maanantai 5. syyskuuta 2022

Matkailun sadonkorjuu 2022 ja tulevia matkoja

Syyskuu alkoi räväkästi ilmojen muuttuessa yhä viileämmäksi ja koleammaksi - selvästi kesän helteet ovat takana. On taas perinteisen matkailun sadonkorjuun aika eli katsaus tämän vuoden 2022 matkoihin ja tuleviin matkoihin. 

Qatar Airwaysin Boeing 787-8 Helsingin lentoasemalla


Maailmalla tilanne on tänä vuonna muuttunut globaalisti, ei pelkästään matkailun suhteen vaan geopoliittisesti, joka myös heijastuu matkailuun. Venäjän aloittama brutaali hyökkäyssota Ukrainaan, siitä osittain seurannut inflaatio ja edelleen energiaan liittyvät haasteet ovat lähes päivittäin uutisissa. Alkukesällä matkailu kuitenkin alkoi maailman laajuisesti lisääntymään, lentoyhtiöt möivät koneet täyteen ja erityisesti Euroopassa ja Amerikassa tämä tapahtui liian nopeasti lentokenttien kapasiteettiin ja resurssointiin liittyvät ongelmat tulivat esille. Samalla loppui myös halpojen lentojen kausi, joka oli jatkunut viimeiset pari vuotta pandemian alusta sekä osittain ennen pandemiaa. Lentolippujen hinnat nousevat varmasti jatkossa koska lentoyhtiöitä on pyydetty jo rajoittamaan lentoja ja tulevalle talvikaudelle moni yhtiö on ilmoittanut todella isoista lentojen vähennyksistä ja peruutuksista. 

Zanzibar

Vuoden 2022 ensimmäinen matka varattiin jo marraskuussa 2021 kun vielä halpoja "tarjouslentoja" oli saatavilla. Matkustin tammikuun viimeisellä viikolla viikoksi Tansaniaan kuuluvalle Zanzibarin saarelle jossa mottona oli "älä tee mitään" ja tämä matka tuli minulle todella tarpeeseen. Tarkoituksena oli päästä pois Suomesta, selvittää ajatuksia jotka olivat tällöin aika syviä ja tummia. Kaipasin lämpöä ja aurinkoa. Halusin muutosta maisemaan. Sain niitä kaikkea. Kävin saarella kolmessa eri paikassa, ja jutut niistä löytyvät alla olevista linkeistä.  

Pingwe Beach, Zanzibar, Tansania


Kaunas

Pääsisäisenä tein pikaisen matkan Liettuan Kaunasiin. Ryanair oli loppuvuodesta 2021 avannut paljon uusia (ja halpoja) reittejä Helsingistä Eurooppaan. Kaunas oli ihan kiva paikka mutta kävelykatujen remontti vaivaisi tätäkin kaupunkia. 

Seychellit

Kun päästiin huhtikuun loppuun niin alkoi taas töissä "joka vuotinen" loma-arvonta bingo ja säätö. Kaikki kun eivät saisi olla heinäkuussa samanaikaisesti lomilla, vaikka oikeasti tällöin ei mitään tapahdu ainakaan projektitoimituksissa. Niinpä tein oman ratkaisun ja lupauduin pitämään kesällä vähemmän lomaa ja siirtämään yhden lomaviikon toukokuulle. Vaikka oli jo kevät ja valoa riitti, niin kaipasin sisäistä valoa ja lämpöä vieläkin enemmän ja niinpä tein aikalailla ex-tempore päätöksen lähteä viikoksi Afrikkaan Seychellien saarille. Kiersin kolme saarta järjestyksessä: La Digue, Praslin ja Mahe. Reissu ei ollut mitenkään halpa, mutta en alkanut elää "sitku" ja "mutku" maailmassa vaan "nytku" eli nyt kun siihen on (vielä) mahdollisuus. 
Praslin, Seychellit


