sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Ääripisteitä

Tässä jutussa kerron matkailuni erilaisista ääripisteistä, joissa olen käynyt tai ollut - ääripisteistä riippuen osana blogin 6-vuotispäivää. Ääripisteinä tulen käsittelemään maantieteellisiä rajoja, korkeuksia, Suomesta mitattuna olevia ääripisteitä sekä myös liikkumiseen liittyviä ääripisteitä eri matkustus muodoilla tarkasteltuna. 

Päivitetty 3.7.2023

Maailman kuivin järvi - Aral-järvi ja sen laivojen hautausmaa


Suomen ääripisteet

Tänä vuonna on tullut käytyä Suomen mantereen kolmessa eri ääripisteessä - eteläisessä, keskisessä ja pohjoisessa.  

  • Pohjoisin ääripiste sijaitsee Nuorgamissa: Suomen pohjoisin piste
  • Eteläisin ääripiste sijaitsee Hangossa Tulliniemen päässä, jossa kävin uudemman kerran syyslomalla - helppo päiväretkikohde pääkaupunkiseudulta käsin. Tästä paikasta löytyy hyvä matkakertomus Meriharakan blogista: Suomen eteläisin piste
  • Suomen eteläisin piste on Bengtskärin majakka, jossa kävin muutamia vuosia sitten päiväretkellä. 
  • Suomen keskipisteessä kävin myös kesällä matkalla pohjoiseen. Tämä paikkahan kaiketi liikkuu pikkuhiljaa kohti pohjoista koska Suomen manner laajenee Merenkurkun alueella, mutta täältä löydät kuitenkin upea kivipaaden: Matka Suomen keskipisteeseen
  • Suomen itäisin piste löytyy Ilomantsista Virmajärveltä, jossa kävin syksyllä 2018. Suomen itäisin piste
  • Suomen mantereen läntisin piste löytyy Kilpisjärveltä - Kolmen valtakunnan rajapyykki, jossa kävin 2001, kun tein parin viikon vaelluksen Kilpisjärveltä Abiskoon (200km, 14 päivää). Tämä on ollut myös yksi pisimpiä vaelluksia, jossa kaikki kulkee selässä. Toinen oli Kalottireittin ensimmäinen osuus Kautokeinosta Kilpisjärvelle (200km, 11 päivää), muutamia vuosia aiemmin. 
  • Suomen korkeimmalla kohdalla, Haltia tai Halti-tunturilla kävin vuonna 1996. Halti-tunturin korkeus on 1361 mpy - sinne johtaa hyvin merkitty 56km polku Kilpisjärveltä. 
  • Suomen matalin piste on koko Itämeren rannikkoseutu - jossa on tullut asuttua kaikki nämä vuodet.
Suomen mantereen läntisin piste - Kilpisjärvellä


