lauantai 8. syyskuuta 2018

Matkailun sadonkorjuu 2018 ja tulevia matkoja

On taas perinteisen matkailun sadonkorjuun aika - eli katsaus tämän vuoden matkoihin ja tuleviin. En ole hetkeen kirjoittanut blogiin, koska olen ollut kesäloman jälkeen kotimaassa nauttimassa kotimaan lämmöstä - tämä vuosi tullaan varmaan muistamaan yhtenä upeimmista kesistä - ensimmäiset helteet alkoivat jo toukokuun toisella viikolla ja jatkuivat aina syyskuun alkuun.

Hyvän toivon niemi, Etelä-Afrikka



Mennyttä

Vuosi vaihtui ja alkoi Liettuasta - Vilnasta, joka oli kolmas matkani tähän Baltian maiden mielestäni mielenkiintoisimpaan pääkaupunkiin. Tammikuun lopussa oli vuorossa, ehkäpä jo perinteinen, matka Prahaan ja ns. Vara-Prahaan, Olomouciin. Prahan reissu taisi olla jo seitsemäs - eli tämä kaupunkin on taas minun valinta Euroopan parhaaksi kohteeksi - kunhan muistaa kiertää turistikadut hieman kauempaa. Ehkäpä myös vuonna 2019 tulen jossain vaiheessa taas käymään Prahassa. Vinkkejä Prahaan löydät mm. Vuoden-2017-ensimmainen-matka-ja-tulevaa tekstistä.

Huhtikuun puolessa välissä matkustin kymmeneksi päiväksi Etelä-Afrikkaan, Kapkaupunkiin sekä road-tripille viideksi päiväksi Garden-route-ja-little-karoon maisemiin käyden myös Cape pointissa (Hyväntoivonniemi) sekä Afrikan eteläisemmässä pisteessä Cape-agulhasissa. Ehdin myös tutustumaan hyviin Etelä-Afrikkaisiin viineihin kuuluisalla route-62-viinitie reitillä. Matka oli vain pieni raapaisu upeaa eteläistä Afrikkaan ja mielusti palaan sinne joskus - Bucket listalla on mm. Namibian kierros.

Juhannuksen jälkeen jäin neljän viikon kesälomalle - ja ensiksi lähdin kahdeksi viikoksi Uzbekistaniin ja Turkmenistaniin. Matka on erittäin mielenkiintoinen - vaikka välillä lämpötila nousi lähes helvetillisiin lukemiin - 54 C astetta. Kävin myös Helvetin-porteilla. Silkkitien upeat kaupungit: KhivaBukhara, ja Samarkand tuli myös nähtyä matkalla - unohtamatta matkaa Aral-järvelle.  Turkmenistanin oli lähes utopistinen kohde - Ashgabat-valkoinen-utopia. Turisteja ei matkalla paljoakaan näkynyt - olihan nyt kuumin aika vuodesta, mutta kyllä siihen 44 asteen keskilämpötilaan jotenkin tottui - ilma aavikolla on kuivaa.

Edeltävänä vuonna olin käynyt jo kolmessa muussa Keski-Aasian maassa keski-aasian-kolme-maata. Näin ollen sain yhden tavoitteen täyteen - eli vierailu kaikissa Keski-Aasian maissa, mutta vielä tähän liittyy toinen tavoite - käydä kaikissa stan-päätteisissä maissa. Jäljellä ovat siis vielä Afganistan ja Pakistan.

Keski-Aasiasta matkustin Helsingin kautta viikoksi Kerkyraan eli Korfulle ja Albaniaan.

Heinäkuun loppu ja elokuun menikin sitten tosiaan ihan kotimaassa, lämpöä ja aurinkoa riitti lähes jokaiselle päivälle, joka lopulta tulivat ns. trooppiset yöt jolloin olo oli kuin jossain Kaakkois-Aasian kohteessa ilmojen myötä.

Elokuun lopussa kävin tekemässä Karjalan kierroksen käyden mm. Suomen ja EU:n itäsimmässä pisteessä.

Syyskuun alussa matkustin neljäksi päiväksi Saksaan, jossa kävin entisen Itä-Saksan (DDR) alueella - Wittenburgissa, Jenassa, Quedlinburgissa sekä Spreewaldissa.