Praha

Juhannuksena matkustin kolmen vuoden tauon jälkeen lempikaupunkiini - Tsekin Prahaan. Tämä oli jo kahdeksas matka tähän Euroopan Kultaiseen Pääkaupunkiin. Yövyin jälleen Mala Stranan eli pienellä puolella tutussa Residence U Cerneho Orla hotellissa lähellä Kaarlensiltaa. Neljän päivän aikana kiertelen kaupungilla vanhoissa tutuissa paikoissa. Pandemian aikaisista rajoituksista ei ollut tietoakaan - ja tämän sitten johti todennäköisesti siihen että seuraavat pari viikkoa oli pahemman kerran K:ssa. No, sehän oli tiedossa että jossain vaiheessa sekin tulisi käytyä läpi. 

Praha, Tyinin kirkko taustalla

Georgia

Sain itseni juuri K:sta terveeksi kun kesälomat alkoivat ja suuntasin Istanbulin kautta toiseen suosikki maahan, Georgiaan, kahdeksi viikoksi omatoimimatkalle isoille Kaukausvuorille (Svanetin), Mustanmeren rannalle sekä tietysti Tbilisiin. Tein road-trippiä ympäri Georgiaa josta olin haaveillut vuoden 2015 jälkeen kun ensimmäistä kertaa Georgiassa kävin. Tämänkin matkan varaukset tein vain pari viikkoa ennen matkaa, aikalailla ex-tempore. Löysin yllättävän helposti hyvät lennot ja majoitustakin oli ihan riittävästi tarjolla. Alkuperäinen kesäloma suunnitelma oli ollut lähteä käymään Perussa, mutta sen jouduin perumaan. Seuraavassa on Georgian kiertomatkan jutut aikajärjestyksessä:
Svaneti, Kaukasus vuoret Georgiassa


Poznań ja Torun

Kesäloman viimeisellä viikolla kävin vielä nopeasti (kun halvalla sain Ryanairin lennot) Puolassa - Poznanin kaupungissa, joka oli yhtä katuremppaa ja niinpä kävin yhtenä päivänä myös Torunin kaupungissa. 
Poznanin katuremppaa, Puola


Tulevat matkat

Vielä pari viikkoa sitten en olisi uskaltanut ajatella saati varata tulevia matkoja vaikka bucket lista niistä on ollut jo valmiina. Nyt tilanne on kuitenkin parempi ja tuleva ei ole enää niin sumuinen kuin vielä alkuvuodesta ja kesällä. Nyt löytyy jo syksyn kirkkaita värejä ja Reissu-Janin matkasuunnittelu alkoi taas toimia "täydellä teholla". 

Lokakuun lopussa on tarkoitus pitää vielä yksi viikko kesälomaa pois, kun aiempien vuosien vuosilomat ja ylityötunnit on nyt "pakko" pitää pois alta. Kuten alussa totesin lentojen hinnat ovat nyt nousseet todella kovasti eikä halpoja lentoja ole enää niin paljon saatavilla, mutta ei nyt mennä "sitku" tai "mutku" maailmaan. 

Lokakuulle on suunnitelmassa lähteä viikoksi joko Omaniin tai Sri Lankaan. Tämän matkan suunnittelu on vielä kesken riippuen lähinnä Sri Lankan tilanteesta ja selvitystä teen parhaillaan. Tämä matka on hieman aikaistettu "Muumilaakson marraskuun" matka. Edeltävien vuosien aikana olen yleensä ollut marraskuussa Suomesta poissa parin viikon ajan, koska mielestäni Suomen marraskuu on jotain aivan käsittämättömän synkkää ja ikävää aikaa - pimeää, jäätä, vettä ja harmaan sävyjä. Vuosi sitten olin kahden ja puolen viikon ajan Namibiassa. 

