa ja sen ympäristössä vajaan tunnin - kerrassaan upea paikka. Nyt olinkin nähnyt kaikki Suomessa olevat Unescon maailmanperintökohteet - kaksi samana päivänä, suosittelen jos on Keski-Suomessa päin kiertämässä.

Vanha kirkkomaa




Matkailijoiden suojeluspyhimys - Pyhä Kristoforos 



Petäjäveden vanha kirkko sillalta nähtynä
Saarnastuoli ja alttari

Upeasti tehty katto ja kattohirret - keski-aikaista koristelua


Petäjävedeltä matka jatkui taas "rallipätkää" jonka ajoimme soratietä pitkin Hirvaskankaan Uuraisille (emme käyneet huutokaupassa), josta matka jatkui hieman tylsää nelostietä kohti Suomen pinta-alan keskipistettä, joka sijaitsee Leskelän kylässä, josta löytyi myös muistomerkki. Ei kovin ihmeellinen, mutta tulipahan taas käytyä kun ohi ajettiin. Kaiketi tämä piste on aikojen saatossa hieman siirtynyt kun Merenkurkun alueella maa nousee ja näin myös Suomen pinta-ala kasvaa.

Illaksi ajoimme yöksi läheiseen Korkatin kylään, jossa vietimme yön vanhaan kyläkouluun kunnostetussa majoituksessa - Villa Korkatissa. Voin lämpimästi suositella tätä paikkaa, jos vaikka on matkalla pohjoiseen tai etelään - viisi huonetta yläkerrassa, alakerrassa yhteinen olohuone/keittiö sekä sauna ja suihkut. Aamiainen tuodaan keittiön jääkaappiin, ja keittiössä voi myös tehdä omia ruokia.

Kävimme myös kävelemässä iltasella Korkatin "vuorella", joka on kaiketi alueen isoin "vuori" - huimat 186,6 mpy. Hieman ihmettelin tuota nimitystä - mutta oltiinhan nyt Pohjanmaalla, jossa kaikki on kuulemma suurempaa ja leveämpää kuin muualla - tuo Suomen Texas.

Seuraavana päivänä matka jatkui edelleen kohti pohjoista.

Villa Korkatti

Korkattivuoren lähelle oli vanhaa meren pohjaa / jäätiköiden sulamisvesien tuomia kiviä

14 kommenttia:

  1. Osaatko muuten sanoa, miksi nuo "pirunpellot" eivät sammaloidu? Olen aina ihmetellyt asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa muuta sanoa kuin että ilmasto. Sammal vaatii kosteaa ja tasaista ilmastoa. Nämä kivet olivat kuivalla kangas/mäntymaalla ja korkealla mäellä. Samoin tunturissa rakka on yleensä myös lumen ja jään rasistuksen alla, jolloin kivissä kasvaa korkeintaan jäkäläsientä.

      Poista
  2. Petäjäveden kirkko on pitkään ollut listallani. Näiden kuvien jälkeen vielä vahvemmin. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Tuon Suomen keskipisteen oon itsekin joskus ohikulkumatkalla käynyt katsastamassa. Ihan hauska, että siihen on tehty tuollainen muistomerkki, vaikka ei kovin näyttävä olekaan. :) Nuo Unescon kohteet ovat kyllä hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps. Aika pieni kivihän tuo on, kuten myös pohjoisessa oleva muistomerkki.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen tuo Suomen keskipiste - ei ehkä niinkään paikkana kuin käsitteenä. Muistan lukeneeni tänne poikkeamista valmistellessani Suomen Kuvalehden jutun siitä, miten määritys on tapahtunut (?) liimaamalla Suomen kartta pahville tms. ja tasapainottamalla se neulan kärjen päälle. Paikka ilmeisesti myös oikeastaan muuttuu vähitellen Merenkurkussa tapahtuvan maan nousemisen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen juttu - kuvittelin että siinä olisi ollut enemmän tieteellistä määritystä.

      Poista
  5. Tuo Oravivuori on omalla listalla, ei hoksattu sitä edelliskerralla poimia mukaan, kun käytiin Petäjäveden kirkolla, joten kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyvä. Oravivuoren yhdistää helposti Petäjäveden kirkossa käyntiin tai päin vastoin. "Vuori" on tosin aina auki - kirkko ei.

      Poista
  6. Aavasaksalla olen käynyt ja palloillut, sekä Petäjäveden kirkko on nähty. Keskipisteistä olen käynyt Keski-Suomen keskipisteessä Uuraisilla. Mieleisin on tietysti Suomen väestöllinen keskipiste, joka yllätys, yllätys, vaeltaa koko ajan etelään ja on jossain Hauhon takamailla. Sitä lähellä on minun löytämieni geokätköjen keskipiste, Lempäälässä. Se taas on matkalla pohjoiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että on olemassa Keski-Suomen keskipiste -- hauskaa.

      Poista
  7. Tuonne Petäjäveden kirkkoon haikailen.
    Me ajettiin Norjaa kohti tuota tietä pitkin ja näimme noita struven ketjun kylttejä. Mutta suunnitelmat eivät antaneet myöden tällä kertaa.
    Suome keskipisteestä muistan jo lapsuusajan reissun, missä poseeramme kivipaasin vierellä. Melkein pysähdyimme kuvaamaan uudelleen. Olisi nähnyt kuvasta, mitä liki 50 v saakaan aikaan😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Struven ketjun pisteitä ja kohteita löytyy yllättävän paljon, ja varsinkin kun ne merkitty nykyään niin hyvin. Myös ulkomailla niitä pisteitä löytyy - onhan kyseessä tosi pitkä ketju.

      Poista