Tulevaa

Nyt kuluvan kuukauden, eli syyskuun, lopussa lähden neljäksi päiväksi Krakovaan, Puolaan - joka on minun toinen matka kaupunkiin. Tällä kertaa lähden hieman isommalla joukolla kohteeseen - ja käyn ainakin Auschwitz-Birkenau keskitysleirillä - viime kerrasta on jo tovi (vuonna 2009), mutta muistan vieläkin ne kylmät väreet ja olon kun kävelin alueella. Krakovassa tarkoitus on enemmän tällä kertaa tutkia entistä juutalaisten kaupunginosaa, Kazmierzia.

Loppuvuodesta, marraskuun lopussa - on tiedossa vuoden kolmas pidempi matka, kahden ja puolen viikon matka Nepaliin ja Bhutaniin. Varasin lennot on alkuvuodesta kun Turkish Airlinesilta tuli hyvä  tarjous - 500€/meno-paluu, joista paluu business luokassa (Star Alliance pisteitä on sen verran paljon..). Bhutaniin ei alunperin pitänyt lähteä, mutta lisäsin sen sitten kun "ollaan niillä kulmilla". Matkaohjelma alkaa olla hahmoteltu, eli aluksi olen Kathmandussa kolme päivää, jonka jälkeen matkustan Pokharan kaupunkiin neljäksi päiväksi. Matka on tarkoitus tehdä budjettisyistä nyt bussilla, eli siitä tulee varmaankin mielenkiintoinen koska matka kestää noin 7-8 tuntia tai enemmän.. .. Lentojakin olisi ollut tarjolla, mutta Yeti Airlinesin luotettavuus on ollut vähän niin ja näin. Pokharassa on tarkoitus tehdä pieniä päiväretkiä lähiympäristön - ei kuitenkaan ABC:lle (Annapurna Base Camp), vaan ehkäpä Sarangotiin tai Naudandaan.

Pokharasta palaan takaisin päiväksi Kathmanduun, josta lennän Bhutaniin Paroon. Paron lentäkentän sanotaan olevan yksi maailman vaarallisimmista lentokentistä - ympärillä kohoaa yli 5000 metrin korkuiset vuoret ja vuoret aiheuttavat kovaa turbulenssia. Koska Paroon operoi vain muutama lentoyhtiö oli lentojen hinnatkin kovat - 400€/meno-paluu (!!!). Bhutanissa jokaisen länkkärin tulee osallistua virallisen matkatoimiston matkalle (otin oman kuljettajan,niin voi vähän itsekin säätää mihin mennään), joka maksaa off-seasonin aikana 200 dollaria per henkilö sisältäen opastuksen, majoituksen, kuljetukset ja ruokailut, eli on oikeastaan all-inclusive matka. Vietän Bhutanissa viisi täyttä päivää : Paro - Thimpu (2 yötä) - Punakha (1 yö) - Paro (1 yö). Parosta lennän takaisin Kathmanduun, josta suuntaa läheiseen Bkahtapurin kaupunkiin puoleksitoista vuorokaudeksi ennen lentoa Istanbuliin. Istanbulissa lentojen vaihtoaika on 28 tuntia, jotenka yksi yö ollaan (taas kerran!) Istanbulissa. Lennot Istanbuliin pitäisi tällä kertaa tapahtua uudesta Istanbulin lentoasemalta, johon Turkish Airlines siirtyy operoimaan lokakuun lopussa.

Muita vuoden 2018 matkoja tulee olemaan ehkäpä viikonloppuloma Tallinnassa sekä muutama työmatka - joista yksi on varma: Tanskaan ja Ruotsiin lokakuussa, ja mahdollisesti myöhemmin marraskuussa Intiaan Mumbaihin, mutta tästä jälkimmäistä matkasta en ole nyt niin "innoissaan" - työmatkat Intiaan ovat olleet aika rasittavia.

Tänä vuonna uusia maita tulee siis viisi (5) kappaletta lisää, ja muutama TCC kohdekin.

Entäpä sitten vuosi 2019 - ja onko sinne jo "ilmestynyt" matkoja? Vastaus: Kyllä -- tammikuun alussa on tiedossa pitkä viikonloppu klassikko kohteessa Mallorca, joka tosin talvella ei välttämättä ole niin ruuhkainen kuin muina vuodenaikoina. Entä mitä muuta näkyy vuoden 2019 matkailuhorisontissa? Matkailukartassa (seinällä oleva iso maailman kartta) on nastoja muutamissa Bucket Listan kohteissa:

  1. Mongolia - Trans-Siberian tai Trans-Mongolian railway 
  2. Iran -- 
  3. Jordania tai Libanon - turvallisuustilanteesta riippuen 
  4. .. sekä tietysti Praha .. 