Etäisyyksien ääripisteitä

  • Suomesta katsottuna seuraavat paikat ovat äärimmäisiä missä olen käynyt:
    • Pohjoisin paikka: Norjassa Vuoreijan kylässä kesällä 2020. 
    • Eteläisin paikka: Uuden-Seelannin Bluffin kaupungista Stirling pointissa vuonna 2015: Matkan käännekohta
    • Itäisin paikka - Samaisena Uuden-Seelannin matkalla, mutta pohjoisen saaren Napierin kaupungissa.
    • Läntisin paikka - USA, Californian osa-valtiossa San Franciscossa vuonna 2014. Tämä oli työmatka. 
  • Mantereiden ääripisteitä
    • Aasian mantereen eteläisin piste sijaitsee Singaporessa Sentosan alueella, jossa kävin vuonna 2014: Välipäivä Singaporessa Sentosan saarella (blogin alkuaikoina en paljon kirjoittanut juttuja näköjään -- olivat lähinnä kuvia paikoista ja nopea päivitys missä mennään). 
    • Afrikan mantereen eteläisin piste sijaitsee Cape Agulhas, jossa kävin vuonna 2018: Afrikan eteläisin paikka Cape Agulhas 
  • Korkeudet
    • Korkeimmalla kohdalla olen ollut Karakoram Highwaylla Pakistanissa Khunjerab Pass:lla, joka on myös maailman korkeimmalla oleva asfaltoitu rajanylityspaikka - Pakistanin ja Kiinan raja. Korkeutta paikalla on 4773 mpy: Khunjerab pass
    • Toiseksi korkeimmalla kohdalla olen ollut Pamir highwaylla Tadjikistanissa Al Baital (Al Baktalin) sola, joka kulkee 4655 mpy. Muutenkin tällä Pamir highwaylla (tie M41) kuljettiin muissakin yli neljä kilometriin ylittäviä solia, joissa todellakin korkeus tuntui hieman päässä vaikka akklimatisointia oltiin tehty viikon ajan pikkuhiljaa: Pamirin korkeat solat
    • Matalin paikka on ollut Kuollutmeri Israelin ja Jordanian välissä, joka sijaitsee 423 mpa (meren pinnan alapuolella). Lämpötila nousi huomattavasti kun lähdin ajamaan Jerusalemista, jossa oli pari +6, ja Kuolleenmeren rannalla lähes +17 astetta: Dead Sea  Pari vuotta myöhemmin ajoin Jordanian puolella laaksoissa jotka olivat myös meren pinnan alapuolella.
    • Lentokoneessa matkustajana Airbus A380 kyydissä yli 13km korkeudessa.  
  • Nopeudet
    • Autolla 230km/h - Saksan autobahnilla vuonna 2005 kun piti lähteä kokeilemaan paljonko silloisen turboahdetulla autolla pääsee. Bensan kulutus oli sitten 25 litraa 100 kilometrillä. Sopivampi nopeus asettui noin 180km/h. 
    • Junassa Seoul-Busan KTX suurnopeus-junassa noin 300km/h: Busan -- myös Italiassa olen kulkenut vauhdikkaasti kiskoja pitkin Roomasta Firenzeen 
    • Lentokoneessa matkustajana joku Atlantin ylitys lännestä itään hyvässä suihkuvirtauksessa maanopeus oli käsittämätön lähes 1100km/h. Kone kylläkin myös heilui aikalailla. 
  • Road-trip
    • Pisimmän yhtäjaksoisen road-tripin tein kesällä 2005, kun ajoin Suomesta käsin Pohjois-Italiaan käyden matkan aikana seuraavissa maissa: Ruotsi, Tanska, Saksa, Itävalta, Italia, Lichteinstein, Ranska, Luxemburg -- kuukauden aikana auton mittariin tuli noin 10000km. 
    • Suomessa - pisin matka on ollut viime kesän matka Lappiin, kuukaudessa noin 5000km: Matkalla pohjoiseen
    • Balkanilla olen tehnyt kolmasti pitkiä kolmen neljän viikon reissuja 2010 luvun alkupuolella. 
    • Australiassa ja Uudessa-Seelannissa molemmissa kolmen viikon matkat autolla. Australiassa Sydneystä Adelaideen, ja Uudessa-Seelannissa Aucklandista Queenstowniin, josta löytyy blogin alkupuolen juttuja. 
    • Kahden viikon matka Pamir-highwaylla vuonna 2017. Tällöin kuljettajan ja oppaan kyydissä. 
    • Gobin kahdeksan päivän matka Mongoliassa vuonna 2019 oli myös elämys: Kohti Gobia
    • Viidentoista päivän ja noin 3000km omatoiminen road-trip nelivetoisella maasturilla (Toyota Hilux 4x4) Namibiassa - mm. Namibin aavikkoa ja Etoshan kansallispuistoa: Namibia
    • Kesällä 2023 tein 16 päivän matkan Karakoram Highwaylla (Karakoram Mountains) ja Hunzan laaksossa Pakistanissa, josta jatkoin matkaa Hindu Kush vuorten eteläpuolitse Shandur passille (3700 mpy), jossa sijaitsee myös maailman korkeimmalla oleva hevospoolokenttä, ja sieltä edelleen Kalashin laakson kautta Swatin laaksoon. Matkaa tuli tehtyä noin 3000km ja välillä edettiin noin 10km/h ja välillä hieman nopeammin. 
Bluff, Uusi-Seelanti - eteläisin paikka, jossa olen käynyt