Tammikuussa lähden pariksi viikoksi Filippiineille. Onnistuin löytämään ainakin menomatkan "nopealla" 18 tunnin matka-ajalla ja vain yhdellä vaihdolla Dohan kautta Cebun saarelle. Lennot suosikki lentoyhtiöllä - Qatar Airwaysilla. Alustavaa suunnitelma matkalle on sellainen että Cebulta jatkan Boholin saaren vieressä olevalle Panglaolle neljäksi viideksi päiväksi josta käsin tutustun Boholiin. Panglaolta sitten palaan Cebun saarelle viideksi kuudeksi päiväksi. Paluumatka on sitten hieman pidempi, koska Dohassa pysähdys oli yhdeksän tuntia. Alunperin suunnitelmissa olisi ollut mennä Hong Kongiin viettämään kiinalaista uutta vuotta ja sieltä Filippiineille, mutta Hong Kongin matkustusrajoitukset ovat vielä tällä hetkellä (syyskuu 2022) liian tiukat. 



Anse Cocos, La Digue, Seychellit






19 kommenttia:

  1. Onhan siinä jo saldoa, niin mennyttä kuin tulevaa! Kiinnostavia reissuja. Venäjän toiminta vaikutti meilläkin matkasuunnitelmiin. Oltiin vähän pohdittu Trans-Siperia-junamatkaa Mongoliaan tälle syksylle. No, eipä tarvitse lähteä sille reissulle (ehkä ikinä), mutta onneksi tilalla on nyt toisenlaisia suunnitelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi olla ehkäpä hieman haastavampi nyt saada viisumia Venäjälle, mutta Mongoliaan pääsee kyllä lentäenkin tosin joutuu ottamaan vauhtia Keski-Euroopan kautta.

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa myös nuo tulevat matkat. Aiemmin tänä vuonna vietettiin pari vikkoa Sri Lankassa. Hieman oli haasteita, mutta hyvin kokonaisuutena matka onnistui. Kuskin ja auton vuokraaminen on hyvä idea. Eilen tultiin Filippiineiltä kotiin, jossa oltiin pari viikkoa. Vietettiin aikaa juurikin muun muassa Boholilla. Viihdyttiin hyvin myös siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sri Lankassa tosiaan nyt hieman haasteita, mutta blogien mukaan monet siellä matkailee ja mitä olen kuullut niin turistien autot pääsevät bensa-asemilla jonojen ohi.

      Poista
  3. Mielenkiintoisen samoja kohteita olemme mielessämme pyöritelleet. Sri Lankalle ehdimme juuri sopivasti siltä erää mielestäni "viimeisellä" hetkellä. Filippiineille on tarkoitus lähteä vielä tänä syksynä - matka on tekeillä Aktiv-Resorilla. Sitä seuraavat kaukokohteista "kisaavatkin" sitten jo Etelä-Amerikka ja Afrikka ja samalla mietimme, että otetaanko alkutalveen 1 Eurooppa + 1 Kauko, vai pitäisikö sittenkin mennä 2 x Kauko -yhdistelmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että tekin olette menossa Filippiineille, olisi kiva kuulla tarkemmin teidän reittisuunnitelmista sinne. Kauko kohteet aukeavat nyt vauhdilla, mutta lentojen hinnat ovat kapean tarjonnan vuoksi todella korkealla - tosin nyt on muutamia huippuhintoja (halpoja) tullut jo johonkin kohteisiin saataville mitä olen seurannut - esim. Kuwaitiin kolmesataa euroa tai Namibiaan alle viisisataa euroa.

      Poista
  4. Tästä tulee sellainen wow-fiilis. Onpa monipuolinen ja matkatäytteinen vuosi sulla ollut. Odotan innolla myös tulevien matkojen kertomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En jää lomilla paikoilleen vaan matkaan lähden. Kirjoittelen taas uusista matkoista ehkäpä kuukauden pari päästä.