Normaalisti niitä matkoja ja lentolippuja alkaa putkahtelemaan sähköpostiin kun vuosi vaihtuu. 
Suunnitelmissa on myös yksi isompi matka/reissu, mutta onko se vuoden 2019 loppupuolella tai joskus myöhemmin jää nähtäväksi -- kyse on kumminkin maanosasta jossa en ole vielä käynyt, ja jossa riittää nähtävää.

Mitä matkasuunnitelmia sinulla on vuodelle 2018 ja tulevalle vuodelle 2019? Entäpä mikä on sinun "päätöksentekomalli" tulevien reissujen suhteen?

Karhunkämmenen Luppotupa - Suomen itäisin piste












3 kommenttia:

  1. Vuoden 2018 loppu näyttää näiltä näkymin tältä: Balkanin pääkaupunkeja, Pietari ja Barcelona samalla viikolla, toinen blogiyhteistyönä, toinen Traveler's Century Clubin kokoukseen ja Myanmar. Ehkä joulukuulle vielä jotain "lähialuematkailua".

    2019 aloitetaan kuukaudella Afrikassa, 7 valtiota Guineanlahdella. Keväällä ehkä Ateena ja vähän muuta Kreikkaa, kertausreissu. Kesä voisi mennä vaikka Bornholm/Helgoland -linjalla, tai sitten ei. Syksyllä vielä joku useamman maan rypäs mielellään: Väli-Amerikka? Loput Aasiaa? Noita Keski-Aasian valtioita? Yritän olla ainakaan varaamatta reissuja yli ½ vuotta eteenpäin, jotta säilyy vapaus valita melko lähelle reissuja sentään, muuten tuntuu jotenkin siltä, että reissut on jo koettu jollain tapaa jo ennen kuin ne ovat alkaneetkaan, jos ne ovat kalenterissa jo vuosi etukäteen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossahan on matkoja todella paljon jo tälle loppuvuodelle. Afrikan Guineanlahti - hieman eksoottisempi matka sanoisin. Itselläni ollut reissuja varattuna jopa vuoden päähän, ja tällöin on kyseessä on ollut joku todella edullinen lento uuteen kohteeseen, esim. vuosi sitten varasin Etelä-Afrikan lennot 7kk päähän (alle 400€ menopaluu) ja vaikka lennot on varattu ja alustavat suunnitelmat tehty, niin niitä reissuja kuitenkin ns. tuunataan vielä. Minulle myös matkojen suunnittelu on osa tätä harrastusta.

      Poista
  2. Tuo matkasi Etelä-Afrikkaan on jäänyt noista menneistä reissuistasi mieleen ehkä parhaiten, koska itsekin olisin kiinnostunut käymään Etelä-Afrikassa. Ehkä pitää ottaa se tavoitteeksi ensi vuodelle..?

    En varaa matkoja kovin paljon etukäteen, jos ne eivät ole kaukomatkoja, enkä välttämättä kaukoreissujakaan osta ainakaan puolta vuotta etukäteen. Joskus on toki ollut poikkeuksia! Myös minä olen napannut joskus lennot tosi halvalla olemalla tosi ajoissa. Myös automatkojen laivalippuja olen ostanut puolikin vuotta etukäteen, sillä siinä voi säästää reippaasti. Yleensä tuntuu kuitenkin vaikealta varata tosi kauas tulevaisuuteen, sitä kun ei tiedä mitä vielä ehtii tapahtua ennen reissua esim. työkuvioissa ja muutenkin. Joka tapauksessa olen jo nyt aika varma, että jälleen ensi kesänä on tiedossa autoreissu Euroopassa, koska se on meillä ihan perinne, mutta ei ole pienintäkään aavistusta vielä tässä vaiheessa, millaista reittiä huvittaisi ajella. Suunnittelu on edessä joskus keväällä.

    Tällä hetkellä loppuvuosi näyttää vähän heikolta reissujen suhteen, sillä vapaita ei ole oikein käytettäväksi. Tarkoitus on käydä marraskuussa Berliinissä viikonloppureissulla, mutta siihen se saattaa sitten valitettavasti jäädä - katsotaan! Joulun tietämillä lähdemme Manner-Espanjan kautta ja Kanarialle perhematkalle, mikä ei ole kovin eksoottista, mutta tällä kertaa näin.

    VastaaPoista