22 kommenttia:

  1. Onnittelut merkkipäivästä, 6 vuotta on oikeasti pitkä aika!

    Mielenkiintoinen listaus noista ääripisteistä. Olisi ihan kiinnostavaa miettiä samat pisteet itseltänikin. Suomessa en noissa pisteissä ole käynyt missään, vaikka sinällään olen kyllä käynyt Nuorgamissa, Ilomantsissa sekä Kilpisjärvellä Mallan luonnonpuistossa Kitsiputousta katselemassa.

    Pidempi Etelä-Amerikan matka siirtynyt pidemmälle tulevaisuuteen pandemian vuoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikko! Etelä-Amerikan matka voisi olla mahdollista ehkäpä toteuttaa talvella 2022-2023, mikäli tilanne on silloin parempi (ja töistä saa lomaa).

      Poista
  2. Onnea blogin vuosipäivästä!
    Olipa kiinnosta katsaus erilaisiin ääripisteisiin, ja omiaan pahentamaan matkakuumetta... Juttu kertoo kyllä jotain siitä, miten laajalla skaalalla olet ehtinyt reissaamaan! Itselläkin on käytyjä maita melkoisesti, mutta erityisesti nuo (Suomesta katsottuna) eteläisin ja itäisin piste huomattavasti lähempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Onhan tässä muutamia maita nähty, ja oli kiva muistella mitä ääripisteistä niistä löytyy. Matkakuume kasvoi näitä kirjoittaessa.

      Poista
  3. Paljon onnea kuusivuotiaalle! Hieno virstanpylväs, ja matka jatkuu! Ja olipahan vallan hauska ja mainio postaus, varmasti yksi tämän vuoden parhaista, mitä olen lukenut. Hauskasti olit koonnut eri ääripäitä kategorioittain. :) Tallensin jutun suosikkeihin, sillä tässä on sen verran paljon linkkivinkkejä, että niitä lueskelee mielellään aina sopivan kahvitauon tullen. Kiitos siis hyvästä jutusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Monni ja kiva kuulla että koit kirjoituksen mielenkiintoisena, ja jos sieltä löytyy lisä juttuja kahvitauoille. Kuuden vuoden aikana muutama sata juttua ehtinyt kirjoittamaan.

      Poista
  4. Tämä oli niin haastava bloggaus, että minun täytyi ottaa kartta esille! Eteläisin paikka minulla on Kap Horn ja Ushuia, pohjoisin kaupunki Hammerfest. Idässä olisi varmaankin Tokio, lännestä en oikein saanut selvyyttä. Syvin kohta maassa on nähtävästi Kuolleen meren ranta ja se on bongattu.
    Suomesta on löydetty itäisin, eteläisin ja läntisin piste (Märket), pohjoisin puuttuu ja tuota keskipistettä en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi.Täytyypä käydä sielläkin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! Kap Horn ja Ushula ovat todellakin maailman laidalla tai äärellä. Siellä olisi joskus kiva päästä käymään, niin saisi ääripistettä etelämmäksi, ja sieltähän pääsee myös Etelä-mantereelle.

      Poista
  5. Onnittelut! Melkoisia ääripäivä löytyy reissuiltasi :) Ja oikein mielenkiintoinen lista tulevista matkasuunnitelmistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ahti! Katsotaan mitenkä matkasuunnitelmat tulevat - ja varmasti tulevat, vielä muuttumaan.