      Poista
  5. Tänä vuonna olin myös Prahassa ja on helppo nähdä, miksi se nousee kaupungeista suosikiksi. Sielläkin oli tungeksintaa ikään kuin ei olisi koskaan ollut mitään itävaltalaista laskettelukeskusta. Toistaiseksi kuitenkaan minulla ei ole ollut loronaa. Ihme juttu. Toisia vaivoja on ollut kyllä riittämiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Praha on mukava kaupunki, ja turistiruuhkatkin voi siellä välttää, mutta suositut kohteet olivat kesällä aivan täynnä. Kyllähän tämä wuhanin-nuha varmaan kaikki käy läpi - enemmin tai myöhemmin.

      Poista
  6. Mielenkiintoista aina lukea muiden matkavuosien yhteenvetoja ja aina mietin, että miten ihmiset järjestävät lomat kun tuntuu että niin moni on koko ajan reissun päällä :) tai tuntuu, ettei lomien määrä lopu kenelläkään kesken :D sitä en ymmärrä, että miten sulla on onnistunut jäädä vielä vuosilomia pitämättä!? :D Mutta oon huomannut saman lentojen hinnoissa. Mä en oo niitä oikeastaan edes katsonut pariin vuoteen ja nyt aloin talveksi katsomaan lomia ja tuntuu ihan törkeen kalliilta. Toki se voi johtua siitä, että nyt etsin lentoja myös kahdelle lapselle eli nelihenkiselle perheelle, kun aikaisemmin sai katsoa lentoja vähemmälle määrälle lähtijöitä... Tosi mielenkiintoisia kohteita sulla on tänä vuonna koettuna mutta myös tulevat matkat kuulostaa hyviltä! Ehkä täälläkin reissaaminen alkaa jossain määrin taas heräämään henkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosilomien pitämättömyys johtuu ihan isoista projekteista, joissa on tullut tehtyä pitkää päivää ja viikonloppua joista osa on mennyt ns. liukumatunteihin (lähemmäs 150 tuntia vuodessa), jotka olen pitänyt lomina pois kun vain on ehtinyt töiden osalta. Lentojen hinnat tosiaan nyt ovat olleet aika hinnakkaita mutta ensi keväälle ainakin LH myy "tarjouksena" lentoja aika hyvään hintaan ja mielenkiintoisiin paikkoihin

      Poista
  7. Kiitokset sinulle Torunin vinkistä. En luultavadti olisi keksinyt sinne Poznanista lähteä - upea paikka ja junat niin huippuja, että ei haitannut viettää 4h junassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että vinkistä oli hyötyä ja pääsit näkemään Torunin keskiaikaisen kaupungin.

      Poista
  8. Todella mielenkiintoinen kattauas sinulla jo matkoja tälle vuodella, kaukomaihin ja Euroopan kohteisiin. Miten nuo Seychellit ja Sanzibar, onko viikoksi hyviä kohteita mennä niin kauas? Ainakaan aikaero ei olisi paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen että olisi paikalla viikon sijaan 10-14 päivää, varsinkin Zanzibarilla. Seychellit on huomattavasti pienempi paikka mutta uskoisin että saisin sielläkin pari viikkoa menemään helposti.

      Poista
  9. On sulla jo ollut kiva matkavuosi! Sri Lankasta sen verran, että minulle toissa päivänä yksi sri lanka laisen matka yhtiön opas, jonka kanssa suunnittelimme matkaa viime vuoden vaihteeseen mutta sitten peruutimme, laittoi viestiä, että jotkut maat ovat jo alkaneet sallia matkaamista maahan. Noi Seychellenit vaan on niin ihanat vaikka kalliita ovatkin. Sinne pitää päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sri Lankaan tosiaan ei ole enää rajoituksia tai suosituksia olla matkustamatta kunhan tiedostaa että sähkökatkoja voi olla.

      Poista
  10. Filippiinit on kova. Seuraan instassa yhtä suomalaisen majatalo -paikkaa siellä.

    VastaaPoista