      Poista
  6. Onnea kuusivuotiaalle! Ja kiitos juttuideasta :-) - olen joskus kirjoittanut jutun näistä pohjoisin, itäisin, läntisin, eteläisin -pisteistä aikaisemmin, mutta olet tässä ideoinnut monta muutakin ulottuvuutta. Et panne pahaksesi, vaikka tätä mukaillen kirjoittaisin meidänkin matkoistamme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Olisi kiinnostavaa kuulla teidän ja muidenkin matkailijoiden matkojen ääripisteistä, ja ehkäpä niistä saada vinkkejä omiin uusiin ääripisteisiin. Näitä omia ääripisteitä oli kiva muistella ja käydä läpi matkoja vuosien varrelta - ja samalla kirjoittaa niitä ylös tähän juttuun.

      Poista
  7. Onnea 6-vuotiaalle blogille! Tää olikin tosi mielenkiintoinen postaus. Ei ole aiemmin tainnu samanlaista tulla vastaan. Ihan uskomatonta kyllä etenkin nuo lentokoneiden nopeudet mitä ne voi kulkea. Ei sitä taivaalla pysty ees käsittää tai hahmottaa.
    Toivottavasti ens vuoden matkat onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CM! huomasin juuri että kävit Madeiralla Euroopan reunalla - samassa paikassa käynyt aiemmin. Kaiketi ääripiste lasketaan Portugalin rannikolta, mutta tuo Madeiran piste on yhtälailla ääripiste.

      Poista
  8. Onnea 6-vuotiaalle!
    Olipa mielenkiintoinen, erilainen postaus. Ehkäpä pitää joskus miettiä omien matkojeni ääripisteitä kartan kanssa. Voisin kuvitella, että Chilen Patagonia on ainakin minun eteläisin ääripisteeni.
    Ihania suunnitelmia sinulle jo tulevallekin vuodelle! Toivottavasti pääset ne toteuttamaan. Botswana oli ehdottomasti yksi minun viime vuoden suosikeistani. Voisin mielelläni lähteä sinne uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hedi! Voi että kun joskus pääsisi Patagoniaan asti - se on yksi kohde bucket listallani. Tulevista matkoista katsotaan mihin pääsee - suunnitelmissa on ajaa Namibiasta Botswanaan ja Zimbabween. Sinun blogista löytyykin näistä maista juttuja- kiitos. pitää tutustua.

      Poista
  9. Onnea 6-vuotiaalle! Ollaan samanikäisiä, minäkin olen eskarilainen!
    Nämä ääripisteet on mielestäni hauskoja, tein oman listauksen muutamia vuosia sitten, mutta ne olivat lähinnä maantieteellisiä, sinulla näytti olevan muitakin mielenkiintoisia mittareita. Oma listaukseni ei ole juuri muuttunut näiden vuosien aikana, edelleen harmittelen kun toissa kesänä emme löytäneet Suomen itäistä pistettä! Täältä voit käydä kurkkaamassa, minkälaisia ääripisteitä minulla on :)

    https://www.martanmatkassa.fi/2016/12/a-nyt-mennaan-laidasta-laitaan.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martta. Hauska lukea sinun muutama vuosi sitten kirjoitettua vastaavan tyylistä Ääripiste juttua.

      Poista
  10. Olipa mielenkiintoinen postaus, ja haastoi tietenkin katsomaan karttaa omasta vinkkelistä. Itäisin pisteeni taitaa olla Imatra, mikä tietty nyt on selvä viesti että olisi aika suunnata myös Aasiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siinä mitään jos itäisin piste on Imatra. Ihan kiinnostava paikka sekin mielestäni ja hieman enemmän koilliseen löytyy upea Parikkalan Patsaspuisto.

      Poista
    2. Onnea 6-vuotiaalle. Mulla on ollut jotain ongelmia tässä kommentoinnissa. Kun painan 'julkaise', ruutu alkaa välkkyä. (Luuri OnePlus Nord , selain Chrome)

      Poista
    3. Kiitos Sini. Tämä blogger alustan kanssa kaiketi ongelmia mobiilista kommentoidessa.. Enpä osaa tarkemmin sanoa, mutta kuin että HTML5 tuki ei ole tässä oikein toimiva.

      Poista